IRC-Galleria

Liikuntapäivän saldoPerjantai 30.05.2008 17:05

Paskanen koira, aurinkolasirusketus ja kaks rakkoa varpaissa. Rakoista saan kyllä kiittää ihan itseäni, kun päätin innokkaana kävellä Pitkäjärveltä kotiin. Se oli loppujen lopuksi ihan hyvä päätös, ulkona oli kiva ilma ja ihmisten pihat oli älyttömän kauniita.
Sit ku mulla on oma piha, mä laitan sinne kasvihuoneen ja tomaatteja, joita voin sitten syödä oman maan lehtisalaatin kera.
Ja omenapuita, vaikka saattaakin käydä niin, että tulen repimään kaikki omenankukat ja täten tuhoamaan oman satoni.

Oli oikein suuri ajatuskatkos, kun mietin, onko meidän pihassa vielä omenapuita. Jotenkin oli sellanen mielikuva, että ne kaadettiin, mutta toisaalta oisin mä huomannu sellasen tyhjän aukon pihassa. Ja pitkän jännityksen jälkeen sain selvyyden asiaan. Puut revittiin juurineen, minkä vuoksi en muista edes kantoja. Huoh.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.