IRC-Galleria

again, funny shitSunnuntai 30.03.2008 23:27

Piti ottaa ihan rauhassa, olla himassa chillailemassa pe-ilta ja yksin kattella L-koodia.
Hehe, meniköhän mun suostuttelussa minuutti kun jo sitten lupauduin seuraksi kääriparpaseen..
Huoh, himaan pääsin kyl aikas aikasin ja aamulla fressinä keittämään rakkaalle kahvia ja puuroa.
Juu, en ota tavaksi <kieli>

Tänään aikasin ylös (kuka keksi siirrellä kelloja vielä aikasempaa heräämistä kohtii..prkl) ja kohti Lohjaa hakuilemaan papparaisen kanssa. Pojalla oli toooodella hauskaa ja löysi muovitehtaasta monta tyyppiä ja sai niiltä iiihanaa neljänviljantonnikalapuuroa <virne>
Aikaa meni tuntikaupalla, mutta oli todellakin matkan arvoista ja uudelleen ehdottomasti.

Nyt on vanhus väsynyt, fiiatti yllätti matkalla olemalla ihan valotta, en tiedä menikö sähköt vai sattuko vaan palamaan kaksi polttimoa samaan aikaan..

Ja huomenna vapaapäivä, Jei!

haikeeTorstai 20.03.2008 22:12

Jotenkin kaiken häsäyksen ja kaaoksen ja kakankin keskellä ollu sellanen pien haikeuden tunne.

Tänään sitten ajattelin kuittaa koiralle sen lähtemällä sen kaa kaksin Uutelan rantaan, kamera mukaan ja lapaset. Papparaisen kanssa ihan kaksin.
Ihana ilma ja kaksi tuntia vierähti. Ei varmaan tarvi sanoa erikseen että oli ihanaa. Noita hetkiä sen kanssa saisi olla enemmän..lisää lisää.
Pappakin oli ihan hymyä <virne>
Nyt ne lähti, mun pelastavat enkelit, kesäaamujeni ilot, syysiltojeni sylilämmittimet, talvipäivieni naurunaiheet. Piki ja Musti pitivät seuraa mulle juuri sen aikaa kun Myrkky ja Calico olivat poissa. Tai no, heinäkuun vedin komeesti vaan kolmen kissan voimin, mutta loput reilu 7 kuukautta.

Nyt kakarat pääsivät vihdoin sinne omaan kotiin, ihan kaksistaan repimään verhoja, terottamaan kynsiään sohvaan, huutamaan ovelle, juoksemaan hippaa yöllä ja kaikkea mahdollista mitä kissa vaan saa aikaan. Juuri niitä asioita tulen niissä paholaisissa ikävöimään, viattomuutta ja herkkyyttä.
toivon kakaroille elämäänsä paljon kissanminttua, sydäntä ja heppaa. Niistä pienet pojat tykkää.
Jos nyt yhden kyyneleen pojille vieritän vielä.

kukas potkis liikkeelle..Torstai 28.02.2008 17:38

Muutto se vaan lähenee.
Oon pakannu mekeen kaiken mitä tuntuu ett pystyy jo laatikkoon laittaa.
Korostaa sanaa melkeen...
Kaikki mitä jätesäkissä saa ton 50metriä vaan kulkemaan niin joutuu jätesäkkiin. Jätesäkkejä ei vaan nyt satu olemaan. hih
Loma on mennyt lähinnä kahvitellessa ja pullaa syödessä (kyllä, tuleva avopuolisoni raahaa mua pullapuodista pullapuotiin o_O )

Kissat pelottaa.
Homma siis lähti kusemaan ja päädyttiin ratkaisuun että Myrkky ja Calico palaavat mun luokse. Vaihtoehdot että ikuisesti ilman niitä tai aina niiden kanssa, ei tarvitse paljoa pähkäillä.
Koska kakarat on täällä edelleen, tulee hulabaloo olemaan just sen olonen, muuttolaatikoita ja kissoja, jätesäkkejä ja koiria sikin sokin...
Huomenna siis haen ne kotiin. Johan niiden perään onkin itketty tarpeeksi.


Juokseminen alkaa ahistaa. Todella pahasti. Jäätävä vesisade, tai vielä parempi jos tulee räntää, vastatuuli 20m/s ja kipeä nilkka on sellasia jotka tekee siitä nautinnollista ja terapeuttista. NOT!
Luulen että mulla on toi oikee puoli muutenkin vähän sekundaa, usein kramppaa selkä juostessa, lonkka jumii, siinä on se penikkatautikin ollut ja nyt nilkka. Ja sen puolen olkapää jumii juostessa kans.

Postin kautta juoksemaan kai mentävä kuitenkin.

are you gonna go my wayTorstai 31.01.2008 10:15


Ei ollut yhtään tuskanen aamu, metrossa ja bussissa kerkes viel nukkuu mainiosti ja illalla kerkes kaivaa Lenny Kravitz greatest hits-levyn duuniin mukaan otettavaksi *popittaa hiljaa*

Oltiin siis rocktownissa kattomassa laumiksen broidin bändiä. Fiilis vähintäänkin katossa &lt;virne&gt;
http://www.myspace.com/theterrortwin

Huisin hauskaa. pikkasen olis toivonu et olis ollu lauantai &lt;cool&gt;

*alottaa vastoin tapojaan työpäivän kahvilla*

foxieladyKeskiviikko 30.01.2008 21:51

On muuten mielenkiintosen näköstä kun näet ketun, koirat näkee sen, lähtee perään ja ketulla kestää aika hemmetin kauan tajuta että nyt ne tulee. Kääntyy kyllä poispäin mutta jalat ottaa alleen vasta kun koirat noin 15 metrin päässä ja singahtaa metsään koirat kintereillä. Ilmeisesti se sit kuitenkin osaa juosta lujaakin..

Kuulen haukkumista, se tarkottaa et mun Kettu on jahdissa. Sit kun se hiljenee ni se on jäljellä tai tulossa takasin. Tietysti koska tie haaraantu just siinä kohti, lähdin väärään suuntaan rakkejani huutelemaan, Attila seuraa uskollisena fleksin päässä.

Arttu tuleekin takaa mun luo mutta Ketusta ei mitään havaintoa. Lisäksi futishallin äänet mukavasti sekottaa mua ja luulin jo yhdessä vaiheessa kuulevani että koirat sai repolaisen kiinni ja tappelee jossain, kun Kettu 6kg ja repolainen tuplasti isompi. . . .

Nojoo, siis kun näin Artun tulevan toisesta suuntaa ni lähdin tiety sinne ja Kettu oli futiskentällä jo kiljumassa et huiiii, oon ihan hukassa, tulkaa pelastaan. Ja mähän menin.
Ihan pieni ja pikanen päivälenkki siis tänään, ei draamaa &lt;hymy&gt;

Mitä ne viestit paljastavatkaan.Sunnuntai 13.01.2008 13:10


Merlyniltä kopioitua.

Vastaa saapuneiden viestejen aluilla järjestyksessä.(jos sulla ei ole 11 viestiä niin vastaa niin moneen ku on!)

1. Ystävälläsi on huono päivä ja yrität lohduttaa häntä, mitä sanot?
- Mie olen vielä töissä.

2. Jehovan todistaja ovellasi yrittää taas saarnata jotain, miten vastaat?
- Minusta ei tänään varmaan ole hirveesti iloa.

3. Myöhästyt tunnilta, mikä on selityksesi?
- Vihdoinkin jotain ylivoimasen hauskaa...

4. Mitä kerrot, itsestäsi hakiessasi kesätöitä?
- Pakko se on koittaa jaksaa kun ei täältä oikeen poiskaan pääse!

5.Mitä vastaat, kun söpö poika pyytää sinua ulos?
- Olit ihan oikeassa.

6.Salaisuutesi?
- Itse lähden vasta tänään kohti etelää.

7. Miten tervehdit nähdessäsi vanhan tuttusi?
- Maijalta, Maxilta ja minulta hyvää alkanutta vuotta 08!

8.Idolisi fanikirjeeseen kirjoitat...
- Kiitoksia kohteliaisuuksista<hymy>

9.Kysyttäessä tulevaisuuden suunnitelmiasi vastaat:
- Eksyin baariin Mikon ja Villen kanssa keilauksen jälkeen.

10.Historian kokeessa kysyttiin: "Kerro Ranskan vallankumouksesta". Sinä vastasit:
- Ah, en tiiä oonko jo vastaillu .. Muisti pätkii.

11. Kun joku tuntematon tulee puheillesi:
- Ilmota vaik ku lähet sieltä, katotaan misä oon.

pakattu onTorstai 27.12.2007 16:43

Kamera on pakattu, siihen on varaparistot ja laturi ja muistikortteja muille jakaa.
Puhelin on ladattu. Fiiu tankattu.
Vaatteet on, ostamaan joutu vaan hanskat.
Kuuntelen nyt lähtövalmistelu-chillailumusana st. germainia koska Raappanaa taitaa broidi luukuttaa matkalla, sen yhden biisin soittaminen sille autossa tais olla hyvä veto.
Tänks Tonsku &lt;vink&gt;

Nuudelit tulossa, imuroitu on, suihkussa tarttis viel käydä ja koirat lenkittää viel ku valosalla kerkee..ja ne astiat edelleen odottaa...argh
Kaikkia jo kauhee ikävä, Arttua halailin makkarissa ni raukka tippu sängystä selälleen maahan...ups

Tuntuu muuten aika kaukaselta et kaikki on duunissa &lt;virne&gt; &lt;virne&gt;
Koko joulun nukkunu yöunet silleen 9-12h per yö &lt;kieli&gt; ja aikalailla unohtunu viikonpäivät.

Oih, ja ettei unohdu, Sahra-Illusialla huomenna vuosipäivä, eka vuosi Suomessa täynnä...olikin pikkasen kivinen tie.. &lt;hymy&gt;

Rauhallista jouluaMaanantai 24.12.2007 21:02

Rauhallista joulua, Kettu näyttää mallia ;)

PorojaTorstai 20.12.2007 10:46

Nyt mä alan oikeasti olee nuhanen. On se jännä et kun vaan istuu ja kittaa teetä (fishermans friendien kulutus on taas huipussaan, paketti päivässä) ni tuntuu hyvälle, mut sit kun on se hetki omaa aikaa ja päätät viettää sen järkevästi koirien kanssa lenkkeillen ni ei seuraavana päivänä ookkaan enää niin hyvä olo.

Ja kun kerran vapaata tulee melkeen viikko tähän väliin ennen sitä leville lähtöä (tasan viikko enää aikaa btw) ni miten sen vietän..kerrankin oikeasti olis aikaa rakkien kaa pusikossa painella valosalla.

Vois vähän yrittää siivota kyl et kehtaa päästää hoitajan himaan mut muuten ei ole kauheesti hommaa pakkaamisen ja tavaroiden hommaamisen jälkeen... Niin ei mulla mitään ole, kaikki tarvii jostain saaha lainaan/ostaa...
Niin, viimeksi ollut mäessä..öö 5 vuotta sitten?? <virne>
Eli mut löytää lastenrinteestä, kaakaolta ja sit loppupeleissä toivottavasti palaan yhtenä kappaleena.
Kovin todennäköistä? noup.

Pikkasen oon huolissani myös märän ja kakkasen fiiatin palvelualttiudesta kun sen vie kylmään porolaan mut.. Ehkä broidilla on siihen uudet pyyhkijät ja lukkosulaa. Moon nainen, ei mul ole.