IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 30.07.2010 02:47

millaisena sinä itseäsi pidät minkälainen mielikuva?
mitä ajatuksia mielikuvasi itsessäsi herättää?

jokaisella on jonkinlainen käsitys itsestään.
itsetunto on tuntemus itsestä, mutta sen rakentumiseen ovat monet vaikuttaneet. käsitys itsestä ja itsensä arvostus ovat
elämän tilanteissa muuttuvia asioita. jotkut pitävät hyvää itsetuntoa jonkilaisena menestyksen eväänä ja sen puutetta epäonnen lähteenä. ajattelevat että rahalla ja vallalla, onnistuneilla suorituksilla voidaan itsetunto parantaa, mutta suorituksilla saatu itsetunto vaatii aina uusia suorituksia.

hyvän itsetunnon perusta eivät ole suorituksissa vaan
rakkaudessa, tunteessa että olet tai olit jollekkin tärkeä.

hän on nähnyt sinut sinuna ja hyväksynyt näkemänsä.
nähnyt tarvitsevan, avuttoman, heiveröisen, vahvemman puolen,
hapuilevan, oli kohde ja rakkauden antaja voittaja, vanhempi tai joku muu. silloin on itsetunnon perustana vale. myöhemmin itsetunto yhä rakentuu myönteisten kokemuksien kautta ja aikuisiällä itsetuntoon jo vaikuttaa onnistumiset, niiden ihanteiden saavuttamisessa joita pidimme hyvinä toisissa. voi huomata vaikkapa miten ite muistuttaa lapsena ihailemaansa roolimallia . itsetunnon kehittämiseksi on tärkeää että meillä on myönteinen mielikuva vartalostamme

miten sinua on hellitty, hoivattu, lohdutettu?

siten sen näki kokemuksena omasta kehostaan.
toinen tärkeä asia että on tullut hyväksytyksi myös vihaisena.

miten sinut on otettu vastaan hankalana, raivoavana, kiukuttelevana?

lapsella on oikeus olla lapsena, ratkoa mielessään ristiriitoja,
ei tarvita rangaistusta, nöyryytystä, tarvitaan isomman tukea ja apua. tarvitaan totuuden mukaisia kokemuksia omasta osaamisesta, onnistumisesta ja saavutuksiin sopivaa kiitosta.

pettymystä, tuskaa, kannustusta.

itsetunnon karikoissa on kahta sakkia.
ekassa itseään täynnä olevat, itseään muita parempana pitävät, voimia itseihailusta ammentavat, omillaan pärjäävät ja säilyttääkseen pöhöttyneen tilansa he ovat valmiita polkemaan, mutta miten vaan oikeastaan.muut ovat vain välineitä menestyksen tiellä. hän ei koe myötätuntoa, siihen hän ei kykene. eikä asettumaan toisen asemaan, näkemään tilannetta toisen näkökulmasta. hän on usein lahjakas, monipuolinen ja nopea ja ohjautuu vaativiin esimies vastuuta edellyttäviin tehtäviin.

ja toisessa sakissa itsensä alamittaiseksi, riittämättömäksi tunteva, heikko minäinen vertaa itseänsä jatkuvasti muihin. vähättelee itseään ja osaamistaan, tuo muita esille, tukee toisia, liiankin myötätuntoinen, itsen ja elämän uhraten. aina toisen asioilla huonoimmista huonoin passiivinen, negatiiviset tunteet pitää piilossa
tai niin kauniisti kanavoituvat.

molemmat sakit täynnä pettyneitä ja vihaisia aiemmin hylättyjä ja ohitettuja.
kukaan ei kasva ilman itsetunto ongelmia

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.