IRC-Galleria

Kyllä. Reissulla oli toivottu vaikutus :) siellähän se kirjoitussuoni aukesi ja sainkin taas väkerrettyä jotain uutta kirjaani. Nyt alkais olla edessä kappaleiden järjestelyä ja otsikointia. Se onkin hieman haasteellista, koska olen kirjoittanut aina milloin mitäkin, milloin mihinkin osioon, inspiraation suonen nytkähtelyjen mukaan. Näin ollen kirjani on vielä hieman sekaisin. Mutta eiköhän se siitä järjesty :)
Oli aivan mahtavaa käydä Kairossa ja Dahabissa ilman sitä höyryävää tyttäreni biologista isää. Sain todellakin liikkua vapaasti ja tehdä mieleni mukaan. Näin uskomattoman paljon vanhoja kavereita ja olin todella yllättynyt siitä, että jotkut niistä yhä asuvat Egyptissä, eivätkä ole muuttaneet esim. Japaniin, kuten useat "downtownin" pojat tekevät.
Tapasin myös Nourin, beduiiniystäväni vuosien takaa. Täytyypä sanoa, että hän olisi kyllä kutakuinkin "se oikea" :) Nourin kanssa olen kokenut asioita, joista tiedän, ettei niitä voi kokea kenenkään muun kanssa. Välillämme on suorastaan taikaa. Tiedän, että hän on erityinen ja ketään hänen kaltaistaan ei tule koskaan eteeni. Too bad, että tyypillä on jo kaksi egyptiläistä vaimoa ja yksi slovenialainen (josta on tosin eroamassa). Beduiinillahan saa olla neljä vaimoa. Ei se sinänsä mua haittais. Tärkeintä olisi, että saisin olla yhdessä hänen kanssaan. Mutta vaikea täältä nyt olisi lähteä takaisin Egyptiin muuttamaan kun alkaa tuo Monan koulunkäyntikin ja kaikkea. Tytön pitäis oppia englantia ensin... No äkkiäkös sen oppii :)

ah, miten olenkin tätä lomaa odottanut! Ihanaa... huomenna aamulla aikasin Munchenin kautta Kairoon! Pitkästä aikaa sinne... pääsee muistelemaan "vanhoja aikoja"...
Ja pääsen inspiroitumaan :) Kirjan kirjoitus jatkuu. Juteltuani Anitan kanssa, tuumasin, etten välttämättä edes lähde millekään kustannusosakeyhtiölinjalle, vaan teen suoraan omakustanteena virolaisen kirjapainon kautta sen kirjan. Jos yksi sadasta käsikirjoituksesta tämän päivän Suomessa julkaistaan, niin miksi lähteä nöyryyttämään itseään tai tappelemaan joidenkin kustannustoimittajien kanssa, jotka kuitenkin tekisivät niin paljon muutoksia, ettei kirja olisi enää entisensä. Ensin lähettäisi sen miljoonaan kustannusosakeyhtiöön ja odottaisi puoli vuotta vain saadakseen (todennäköisesti) sen kieltävän vastauksen. Pah. Anitakin julkaisi omat sarjiksensa virolaisen painon kautta ja painokustannukset on jo saatu takaisin. Loppu on tuottoa ja se on hienoa :) niin minäkin varmaan teen.
Mutta joo, läppäri lienee syytä ottaa matkaan mukaan. Koskaan ei tiedä, milloin se inspiraation suoni alkaa nytkähdellä...
Dahabissakin aion käydä bussilla. Pitää mennä sinnekin pari vanhaa frendiä moikkaamaan ja sit beachille ja snorklaamaan koralliriutoille... ihanaa!
Näin tosin painajaista Methadista... pitkästä aikaa. Ei ole siitäkään kaaliaivosta kuulunut mitään puoleen vuoteen. Onkohan se heittänyt veivinsä? :O No, olen koittanut olla varovainen, ettei kukaan sen suvusta saisi tietää, että olen Egyptissä. Jos mua ei sit kuulu sen viikon päästä takaisin niin... :O hui. No ei siinä varmaan niin käy.
Monakin jää turvallisesti Suomeen faijan kanssa. Innostui tosi paljon, kun faija tuli meille tänään. Oikein juoksi sitä vastaan! :)
jeps, minä palailen n. viikon kuluttua. Melkoisen lyhyt loma Egyptissä tällä kertaa.
Olen puhunut.

se täytyy loma pitää kohta. Lennotkin on jo buukattu ja faija sovittu lapsenvahdiksi. Egyptiin kirjoittamaan ja moikkaamaan vanhoja frendejä...
Onhan tässä tätä duunia väsättykin. Päivystysviikko alkaa olla takanapäin, viime yönä tuli kaksi keikkaa, joista ensimmäinen oli melkomoinen. (KRP:n edustalla piiritys).
Tänään illalla pakko rentoutua ja katsoa se hassunhauska Bridget Jonesin jatko-osa, jonka missasin päivystysmaanantaina. Kävin oikein vuokraamosta hakemassa :)

Jos Bridget Jones ois freelancer videokuvaaja ni mä tunnistaisin itseni niistä leffoista ihan täysillä.

Tämä sitkeä sissi sai nyt sitten hankittua sen uuden kämpän meille ja "the famous ass alley" jää pian historiaan :) Ok-talossa asuminen on tiettyyn pisteeseen asti ihan mukavaa. Tykkään puuhastella puutarhassa ja jonkin verran tehdä lumitöitäkin. Tiettyyn pisteeseen asti. Mut sit kun sitä lunta on pari kuukautta putkeen ja niin hitosti, että auto jää moneen kertaan kiinni lumeen (ja aina silloin kun olen menossa töihin tai kurssille tms...) ja kuistin katto alkaa kallistua uhkaavasti pienistä harjausyrityksistä huolimatta niin tulee sellainen fiilis, ettei jaksa enää. + kaikki se, mitä on naapurien puolelta tullut "savea niskaan" pitkin syksyä ja talvea (tuollaisia omituisuuksia kun täällä tuntuu asuvan), jotenkin iskee fiilikset, että nyt me täältä muutetaan pois.
Joskus oikein ihmettelee omaa vahvuuttaan, sitä miten täällä aina jaksaakin porskuttaa hampaat irvessä eteenpäin. Erot ja muutot ja lamat takana... kaikki. Huh, mutta tällaistahan tämä elämä tässä maailmassa näin "kehojen tasolla" on. Useinmiten *ituttaa kuin pientä oravaa, mutta eteenpäin mennään. Nyt on ihan hyvät fiilikset. Saadaan isompi ja mukavampi kämppä, ei tarvitse huolehtia pihatöistä, eikä viemäreiden/ilmastoinnin jäätymisestä pakkasella. Ei tarvitse aamulla pisulle mennessä miettiä, että kuinka paljon sinne viemäriin pitää laskea vettä, että se lakkaa löyhkäämästä! :D jne.... olen minäkin tässä kohtaa sen verran "tylsä", että kallistun kerrostalon puolelle ehdottomasti.
Näin sitä mennään! :)

tässä keväällä. Pakko päästä täältä vähäks aikaa pois näistä kuvioista. Taiteelliselle inspiraatiollekaan ei ole ollut aikaa koska olen ollut ns. työn nielaisema. Mun työ on niin "hektistä" ja kaiken energian ja keskittymisen vaativaa, etten pysty inspiroitumaan esim. kirjan kirjoittamisen suhteen tällaisina aikoina.
Muistan aavikon tuulen inspiroineen aikoinaan kovasti. Siinä on jotain erityistä voimaa... ja sinne voisin lähteä viimeistelemään kirjani.
Nyt pelkkää rendausta ja pakkausta ja levylle polttoa... ämpekkiä, flashia, dvd:tä bläpbläpbläp... krooh.

vähän enemmän kuin yleensä.

Kun väsää pari 12 tuntista työpäivää putkeen muutaman tunnin yöunilla ja ajaa sitten n. 200km ja saapuu turkuun vain lähteäkseen tampereelle seuraavana aamuna kera kollegan ja kameroiden ni tuntuu siltä, että aivot nukkuu. Sit keho vaan niinku on tässä ja säätää kaikkee ja valmistelee huomista. Mut ihan niinku mä en ois oikeesti tässä.

tell me there's no other............ soi toi biisi päässä koko ajan :p wtf.

Olipa eka kerta kun kuvasin ns. kansainvälisiin uutisiin. Tämä zombie nukkui tossa vuoden vaihteen kekkereiden kuvaamisen ja tämän päiväisen sellosetin välissä about pari tuntia. Siihen nähden melkoisen hyvä suoritus.
http://www.egraffat.fi/news.htm