IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

ราชอาณาจักรไทยPerjantai 02.02.2007 19:36

Matkaamme ruokaklubimme kera thaimaalaiseen keittiöön tänään. Ruokana ainakin

* thaimaalaisia kevätkääryleitä
* bambunversosalaattia
* punacurrykanaa
* riisiä

สภาผู้แทนราษฎร รัฐสภา!
kalispera!
olipa kiva reissu!
lento ateenaan oli ihana, syötiin hyvin ja nähtiin kaunis auringonnousu. ja matkalla näkyi mm tonava, balkanin sekä grammoksen vuoristo ja merta ja laivoja. kreikka näytti ilmasta jännältä, maa oli punertavaa ja karua.
ja eka seikkailu oli löytää oikea metro ja päästä sillä kaupunkiin. nora nukkui koko metromatkan ja mun piti vahtia laukkuja. osattiin lopulta matkustaa ihan oikein ja jäädä oikealla asemalla pois. hotellille piti kävellä pelottavaa katua pitkin ja vielä pelottavamman omonia-aukion läpi. ja sitten näkyi ihana hotelli! kauniissa huoneessamme oli oma jacuzzi ja hierova suihkuseinä! jacuzziin ei tartte kaataa kuin ihan pikkuriikkisen kylpyvaahtoa täydellisen vaahtokerroksen aikaansaamiseksi.

toka päivä oli kulttuuripäivä. lähettiin tosi aikaisin aamulla kreikkalaisen agoran eli ikivanhan toripaikan kautta akropolis-kukkulalle. alueella oli ihan älyttömän paljon jäljellä marmorisia pylväitä, rakennusten osia, teitä ja raunioita. jokainen pieni kivikin maassa oli hioutunut 2500 vuoden aikana sileäksi. akropoliksen temppelit ja amfiteatterit oli hienoimpia rakennelmia mitä oon ikinä nähny.

akropoliksen alla on ihana vanha kaupunginosa plaka. pyörittiin siellä koko päivä, välillä juoden jääkahvia eli frappea baileysilla tai ouzoa ja välillä syöden fetaa, halloumia ja erilaisia liharuokia. syötiin koko ajan ja joka kerta löydettiin edellistä parempi ravintola.

vikana päivänä päätettiin lähteä lykavittus-kukkulalle. tarkoitus oli mennä ylös junalla, muttei löydetty ala-asemaa. meinattiin kuolla janoon ja kuumuuteen kävellessämme ylös 300m korkealle kukkulalle. polku mutkitteli hurjasti.

otettiin taksi lentokentälle eilen illalla ja kyyti oli pelottavin ikinä. mentiin vuoristomotaria 180km/h ja auto vaan täris alla. oltiin ihan varmoja, että ajetaan ulos tieltä. nora nukkui melkeen koko lennon kotiin mut mä en malttanu ku näky koko ajan isojen kaupunkien valoja. nyt väsyttää tosi kovasti ku piti mennä töihin suoraan kentältä.

ainii ja ostin kahet ihanat kengät ja yhen laukun! ja fetaa, halloumia ja ouzoa.

JÄNNITTÄÄ!Keskiviikko 10.01.2007 19:39

kalispera!
me ollaan lähös noran kans ylihuomen joululahjamatkalle ateenaan! oon kohta pakannu kaikki ja tehny kaavioita, suunnitelmia, karttoja ja aikatauluja. ja oon koko päivän lueskellu netistä ateena-juttuja. nyt en malta ees nukkua enää ku jännittää niin kovasti!

http://www.residencegeorgio.com/ tos on meiän hotelli. ja meil on huonees oma jacuzzi jippii!



Matkamme maailman keittiöihin jatkuuMaanantai 13.11.2006 16:38

Huhtikuussa suunnittelemamme kuukausittainen ruokakerhomme joutui jäihin, mutta nyt tulevana viikonloppuna se herätetään jälleen henkiin. Viime kerralla kohteenamme oli Espanja, josta nyt siirrymme hitusen pohjoiseen, Sveitsiin!

Menu sisältää ainakin seuraavia herkkuja:

fondue
raclette
röstiperunat
riesling-viini
jodlausta


Dresscode: punavalkoinen, rannekello ranteessa


olen tehnyt...Keskiviikko 30.08.2006 23:48

tää saa olla ainoo kerta ku teen tällaisen, mut teen noran takia tän.



( ) olen varastanut tämän listan joltakin
(x) olen polttanut tupakkaa
(x) olen polttanut sikarin
(x) olen ollut kännissä
(x) olen suudellut samaa sukupuolta kun minäkin olevaa ihmistä
(x) olen ollut rakastunut/ihastunut
(x ) olen saanut potkut
( ) olen karannut kotoa
( ) olen tullut pidätetyksi
(x) olen suudellut tuntematonta
( ) olen ollut sokkotreffeillä
(x) olen valehdellut ystävälle
( ) olen ollut rakastunut opettajaan
(x) olen lintsannut koulusta/työstä
( ) olen harrastanut seksiä työkaverin kanssa
(x ) olen nähnyt jonkun kuolevan
( ) olen ollut Kanadassa
( ) olen ollut Mexicossa
(x) olen oksentanut baarissa
(x) olen syönyt sushia
( ) olen ollut väkivaltaisessa suhteessa
(x) olen ottanut särkylääkettä
(x) rakastan tai kaipaan jotakuta juuri nyt
(x) olen tehnyt lumienkelin
( ) olen pitänyt tee-kutsut
(x) olen rakentanut hiekkalinnan
(x) olen hypännyt vesilätäkköön
(x) olen ollut naamiaisissa
(x) olen hypännyt lehtikasaan
(x) olen fuskannut pelissä
(x) olen ollut yksin
(x) nukahtanut koulussa/töissä
(x) olen käyttänyt vääränlaista henkkaria
(x) olen katsonut auringonlaskua
( ) olen ollut mukana maanjäristyksessä
( ) olen koskettanut käärmettä
(x) olen nukkunut tähtien alla
(x) olen tullut kutitetuksi
(x) olen voittanut kilpailun
(x) olen kävellyt/mennyt päin punaista liikennevaloa
(x) olen ollut auto-onnettomuudessa
(x) olen tuntenut itseäni ulkopuoliseksi
(x) olen inhonnut ulkonäköäni
(x) olen ollut riippuvainen post-it lapuista
(x) olen ollut eksynyt
(x) olen uinut meressä
( ) olen tuntenut itseäni sillä tavalla että olisin kuolemassa
(x) olen itkenyt itseäni uneen
(x) olen leikkinyt poliisia ja rosvoa
(x) olen laulanut karaokea
(x) olen maksanut ruuasta pelkillä kolikoilla
(x) olen tehnyt itselleni jotain sellaista mikä on jäänyt kaduttamaan
(x) olen soittanut pilaria/häläriä
(x) olen tanssinut sateessa
(x) olen kirjoittanut kirjeen joulupukille
(x) olen katsonut auringonlaskua jonkun sellasen kanssa kenestä välitän
(x) olen puhaltanut kuplia
(x) olen sytyttänyt tulen rannalla
( ) olen pilannut juhlan
(x) olen saanut toteutettua toiveeni
( ) olen harrastanut seksiä apinan kanssa
( ) olen hypännyt sillalta
(x) olen syönyt kissan-/koiranruokaa
( ) olen sanonut vieraalle ihmiselle että rakastan häntä
(x) olen suudellut peiliä
(x) olen laulanut suihkussa
(x) olen pitänyt mustaa leninkiä
(x) olen uneksinut että menen naimisiin jonkun kanssa
(x) olen liimannut käteni johonkin
(x) olen suudellut kalaa
( ) olen ollut cheerleader
(x) olen istunut katolla
(x) olen huutanut niin paljon etten saa henkeä
( ) olen puhunut puhelimessa enemmän kun kuusi tuntia
(x) olen valvonut koko yön läpi
( ) en ole ollut suihkussa viikon ajan
(x) olen poiminut omenan puusta ja syönyt sen heti
(x) olen kiipeillyt puussa
( ) pelkään katsoa kauhuelokuvia
( ) olen pitänyt rumia/erilaisia vaatteita koulussa/työssä ihan vain sen takia että kuulisin mitä muut ovat mieltä asiasta.
( ) olen leikkinyt kanaa
( ) olen tullut työnnetyksi uima-altaaseen vaatteet päällä
(x) on sanottu että olen söpö
(x) olen kalastanut kalan ja sitten syönyt sen
(x) olen saanut perhosen kiinni
(x) olen nauranut niin paljon että itkin
(x) olen itkenyt niin paljon että nauroin
(x) olen fuskannut kokeessa
( ) on ollut Britney Spears-cd
(x) olen unohtanut jonkun nimen
(x) olen nukkunut alasti
(x) olen pyörtynyt
(x) olen lyönyt jotakuta/jotakin
( ) olen itkenyt metro-asemalla
(x) olen varastanut
(x) olen puhunut ventovieraan kanssa enemmän kuin 5 min.
( ) olen antanut enemmän kuin 50 € kodittomalle henkilölle
( ) olen syljeskellyt jonkun päälle, kenestä en pidä
(x) olen ollut mustasukkainen
(x) osaan kirjoittaa ilman että katson näppäimistöä
(x) osaan ajaa autoa

höh ärsyttävän identtinen noran kanssa :D


Oikein kirjoitustaMaanantai 03.07.2006 23:47



Tämän jutun tarkoitus on osata kirjoittaa silmät kiinni. Joten ÄLÄ HUIJJAA!! Sinun pitää kirjoittaa se sana mikä on ekana tuossa, mutta silmät kiinni!!!!! Jos saat kaikki oikein olet haluan mäjkä sytmahtava.. Mutta jos saat kaikki oikein sinä huijaat! :D Haasta sen jälkeen 3 kaverisia. Kopioi tämä omaan kansioosi HETI!!


1. Pöydällä on koff pullo: P'ydällä on pullo koffis (höh muistin väärin ton lauseen:)
2. Mulla on pieni suu: Mulla on pieni suu
3. Syökö Gepardi Banaania?: Syöäkö gevardi vanaania
4. Elämä on laiffii: Elämä on laiddii
6. Blondeilla on aina hauskempaa: Blondeilla on aina hauskempaa
7. Ollaanko kameleita toisillemme?: Ollaanko kameleita toisillemme?


www.irc.fi/_nora
www.irc.fi/koopa

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.06.2006 16:03

juhannuksen ruokasuositus:

http://www.auransinappi.fi/suomi/tuotteet.phtml <3<3


täydellistä suoraan tuubista nautiskellen sekä pitsan päällä. makkaraan en oo vielä ehtinyt testata.

kevät!Torstai 27.04.2006 15:36

musta tuntuu että elän taas täysillä. enkä malta enää tehdä töitä ku pitää vähän väliä katsoa ulos et onks jo vihreämpää ku vartti sitten. oon nähny jo sinivuokkoja ja leskenlehden!
rakastan tätä hetkeä kun puihin on just puhkeamassa silmut.


meillä on huomenna kissanpäivät! mooses täyttää 1 vuotta.

resepti tarulleLauantai 22.04.2006 02:34

3 kuoripäällistä perunaa
3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli hienonnettuna tai ohuina renkaina
suolaa
mustapippuria
3 kananmunaa
ruohosipulia hienonnettuna

*Leikkaa pestyt perunat ohuiksi viipaleiksi ja pane kattilaan suolalla maustettuun veteen
*Kuumenna vesi kiehuvaksi ja keitä niitä noin 5 minuuttia
*Kuumenna oliiviöljyä hieman paistinpannussa, lisää sipuli ja perunaviipaleet
*Kuullota kevyesti ja mausta suolalla sekä mustapippurilla
*Vatkaa kanamunat rikki kulhossa ja nosta sipuli-perunapaistos sekaan, tarkista maku
*Puhdista ja kuumenna paistinpannu uudelleen, lisää tarvittaessa öljyä
*Kaada omelettiseos pannulle ja paista sitä pari minuuttia
*Käännä omeletti lautaselle ja siirrä se takaisin pannulle minuutiksi, jotta saat myös toisen puolen paistettua
*Anna jäähtyä ja leikkaa palasiksi
*Viimeistele koristelemalla ruohosipulilla

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.04.2006 13:20

matkamme ympäri maailman keittiöitä alkaa.
ekana meillä on teemana espanja. ruokalistalta löytyy:

katkaravut valkosipuliliemessä
patatas aioli
hunajaiset kananpalat
perunamunakas
jamon serranoa
melonia
juustoja
viiniä


seuraavina vuorossa ainakin venäjä, marokko, saksa, intia, italia, jamaika, israel, tanska, sveitsi ja lappi!
« Uudemmat -