katoaisin paljain jaloin Amsterdamiin
häviäisin sinne jonnekin
pakoon kaunista syksyä
jolloin puut riisuutuvat väreistä
ja niin mä tein niin
ehkä, löytäisin toiset henkkarit
uuden tyylin ja ajatusmaailman
omaisin vain vanhat paheet ja hiusvärin
vielä kun olin siellä
tuuli, otit musta kiinni, käsivarsista
mun kasvoihin ei saa koskea, mutta eri asia mua on suudella
noustiin ylös sun vuoteesta, mun lakanoista, pesulan tuoksuisilta
mutta, sydän on sellainen, haavoittuneempi kuin ennen
eilen sait anteeksi sen
en tahdo takaisin kun kylmä saapuu,
kauniit asiat kuolee talvella, löytyy lumen alta maaliskuussa
unohtivat, että ei saanut nukahtaa
uni tuli, parin kuukauden päästä harmaa lumi suli
Alankomaissa kirjoitin,
rakenna tiesi mun luokse tai älä paikanna mua ollenkaan
katselin öisin kaupungin kelloa ja kääriydyin rikkaiden pahveihin
aina vain näyteikkunoiden takana, suurena tyhjätaskuna
sisältä ketään tässä kaupungissa rikkaampana
mä tahdoin kirjoittaa sulle,
siitä kuinka sade piirtää vesirajaan
tai miten tähdet tippuu alas vaan
sulla oli aina kaulukset vinossa, se rikkoi sopivasti tätä suhdetta
mun jalat on vieläkin kipeenä, kun veit mu tanssimaan, yöllä, vähän liian monta tuntia
naapuritalon pellolla
nyt on mennyt aikoja ja monta kesää,
helvetin liian monta hiljaista syksyä
kirjeettömiä kuukausia, lopulta jopa vuosia
sitten vaan
vastasit,
tule kuuntelemaan musiikkia veden alle
merenneidot laulaa hiljaa,
juuri sulle,
meistä,
toisiltamme eksyneistä
itkin.
@ E