IRC-Galleria

,

"Haluatko katsella keskustaa"
Mies osoittaa autoa hohtavaa
Hän pudistaa päätään toteaa:
"Jalkaisin kaikki .on kauniimpaa"

Kaksi maailmaa


Suukkoja, loppumattomia, kuljetan sulle mun vanhassa autossa, takaluukussa, lukossa
penkin alla laatikollinen veljen kasetteja
punkkia, jazzia ja kaksi rakkauslaulua

ajan lujaa, liian lujaa, täällä taajamassa, tässä maassa
liikennevaloja, mulle ne on mustavalkoisia, kun on kiire sun luo
en taida varoa nyt mitään
asfaltitkin syö suojatiet
pientareella lapsia, ilman suojelusenkeliä hyppii narua
hidastin, turvavyön kiinnitin, kartan etupenkille heitin

viime keväänä
rivitalon takapihalla
otit lanteista kii
kosketin ajattomii pilvii
vain tähdet kilpailee lennosta maahan
ne sanoo, näyttäytyä kylän asukkaille saanhan
meteoriitit nauraa niille
pellolla kymmeniä joutsenia, vaaleanharmaita, vapaita
pisaroita poskilla ja suunnatonta tähtisumua

sadetta sunnuntaina, peilaavia lätäköitä maantiellä
täytyi kääntää sulle selkää ja nousta bussiin
yrität pitää kii
piirtää huurteiseen ikkunaan mulle isoja sydämii
siivooja ne viikon päästä pois pyyhkii
niist tulee rikkinäisii
hän kiroo paskoi rakastavaisii

mut me oltii vähä erilaisii
ei mitää sormuksii
vaan tähtisumuu, joka jäi sun silmiin jäänsinisii

pitäis mennä nukkumaan, mutta eiliseen jään aina pikkutunneiksi hukkumaan
käsivarsiis nojaamaan, vaahteran luo kasvonpiirteitäs jälleen kelaamaan

laskin öisin kanssas lampaita
ja sun syntymämerkkejä ristiselässä
viltin alla sun vieressä oli helppo olla
kello nolla nolla

patjalla hymyilit ujostellen, esitit kysymyksen, mistä oot oikein kotoisin,
sieltä ylhäältäkö, missä vain tähdet saa happea
vai vesirajan alta, jossa värikalat pelkää matokoukkua

minuutti välähti,
olin hiljaa kai vieläkin
kuiskasit: sä taidat olla toisesta maailmasta, siellä painovoima nostaa jalkoja

-en tarvi ku yhden elämän, sun kanssas just tälläisen, utopisen

me oltii erilaisii,
me oltii paskoi rakastavaisii
me ei tarvittu sormuksii
josta pikkulapset rukouksen aikana uneksii

ääriviivoja oikeissa kohdissa
sun selkäs on kaunis
sanoin joka aamu, jotta muistaisit sen

kerrostalon katolla
selät vasten peltikattoa
mitä vikaa on tähdissä
mä en vaan ikinä tykkänyt niistä
uskomattomat asiat ovat kaukana

niinkuin sinä nyt
niinkuin sinä taas

ainakin seitsemän korttelia täältä
nyt ehkä kahdeksan
lähdit jo monta minuuttia sitten
kitaran tänne jättäen
vaikka tiesit etten sitä yksin soittaisi
en mä niitä kappaleita sillon osaisi

vien sen komeroon
muistot komeroon

tapetoitiin makuuhuonetta
vinyylitapetilla
maalattiin toisia
eteisen maalilla
sanomalehtiä puulattialla
sun vaatteita tuolilla

myöhemmin torstaina
soitat mun vastaajaan
puhut tulevaisuudesta
ja jostain omakotitalosta

vuosi sitten,

me tässä balettisalissa
paljon lasipeilejä ja oppilaiden kuvia
me harjoittelimme tätä kappaletta
jotain hölmöä hidasta
unohdin etten osannut tanssia

meidän tahtimme
meidän jalkamme
osuvat toisiimme

sinun kätesi
minun käteni
etsivät toisiaan
etsivät oikeaa otetta
toisiltamme tasapainoa

olemme irti lattiasta
lähes katon rajassa
meidän yhteisessä unikuvassa
kaksin tanssimassa
nojaten hartioihisi

älä vielä irrota
et irrota

en voisi ikinä tätä kappaletta inhota

aamulla yhdeksältä
lehden reunaan jätit lyijykynän jälkiä
sulla oli tapana kirjoittaa niihin runoja
nyt siinä vain luki

-olet sittenkin olemassa.



siitä taitaa olla jo yhdeksän korttelia..

-

katoaisin paljain jaloin Amsterdamiin
häviäisin sinne jonnekin
pakoon kaunista syksyä
jolloin puut riisuutuvat väreistä
ja niin mä tein niin

ehkä, löytäisin toiset henkkarit
uuden tyylin ja ajatusmaailman
omaisin vain vanhat paheet ja hiusvärin

vielä kun olin siellä
tuuli, otit musta kiinni, käsivarsista
mun kasvoihin ei saa koskea, mutta eri asia mua on suudella
noustiin ylös sun vuoteesta, mun lakanoista, pesulan tuoksuisilta

mutta, sydän on sellainen, haavoittuneempi kuin ennen
eilen sait anteeksi sen

en tahdo takaisin kun kylmä saapuu,
kauniit asiat kuolee talvella, löytyy lumen alta maaliskuussa
unohtivat, että ei saanut nukahtaa
uni tuli, parin kuukauden päästä harmaa lumi suli

Alankomaissa kirjoitin,
rakenna tiesi mun luokse tai älä paikanna mua ollenkaan
katselin öisin kaupungin kelloa ja kääriydyin rikkaiden pahveihin
aina vain näyteikkunoiden takana, suurena tyhjätaskuna
sisältä ketään tässä kaupungissa rikkaampana

mä tahdoin kirjoittaa sulle,
siitä kuinka sade piirtää vesirajaan
tai miten tähdet tippuu alas vaan
sulla oli aina kaulukset vinossa, se rikkoi sopivasti tätä suhdetta

mun jalat on vieläkin kipeenä, kun veit mu tanssimaan, yöllä, vähän liian monta tuntia
naapuritalon pellolla

nyt on mennyt aikoja ja monta kesää,
helvetin liian monta hiljaista syksyä
kirjeettömiä kuukausia, lopulta jopa vuosia

sitten vaan

vastasit,
tule kuuntelemaan musiikkia veden alle
merenneidot laulaa hiljaa,
juuri sulle,
meistä,
toisiltamme eksyneistä

itkin.

@ E

Minä ilman sinua


luin viestisi tänään vasta kunnolla kello 23.00
”,että nyt sä sitten rakastuit”
ja arvaa juokseeko hän onnensa kanssa, avaimet taskussa, lukko kauneimmassa piilossa

oltiin kahden ihmisen vankityrmä
mies ilman vuodetta ja nainen istuu maassa kahleiden kanssa
kylmää kiviseinää sisällään kannattaa ja joskus itselleen anteeksi antaa

helpompaa olla tutussa paikassa,
kuin elää tuolla jossain muiden kanssa
hiljaa seistä kauppajonossa, kädessään pitää halpaa viinipulloa,
….joilla hukuttaa tämän pitkän yön ja huomisen

vieläkö herätät mut öisin, kun etsit pakopaikkaa kamalilta uniltasi

ei kukaan herätä,
ei enään
päivät näissä kylmissä lakanoissa, viinin ja kyynelten tahraamissa

sä taisit menettää mut sillon valtionsillalla, kun irrotin otteen
vastaantulijat tuntuivat sotilailta, olin silloin hetken vieraalla maalla

huomenna en unohda sinua, ylihuomenna taas samassa tarinassa,
siinä väärässä juonessa,
tulee kansi vastaan ja luen lopputekstit yksin
ääneen ja yksin

tää on loppu,
joten mä oon loppu

vieläkö muistat ne portaat ja sen lintunaisen
koko kylän linnut katseellaan vankien
vieläkö muistat sen humalaisen hetken, kuiskasit ja sanoit joku sanoo meille pian Aamen

jos ollaan toisiamme varten tehdyt, tää rakkaus saa syttymään kaikki Pariisin katulyhdyt

silti minä olen ilman sinua, tässä kirotussa sadussa

ilman sinua
sinä ilman minua

joten,
tää tarina on loppu

mä oon loppu

tuleehan jokaselle joskus se olo,,,,,, , ETTÄ toi on kaunis. Tää on sellanen nainen mun mielestä. miljoonia kauniita, mut tää on kaunein, omalla tavallaan. Enkä ikänä liimais tota peilini viereen, alkas itkettään aamusin tai illalla ennen baaria (kun se jo muutenkin on niin hankalaa, MeNaiset...)


joten, päätin aamusti, että juan 2 litraa vettä päivässä, miksiköhän, niin juuri siksi. Mutta -naiseus, mikä ihana tekosyy.