IRC-Galleria

nosoul

nosoul

Ohhoh, mullahan oli tällainenkin...
Aika on taas laukannut niin kovaa ettei sitä tälläinen pieni ihminen tahdo aina pysyä mukana ja sisäistää kaikkia kohdalle osuneita tapahtumia...

Tässä muutamia ei niin vakavia poimintoja.

Tuli oltua teatterissa toista kertaa elämäni aikana. Edellisestä kerrasta onkin jo vierähtänyt rapiat 10 vuotta ja esityksen jälkeen sitä muisti miksi. Vaikkakin naispääosaa esittänyt Heidi Kyrö lisäsi hieman näytelmän mielekkyyttä tai sen seuraamista. Mutta kyllä minä olen silti enemmän elokuva ihminen.

Meidän mp-kerhon asiatkin ovat ottaneet askeleen parempaan suuntaan kun pitkällisen etsinnän, kiristyksen, uhkailujen ja suhteiden avulla saimme kerho/halli tilan kerhollemme.
Asia joka kivistää vieläkin kerhomme miesten mieltä on kesällä tilaamamme kamera joka pyörii tällä hetkellä jossainpäin keskieurooppaa. Ainakin jos paikallisen elektroniikka liikkeen edustajaa on uskominen. Kameraa ei vaan tunnu kuuluvan ja vaikka mp miehen pinna onkin pitkä kuin nälkävuosi, kyllä siinä hiljaistakin miestä alkaa vituttaa, kun kamera on puolivuotta myöhässä eikä kukaan tiedä miksi...

Tätä kirjoittaessa istun bussissa jonka nokka osoittaa kohti Riihimäkeä. Olemme palaamassa firman pikkujoulu risteilyltä. Istun tässä ja katselen ympärilleni. Näen miehiä joiden humaltumisaste vaihtelee, penkkirivistä riippuen, huomattavasti. Itse en ole juonut sitten aamu kahdeksan, jolloin päätin mennä nukkumaan kun naamani laskeutui aamiais lautasellani olleeseen munakkaaseen ja silmät alkoivat mennä väkisin kiinni.
Kivaa oli, ainakin jos miettii risteilyn pituutta ja vertaa sitä aikaan joka vietettiin nauraen. Sekun oli kokolailla yhtä suuri. Eikä tunnelma täällä bussissa ole yhtään sen latteampi. Iloinen nauru raikaa läpi bussin ja viina virtaa edelleen. Pojat on poikia.

On sitä toki tapahtunut kaikkea muutakin. Sekä hyvää että ei niin hyvää, mutta tämä saa tällä erää riittää.
Eteenpäin mennään vaikka joskus elämä heittää kuraakin niskaan. Se on varma.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.