IRC-Galleria

Näinä miesten kosmetiikka, ihonhoito ja manikyyrien aikana, herää väkisinkin kysymys.
Onko miehen itsestään huolehtimisella joku raja?
Raja, jonka ylittyessä miehestä tulee liian naisellinen?
Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin. En sano, että itsestään huolehtiminen olisi huono asia.
Mietin vain, missä se raja kulkee?


Vuonna 2003 Yhdysvalloissa ensi kertaa esitetty Queer Eye for the Straight Guy -ohjelma,
saavutti suuren suosion ja voittipa seuraavana vuonna vieläpä Emmynkin. (se on kai joku palkinto)
Tätä seurasi lukuisat erimaalaiset versiot kyseisestä sarjasta ja kuinka ollakkaan,
myös Suomi sai, vuonna 2005 omansa. Sarjan nimeksi keksittiin varsin omaperäinen, Sillä silmällä!
(nimeä miettiessä, vierähti varmasti tunti jos toinenkin)

Ohjelman idea pähkinänkuoressa on seuraava.
Viisi "sympaattista" homomiestä, pistää "onnettoman" heteromiehen elämän "remonttiin".
Kun tuo "remontti" on valmis, miehellä on:
-Kaapillinen pastillinsävyisiä vaatteita, joita et voi missään etkä koskaan käyttää!
Paitsi ehkä Tupperware, alusvaate tai jollain muilla vastaavilla kutsuilla, joissa käyvät ihmiset,
normaalisti käyttävät rintaliiviejä.
-Koti täynnä Ikean pastillinsävyisiä kalusteita, jotka pysyvät kasassa juuri siihen saakka,
kunnes ohjelma lopulta tulee ulos. (Seiniin sotkettiin usein harmaan ja ruskean sävyjä.)
-Pölyyntymässä kettiön kaapissa, Raamattua paksumpi keittokirja, jota mies ei enää tuon illan
jälkeen käytä tai edes muista.
-Clubikortti jollekkin helevetin trendikkäälle punttisalille. Tai eihän sitä voi punttisaliksi sanoa,
sillä sehän olisi liian heteromaista. Kyseessä on siis Fitness Center,
kaikkine DAVID-merkkisine laitteineen, kromipainoineen ja ruiskurusketuksineen.
-Viherkasveja, joita mies ei muista tai jaksa hoitaa, enemmän kuin syvimmässä sademetsässä
hehtaarin alueella. Suurin osa kasveista oli todennäköisesti sieltä hankittukkin.
-Kosmetiikkaa ja meikkejä riittävästi tekemään itse Cherin kateelliseksi. Vaimosta puhumattakaan!
Joten kaikenkaikkiaan helevetin pätevä ja tarpeellinen ohjelma.

Vuonna 2006 oli tämä miesten itsestään huolehtiminen lähtenyt ilmeisesti jollainlailla käsistä
ja miespuolisista sisustussuunnittelijoista ilmeisesti ylitarjontaa, sillä SubTV katsoi aiheelliseksi
tehdä uudenlaisen ohjelmaformaatin, joka lähetettiin seuraavana vuonna.
Ohjelman nimi oli lyhyt ja ytimekäs. ÄIJÄT. (JÄLLEEN NEROKAS KEKSINTÖ)
Ohjelman kantava idea oli, että ohjelman "isännät",
Idolssissakin ampumarata kohtauksella ja maastohousu shortseillaan,
miehisyyttään korostanut pitkätukka, Jone Nikula ja
Kotiteollisuus-yhtyeen, tuulipukukansaa vieroksuva hippi, Jouni Hynynen,
kohtaavat jokaisessa jaksossa ns."äijäammatteja"!
Ammatteihin tutustutaan tekemällä yksi "työpäivä" kussakin ammatissa.
Tosin "Työpäivä" kesti useimmissa tapauksissa vain noin 2-5tuntia,
jonka jälkeen juotiin Karjala olutta, syötiin "sopivasti tulista pikaruokaa",
eli HK:n potkua ja kiroillen julistettiinn kyseisten ammattien edustajien olevan tosi Äijiä!
Aika ÄIJÄMÄISTÄ toimintaa kaikinpuolin siis!


Syy siihen, miksi otan tämän puheeksi, on se, että ÄIJIEN uusinnat pyörivät jälleen televisiossa ja tämä taas herätti minussa, ajatuksien Tonavassa, hieman närää!
Kuka oli se ihminen, joka päätti, että Suomen ÄIJÄMÄISYYDEN ruummillistumat,
ovat nuo kaksi Loreal-shampoon, kiiltävä hiuksista mallimannekiiniä?
Ollaanko sitä ÄIJIÄ, kun kasvatetaan pitkät hiukset, parta ja kiroillaan aina välillä,
vaikka muuten puhutaankin kovin akateemisesti ja kirjakieltä?
Onhan totta, että maastohousuissa, parrakkaasta suusta päästetty kirosana on Äijämäinen,
mutta jotenkin siitä häviää se uskottavuus, kun muu käytös on kuin äitimuorin teekutsuilla,
lukuunottamatta puheeseen hajanaisesti lisättyjä sanoja, kuten perkele ja saatana.

Myönnettäkööt, että huolimatta molempien miesten jokseenkin hyvästä musiikkimausta,
Jouni Kalervo Hynystä vastaan, minulla ei ole ihan niin suuria antipatioita,
kuin tuota Antti Joonas Nikulaa kohtaan.
Tehdään nyt selväksi se, että henkilötasolla minulla ei ole miehiä vastaan mitään.
Hynystä jopa jollain tasolla "Dikkailen"!
Puhunkin nyt näiden miesten, (erityisesti Nikulan) sopimattomuudesta tämän ohjelman juontajiksi,
sitä kautta myös ÄIJÄMÄISYYDEN ja koko ohjelmaformaatin keulakuviksi!

Hynynen, tuo omien sanojensa mukaan kaikkea "perusidyllisyyttä" vieroksuva pitkätukkainen
(ja partainen) muusikko, kirjailia ja nykyään siis juontajakin, on joskus tehnyt sitä,
mitä ainakin minä pidän Äijämäisyyden perikuvana. Siis sitä PERUS DUUNIA!
Kaikesta päätellen Hynynen, ei satamassa duunarina ollessaan, ollut ehkä se työpaikan ahkerin kaveri, mutta kokemusta perusduunarin arjesta kuitenkin löytyy.
Pakko tosin sanoa, että olen alkanut epäillä tätä Hynysen ideologiaa, jossa pilkataan tätä "auto, asuntolaina, koira ja kakarat"-idylliä ja muutakin "tuulipukukansan" ihannoimaa arjen tavallisuutta.
Kyseinen mies kun mm. palasi juuri hetki sitten perhelomalta Las Palmasista!
Paikka, jota tuulipukukansa pitää lähes pyhiinvaelluskohteena.
Paikka, jossa tuulipuvut jätetään hotellille. Vyölaukku pistetään lantiolle, se valtavalla objektiivillä varustettu kamera ripustetaan kaulaan ja ne valkoiset tennisukat tungetaan niihin sandaaleihin!
Nooh, käsitelen uskoni ja sen puutteen häntä kohtaan joskus muulloin.
Nyt siihen toiseen ohjelmaa juontavaan hippiäiseen!

Nikula taasen, on todennäköisesti lähimmäksi duunaria päässyt toimiessaan Hanoi Rocksin kiertuemanagerina ja se mielestäni on vielä valovuosien päässä ÄIJÄMÄISESTÄ duunarista.
Ja kyllähän se, totuuden nimissä, sarjaa seuranneille välittyi!
Nikula kun häselsi ja hoppuili, duunista riippumatta, kuin poika uuden lelunsa kanssa.
Onhan se kiva päästä välillä tekemään jotain, mitä ei ole koskaan kokeillut, mutta ei se tee kenestäkään ÄIJÄÄ!
Siksi Nikukla on mielestäni täysin väärä mies juontamaan tätä ohjelmaa ja
toimimaan kyseisen formaatin keulakuvana!
Ei Marco Bjurströmistäkään mielestäni oikein saa ÄIJÄÄ, vaikka hän kasvattaisikin parran,
ostaisi maastohousut ja kiroilisi muun juontonsa lomassa. -"Nami nami perkele."
Pistäisivät PERKELE Seppo Rädyn juontamaan sitä ohjelmaa!
Siinä olisi enemmän ÄIJÄÄ, kuin noissa kahdessa hipissä yhteensä!

Noh, Onneksi sentään Hynynen sanoi EI, kun häneltä kysyttiin kiinnostusta jatkaa ÄIJIEN kuvaamista toisen tuotantokauden verran!
Sitä en tiedä, oliko nuo 2-5tunnin työpäivät liian raskaita Hynyselle
vai häiritsikö tuo kaikki hänen herkkää taitelia sieluansa siinä määrin,
ettei uutta materiaalia Kotiteollisuus yhtyeelle enää syntynyt, mutta samapa tuo nyt on.
Nyt saa Hynynenkin keskittyä olennaiseen, eli hyvän musiikin tekoon!

Nikula taas voi nukkua yönsä totutusti siinä pihaliiterissä, johon Ellen Jokikunnas hänet on käskenyt!
Äijänä ulkona hangessa, Akan sinne ajamana, niin kuin ennen vanhaan!
VAI MITEN SE OLI?

Onhan se hienoa kun työpäiviäsi terrorisoiva pikkuHitleri, joka työmaapäällikkönäkin tunnetaan, antaa sinulle lopulta vapuden pitää ne kovalla työllä ansaitsemasi lomat.
Onhan myös hienoa, että tuota lomaa saat pitää vielä silloin, kun on joulu. Koska kun on joulu, on kaikkialla rauhallista ja kaikilla hyvä mieli!


Paskanmarjat ja mansikat!
Se idiootti joka väittää, että joulu on rauhoittumisen ja hyvän mielen aikaa, valehtee!
Vieläpä sumeilettoman rankasti!
Tämä väite perustuu täysin omiin kokemuksiini, joista lisää alla.

Kauppareissu. Tuo muutenkin karvoja nostattavan karmiva, mutta primääritarpeiden kannalta joskus pakollinenkin paha, on erityisen upeaa suorittaa näin joulun aikaan!
Ajaessani paikallisen supermarketin parkkipaikalle saan huomata, että ovea lähin vapaa parkkiruutu, on sen Forssan kokoisen parkkipaikan perimmäisessä kulmassa!
Saatuani avomerilaivan kokoisen, bensaa rosvoavan jenkkipakettiautoni lopulta siihen leveytensä puolesta polkupyörälle tarkoitettuun parkkiruutuun, jota muiden suosima "päinpersettä"-tyylinen parkkeeraus vielä entisestään kaventaa, saan soittaa itselleni taksin, keretäkseni kauppaan ennen sen sulkeutumista! Legendan mukaan, muutama uhkarohkea on lähtenyt tuosta paikasta JALKAISIN kohti kauppaa! Sama leganda tietää myös kertoa, että vaikka moni on eksynyt tuolle Forssan kokoiselle parkkipaikalle lopullisesti, on olemassa yksi ihminen, joka usean tunnin hortoilun jälkeen on löytänyt sisäänkäynnille. Joskin nääntyneenä ja pahasti verissäpäin!

Saapuessani lopulta rakennuksen edustalle mieleeni juolahtaa, että voisinpa nostaa automaatista tukun rahaa, jotta minun ei tarvitsisi sitten kassalla aiheuttaa jonoa Visa electronini kanssa. Ne kun tuppaavat olemaan toisinaan muutenkin melko hidas maksuväline, saatika nyt jouluna, kun monet maksavat samaan aikaan sähköisellä rahalla ja kuormittavat näin tiedonsiirtoa!
Jonotankin Otto-automaatille, tuossa muutaman asteen pakkasessa, kiltisti ja asiallisesti, niinkuin muutkin. Hermoni ovat parkkipaikka suunnistuksen ja kalliin taksikyydin jälkeen, semi-kireällä.
Vielä kuitenkin jaksan tekohymyillä vanhuksille, lapsille ja naisille.
Lopulta, 10min jonottamisen jälkeen on minun vuoroni. Edellisen ihmisen poistuessa automaatilta, otan askeleen kohti automaattia... Samassa automaattista alkaa kuulumaan voimakas piipitys ja näyttöön syttyy teksti: "Käyttöhäiriö! Seteleitä ei voida jakaa!" Voi perkele! Se siitä ideasta!

Lievästi vittuuntuneena, mutta ylpeänä siitä, etten repinyt automaattia seinästä, saavun helvetin esikartanoon. Paikkaan jota rohkeimmat meistä kutsuvat nimellä supermarketin eteinen.
Siellä minua kohtaa järkyttävä näky. Näen kuinka suunnattomia ihmisimassoja velloo edestakaisin. Yksi erityisen hieno piirre on havaittavissa, katsoitpa sitten ketä tahansa tuosta väkijoukosta. Nimittäin se, että ketään ei hymyile! Muutenkin meno, jo eteisessä muistuttaa lähinnä Hifkin jääkiekko ottelua. Kyynerpäitä käytetään sumeilematta, jokaiselle eteesi ajatuvalle vittuillaan tai se tapetaan ja tuomareille, eli tässä tapauksessa vartioille, yritetään selittää, ettei nyrkkitappelu ollut sinun syysi, vaan se toinen kaveri aloitti! ELI SIIS MENOA MINUN MAKUUNI!

Kyynerpäitäni ja lihakirvestä käyttäen etenen pikkuhiljaa kohti määränpäätäni, lahjapapereita. Reittini varrelle osuva leluosasto ja sen kymmenet leluja ihailevat lapset saavat myös osansa kyynerpäistäni ja heiluvasta lihakirveestä. Pienimpiä heistä voi jopa varsin kätevästi potkia pois alta! Nythän on kuitenkin joulu!
Lopulta saavun lahjapapereiden luo. Pyyhkiessäni hikeä, verta ja suolenpätkiä naamaltani saan kuitenkin huomata, että ne ovat loppu! Voi perkele!
Samassa tavaratalon kaijuttimista kantautuu kuitenkin kuulutus, jossa kerrotaan, että uusi erä lahjapapereita on juuri saapunut ja niitä löytyy kodinkoneosastolta. Eli kokonaan toiseltapuolen rakennusta!
Tiputan ihmisluissa tylsyneen lihaveitsen lattialle, vedän leluosastolta mukaani tarttuneen samurai-miekan tupestaan ja lähden Braveheart-henkisesti rynnimään kohti väkijoukkoa!

Tunteja myöhemmin kassajonossa, lahjapaperikääre kainalossa, on aikaa muistella noita supermarket sodassa menehtyneitä ja heidän omaisiaan. Kaikesta siitä tönimisestä ja huutamisesta huolimatta.
Viimein on minun ja lahjapaperikääreeni vuoro. Ensimmäisen kerran koko lomani aikana saan eleettömät kasvoni asentoon, jota joku voisi kutsua hymyilemiseksi! Tosin kyseessä on vain vittumainen virnistys, koska tiedän, että maksaessani tuolla aikaisemmin mainitulla kortilla, jono takanani vain kasvaa ja kaikkia vituttaa taas hieman enemmän! Ikään kuin vielä lisää vittuillakseni, tarjoan ensin sitä toista korttiani, jonka mangneettiraita ei ole toiminut aikoihin! Vasta usean "kokeile nyt vielä" kehotukseni jälkeen, suostun etsimään sen toisen korttini lompakosta!
Kas kummaa, sehän toimi! VIRNISTYS!

Selvittyäni lopulta ulos kaupasta rikkinäisenä, vaan en lyötynä, saan soittaa jälleen taksin. Tällä kertaa viemään minut takaisin autolleni. Saapuessani autolleni saan huomata kuinka toinen kylki on hakattu ahtaalla parkkipaikalla lommoille, jonkun turhaakin turhemman tila-auton takaovella!
Toista puolta avomerilaivastani näyttää parasta aikaa jäätelöllä sotkevan, viereisen parkkiruudun autosta karannut 5-vuotias Velimattipekkakonimuskaakkimus tai joku muu sellainen, nykymuodin mukainen nimihirviö! Tai sellaista nimeä perheen oletettu äiti, tuosta pojasta ainakin käytti, toruessaan tätä orastavaa nuorisorikollista!
Olen niin väsynyt ja vittuuntunut, etten jaksa edes välittää!
Nousen autoon, kytken peruutusvaihteen ja painan kaasua. Samassa kuulen voimakkaan tömähdyksen. Tömähdyksen joka kertoo minulle, että olen mitä ilmeisemmin juuri ajanut autoni taakse, äitiään piiloon juosseen Velimattipekkakonimuskaakkimuksen yli.
Olen edelleen niin väsynyt ja vittuuntunut, etten jaksa edes välittää ja näin ollen kaasutankin vain ulos parkkipaikalta.

Uloskäynnillä jonotellessa meneekin sitten mukavasti seuraavat pari tuntia!
Lopulta pääsen liittymään muun liikenteen sekaan, vain huomatakseni, että juuri tavaratalossa oppimani "vain isoimmat ja vahvimmat selviävät"-menttaliteetti, pätee myös joululiikenteessä!
KUKA TÄMÄN KAIKEN JÄLKEEN KEHTAA VIELÄ VÄITTÄÄ, ETTEIKÖ JOULU OLISI IHANAA JA RAUHALLISTA AIKAA?


Mutta näinhän se menee! "Heikot sortuu, vahvat porskuttaa! Selvinpäin ei saa ja kännissä ei pysty."
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille teille, jotka selvisitte tästäkin päivästä!
http://www.youtube.com/watch?v=lUSOElHjROE

"I Have a Dream."
Näin sanoi Martin Luther King vuonna 1963 puheessaan ja niin sanoin minäkin tänä aamuna työmaapäälikölle, tämän saapasteltua työmaalle ihmettelemään maailman menoa kanssamme!
Vaikka "Maraa" keskustelun avauksessa lainasinkin, oli itselläni mielessä jokin aivan muu, kuin kansalaisoikeus ja muut yhteiskunnallisesti merkittävät asiat. Tai noh, kuinka sen nyt ottaa, mutta ainakaan kansalaisliikettä en katsonut vielä tarpeelliseksi perustaa.

Tämä alituinen ravaaminen täällä pohjanmaalla on ruvennut hieman käymään hermojeni päälle, vaikka ne muuten loistavassa kunnossa ovatkin, niin kuin tiedätte! Joten ajatuksissani, vai pitäisikö sanoa toiveissani, oli siis pitää pois jo useammalta vuodelta kertyneitä, pitämättömiä vuosilomiani, tuossa joulun tienoilla ja tuolla I Have a Dream-lauseella pohjustin siis tätä toivetta.
Koska uhkailulla ja väkivallalla tuntuu saavan parhaita tuloksia, asiasta riippumatta, lisäsin vielä työmaapäälikölle esittämäni lomatoiveen perään, ikäänkuin tehosteena, että "jos sitä hermolomaa ei myönnetä ja kansalaisoikeuksiani näin tunnusteta, niin voitte olla varmoja, että tästä tulee sellainen yhteiskunnallisestikkin merkittävä asia, kun täällä alkaa ihmisille käymään niin kuin Martin Luther Kingille kävi lopulta!"
Työkaverit nauroivat, mutta työmaapäälikön ilme ei värähtänytkään! Ilmeisesti hän ei ymmärtänyt huumoriani tai sitten historia ei ollut hänen vahvimpia alueitaan! Epäilen molempia!
Työmaapäälikön kivikasvoilta kuului ainoastaan monotonisen konemainen ääni, joka ilmoiti: "Täytyy tarkistaa vielä, mutta en näe estettä lomallenne."

Olisi se oikeasti upeaa pitää lomaa! Tulisipa vieläpä tarpeeseenkin!
Ei ainoastaan siksi, että kotona kerkeän viikonloppuisin vain kääntymään ja kaikkia velvollisuuksia ei tuossa ajassa lunnollisestikkaan kerkeä millään hoitamaan, vaan myös pyöräprojektieni takia. Nekään kun eivät hoida itse itseään!
Ystäväni kysyikin, ihmeteltyään kiireistä elämääni, että ajattelinko viettää joulun rakkaitteni parissa vai kuinka ajattelin saada pyörät valmiiksi ensi kevääksi? Viitaten tällä tietysti siihen, että viettäisin jouluni pyöriä rakennellen! (selitys siksi, että jos työmaapäälikkö tai joku muu, huumoria ymmärtämätön sattuisi tämän lukemaan.)


Loppuun kirjoittaisin normaalisti, että nyt jäädään jännityksellä odottamaan meneekö loma-anomus läpi vai pitääkö sitä käydä ostamassa se ase, mutta koska tiedän, että tätäkin merkintää voi joskus lukea joku huumorintajuton, elämäänsä vihaava ja kaikkea paheksuva kukkahattutäti (tm), joka soittaa todennäköisesti jo tästäkin poliisille, en niin voi kirjoittaa.
Tyydynkin siis olosuhteiden pakosta vain sanomaan, että nyt vaan käsi pois housuista ja sormet ristiin, jotta kaikki loksahtaisi kohdalleen ja minä voisin aloittaa lomani ensiviikon pikkujouluristeilystä!




PS.Jottei nyt jäisi kellekkään epäselvyyttä, ei edes niille kukkahattutädeille (tm), niin minä en ole menossa tappamaan ketään, vaikkei se loma-anomukseni palautuisikaan hyväksyttynä.
Se oli vain sitä kuuluisaa HUUMORIA! Huumoria jolla pystyin työmaalla keventämään tunnelmaa, elävöittämään loma-anomustani ja tätä kirjoittaessani, tätä tarinaa! Jos tästä huolimatta kannat huolta siitä, olenko oikeasti menossa ostamaan asetta, olet selvä kukkahattutäti (tm) ja siinä tapauksessa ehdotankin, että etsit käsiisi sanakirjan ja sieltä sanan HUUMORI!
Kiitos, anteeksi ja hei!

Tulen tavoilleni uskollisena perjantaina Kotiovelleni. Kauhavalla kärsityn rankan, mutta sitäkin uuvuttavamman työviikon jälkeen on mukava päästä taas kotiin rentoutumaan.
Jospa sitä kävisi pitkässä suihkussa ja sitten vaikka istuisi hetken sohvalla miettien kuinka kova jätkä sitä taas onkaan, kun pää kestää tälläistä rulianssia, vaikka se kovin tyhjä noin muuten olisikin.
Oven avattuani nuo haavet kuitenkin rapisevat rappukäytävän marmorilattialle yhdessä alaleukani kanssa hämmästyksen ollessa, luokkaa suuri!
Eteinen on lähes kattoon asti täynnä toinen toistaan kirjavampia mainoksia, lentolehtisiä ja muita ilmaisjakelun piiriin kuuluvaa materiaalia. Näyttäisi siellä seassa olevan vielä muutama laskukin, kuinkas muuten...
Haen varastosta lumilapion ja ryhdyn sillä luomaan väylää sisälle asuntooni. Lapio heiluen etenen läpi lehtivuoren, jonka polttamisella hoituisi helposti koko Riihimäen ensitalven lämmitys ja saattaisi siinä samalla mennä osa Hyvinkäästä! Siinä päättäjille ratkaisu energiakriisiin.
Voimakkaan kiroilun ja pärräyksen saattelemana paperia lentää ilmassa kunnes olen päässyt eteisestä olohuoneeseen.
Käännyn ympäri ja ihmettelen itsekseni, että onko lukutaidottomien määrää Suomen tasavallassa rajussa nousussa vai miksi tuo oveeni liimattu lappu, "EI MAINOKSIA", ei ole toiminut halutulla ja odotetulla tavalla!
Hammasta purren istun alas lattialle lajittelemaan laskuja erilleen siitä kaikesta muusta paperijätteestä.
Jokatoinen käteeni osuva mainoslehtinen näkyy olevan painettu jollekkin perkeleen saukko, joutsen tai majava paperille, joka ei kuulemma rasita luontoa kuin 50% siitä, mitä perinteinen paperi.
Tosin seuraavassa lauseessa lukeekin sitten, että "olemme lisänneet tarjontaamme ja siksi mainoslehtemme on nyt täydet viisi sivua paksumpi." Joten se siitäkin vesinokkaeläinleimapaperin tuomasta edusta.

Saatuani lopulta kaikki laskut erilleen mainoksista, kokoan ensin itseni ja sen jälkeen mainoslehdet nippuun, hiippailen rappukäytävään ja alan työntää niitä pienissä nipuissa vittuimaisen naapurini postiluukusta sisään.
Eihän se naapuri oikeastaan vittumainen ole, mutta Hesus sentään hänen älyvapaita kavereita/tuttavia! Ja kyllä! Se riittää nyt mainiosti tekosyyksi, Koska... Viime viikonloppuna paloi allekirjoittaneella käämi, käpy ja hihat noihin naapurin ystäviin, kun pääoven vierstä löytyvä ovisummeri alkoi piristä!
Kuka muuten on keksinyt tuon helevetin laitteen? Kenen neronleimaus oli sijoittaa kerrostaloon sellainen laite, jolla joku 18wee junttihinttirunkkari, palatessaan baarista ympäripäissään ja kustuaan porttikongissa autosi katolle tai konepellille, saa vielä muutamia nappeja painamalla koko taloyhtiön hereille ja huonolle tuulelle seuraavaksikin päiväksi?
Noh, takaisin aiheeseen. Joku siis soitti naapurini summeria, jonka kuulee ohuiden seinämien takia vähintään kaksi seuraavakin kerrosta. Kun naapuri ei muutamien yritysten jälkeen avannut ovea alhaalta sisälle pyrkivälle ystävälleen, päätti ystävä fiksusti alkaa painelemaan kaikkien asuntojen ovisummeria.
Kello oli tuolloin reilusti yli puolenyön ja vaikka olenkin muuten leppoisa ja positiivinen kaveri, niin viiden minuutin tauottoman summerien rääkymisen jälkeen minulta paloi lopulta se kuuluisa käämi ja syöksyin painamaan alaoven lukituksen vapauttavaa nappia!
Sen suuremmin ajattelematta puin housut jalkaan, avasin oven ja jäin odottamaan kuka rappusia nousee. Asun toisessa kerroksessa ja alakerroksen ollessa kokonaan liiketilakäytössä, kukaan ei pääse rakennukseen kulkematta minun oveni ohitse! Lopulta portaita nousi jo keski-iän ylittänyt naisihminen hölmistynyt ilme kasvoillaan ja umpihumalassa!
-"Sori hei jos herätin mut en päässy sisään" Sanoi nainen.
-"Älä ny? Ihanko tosi?" Vastasin niin vähättelevällä sävykkä kuin vain suinkin osasin.
-"Onks Pera himassa?" (nimi ei ole muutettu) N
-"No mitä sä luulisit? Sähän soitit sitä summeria joten JOS se olis himassa tai JOS se haluis sut sinne, se olis varmaankin avannu!" Sanoin painokkaalla äänellä ja vedin oven kiinni perässäni.
Seuraava yö menikin sitten samoissa merkeissä! Kuunnellen summerin sulosointujen kiertävän asunnosta toiseen... aah kun oli kivaa! Joten joka ikinen Peran (nimeä ei muutettu) luukusta sisään sujahtava mainoslehti on ansaittu mainoslehti!

Tarkistettuani tarkkaan suunnitellun paluureittini turvallisuuden, palaan asuntooni pirullinen hymy kasvoillani ja sarvet otsassani, hykerrellen... Olen mä vaan paha...
Hyvä kun kerkeän oven perässäni sulkea, kun postiluukustani lattilalle tippuu sanomalehti. Sitä seuraa muutama mainoslehtinen ja niitä vielä joku perkeleen postimyyntiluettelo!
Riuhtaisen oven auki ja odotan näkeväni naapurini Peran (nimi ei vieläkään muutettu), mutta saankin huomata, että oven takana seisoo postin jakaja, (Italian pääministeri Silvio Berlusconin sanoin) "ruskettunut" mies henkilö, joka katsoo minua pelästyneenä.
Kysynkin tuolta mieheltä, että sinäkö tätä roskaa kannat asuntooni, heilutellen samalla kuponkiuutisia kädessäni? Mies vastaa peloissaan ja hieman huonoa Suomea murtaen. -"kyllä! Minä kantaa teidä posti."
Näytän ovessani olevaa lappua ja kysyn, etteikö mies ollut nähnyt tuota kylttiä? Vastauksesksi saan epämääräistä mutinaa. Puen kengät jalkaani ja käsken miehen seurata.
Kävelen talon jätteenkeräys pisteelle, näytän paperinkeräys astiaa ja sanon tämän olevan postiluukkuni tämän kaltaisille posteille, edelleen heiluttaen kuponkiuutisia kädessäni. Heitän lehden astiaan ja lähden sisälle.
Sisällä alan miettimään, että olinkohan nyt turhan jyrkkä hänelle? Siis Posteljoonille, en Peralle! (nimi saattaa kohta muuttua)
Lopulta, juurikun olen hukkua vitutukseen, tästä tyhjänpäiväsestä ja mitättömästä asiasta, keksin sen.

Nyt ulko-oveani komistaa lappu jossa lukee:
Ei mainoksia. En tee niillä vittuakaan!
En omista televisiota, koska myin sen viinan himoissani...
Koirallani on muuten raivotauti ja se on muutenkin käyttäytnyt kumman agressiivisesti viime aikoina...
Omistan käsiaseen enkä tiedä miten varmistin toimii, mutta tule ihmeessä juomaan kupillinen vihreää teetä kanssani sängyn alle, missä olemme turvassa valtiolta, joka meitä vakoilee!

Nyt sitten jännityksellä odottamaan kuka on ensimmäinen vieraani...

Tänään työpäivä alkoi melko rauhallisesti täällä kauhavalla.
Luulin että päivästä muodostuisi taas yksi tappavantylsä odottelupäivä. Toisin kävi.
Tappavaksi se oli muodostua, mutta ei tylsyyden takia.
Ne ketkä eivät asiasta ole vielä kuulleet, voivat lukea täältä:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200810308514570_uu.shtml
http://lotta.yle.fi/rswebvsa.nsf/sivut/uutisaihe?opendocument&pageid=Content103237EEE5F
http://lotta.yle.fi/rswebvsa.nsf/sivut/uutisaihe?opendocument&pageid=Content131502DCD07

Molemmat miehet selvisivät siis hengissä ja vaikka heistä toinen, sillalta törmäyksen voimasta
alas lentänyt mies törmäsi neljän(4)metrin pudotuksen jälkeen pää edellä kallioon ja oli melko lohduttoman näköinen poistuessaan työmaalta jatkohoitoon, ei huumori silti ollut mieheltä hävinnyt. Hän totesikin ennen auton ovien sulkeutumista: "Tuleepahan ainakin vähän pidempi loma nyt!" ja yritti virnistää päälle, mutta pahoin turvonneet kasvot peittivät melko tehokkaasti tuon ilmeen...

Lopulta, kuten arvata saattaa, kaiken tapahtuneen jälkeen työmään täytti runsaslukuinen määrä erilaista tutkiaa ja ihmetteliää. Mittailtiin asioita ja etäisyyksiä, kyseltiin tyhmiä ja vaikutettin fiksuilta. Pian minulle selvisi, että paikalle oli vielä ilmestynyt Psykologi ja terapeutti kyselemään vielä tyhmempiä. Tässä vaiheessa "jeesustelu"mittarini pomppasi taas tappiinsa. Ei sitä sotienkaan jälkeen tietääkseni kyselty ihmisiltä, että kuinka sinä nyt koet tämän kaiken, syyllistätkö itseäsi tapahtuneesta, ym potaskaa, jokaiselta samalla tantereella taistelleelta. Elämä on joskus ylämäkeä ja joskus alamäkeä. Se on joskus karua, mutta se kuuluu elämään ja aina näistä oppii!

Niin tai näin, mutta tulipahan todistettua, ettei noilla "kallonkutistajilla" ole huumorintajua!
Minulle kun sanottiin, että "tässä olisi nyt psykologi ja terapeutti paikalla, jolle saa purkaa ajatuksia, vihaa ja ahdistusta." Johon minä totesin: "Olette kuulkaa pahasti ja vieläpä useemman vuoden myöhässä. Ette te tätä päätä enää selvitä" koputtaen samalla omaa ohimoa. Kummaltakaan näistä "ammattiauttajista" ei edes hymyä irronnut. Päinvastoin. Sain vain vihaisia mulkoiluja. Edes selitykseni siitä, kuinka lapset usein käsittelevät ongelmia huumorin avulla, ei saanut heitä ymmärtämään huumoriani... Ihme tyyppejä!
Onneksi kaikki ovat kuitenkin hengissä ja onneksi en itse ollut juuri tuolloin tuon sillan päällä.
(Ei muuten, mutta kuvitelkaa sitä romun määrää, kun Bendoliino-raukka olisi rypistynyt ihmiskone-Jannen jalkoihin...)(((pitäkää edelleen mielessä, että lapsi siis usein käsittelee vaikeita asiota huumorin avulla)))
Nooh, leikki leikkinä, mutta jos hetki ollaan tosissaan, niin huomenna saa minun puolestani olla vaikka kuinka tylsä päivä. Minä en ainakaan valita. Pikaisia paranemisia jätkille!



Edit.
Säälittävintä tässä kaikessa lienee minun osaltani se, että koko päivän aikana puhelimeni soi tasan yhden kerran asian takia. Ketään muu kaverini, tuttavani tai omaiseni ei ilmeisesti seuraa uutisia tai sitten minusta ei vaan välitetä... Työkaverillani Pekillä sen sijaan puhelin on soinut koko päivän, kun huolestuneet kaverit ovat kyselleet miehen perään ja Peki on kuitenkin töissä noin tunnin ajomatkan päässä täältä Kauhavalta, eli Seinäjoella! PERKKELE!

"Ollaan ja vaan ja hengaillaan. Ei mennä nukkumaan..." Siinä pähkinänkuoressa tämän hetkinen tilanteeni.
Töissä ei ole juuri nyt mitään kiireellistä. Pikemminkin odotellaan, että muut saisivat valmista, jotta mekin pääsismme töihin. Illat täällä Pohjanmaalla meneekin sitten sadetta, tuulta ja tuiverrusta lasinläpi katsellessa. Öisin taas tulee pyörittyä sängyssä kuin puolukka pihakivellä, eikä oikein uni tule. Viikonloput kotoisessa Riihimäessä puolestaan menevätkin melkeinpä kotona tai kavereilla kiertäessä.
Ei tule ylimääräisiä "riehuttua" siis sielläkään!
Pyöräprojektit seisoo tallilla, eikä kukaan tee niillekkään mitään. Perkele!

Laiska, tyhmä vai saamaton?
Tämä on kysymys, joka nousee mieleeni tälläisinä hetkinä ja hyvä niin... Tämä kun aiheuttaa vitutuskäyrän rajun nousun, huolimatta sen lähtö tasosta. Tämä taas puolestaan johtaa vääjäämättä ryhdistäytymiseen, koska en voi sietää itsessäni tälläistä piirrettä. Perkele!

Vereni kiehuu. Se vaatii rasvaa, sokeria ja kostoa. Varokoot siis kaikki. Ihmiskone Janne nousee ja sillon alkaa tapahtua! Joten kun kuulet AC/DC - T.N.T biisin kaikuvan taivaanrannassa ja tunnet kuinka maa jalkosesi alla alkaa värähtelemään, olisi parasta, että olet siihen mennessä kuunnellut kyseisen biisin ja teet niinkuin siinä käsketään. Siten sinulla ja omaisillasi on pieni mahdollisuus selvitä.

Ihmiskone tulee vielä! Äläkä sitten väitä, ettei sinua olisi varoitettu!!!

Normaalisti en lisäisi seuraavanlaista sisältöä päiväkirjaani, mutta.... NYT ON PAKKO! (ei tule tavaksi.)
Seuraava teksti kun sai allekirjoittaneenkin naaman virneeseen.
Viisaita sanoja , mutta siitäkin huolimatta tai sitten juuri siitä johtuen, eivät minun keksimiäni.
Joten minulle EI tästä voi olla vihainen....
Nämä "ohjeet" siis kaikille teille... NAISILLE:

-Jos luulet olevasi liian lihava tai liian vanha, niin luultavasti olet. Älä kysy tätä meiltä, kieltäydymme vastaamasta.
-Opettele käyttämään vessanpöntön kantta. Jos se on ylhäällä, laske se alas.
-Älä leikkaa hiuksiasi, ikinä. Pitkät hiukset ovat aina viehättävämmat kuin lyhyet. Yksi suurimmista syistä miksi miehet pelkäävät naimisiinmenoa on se, että naiset kuitenkin leikkauttavat hiuksensa häiden jälkeen, ja sitten me olemme jumissa lyhythiuksisten naisten kanssa.
-Syntymä-, ystävän- ja merkkipäivät eivät ole mikään arvuutusleikki, josko jälleen kerran voisimme löytää sinulle täydellisen lahjan.
-Jos kysyt kysymyksen johon et halua vastausta, saat vastauksen jota et halua kuulla.
-Toisinaan emme ajattele vain sinua, elä sen kanssa.
-Älä kysy mitä me juuri nyt ajattelemme ellet ole valmis keskustelemaan mm. seuraavista aiheista: 1) Napanöyhtä, 2) Moottorin purkaminen ja kasaaminen, ja 3) Moottoriurheilu.
-Sunnuntai = penkkiurheilu. Se on kuin täysikuu tai vuorovesi-ilmiö.
-Shoppailu ei ole penkkiurheilua.
-Jos meidän on mentävä johonkin, mitkä tahansa vaatteet päälläsi ovat ok.
-Sinulla on tarpeeksi vaatteita.
-Sinulla on liikaa kenkiä.
-Itkeminen on kiristystä.
-Ex-poikaystäväsi on ****otti.
-Jos tahdot jotakin niin pyydä. Pienet vinkit eivät toimi. Isot vinkit eivät toimi. Ilmeiset vinkit eivät toimi. Sano suoraan mitä haluat.
-Ei, me emme todellakaan tiedä mikä päivä tänään on. Emme koskaan. Merkitse merkkipäivät kalenteriin.
-Kyllä, virtsaaminen seisaaltaan on vaikeampaa. Huteja tulee joskus.
-Omistamme keskimäärin kolme paria kenkiä. Joten miten ihmeessä voisimme tietää mitkä kengät sopivat sinun pukuusi, kun sinulla on kuitenkin 30 paria kenkiä.
-Kyllä ja ei ovat erittäin sopivia vastauksia lähes kaikkiin kysymyksiin.
-Kerro meille ongelmasi vain jos haluat apua sen ratkaisuun. Sen me osaamme parhaiten.
-Päänsärky, joka kestää 17 kuukautta on ongelma. Käy lääkärissä.
-Jos haluat "rotu-uroksen", hanki koira.
-Varattu rivien välistä lukemiseen.
-Älä teeskentele orgasmia. Me olemme paljon mielummin tehottomia kuin petettyjä.
-Kaikki mitä olemme sanoneet tai tehneet kuusi kuukautta sitten ei kelpaa enää riidan aiheeksi. Kaikki sanomamme tai tekemisemme muuttuu pätemattömäksi edellä mainittuun tarkoitukseen 7 päivän jälkeen.
-Jos et käyttäydy kuin mallit, älä odota meidänkään käyttäytyvän kuin saippuaoopperoiden miehet.
-Jos jotain sanomaamme voidaan tulkita kahdella tavalla ja toinen tapa vihastuttaa tai tekee sinut surulliseksi, me tarkoitimme sen sillä toisella tavalla.
-Anna meidän näyttää rähjäisiltä, se on geneettista.
-Älä hiero lamppua, jos et halua hengen tulevan ulos.
-Voit joko pyytää meitä tekemään jotain tai kertoa kuinka haluaisit sen tehtävän - et molempia.
-Kolumbus ei tarvinnut suuntaneuvoja, emmekä mekään.
-Naiset, jotka pitavat push-up rintaliivejä ja avokaulaisia puseroita menettävät oikeuden valittaa tuijotuksesta.
Naiset saisivat pukeutua useammin push-up -rintaliiveihin ja avokaulaisiiin puseroihin.
-Näemme vain 16 väriä, joten esim. persikka on hedelmä, ei väri.
-Jos jotain kutiaa, sitä raavitaan.
-Olut on yhtä jännittävää meille kuin käsilaukut teille.
-Emme osaa lukea ajatuksia, emmekä koskaan opi. Tämä puute ei ole todiste siitä, ettemme välittäisi sinusta.
-Jos kysymme mikä on vialla ja sinä vastaat "ei mikään", me käyttäydymme kuin mikään ei olisi vialla. Me tiedämme, että valehtelet, mutta asian selvittaminen ei ole sen aikaansaaman sotkun arvoista.

Huumorin kukka se kaunein kukka...

Jokaisen pojan elämässä tulee aika, jolloin hiekkalaatikon lelut alkavat tuntua turhankin tutuilta. Siinä missä yksi lelu alkaa tylsistyttää, on toinen taas niin hieno, ettei sitä kehtaa hiekkalaatikolla edes tahria. Sitä voidaan kyllä silloin tällöin varovasti käyttää hiekkalaatikolla ja näyttää kavereille, mutta täyspainoiseen leikkimiseen, jossa hiekka, kuola ja räkä lentää, siihen siitä ei ole. Se on liian hyvä ja liian pyhä.

Näin myös nykyaikana. Kesän mittaan jäi monta uutta stunttia tekemättä, kun nykyinen lelu tuntui liian hienolta ja hyvältä. Luonteenheikkoutta? Mahdollisesti. Tai sitten vain jokin ääni huutaa syvällä sisällä, ettei ole juurikaan järkeä tuhota sitä itselle niin tärkeää lelua...

Siksipä ajelen nyt Oulusta takaisin Kauhavalle, katsellen tausta peiliin, josta minua tuijottaa Honda cbr 600f. Lentävän peikkomobiilin lavalle on köytetty muutaman vuoden vanhempi, katteista riisuttu, hardcore fighteri. Hardcoren pyörästä tekee se, että se, Perkele, on melkein yhtä ruma, kuin uusi omistajansa, minä! Nyt ei jää enää pyörästä kiinni uusien temppujen reenaus. Vielä kun talven aikana rakennan kyseiseen laitteeseen käsitakajarrun ja puran pois ne rumimmat räpellykset, on minulla ensi kesän koittaessa rajoituksena vain mielikuvitus. Voi pyöräparka kun tietäisit mitä tuleman pitää.... Tai noh, ehkä parempi ettet tiedäkkään...

Sellanen nyt kuitenkin tuli siis hommattua toiseksi "mopoksi". ISOILLA pojilla pitää olla isot lelut.

Lupasin itselleni eilen, etten käsittele tätä täällä.
Tänään kuitenkin joudun pyörtämään lupaukseni, koska kävin päivän mittaan monta hyvää keskustelua aiheesta. Joten... Tässä oma näkemykseni ja omia ajatuksiani tästä kaikesta.

Ensiksi haluan tehdä täysin selväksi, että kaikki sympatiani ovat kaikkien niiden puolella, joita nämä käsittämättömät teot ovat koskettaneet. Voimia heille, uhrien omaisille, läheisille ja tutuille. Tuskanne on varmasti isompi kuin kukaan osaa kuvitella. Rauha uhreille ja heidän muistolleen.

Sitten siihen minua häiritsevään asiaan. Eli Miksi kaikki vaan hössöttävät ja jeesustelevat näillä muutamilla seuraavilla asioilla?

Ampuma-aselaki ja sen tiukentaminen. Vaikka sitä ikärajaa nostettaisiin, niin mitä sitten? Se lopettaisi ainoastaan monen nuoren aikuisen harrastuksen, eli ampumisen ja mitä sitten? Luuleeko joku oikeasti ettei päästään vinksahtanut ihminen saa käsiinsä asetta jos tälläistä suunnittelee? Kyllä se sitten aseen hankkii vaikka varastamalla tai sitten se keksii jonkin muun keinon toteuttaa suunnitelmansa. Kuten Myyrmannin pommi-iskussa. Minkälaisen lain muutoksen Pääministerimme Vanhanen olisi ajanut läpi siinä tapauksessa? Myyrmannin pommi kun oli tehty omin käsin, NS. "kotikonstein". Ihminen on uskomattoman älykäs olento. Se löytää kyllä keinot tavoitteidensa saavuttamiseksi, jos niin haluaa.

Väkivalta pelit ja raskas musiikki. Siinä kaksi median "lempilapsista", aina kun jotain tälläistä tapahtuu. "Sekun pelasi niitä väkivalta pelejäkin... ja kuunteli sitä sellaista saatananpalvonta musiikkiakin..." Kukapa meistä ei olisi joskus pelannut kyseisiä pelejä tai kuunnellut raskaampaa musiikkia? Ei se tehnyt minustakaan murhaajaa. Eikä se tehnyt sitä sinustakaan.
Miksi siis syyttää kaikkea muuta kuin itse ongelmaa? Ihmisen pahoinvointia!

Jos pieni lapsi lyö toista lasta lapiolla takaraivoon niin:
Pääministerin ratkaisu asiaan: -Vanhanen tulee ja ottaa lapion pois.
Tästä seuraa se, että kun Vanhanen kääntyy ympäri, lapsi poimii maasta kiven ja heittää sillä sitä toista lasta...
Median reaktio asiaan: - Mediassa kirjoitetaan, että "pitäisikö lapiot kieltää? Mahdollisesti myös hiekkakakku lapio olisi hyvä kieltää, koska siitä voi saada huonoja vaikutteita."
Sitten on se tarhatäti, josta kaikki lapset pitävät. Tarhatäti, jolla ei välttämättä ole asianmukaista koulutusta, mutta hän on tarhatäti. joka oikeasti välittää. Välittää, Eikä ole vaan töissä siellä. Hän kysyy lapselta, jo ennen kuin kaikki menevät ulos leikkimään, että mikä lasta surettaa kun suupielet ovat alaspäin. Asia käsitellään ja selvitetään, lapset pääsevät leikkimään ja kukaan ei lyö ketään lapiolla. Mediallekkin jää näin aikaa taas kirjoittaa Johanna Tukiaisesta tai jostain muusta yhteiskunnallisesti "hemmetin tärkeästä henkilöstä".

Lapsien ja nuorten hyvinvointiin on panostettava. Sitä ei voi laiminlyödä ja sen määrärahoja ei voi supistaa. Vaan näihin on nimenomaan panostettava. Eikö tässä ole jo kuultu tarpeeksi tätä nuorten hätähuutoa? Eikö sitä ymmärretä? Vai eikö siitä välitetä? "Sekun maksaakin niin paljon palkata niitä nuorisotyontekijöitä..."

Muutetaanko aselakia vaan sen takia, että Vanhanen voi sanoa, että ainakin asiaan on puututtu ja voi näin nukkua yönsä rauhassa? Samalla me muut saamme odotella kauhulla, että missä seuraava vastaavanlainen tapaus nousee esille. Olipa se sitten tehty Ampuma-aseella, itsetehdyllä pommilla tai millä tahansa niin ei se auta että kaikki kielletään ja hankaloitetaan meidän kaikkien elämää uusilla, toinen toistaan typerimmillä säädöksillä. Järjenkäyttö ei tietääkseni ole kielletty.

Voimia ja lohtua kaikille jotka ovat menettäneet läheisiänsä näissä järkyttävissä tapahtumissa.
Sympatiaa ei ampujille ja pommimiehille minulta heru, mutta uskon, että jos asiaan ei osata taaskaan puuttua oikein, tämä tuskin jää viimeiseksi murhenäytelmäksi.. Valitettavasti...

Luokkakokous.
Tapahtuma johon varmasti jokainen meistä menisi ristiriitaisin tuntein. Tapahtuma jossa tapaat ihmisiä, vanhoja kavereitasi ja myös niitä ihmisiä, joiden kanssa et, syystä tai toisesta, tullut niin hyvin toimeen. Vuosien varrella olet ehkä ollut yhteydessä osaan heistä. Osa on saattanut kävellä vastaan kadulla, muttei kumpikaan ole sanonut sanakaan, koska kumpikaan ei ole täysin varma muistaako toinen ja olikohan hän sittenkään se joksi häntä luulit? Sitten on vielä se osa, joista et ole kuullut tai nähnyt, sen jälkeen kun koulun päätyttyä tienne ovat erkaantuneet.

Lauantaina 20.09.2008 jää historiaan päivänä jolloin minun oli palattava menneeseen.
Aina niinkin kauas kuin ala-asteen neljännelle luokalle! Oli tullut luokkakokouksen aika.
Pienten alkuhankaluuksien saattelemana, (autosta meni rengas) saavuin pelipaikalle tavoilleni uskollisena, myöhässä... Tällä kertaa tosin, en ollu edes viimeinen, joten näyttävä sisääntuloni ei ollutkaan ihan niin näyttävä.
Muutama Olut myöhemmin alkoi vanha jengi olla koossa. Ainakin niiltä osin ketkä nyt olivat paikalle päässeet ja vaivaantuneet. Katselin ympärilleni ja totesin ettei täällä kovin montaa outoa naamaa näkynyt... Muutamien henkilöiden kohdalla jouduin tosissani kaivelemaan muistini syövereitä, että osasin yhdistää kyseisen ihmisen vanhaan luokkakuvaan, mutta muuten "kuka kuvassa"- tehtävä alkoi olla selvä. (Toisin kuin allekirjoittanut)
Vielä muutama olut ja lisää itsensä kehumista ennen kuin virallinen esittelykierros alkoi.
Kun siinä sitten kuuntelin toinen toistaan hienompia tarinoita siitä, mitä kukin tekee nykyään, alkoi mielessäni soimaan Anssi Kelan - 1972.
Esittelykierroksen päätyttyä sain huomata kaikkien yhteiskuntamme osa-alueiden olevan edustettuina. Kaksi mieleenpainuvinta mainitakseni ensimmäisenä mieleen tulee nainen, vanha luokkatoverini, joka otti luulot pois kaikilta ilmoittamalla heti kärkeen olleensa jo neljä vuotta työtön ja ylpeä siitä. Toinen kommentti, joka sai allekirjoittaneen karun naaman vääntymään hetkeksi virnistykseksi tunnistettavaan tilaan, oli miehen, vanha luokkatoverini, joka metallialan miehenä ilmoitti ammatikseen Teräsmies... Luonnollisesti.
Edes se mies, jolla silloin koulu aikoina tuntui olevan tarve olla minua parempi, edes älyllisellä puolella (mihin nyt ei edes kauheasti vaadita), ei ollut mikään ydinfyysikkö hänkään. Ihan tavallinen jamppa hänkin. Nykyään melkeinpä mukava sellainen.
Mielessä meillä kaikilla varmasti kävi myös se ihminen, vanha luokkalaisemme, joka poistui oman kätensä kautta keskuudestamme joitakin vuosia sitten.
Pidettyämme hänen muistolleen hiljaisen hetken, jatkoimme vuosien kiinni kirimistä tarinoidemme saattelemana. Olut virtasi ja karaoke laitteisto huusi kilpaa laulajien (lue:huutajien) kanssa. Illasta oli kehkeytymässä kaikinpuolin mainio, kunnes... Alkoholin nauttiminen oli edennyt niin pitkällä, että oli avautumisen aika. Olin varautunut siihen, että joku mies tulee tilittämään jostain, miten vitutti sillon kun kerrankin liikuntatunnilla, tms. Mutta ei. Seuraavaan en ollut varautunut.

Neiti X (nimi muutettu) tuli luokseni ja alkoi kertoa tarinaa siitä kerrasta kun olimme ala-asteella, niin sanotussa yökoulussa. Yökoulun punainen lanka oli se, että koulun jälkeen koululle jäätiin luokan kesken yöksi ja siellä sitten pelattiin erilaisia pelejä, syötiin karkkia ja kaikilla oli kivaa. Tai ainakin piti olla...
Yökoulussa tuli ennen pitkää aika, kun kaikki lautapelit oli koettu, sählyäkin oli pelattu liikuntasalin lattia puhki ja oli hieman tylsää. No opettaja veti ässän hihasta ja ehdotti peliksi pullonpyöritystä.
Hyvä idea. Pullo pyöri ja kaiken maailman, kuka tykkää kenestä - totuudet ja mene istumaan sen viereen - tehtävät oli nähty. Sitten Pullon kaula pysähtyi Neiti X:n kohdalle ja hänelle langetettiin tehtävä pussata allekirjoittanutta. Nooh, sehän nyt ei tietenkään sopinut pahanpojan imagolleni, että tyttöbakteereja leviäisi komeisiin kasvoihini, joten otin jalat alleni ja niin sitä juostiin pitkin poikin koulun käytäviä, Neiti X perässäni.
Tuolloin jo lihaksikkaat ja kimmoisat reiteni tarjosivat ylivoimaisen vastuksen Neiti X:n 40cm lyhyemmille jaloille ja viisasti hän päätti luovuttaa. Osaltani pullonpyöritys sai nyt jäädä ja meninkin pelaamaan jotain tylsää lautapeliä johonkin nurkkaan, josta oli hyvät pakoreitit koulun leveille käytäville. Hassultahan tuo kaikki nyt tuntuu, mutta vielä hassumpaa oli nyt luokkakokouksessa kuulla, että tästä seurasi Neiti X:lle neljän vuoden terapia. Neiti X kun oli ollut toivottoman ihastunut silloin minuun.
Pyytelin nöyränä anteeksi, vaikken tiennyt miksi. Tein silloin niin kuin kaikki ikäiseni pojat. Kiusaannuin kun jouduin yllättävään tilanteeseen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Niin kai teen vieläkin, mutta se ilmenee nyt eri lailla... Vaan eipä se paljoa nyt lohduttanut. Ketään.

Aikani siinä vielä kuuntelin tuota kaikkea... Pyytelin anteeksi ja yritin kiemurella itseäni ulos keskustelusta. Olo oli melko ahdistava. Lopulta onnistuin lähtemään keskustelusta nolaamatta itseäni sen enempää kuin Neiti X:kään. Menin laulamaan karaokea ja luulinkin selvinneeni jo selville vesille, kunnes Neiti X päätti ottaa karaoken haltuun. Neiti X alkoi laulamaan dvd:ltä valitsemiaan biisejä, katsoen aina minuun, kun hän halusin omistaa jonki kohdan laulusta minulle. Taas ahdisti. Onneksi koko ryhmä tekikin juuri lähtöä paikalliseen ravitsemisalan liikkeeseen, joten taas pääsin tilanteesta ilman sen suurempaa draamaa. Paikallisessa jatkui kuitenkin saman suuntainen toiminta, joten oli aika tilata taksi alle ja suunnata kotiin.

Kiva oli kuitenkin, kaikesta huolimatta nähdä vanhoja kavereita ja ISO kiitos järjestäjille!
Kiitos ja anteeksi myös Neiti X. Yksi pyyntö tosin olisi: let the bygones be bygones!