IRC-Galleria

väillä ahdistaa...Perjantai 14.09.2007 00:15

Eilen aamulla luulin saaneeni aivoinfarktin... karmeeta, koko vasen puoli päästä tunnoton, mutt samalla niin hirvee särky, ettei voi sanoin kuvailla, vasen silmä ei kestänyt yhtään valoa...luulin oikeesti, että nyt se tuli...Raahauduin kaiteesta kiinni pitäen koiria aamupissattamaan (asutaan tokassa), eikä oikein aavistustakaan kuinka se onnistui, samoin textari koulukaverille sattui simmuun niin etten tiedä mitä sinne onnistuin väsään, kolme panadolii namaan ja kuus tuntii unta ja kaikki oli ohi. Siis ei ollut kai kun migreenikohtaus, joita mulla ei ole ollut vuosiin noin rajuna. Olo kyllä melko hutera koko loppu päivän.

Tänään taas opinahjossa järkyttämässä opiskelutovereita esityksellä huumekuntoutuksesta...Jotkut ne on eläneet niiiiin pumpulissa että oikein hirvittää!!!

Eräskin on sanonut, että juopot, narkit ja vangit pitäis heittää kuoppaan ja jättää sinne;koirille hän lämmittää ruuan, mutta näille ei kuin perrnankuoria ja vettä....nätisti sanottu vai mitä? Toki tulee hieman eri kulttuurista, eli tuosta eteläisestä naapurimaasta, mutta, mutta...Ja näillä periaatteilla lähäriksi, no muuten ihan ok tyyppi.

Tänään kävi elämästään kuulovammaisena kertomassa nainen, jolta ensin kuuroutui toinen korva 9 vuotta sitten ja 3 vuotta sitten myös toinen, selkeää syytä ei ole löydetty. Käyttää kuulokojetta, "mummomallia". Ihana positiivinen ja elämänmyönteinen immeinen; totesi, että monesti hyötyä, kun voi napsauttaa "korvat" pois päältä (perheessä kaksi teiniä/kova musiikki). Ilo nähdä tällaisia tyyppejä!

Nyt voi keskittyä lauantain bileisiin...Kivaa jengiä tulossa, muutamia joita ei ole nähnyt aikoihin ja tietty noi omat rakkaat tyttäret ukkoineen, joita harvoin näkee ja tietty mestarileipuri Petra, jolla taas upea kakkusuunnitelma...tartee ottaa kuvia, että saa tänne.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.