IRC-Galleria

Puhelimen ääni tunkeutuu alitajuntani ohi herättäen mut suloisesta unesta. Näytöllä vilkkuu nimesi, sinun, joka vielä eilen aamulla olit mulle kaikki kaikessa, se jonka vuoksi haaveilin, unelmoin.
Tummien pilvien viedessä pois aurinkoisen päivän, sinä veit multa umelmani.
Te tulitte yhtä aikaa, sade ja sinä.
Rankkasade piiskasi maata hajottaen sen pintaa, sinä piiskasit sanoillasi mua, rikkoen sen mihin uskoin. Ihoni täynnä viiltoja jätit mut seisomaan sateeseen.

Ummistan silmäni uudestaan, en halua vastata sulle. Pyytäisit taas anteeksi, sen tiedän, mutta sä et tarvitse sitä. Pystyt jatkamaan ilman mun anteeksantoakin.
Verta vuotavana nousen ylös. Puhelin soi jälleen. En voi estää kyyneliä, silmät sumeana laitan sen äänettömälle, rutistan käsiäni yhteen etten vahingossakaan vastaa.
Haluan olla puhdas, viaton, nuori, täynnä elämähalua ja iloa.
Sun kanssa en siihen pysty.

Aamu valkenee, kaupunki on jo herännyt eloon. Ihanan tuttu kahvintuoksu valtaa mieleni. Olen jo melkein unohtanut miltä tuntuu istua rauhassa, ei ole kiire minnekään.

Miltähän tuntuisi olla puu. Seisoa kaikkien kaltaistensa joukossa, vuodesta toiseen, välillä täydessä asussa, välillä taas alastomana, vailla mitään suojaa, ja kestää se kaikki. Luottaa elämän jatkumoon?
Sellaiseksi haluaisin tulla.

Sivusilmällä näen taas nimesi vilkkuvan näytöllä.
Jättäisit mut nyt kokonaan, niinkuin minä jätin sinut eilen.
Annoin sydämelleni käskyn jatkaa yksin.

Pala palalta kokoan jo hajotettuja siltojani menneisyyteen voidakseni kerätä ne sieluni sirpaleet takaisin.
Päivä päivältä olen ehyempi.
Vuosien, ja lukuisten liimatuubien jälkeen, olen ehjä uusi naurava minä.

Tulen luoksesi vierailulle, vankilaan, vain kertomaan, että selvisin kaikesta, voittajana.
Rakkauteni sinuun ei kuollut, sen tiedän nyt kun katson laihtuneita, kalpeita kasvojasi. Rinnassani läikähtää oudosti kun otat puhelimen.
Nostan omani ja katson sinua siellä lasin takana.
"Rakas" ; sanot minulle.
"Pimeä tie, hyvää matkaa" ; vastaan ja lasken luurin. Sinä tiedät mitä se tarkoittaa...

Vartija saattaa minut pois. Porttien sulkeutuessa selkäni takana, rakkauteni sinuun muuttuu elämänkokemukseksi, sellaiseksi, jota ilman en nyt olisi tässä, tällaisena ihmisenä.
Kiitän sinua siitä, ehkä joskus kerron sen myös sinulle, siinä viimeisessä kirjeessä mikä meidän välillä kulkee