IRC-Galleria

hmm... hmmmm... HHHHHMMMMMMMM. Taas liian monta ajatusta ja liika on aina liikaa. Onneksi maailmassa on monia hyviä keinoja tyhjentää mieli... Keväinen lämmin ilta, aurinko on juuri laskemaisillaan, tai laskenut. Polkaiset käyntiin vanhan moottoripyörän, kypärästä ei tietoakaan, tiet ovat täysin tyhjiä autoja ei näy missään, missään ei näy ketään, lumen alta paljastunut maa tuoksuu ilmassa, ilmassa huokuu outoa taikaa.. Kiihdytät ja mittari pomppaa sataseen, kiihdytät vielä ja vaihdat isoimman vaihteen, kaikki ympäriltä katoaa, tiedät vain tien, ajat pakoon omia ajatuksia, tunnet kuinka adrenaliini kohoaa merkki siitä että olet elossa, usvaisella tien pätkällä voit vain pitää silmiä kiinni ja huutaa tai vaieta. Kello on hieman yli keskiyön, Ajat pitkin järven viertä kulkevaa valtatietä, tunnet kuinka tuuli ottaa kasvoihisi, tunnet kuinka jokin suurempi voima kuljettaa sinua luodin nopeudella eteenpäin , suurempi voima jonka päällä istut, luoti joka lentää pimeässä ajatuksen voimalla. Keskityt vain tiellä pysymiseen, kaikki muu unohtuu, sillä ellet keskittyisi.. En halua edes kuvitella kun hallinta katoaa, törmäys sillan kaiteeseen, ensin näet kuinka jalan palasesi lentelevät ilmassa ja kun pyörä kaatuu täysin, naamasi iskeytyy asfalttiin joka raapii sen kuin jättimäinen juustohöylä ja ehkä seuraava ohikulkija saattaa löytää sinut ja korpin nokkimassa aivon palasiasi keskiviivalta.. Miksi muutenkaan moottoriurheilu on niin suosittua? Se hetki kun ajat, heität kaiken muun ja keskityt vain ajamiseen, hyvää terapiaa.. Ehkä kaikki formulakuskit istuisivat suljetulla ilman harrastustaan tai olisivat vaipuneet syvään masennukseen kooman oloiseen tilaan. Joka päivä nähdessään formulan kuvia he alkaisivat itkemään ja potisivat syvää katoonista epätoivoa. Ehkä se sattuisi. Mitä helvettiä oikein taas selitän. Pitäisi pysyä aiheessa. Kuitenkin. Ajat ovat liian ajatukselliset. liikaa mietteitä. pääni sekoaa pienen hullun filosofin kuiskutellessa korvaani epämääräisiä uusia ajatuksia. Ok? Digitaalinen aika kausi on perseestä. Elämä valuu hukkaan. haluammeko todella herätä 80vuoden päästä vanhana ja vaivaisena sängystämme tietäen että tuhlasimme elämämme muovikuoriselle koneelle jonka sisällä avautui aivan uusi ulottuvuus virtuaalinen maailma. Sitten pikkuhiljaa se alkoi kiehtoa meitä yhä enemmän ja enemmän kunnes se nielaisi koko ihmiskunnan. Missäpä olisimme voineet olla silloin kun olimme nuoria ja vielä voimissamme? Kuinka monta auringon laskua ja nousua, kuinka monta kesäistä iltaa ulkona, kuinka monta kertaa tunsimme oikeasti elävämme? Kuinka monta kertaa olimme rannalla kun yö laskeutui, taivas ja ne miljoonat loistavat tähdet, kaiken sen ajan tuijotimme vain ruutua.. Kuinka paljon muistoja ehdimme koota, Helvetti. Vietimme melkein puolet ajasta tuijottaen tuohon virtuaalisen outoon kummalliseen kapineeseen, tai tuijottelimme muuta virtuaalista maailmaa suoraan silmiin, ja ainoat muistomme elämästämme liittyvät jotenkin digi virtuaaliseen, Google, voi ne monet kerran kun sieltä löytyi jotain uutta ja ihmeellistä ja sehän avarsi maailmaani, näin sen omin silmin mutta oliko se todellista? Se ei ollut kosketettavissa. Muistamme eri pelien nimiä, saatanan diablot quaket counterstraikit habbohotellit. Ainoat sanamme lapsenlapsillemme jos edes saimme niitä facebuukin pyörteissä ovat kai. Älä googleta. Älä koskaan googleta. ja kaikki muu turha tieto häipyy unholaan kuollon korinan sitä säestäessä. Ihmisen täytyy elää. Elää muutenkin kuin jokin helvetin laitteeseen kytketty robotti. Koneen orja. Kaikenmaailman piuhat pään ympäri kiertyneenä sähkö silmistä loistaen. Kuinka monta päivää sitä miettii jtn tekevänsä? Kuinka kauan päätöstä pitää hautoa? Miksi mädäntyä nuoruus kuoliaaksi muovisen laatikon edessä kun voi tehdä niin paljon muutakin. Ennen tietokoneita täällä oli paljon tekemistä. Kuinka monta päivää kestää uskaltaa aloittaa eläminen ja alkaa tekemään. Ei ole kyse muuta kuin siitä että potkii sen koneen paskaksi ja repii piuhat seinästä ja menee ulos ja tekee mitä haluaa. Muutenkin tämä tietokoneella olo alkaa ahistamaan. Olo muuttuu ufoksi, silmiä kirvelee, pökkyrä olo, ruudun säteily imeytyy aivoihin. Varsinkin se menee sekavaksi kun sitä kokee erittäin kauan. Nimimerkillä kokemusta on: kerran tuli oltua terveenä suljettuna sota sairaalaan viikonloppu kun menin edellisenä iltana tekemää sairaana kuntotestin ja kroppa vähä tilttas, kuume nousi korkeaksi, aloin pökkyröimää enkä pysynyt pystyssä ja kohta tuli sotilasambulanse ja sotasairaalaa. Kuitenkin. Sitten en päässykkää lomille ja vietin viikonlopun siellä seuranain tietokone eikä uloskaan saanut mennä. Välillä tuijottelin valkoisia seiniä ja kävelin ympäri sairaalaa ja taas tietokonetta. helvetti. Liika on aina liikaa :D Nyt on hankittava jtn terapiaa näiden sekavien puheiden päätteeks ja lähtis lenkille ja juoksis niin kauan että sydän hakkaa kahta miljoonaa ja vaahto lentää suusta. Sitten ottais rennosti loppu illan, kokkailis, katselisi jonkun ohjelman ja menis baabimaa. Adios

If you never try,you never know


http://www.youtube.com/watch?v=DNftO3-_sxQ&feature=fvst