IRC-Galleria

väritön

väritön

i think you could save my life

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

ja lisää!Sunnuntai 12.04.2009 00:37

ULKONÄKÖ
[x!] Minulla on pahasti rohtuneet huulet
[x] Minulla on siniset silmät
[ ] Minulla on mustat hiukset
[/] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[ ] Minulla on useita korvalävistyksiä
[ ] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[ ] Minulla on pitkät etuhiukset
[ ] Minulla on leveät hartiat
[x] Uskon, että olisin todella laihana kaunis
[ ] Minulla on paljon arpia käsissä
[x?] Muiden mielestä olen söpö
[x] Ulkonäössäni vihaan eniten lantioni seutua
[ ] Oikea hiusvärini on blondi

LUONNE
[x] Olen ailahtelevainen
[ ] Olen aamuisin yleensä äreä
[ ] Olen hyvin masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
[ ] Vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
[x] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[x] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[x] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[ ] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[x] Kadehdin laihoja ihmisiä
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

VIHANKOHTEET
[x] Wannabe-ihmiset
[ ] Pissikset
[ ] Liian pirteät ''olen-heti-aamulla-ihan-iloinen'' -tyypit
[x] Urputtavat ihmiset
[x] Aamuherätykset

AARTEET (TAVARAT):
[x] Mp3-soitin/iPod
[ ] PlayStation Portable aka PSPä
[ ] katana tai joku tyylitelty teräase.
[x] Dvd-elokuvat
[x] Keikkalippu jonkun hyvän artistin keikalta
[ ] Piirtopöytä

PERHE/SUKU
[ ] Minulla on ainakin neljä lemmikkiä
[kakskolmasosaa] Perheessäni on lemmikkien lisäksi äiti, isä ja isoveli
[ ] Jotkut lemmikeistäni on vähän erikoisempia kuin yleensä, kotilo, lisko, käärme tms.
[/] Isä hemmottelee minua
[ ] En siedä pikkuveljeäni/siskoa
[x] Minulta on kuollut läheisiä ihmisiä
[x] Sukuni on molemmin puolin vähän outo.

IHANAT
[x] Olen itkenyt sateessa
[x] Olen käynyt lempibändini keikalla

RAKKAUS
[x] Olen tällä hetkellä korviani myöten ihastunut
[ ] Piilottelen usein ihastumistani
[ ] Olen seurustellut samaa sukupuolta olevan kanssa
[x] Minulla on ollut ainakin yksi naurettavan lyhyt suhde
[x] Olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä

Tunnustan, että olen:
[x] luntannut kokeessa
[ ] ajanut mopolla/autolla kännissä
[ ] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[x] saanut arestia
[x] kävellyt päin seinää
[x] kiusannut tarkoituksella
[ ] tappanut eläimen
[x] soutanut veneellä
[x] epävarma
[ ] lintsannut
[x] vittuillut
[ ] nukahtanut kirkossa
[x] nukahtanut tunnilla
[ ] saanut nelosen jostain kokeesta
[x] valehdellut

Missä säilytät kännykkääsi?
[x] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[x] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[x] Takin sivutaskussa
[x] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin

Kuinka maailma on syntynyt ja kehittynyt?
[x] Alkuräjähdyksestä ja evoluutioteorian esittämällä tavalla
[x] Toisin kuin alkuräjähdys & evoluutioteoria esittävät, mutta ilman yliluonnollisia voimia
[x] Ei kiinnosta
[x] En osaa sanoa

Missä säilytät kotiavaimiasi?
[ ] Avainnauhassa
[ ] Housuntaskussa
[x] Laukussa
[ ] Lompakossa
[x] Takintaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kotiavaimia

Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?
[ ] Biologia
[ ] Englanti
[x] Filosofia
[ ] Fysiikka
[ ] Historia
[ ] Kemia
[ ] Kuvaamataito
[ ] Käsityöt (tekninen/tekstiili)
[ ] Liikunta
[ ] Maantieto
[ ] Matematiikka
[ ] Musiikki
[x] Psykologia
[x] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Jokin muu aine

Mitä aineita vihaat/vihasit koulussa?

[ ] Biologia
[x] Fysiikka
[ ] Historia
[x] Kemia
[ ] Kuvaamataito
[x] Käsityöt
[ ] Liikunta
[ ] Maantieto
[x] Matematiikka
[ ] Musiikki
[ ] Ruotsi
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Jokin muu aine

Sinut suljetaan yhdeksi päiväksi huoneeseen jonkun seuraavista henkilöistä kanssa.
Kenet/ketkä valitset kumppanikseksi?
[x] Orlando Bloom - näyttelijä
[ ] Angelina Jolie - näyttelijä
[ ] Antti Tuisku - Idols-laulaja
[ ] Arvi Lind - YLE:n ex-uutistenlukija
[ ] Benedictus XVI - paavi
[ ] Carola Häggvist - Ruotsin euroviisutähti
[ ] Christina Aguilera - R&B-laulaja
[ ] George W. Bush - Yhdysvaltain presidentti
[x] Johnny Depp - näyttelijä
[ ] Juanes - latinolaulaja
[ ] Juice Leskinen - muusikko, runoilija, kirjailija (R.I.P)
[x] Jukka Keskisalo - juoksija
[ ] Justin Timberlake - muusikko, näyttelijä jne.
[ ] Kim Jong-Il - Pohjois-Korean johtaja
[ ] Kimi Räikkönen - formulakuski
[ ] Kylie Minogue - syövän selättänyt laulaja
[ ] Matti Nykänen - lööppisankari, ex-mäkihyppääjä
[ ] Daniel "Mortuus" Rosten - Marduk-laulaja
[x] Ozzy Osbourne - rocklaulaja
[ ] Paris Hilton - seurapiiripimu
[ ] Perttu Sirviö - 1. Big Brother-voittaja
[ ] Peter Nyman - Uutisvuoto-tähti
[ ] Scarlett Johansson - näyttelijä
[ ] Sean Connery - Bond-tähti
[ ] Tarja Halonen - Suomen presidentti
[ ] Tom Cruise - skientologinäyttelijä
[ ] Toni Wirtanen - Apulannan laulaja
[x] Ville Valo - HIM-laulaja
[ ] Vladimir Putin - Venäjän presidentti
[x] Zinedine Zidane - ulosajettu jalkapalloilija
[ ] Usher - Ulkomaalainen laulaja
[x] Wentworth Miller - Pako-sarjasta tuttu Scofield
[ ] Amaury Nolasco - Pakosarjasta tuttu
[ ] Bill Kaulitz - Tokio Hotel-laulaja


Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[ ] Harmaa
[ ] Keltainen
[ ] Musta
[ ] Punainen
[ ] Ruskea
[ ] Sininen
[ ] Vaaleansininen
[ ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[enmietiie] Jokin muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[x] 06-07
[ ] 07-08
[ ] 8-9
[ ] 9-10
[ ] 10-11
[ ]11-12
[ ] Myöhemmin
[ ] Mihin aikaan sattuu
[ ] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?
[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[x] IRC-Galleriasta
[ ] IRC:stä / chateista
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[x] Lääkkeistä
[x] Rakkaudesta
[ ] Shoppailusta
[x] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[x] Tiedosta
[x] Tietokoneesta
[ ] Tietokonepeleistä
[x] Musiikista
[ ] Tupakasta
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] Urheilusta
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?
[ ] Kyllä
[ ] En
[ ] Vain onnettomuuden, palovammojen jne jälkeen
[x] En osaa sanoa

Oletko itse tai onko sinulle koskaan luettu Uppo-Nallea?
[ ] Kyllä
[ ] Ei
[x] En ole varma

Kuinka vastaat puhelimeen?
[x] "Haloo"
[x] "Moi"
[x] "No"
[x] "Nii?"
[ ] "Kerro?"
[ ] "Joo?"
[x] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[x] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[ ] Joskus
[x] Usein
[ ] En osaa puhua

Mihin tosi-TV-kilpailuun voisit osallistua?
[x] BB
[x] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[xxx] Hurja muodonmuutos
[x] Idols
[ ] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[x] Selviytyjät
[x] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[x!] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[x] Tanssii tähtien kanssa
[ ] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmien poikamiestyttö
[ ] Viettelysten saari
[ ] Talent
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[ ] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä
[ ] Vihaan tosi-TV-kilpailuja

Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?
[x] Koneella
[ ] Käsin
[ ] Yhtä nopeasti
[ ] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[ ] Iloinen
[x] Janoinen
[x] Kärsimätön
[x] Levoton
[ ] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[x] Onnellinen
[ ] Pirteä
[ ] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[ ] Unelias
[ ] Vihainen
[x] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[x] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa

Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?
[ ] Kyllä
[ ] Ei
[x] Joskus

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[x] 3 - 5 min
[x] 6-10 min
[x] 11 - 15 min
[ ] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[ ] yli 30 min

Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?
[ ] Oikean jalan kengän
[ ] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[x] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[ ] Vaihtelee

Oletko liukastunut kuluneena talvea?
[ ] En ole
[x] Olen
[ ] En muista

Olisitko halukas kuulemaan tarkan kuolinhetkesi etukäteen?
[ ] Kyllä
[x] En
[ ] En osaa sanoa

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
[ ] Ampuma-ase
[ ] Korkea paikka (hyppääminen)
[ ] Köysi
[x] Myrkky/lääkkeet/alkoholi/huumeet
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[ ] Vesi (hukuttautuminen)
[ ] Jokin muu
[ ] En osaa sanoa

Kuinka usein halaat toista ihmistä?
[ ] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[ ] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[x] Joka päivä muutaman kerran
[ ] Kerran-pari viikossa
[ ] Useimpina päivinä viikossa
[ ] Viikoittain
[ ] Kerran kuussa
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin
[ ] Vaihtelee
[ ] Äiti halailee mua
[ ] Viimeksi tänään

Kuulutko yleensä mielipideasioissa enemmistöön vai vähemmistöön?
[ ] Enemmistöön
[ ] Vähemmistöön.
[ ] Minulla ei ole omia mielipiteitä
[x] En osaa sanoa

Mistä tyypillisesti katsot kellonajan?
[ ] Herätyskellosta
[x] Kysyn kaverilta
[x] Kännykästä
[ ] Mikroaaltouunista
[ ] Radion aikamerkistä
[ ] Rannekellosta
[x] Seinäkellosta
[x] Tietokoneen kellosta
[x] Ulkoisesta julkisesta kellosta

Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?
[x] Avaan oven tuntemattomille
[ ] En aloita syömistä ennen kuin naapurissa istuneet ovat saaneet annoksensa
[ ] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[x] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[x] Päästän mummon istumaan bussissa

Sanotko ruokailun jälkeen kiitos?
[ ] Ei
[x] Kyllä
[ ] Riippuu tilanteesta
[ ] Toivottavasti
[ ] En osaa sanoa

Suru & henkinen tuska
[x] Itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
[x] Itkenyt silmäsi turvoksiin
[x] Itkenyt pääsi kipeäksi
[x] Halunnut vahingoittaa itseäsi
[x] Tuntenut oikeasti henkistä tuskaa
[x] Itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
[x] Itkenyt viikon putkeen (samalla periaatteella kuin edellinenkin)
[x] Kärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon

Viha
[x] Inhonnut jotakuta
[ ] Vihannut jotakuta
[ ] Oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
[x] Haukkunut jotain päin naamaa
[ ] Hakannut jonkun sairaalakuntoon
[x] Pettynyt johonkin ihmiseen
[x] Tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
[x] Halunnut kostaa
[x] Itkenyt vihasta

Fyysinen tuska
[x] Saanut pahan tällin päähäsi
[x] niin pahan, että muut kyselivät sinulta "mikä nimesi on"-kaltaisia kysymyksiä
[x] Tuntenut todella kovaa fyysistä kipua
[x] Kaatunut
[x!!] Hypännyt jostain korkealta ja satuttanut itsesi
[ ] Tullut pahasti hakatuksi
[x] Ajatellut "milloin tämä kipu loppuu?"

Kummasta itket helpommin?
[ ] Fyysinen tuska
[x] Henkinen tuska
[ ] riippuu

Kateus & mustasukkaisuus
[x] Ollut kateellinen jollekin
[x] Ollut mustasukkainen jostakusta
[ ] ...ja se sai sinut tekemään jotain typerää
[ ] Pannut välit poikki kateuden takia
[x] Ollut mustasukkainen ihastuksestasi/seurustelukumppanistasi
[ ] Lyönyt jotakuta kateuden takia
[x] Joku on joskus ollut minusta mustasukkainen
[ ] ...ja se aiheutti suuren riidan

Rakkaus
[x] Rakastanut jotain koko sydämestäsi
[ ] Rakastanut eläintä
[x] Halannut ihastustasi/seurustelukumppaniasi
[x] Pussannut ihastustasi/seurustelukumppaniasi
[x] Itkenyt rakkaudesta/välittämisestä
[x] Menettänyt sinulle tärkeän ihmisen
[x] Kokenut pieniä sydänsuruja
[x] Kokenut ISOJA ja kamalia sydänsuruja
[x] ...ja itkenyt niiden takia
[x] Ajatellut, ettet pääse ikinä jonkun henkilön yli

ursulahaades<3Sunnuntai 12.04.2009 00:21

KUKA DISNEYN PAHIKSISTA OLISIT?

Ratigan
[ ] Minulla on arkkivihollinen
[x] Olen kilpailuviettinen ja voitontahtoinen
[x] Lässytän eläimille
[x] Olen itsekin eläin
[ ] Minä en ole rotta!
[x] Nerous ja hulluus kulkevat käsi kädessä.
[x] Minulla on pää täynnä kieroutuneita suunnitelmia
[ ] Minulla on leveähköt hartiat
5

Pahatar
[ ] Voisin tappaa vain siksi ettei minua kutsuttu bileisiin
[ ] Olen kalpea
[x] On ihan okei pitää viittaa
[ ] Omistan lemmikkikorpin, tai ainakin haluaisin
[ ] Olen noita
[ ] Käytän kävelykeppiä
[ ] En anna anteeksi
[x] Hattu ei ole pitämisen arvoinen ellei siinä ole sarvia
2

Frollo
[x] Olen tekopyhä
[x] Ja rasisti
[x] Ja himokas
[ ] Minulla on adoptiolapsi
[ ] Â…jota vihaan
[ ] Olen pyromaani
[ ] Olen arvostettu
[x] …tai sitten minua vain pelätään
4

Kapteeni Koukku
[x] Minulla on paha trauma
[ ] Olen ison jengin pomo
[x] Â…vaikka oikeasti olen luuseri
[ ] Haluan tappaa ärsyttäviä kakaroita
[ ] Käytän polvihousuja
[ ] Olen epärehellinen
[ ] Soitan pianoa
[x] Simoooooo!
3

Haades
[x] Oon aina ihan liekeissä
[x] Hiusten on oltava hyvin
[ ] Olen jäänyt isoveljeni/-siskoni varjoon
[x] Lupaukset pidetään
[x] Puhun ylinopeasti
[x] Minulla on kaksi kätyriä
[x] Turvaudun isompien ja vahvempien apuun
[x] Olen epäsuosittu
7

Gaston
[x] Olen mahdollisesti hieman väkivaltainen
[ ] Mutta järkyttävän komea
[x] Jokainen pelkuri on karvaton!
[ ] Kaikki ovat kateellisia leuastani
[ ] Kiristän ihmisiä
[ ] En saa sitä yhtä tiettyä…
[x] Olen mustasukkainen
[ ] Ja haisusukkainen
3

Cruella De Vil
[ ] Olen aina muodikas
[ ] Eläimet on tehty vaatteiksi
[x] En pärjää ratissa
[ ] Poltan
[x] Olen pakkomielteinen
[x] Mustavalkoiset vaatteet on kivoja
[x] Huudan ihmisille
[ ] Rahaa on kuin roskaa
4

Scar
[x] Olen katkera
[ ] Olen hintelä
[x] Â…mutta olin jonossa kun aivoja jaettiin
[x] Minusta tulee kuningas!
[ ] Voisin häikäilemättömästi tappaa perheenjäseniä
[ ] Â…koska ajan aina omaa etuani
[x] Leikin ruoan kanssa
[x] Manipuloin ihmisiä
5

Jafar
[x] Karkeloin ja ratkean riemusta
[ ] Olen pitkä, ruma ja ilkeä mies
[ ] Minulla on papukaija
[x] Saan ihmiset tanssimaan pillini mukaan
[x] Mikäs on sen kivempaa!
[ ] Partani on ihana
[x] Haluaisin toteuttaa kaikki toiveeni
[ ] Muita on kiva nöyryyttää
4

Ursula
[x] Olen vähän tukevampi tapaus
[x] Olen ulkopuolinen
[x] Autan ihmisiä
[ ] …mutta sopimukseni ovat epäreiluja
[x] Minulla on lemmikkiankeriaita
[x] Keittelen epämääräisiä
[x] Janoan kostoa, kuten kaikki pahikset
[x] Buahahahahahahahaha!
7

JOONATAN pelkonen!Lauantai 11.04.2009 02:45

my bro has turned joonatan jumaliste :D:D tos vaa pushupsei, ei niinku niit vaatteit vaan punnerruksii. kyl mökil on mukavaa!
"this is madness!"
-madness? this is spartaaa >:(

good fridayPerjantai 10.04.2009 20:05

MILLOIN VIIMEKSI

lauloit? > tänää autossa
söit suklaata? > no sitäkin tänään, meni yks rivi
laitoit ruokaa? > hmm no, mikä lasketaan ruuanlaitoks? tänää?
ratsastit? > never, eiku joskus kuus veenä
kävit saunassa? > no en ees muista, jouluna?
söit? > just hetki sitten
nautit alkoholia? > sitäkin just hetki sitten :D:D
nauroit? > just hetki sitten
itkit? > varmaan eilen jossain vaiheessa. aina itken.
näit ihmisen, jota rakastat? > koko ajan ku oon mun perheen kans

ONKO

suklaa parempaa kuin salmiakki? > aika samalla viivalla
kesä parempi kuin talvi? > AI ONKO?
lesbot söpömpiä kuin homot? > no ei välttiis
aikuiset aina lapsia viisaampia? > ei :--)
koulu mukavampaa kuin työnteko? > useimmiten
pojat ilkeämpiä kuin tytöt? > ei kyllä oo. aina?
selkäänpuukotus paskanjauhamista pahempi? > no melkeen sama asia kuitenki
juoruilu oikeasti kateutta? > ei aina
tililläsi katetta? > ei hirmusesti mut kyl pärjää
elämällä tarkoitus? > tietenkin

MENNEISYYYS

viikonpäivä, jolloin synnyit? > en tiedä O:
missä synnyit? > kuusankoskellaa
ensimmäinen alkoholijuoma? > en muista =)
ensimmäinen ihastus? > jo ties koska! olin ehkä 5!
ensimmäinen lemmikki? > yhy en oo koskaa omistanu
ensimmäinen etelänmatka? > itaaliaaa kun olin jopa 6kk vanha
paras muisto menneisyydestä? > voi kaikki lapsuusjutut! mummola!
huonoin muisto menneisyydestä? > mun 15v synttärit
lempilelu? > barbabelle

NYKYHETKI

oletko onnellinen? > juu
seurusteletko? > juu
paras ystävä? > inks
janottaako? > ei janota
asia, johon et ole tyytyväinen tällä hetkellä? > jag har inga pengar
asia, joka tekee sinut iloiseksi tällä hetkellä? > hmm everwood

TULEVAISUUS

haluatko lapsia? > toki
omakotitalon? > hmm en ehkä ellei niit lapsii oo jotain jalkapallojoukkueellista
paljon rahaa? > ei se haittais kyl
rakkautta? > kiitos kyllä
naimisiin? > mm
ihminen, jolle viimeksi lähetit viestin? > öö öö äiti
tämänhetkinen sijainti? > jaala omg!
tämänhetkiset vaatteet? > farkut, villasukat, paita, takki ja pipo

TULEVAISUUS

mikä sinusta tulee "isona" eli haaveammatti? > opettaja =)
ratkaiseeko raha? > useimmiten oikeestaan joo, mut ei se sais olla niin tärkee asia
mikä pelottaa tulevaisuudessa? > hmm epävarmuus
mitä teet ensi viikonloppuna? > eiii tietoa
mitä odotat tulevaisuudelta? > nojaa, monia asioita mut asioita tapahtuu varmasti myös paljon sellasia mistä en tykkää, eli en uskalla sanoa mitään

NIITÄNÄITÄ

ovatko parisuhteessa olevat ihmiset sinkkuja onnellisempia? > no eipä kai aina
onko ufoja olemassa? > on!
kuoleman jälkeen elämää? > no sitä en tiedä
raha tärkeää? > melkolailla, mut no ei täl hetkel
elämä elämisen arvoinen? > onhaa se
seksi yliarvostettua? > ei
koulunkäynti liian vaativaa? > on
onko aikaa aina liian vähän? > jep!
elämä liian lyhyt? > no sitäkin
musiikinkuuntelu rauhoittavaa? > kyllä
alkoholinkäyttö hauskaa? > no riippuen vähän kaikesta

RAKKAUS

mikä viehättää vastakkaisessa sukupuolessa? > olemus
mikä kiinnittaa huomion "siinä mielessä"? > siinä mielessä. wot. hmm, silmät ja kädet
tumma vai vaalea? > ei väliä mut sanotaa et vaalee :P
olisitko valmis kuolemaan perheenjäsentesi puolesta? > kyllää
haluaisitko seurustella julkkiksen kanssa? > en
onko joku, jonka haluasit, muttet voi saada? > eiii =)))
onko sydämesi särkynyt? > on
oletko koskaan ollut ihastunut? > juu
oletko särkenyt sydämiä? > en

AI VÄSYTTÄÄKÖ?Perjantai 10.04.2009 00:58

hrr.

pari juttuaKeskiviikko 08.04.2009 23:27

istun tässä toimettomana. ihan okei. päätä särkee jotenkin hassusti mut ei se haittaa.
huomenna onnittelut saa elisa. :---))
vanhan tuttavuuden jälleenkohtaaminen on aika hienoa. voin todeta tämän päivän jälkeen näin. tätä päivää piristi suunnattomasti monet melko pienet jutut. ihanaa.
kevät on nyt. mua laulattaa.
on se niin ihana.

jihuu, oon 52,5 % finlandssvensk!Sunnuntai 05.04.2009 00:12

Hur finlandssvensk är du?

[ ] Ditt efternamn slutar på -ström
[x] Du känner någon som har samma förnamn som du
[x] Du känner någon (utanför din släkt) som har samma efternamn som du
[x] I din familj är ni 2 barn
[x] Du bor/har bott i egnahemshus
[x] Du bor i en tätort
[/] Dina föräldrar är mellan 40-50 år gamla
[x] Dina föräldrar har gift sig
[x] Din mamma är yngre än din pappa
[ ] Din pappa heter Lars
[ ] Din mamma heter Anna
[ ] Din familj har en Volvo
[ ] Din familj har en silvergrå eller röd bil
[x] Du har tillgång till Internet hemma
[x] Du har egen mobiltelefon
[x] Du har ett eget rum
[x] Du har varit utomlands minst 2 gånger
[ ] Du har varit på Mallorca/Kanarieöarna
[x] Du har varit i Grekland
[ ] Du har varit på Åland minst 2 gånger
[ ] Du har varit på husvagnssemester minst 2 gånger
[ ] Din familj har en husvagn
[x] Ingen av dina föräldrar röker
[x] Din pappa är lite lätt överviktig.
[ ] Du idrottar
[ ] Du har husdjur
[x] Du får månadspeng
[x] De flesta i din familj är blåögda
[x] Du äter på Mc Donalds
[ ] Du följer Melodifestivalen

Antalet X multipliceras med 3 = % finlandssvensk

17,5 x 3 = 52,5 %

tsssLauantai 04.04.2009 23:24


1. Onks kaikki okei?
- juu, vähä vaa tylsää ja kuumetta ja yskää mut muuten sillee ihan ok

2. Mikä on horoskooppisi?
- fisut

3. Mikä luulet olleesi entisessä elämässäsi?
- hmm, joku tosi jännä, vähintää audrey hepburn. napoleon bonaparteki olis aika kova.

4. 2+2=5 ?
- onko? voi ei, oon huonompi matikas ku mitä oon luullu :')

5. Kumpi on lähempänä, kuu vai Lontoo? Miksi?
- lontoo, as far as i know =)

6. Onko sinulla ollut reikiä hampaissa?
- juu, hrr. poraaminen on inhaa

7. Lapaset vai sormikkaat?
- lapaset aww!

8. Osaatko uida pappia?
- no en ehkä osaa mut tiien tyylin :---D

9. Mitä mieltä olet TV-sarjasta Greyn anatomia?
- en oo tainnu kattoa yhtäkään jaksoa? paha sanoa.

10. Osaatko muodostaa istua-verbistä datiivin konditionaalin perfektin, yksikön 2. persoonassa?
- no öö voiks tollasta nyt ees vääntää :---D datiivi?

11. Omistatko digikameraa?
- juu, sellasen kämäsen

12. Luetko paljon kirjoja?
- en ehi!

13. Osaatko soittaa jotain?
- voi osaisinpa =((

14. Onko tylsää?
- juu, taisinkin mainita tossa kohdassa 1.?

15. Oletko koskaan valvonut kahta vuorokautta putkeen?
- en varmaankaan sitä vuorokauttakaan =)

16. Osaatko puhua ranskaa?
- oui oui!

17. Il est quelle heure?
- il est huit et quart (no emmie muista miten kellonajat menee)

18. Oletko ihastunut?
- hui mitä apua? juu =)

19. Oletko nähnyt dokumentin Fahrenheit 9/11? Jos olet, niin mitä mieltä olet siitä?
- pitäisipä nähdä

20. Saako salaisuuden sysimetsän puut?
- ei ne saa (mikä tää juttu on?)

21. Minkälainen taustakuva kännykässäsi on?
- jim morrison

22. Minkä tyylistä musiikkia kuuntelet?
- ihanaa. rauhottavaa. sellasta joka kertoo jotain hienoa elämästä, ihmisistä, luonnosta ja universumista.

23. Kumpi vai kampi?
- kampi (koska vastasin tälleen aina pienenäkin! oli ihan epäreiluu et kumpi muka voitti vaa siks et suomen kieli on niin hölmöö.)

24. Jos saisit 100 euroa rahaa, mitä tekisit niillä?
- hmm, pitäis kai johonkin fiksuun tällä hetkellä panostaa. ostaisin koulujuttuja.

25. Onko sinulla tatuointeja? Jos ei, haluaisitko?
- ei mut haluisin ja kohta meen varmaan ottamaan =)

26. Paras elokuva?
- niitä on ihan liikaa! uusin lemppari on saksan tuntien huippu, sonnenallee

27. Hedelmä- vai salmiakkikarkit?
- salmiakki

28. Mitä maailma olisi ilman naisia?
- siis jotain todella tylsää ja harmaata. ja aika nopeesti loppuis elämä tääl kyllä. onhan naisissa hei aikalailla sitä jotain?

29. Oletko sosiaalinen?
- yritän olla :--)

30. Mitä bändiä/artistia olet viimeksi käynyt katsomassa livenä?
- hmm.. voi siitä on aikaa! no opeth näky viimeks?

31. Onko Suomeen syntyminen lottovoitto?
- osittain juu kyllä. mut talvi on ilkeä.

32. Mikä on kummisi äidin siskon nimi?
- kummini äidin siskon nimi on saara

33. Osaatko?
- en mie oikee

34. Oletko?
- aika usein oikeestaan

35. Elätkö?
- juuu, isosti

36. Luetko 7 päivää-lehteä?
- viimeks kampaajalla. se on kyllä hirveetä paskaa!

37. Millä sanalla vastaat puhelimeen?
- etunimelläni, tai jos tiedän soittajan nii saatan sanoo vaa nomoi/moi

38. Tykkäätkö saunasta?
- en, pyörryttää

39. Onko mielestäsi sanat harja ja kampa synonyymejä?
- ei todellakaan

40. PUUTTUU
- okei??

41. Rockin kuningas?
- oli aika jees. makeet muuvit.

42. Erotatko rotan hiirestä?
- JOO. hyi

43. Onko avaruudessa elämää?
- toki on

44. PUUTTUU
- no täh, siis miksi?

45. Arvaa mitä?
- arvaan tottakai. no mitä?

46. Enpäs kerrokkaan. Osaatko kävellä käsilläsi?
- en mie osaa ;<

47. Onko pinkkejä norsuja olemassa?
- pakko olla

48. Luuletko olevasi hauska?
- en oikeestaan, tahattomasti kenties

49. Oletko koskaan laulanut karaokea?
- voi kyllä, hienoa oli kyl sekin taas :p

50. Ketä kiinnostaa?
- no ei ketään niiiiin!

51. Mitä radiokanavaa yleensä kuuntelet.
- joku kova, rock tai sit joku popituskanava

52. Futis vai lätkä?
- no se parempi vaihtoehto

53. Paistaako aurinko?
- ei, on aikalailla ilta

54. Mitä luulet Tarja Halosen tekevän juuri nyt?
- varmaan miettii jotain demarijuttuja

55. Juotko kahvia?
- jep

56. Juotko teetä?
- sitäkin

57. Nukutko yleensä yli 8 tuntia yössä?
- harvemmin ehtii :-((

58. Toimivatko aivosi?
- heikostihan nuo, välillä sanovat itsensä irti hädän hetkellä

59. Onko hammaslääkärissä hauskaa?
- juu jos ei porata

60. Kuka oli Suomen toinen presidentti?
- heh heh.. no en kyllä muista ;o

61. Käytkö ahon laitaa ilman paitaa?
- no jos sen tekisin niin aiheuttaisin ahon laidan kulkijoille jonkin sortin slaageja

62. Onko Antti Tuisku mielestäsi ns. menneen talven lumia?
- ai lumia oikein? :--)) no siis ei, mullahan on se yks levykin

63. Tiedätkö kuka on Timo Pieni Huijaus?
- öö ehen

64. Onko Nightwish enää Nightwish ilman Tarjaa?
- on se, tarja oli bitch

65. Onko nimesi kaunis sana?
- en mie tiie

66. Luuletko äitisi pitävän sinusta?
- kyllä

67. Aiotko syödä jotain vielä tänään?
- jos tulee nälkä, juon ainakin gefilusta

68. Kumpi on oikein kirjoitettu: etummainen vai etumainen?
- etummainen

69. Oliko perjantai 13. päivä sinulle epäonnen päivä?
- hmm wait a sec. viimesin oli vähäsen kyllä?

70. Juotko alkoholia usein?
- en mie

71. Oletko käynyt riparin?
- juu oon

72. Tuleeko sinulle koti-ikävä, jos olet 2 viikkoa pois kotoa?
- tulee varmasti. en oo koskaan kyl yksin ollut.

73. Minkä tyylisiä vaatteita enimmäkseen käytät?
- en mie osaa kategorisoida. sellasia perusvaatteita?

74. Oletko rasisti?
- salaa

75. Jaksatko vielä?
- toki!

76. Lisääkö tieto tuskaa?
- useimmiten kyllä!

77. Tilaatko jotain lehteä?
- en niin mitään =) no money

78. Pitäskö mennä?
- aina pitäis! mut ei pysty

79. Jos/kun olet täysi-ikäinen, meinaatko äänestää kaikissa mahdollisissa vaaleissa?
- aion tietenkin

80. Onko George W. Bush mielestäsi hyvä tyyppi?
- no way m8!

81. Onko tietokoneellasi ollut mitään viruksia ikinä?
- ei tällä vissiin? ainakaan tietääkseni?

82. Uskotko Jumalaan?
- paha sanoa edelleenkin

83. Oletko mieluummin kavereiden kanssa vai yksin?
- nyt olisin niin mielelläni jossain seurassa >:(

84. Aiotko selviytyä elämästä hengissä?
- pystyyks siihenkin?

85. Laulatko itsesi suohon?
- emmie kai

86. :) vai :( ?
- nooo.. ehkä enemmän just nyt :(

87. Kirjoitatko blogia Suosikin sivuilla?
- en kyl

88. Otitko?
- en?

89. Matti vai Teppo?
- matti on kivempi nimi

90. Pidätkö Tosi-TV ohjelmista?
- monet on ihan viihdyttäviä

91. Haluaisitko lähteä ulos?
- voi kyllä!

92. Kaktus vai palmu?
- palmu, oi joku biitsi<3

93. Lukio vai ammattikoulu?
- lukio!

94. Oletko ikinä voittanut mitään?
- oonkohan mie? en tiie! en jotenkin usko :D:D

jag är cool!Lauantai 04.04.2009 16:48

det är jag;
[x] Har ett smeknamn
[x] Är blyg
[x] Kan lyssna på samma låt flera timmar
[/] Kan spara pengar länge
[ ] Har alltid haft en vän
[x] Har gått på simskola
[/] Har bra ordning på mina grejer .
[ ] Jag har haft massa tejp i mitt hår
[x] Kan gråta till film / musik
[ ] Har blivit sviken av någon
[/] Har dissat någon
[/] Gillar att sporta
totalt: 7

Utseende:
[ ] Jag har långt hår
[x] Jag använder smink
[x] Har färgat håret fler än 2 gånger
[x] tycker att jag är ful
[ ] Är lång
[ ] Jag bär alltid mode
[ ] Har bland färg på ögonen
[ ] Har Paris Hilton eller någon liknande som förebild
[/] Jag har färgat hår just nu
[ ] Jag har min vanliga hårfärg just nu.
totalt: 3½

Förhållanden:
[x] varit kär
[x] haft känslor för någon som inte känt samma sak
[x] pussat någon av samma kön
[x] hånglat med en främling.
[ ] haft sex med en främling
[x] älskar eller saknar någon just nu
[x] tittat på solnedgången tillsammans med någon jag bryr mig om
[x] blivit tillsagd av en främling att jag är het
[ ] hånglat med minst 5 pers på en kväll
[ ] varit otrogen
totalt: 7

Övrigt:
[x] Jag har mobil
[x] Kan numret till fler än 10 pers i huvet
[x] Kan sjunga när andra lyssnar.
[x] Gillar att kolla på TV
[/] Tar droger
[x] Dansat på mitt rum
[x] Varit på begravning
[ ] Hoppat från en brygga
[x] Döpt en insekt jag hittat
[x] Rullat ner från en pulkabacke
totalt: 8½

dina poäng; 26

0 - 16 - du är tönt!
16 - 22 - du är normal!
22 - 34 - du är cool !
35 -38 - du är en idol för många!