IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Huolestuttaako sinua vanhempiesi alkoholinkäyttö? Haluaisitko keskustella siitä luotettavan aikuisen kanssa? Tule rohkeasti mukaan Varjomaailmaan, A-klinikkasäätiön järjestämään nettivertaisryhmään!

Seuraava ryhmä 12-18-vuotiaille nuorille alkaa 4.2.2014 ja kestää kolme kuukautta.

Ryhmässä keskustellaan vanhempien päihteidenkäytöstä ja muista mieltä askarruttavista asioista. Mukana on kolme ohjaajaa. He ovat sosiaalialan ammattilaisia ja käyvät ryhmässä päivittäin keskustelemassa kanssasi ja antamassa neuvoja.

Ryhmässä tutustut nimimerkin turvin muihin samassa tilanteessa eläviin nuoriin. Keskustelu on luottamuksellista ja sitä voivat seurata vain ryhmän jäsenet. Apuna ryhmäkeskustelussa käytetään pieniä viikkotehtäviä, ja lisäksi järjestämme rentoja chat-iltoja, joissa voit jutella muiden ryhmäläisten kanssa reaaliajassa.

Aiempiin ryhmiin osallistuneet nuoret ovat kertoneet toiminnan olleen tärkeää siksi, että he ovat saaneet huomata etteivät olekaan ainoita, joiden kotona on vaikeaa. Lisäksi he ovat saaneet tietoa siitä, mistä juuri heidän kannattaisi hakea apua itselleen.

Ilmoittaudu nyt! Lisätietoa osoitteesta www.varjomaailma.fi tai sähköpostitse varjomaailma @ a-klinikka.fi.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan!
Joskus perhesuhteet ovat rikkinäisiä ja voi tulla rikkinäinen olo itselle. Silloin on hyvä kertoa oma tarina toiselle ihmiselle tai hakea apua. Rikkinäiset on uusi ryhmä sinulle, joka koet perhetilanteesi hankalaksi. Tervetuloa mukaan!

Ryhmä on sinulle nuori tai nuori alle 29- vuotias aikuinen, kun perheessäsi on
- aikuisten päihteidenkäyttöä tai
- vanhemmat eronneet tai perheriitoja
- joku perheenjäsen vankilassa tai
- perheväkivaltaa.

Rikkinäiset nettiryhmä kestää kaksi kuukautta. Ryhmässä saat tietoa ja voit kysyä neuvoa esimerkiksi avun hakemisesta. Foorumikeskustelu ja viikoittaiset reaaliaikaiset chatit näkyvät vain ryhmälle ja ohjaajille. Ryhmän ohjaajat ovat sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia A-klinikkasäätiöltä, Kriminaalihuollon tukisäätiöstä, Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliitosta ja Ensi- ja turvakotien liitosta.

Hae ryhmään 26.8.-24.9.2013 välisenä aikana osoitteessa https://www.tukinet.net/. Rekisteröidy käyttäjäksi, täytä hakemus ja seuraa Tukinetin Oma Kanavaasi, johon saat Tukinetin ajankohtaiset tiedotteet ja jossa hallitset omia tietojasi . Ryhmävalinnoista ilmoitamme sinulle 27.9.

Lisätietoa: Tukinetin ylläpidolta ylläpito@tukinet.net tai Rikkinäisten koordinaattorilta anu.parssinen@a-klinikka.fi.
Kesä on monessa perheessä vaikeaa aikaa. Koulut ja muut auttavat tahot sulkevat ovensa, ja vanhemmille tarjoutuu lomien alkaessa tilaisuus juoda rankemmin.

Varjomaailmassa, osoitteessa [url]www.varjomaailma.fi, alkaa 1.7.2013 12–18-vuotiaiden, vanhempiensa päihteidenkäytöstä huolestuneiden nuorten nettiryhmä!

Ryhmässä keskustellaan vanhempien päihteidenkäytöstä ja muista mieltä askarruttavista asioista. Mukana on kolme ohjaajaa. He ovat sosiaalialan ammattilaisia ja käyvät ryhmässä päivittäin keskustelemassa kanssasi.

Ryhmässä tutustut nimimerkin turvin muihin samassa tilanteessa eläviin nuoriin. Keskustelu on luottamuksellista ja sitä voivat seurata vain ryhmän jäsenet.

Ryhmän kesto on kolme kuukautta. Varjomaailmaa ylläpitää A-klinikkasäätiö

Aiempiin ryhmiin osallistuneet nuoret ovat kertoneet toiminnan olleen tärkeää siksi, että he ovat saaneet huomata etteivät olekaan ainoita, joiden kotona on vaikeaa. Lisäksi he ovat saaneet tietoa siitä, mistä juuri heidän kannattaisi mahdollisesti hakea apua netin ulkopuolella.


Ilmoittaudu nyt! Lähetä sähköpostia osoitteeseen
varjomaailma@a-klinikka.fi

Kerro postissa ikäsi, sukupuolesi ja Varjomaailmaan luomasi tunnuksen nimi. Tervetuloa mukaan!
Suomessa alkoholi tunkeutuu myös lasten ja nuorten arkeen, jonne sen ei tulisi kuulua. Alkoholi on paitsi aikuisten nautintoaine, myös riippuvuutta aiheuttava päihdyttävä aine, jonka runsaan käytön seurauksena humaltuu. Suomessa yli joka neljäs lapsi kokee jonkinasteisia haittoja vanhempansa alkoholinkäytön takia. Nämä haitat ovat hyvin erilaisia, mutta monesti ne loukkaavat lasten oikeuksia, esimerkiksi lasten oikeutta kotirauhaan.

Humaltunut aikuinen, myös oma vanhempi, voi olla lapsen silmissä pelottava. Aikuisessa tapahtunut muutos voi lapsen mielestä olla hämmentävä. Kotona voi tapahtua kaikenlaista, sellaistakin, mistä ei tee mieli kertoa edes parhaalle ystävälle tai terveydenhoitajalle, joka kysyy, miten kotona sujuu.

Saattaa olla, että olet itsekin kokenut jotain vastaavaa. Silloin ei kannata jäädä yksin, vaan jutella sellaisen ihmisen kanssa, johon voi luottaa! Verkostakin löytyy apua ja tietoa asiasta. Monet nuoret ovat halunneet kertoa tarinansa, jotka voit lukea osoitteesta www.varjomaailma.fi

Varjomaailma on paikka kaikille niille, joiden vanhemmat käyttävät liikaa alkoholia tai muita päihteitä. Siellä voit kertoa oman tarinasi, osallistua keskusteluun tai ottaa puheeksi juuri sinua mietityttävät jutut. Sivuilta löydät myös tietoa siitä, mistä voi hakea apua, jos kotona on vaikeaa.

Varjomaailmassa alkaa monta kertaa vuodessa suljettu nettiryhmä nuorille. Ryhmässä tutustut nimimerkin turvin muihin samassa tilanteessa eläviin nuoriin. Voit jakaa huolesi, kysyä neuvoa ja saada apua. Keskustelu on luottamuksellista ja sitä voivat seurata vain ryhmän jäsenet. Ryhmää ohjaavat kaksi sosiaalialan ammattilaista. Seuraava ryhmä alkaa 25.3.13 ja ilmoittautuminen on jo käynnissä.

Varjomaailma vierailee verkkoterkkareiden chatisa IRC-galleriassa keskiviikkona 13.3.2013 kello 18.00-20.00. Tule mukaan keskustelemaan siitä, millainen vanhempien juominen on häiritsevää?
- Vanhemmat »