IRC-Galleria

yksinkertainen

yksinkertainen

seuraa uteliaisuuttasi.
Entheogenesis - Awakening the Divine Within
Suomenkielisillä tekstityksillä.

Provosoiva, nyrjäyttävä ja aistillisesti rikas dokumentti, joka käsittelee erilaisista näkökulmista mm. shamanismia, lumousta, globaalia kriisiä, henkisyyttä, ihmiskulttuurin evoluutiota ja psykedeelien vaikutusta tietotekniikan kehitykseen.

Torrent: http://thepiratebay.org/torrent/4895612
Stream: http://vimeo.com/4662076

Viesti tavikselleTiistai 12.05.2009 22:36

Me ihmiset tahdomme tuntea itsemme erityisiksi. Oletamme että tehokas keino tähän on leimata muut samatuisiksi. Samanlaisiksi. Massaksi. Harmaaksi. Se luo turvaa - voimme hetken kokea olevamme enemmän.

Sitten sanotaan että tavikset, toi on tavis, tavis sitätä. Usein näin sanotaan ihmisistä joita ei juurikaan tunneta. Meistä on kivaa niputella ihmisiä koska sitten voimme tuntea vedätyksellistä hyvänolontunnetta tuntiessamme itsemme paremmaksi. Me kaikki olemme rasisteja. Me kaikki tunnemme epäluuloa tuntematonta kohtaan, me yleistämme. Tätä ei kai voi paeta, mutta kun tiedostamme sen, opimme olemaan toimimatta sen mukaan.

Ihminen joka ei oikein tunne itseään, ehkäpä pelkää peilikuvaansa, mukautuu normeihin jottei kukaan kiinnittäisi huomiota. Hän saattaa helposti päätyä kuvittelemaan olevansa tavallisempi kuin muut, tylsä. Tällainen kuvitelma heijastuu luonnollisesti myös käytökseen. Sitten joku ajattelee, että tällainen ihminen on tavis.

Veikkaan, että "tavis" on oikeastaan ihminen,
a) joka ei ole vielä tajunnut omaa erityislaatuisuuttaan
ja/tai
b) jonka erityislaatuisuutta tavikseksi luokitteleva ei vielä ole tajunnut.

Mä en ole ikinä tavannut tavallista ihmistä, siinä mielessä kuin tavallisuus ymmärretään mitäänsanomattomuudeksi. Me olemme kaikki täysin ainutlaatuisia kokonaisuuksia. Se, jos jokin, tuntuu tavalliselta. Sellainen on tavis. Tämän tajuaminen voimauttaa meidät.

Me olemme ihmeitä.

Ei meidän tarvitse kilpailla toistemme kanssa erityisyydestä - me olemme kaikki juuri niin uskomattomia kuin uskallamme kuvitella, ja mielikuvituksessamme pesii tolkuttomuus - ei rajoja.

Katsellaan puhkeavamme kukkaan.


Lista blogiteksteistäni: Olentolupa&beid=32239243&action=showcomments#blogcomments

Kun rakkauden rajat liukenevatTorstai 07.05.2009 18:06

Oli jo pitkään tehnyt mieli kirjoittaa jotain käytännöllistä rakkauden kiemuroista, joten tuumasta toimeen. Tämä on niin monitahoinen aihe, että teksti jää väkisinkin pintaraapaisuksi. Käsittelen joitakin mieleeni tulleita tärkeimpiä ydinajatuksia. En väitä näkemyksiäni Totuudeksi enkä voi taata niiden toimivuutta muiden elämässä. Itelleni pärisee.


Kerran oivalsin, kuinka keinotekoiselta rajoitukselta tuntuu ajatus siitä, että ihminen saisi rakastaa vain yhtä, tai että intiimisuhteita voisi olla vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Samanaikaisesti kuitenkin tuntui epämiellyttävältä mielikuva siitä, että jotkut panevat ympäriinsä ilman herkkyyttä, keskinäistä kunnioitusta tai kommunikaatiota, ja jotkut sitten kutsuvat sellaista "vapaaksi suhteeksi".

Aloin tutkiskella asiaa laajemmin. Rehellisyys johti ymmärrykseen: seurustelu ei estä kutkutusta muita ihmisiä kohtaan. Tuntui tärkeältä sanoa asia ääneen - en tahdo elää valheessa, en itseäni enkä muitakaan kohtaan.

Aloin hyväksyä sen tosiasian, etteivät tunteeni suostu asettumaan minkäänlaisiin tarkasti määriteltyihin, absoluuttisiin rajoihin. Polyamoria, kyky rakastaa montaa, tuntui sitä itsestäänselvemmältä mitä enemmän sitä tunnustelin. Kävi luonnolliseksi kysyä, miksei tunteita saisi myös fyysisesti ilmentää kenen tahansa kanssa. Miksi intiimisuhde tietyn ihmisen kanssa velvoittaisi rajaamaan muut pois? Harva uskoo, että vanhemmat rakastavat kahta lasta vähemmän kuin yhtä, tai että useat ystävyyssuhteet rajoittavat toistensa syvyyttä - miksi asia olisi toisin intiimisuhteissa?

Miksi ylipäätään koemme niin suurta tarvetta määritellä suhteitamme? Miksi on tärkeää rajata, onko joku ihminen "ystävä" tai "kumppani"? Miksei "ystävän" kanssa voisi olla intiimiä kontaktia?


Ihmisillä on luonnollisesti kaikenlaisia oletuksia polyamorian suhteen. Jotkut diagnosoivat sen sitoutumiskammoisten kivankuuloiseksi tavaksi oikeuttaa epäempaattinen, sekoileva ympäriinsänussinta. Miksei se voisi sitäkin olla, mutta itelleni on tuntunut tärkeältä, että suhteeni pääsevät vapaasti muovautumaan, kasvamaan ja syventymään, romantiikalla tai ilman. En näe selviä rajoja "ystävyyden" ja "muun" välillä. Minulla ei ole pelkoa pitkiä, vaikka koko elämänkin mittaisia suhteita kohtaan - nautin siitä että ihmissuhteillani on aikaa ja tilaa rakentua. En vain näe että yhden suhteen tulisi väistämättä rajata muut pois. Ajankäytölliset kysymykset ovat toki todellisia, mutta rehellinen kommunikaatio ja herkkyys tuntuvat toimivan paljon paremmin kuin absoluuttiset säännöt.

Yleinen kommentti tuntuu myös olevan: "Mä oon mustasukkanen, emmä pystyis!" Musta yksi polyamorian ydinajatuksista on se, että mustasukkaisuus ja muutkin kielteiset tunteet pyritään tiedostamaan, havainnoimaan ja ymmärtämään, ja niistä keskustellaan. Niiden olemassaolon hyväksyminen on tuntunut toimivan paljon paremmin kuin tukahduttaminen - sama pätee elämän muillakin alueilla. Olemme omistushaluisia, kehitämme helposti riippuvuuksia ja haluamme pitää tärkeistä asioista tiukasti kiinni koska olemme epävarmoja. Pelkäämme yksinjäämistä. Jos elämme ajatuksessa, jonka mukaan elämämme ei mitenkään voisi olla täyttä ilman tiettyä ihmistä, tarketuminen lienee aika väistämätöntä.

Itestäni tuntuu vahvasti siltä, ettei mikään tietty yksittäinen ulkoinen elementti ole välttämätön täydelle elämälle. Olemme toki sosiaalisia eläimiä ja yhteys on luonnollinen tilamme, mutta olemme myös varsin hyviä sopeutumaan.

Kokemukseni mukaan rakkaus ei pysty kukoistamaan jos sitä yritetään pakottaa. Se on herkkä instrumentti - liian jäykkä ja puristava ote estää soljuvuuden. Parasta mitä rakkaudelle voi tehdä, on poistaa sen tieltä esteitä ja luoda sille tilaa hengittää ja kasvaa dynaamisesti. Loppu sujuu itsestään.


Kommunikaatio. Pelottava muuttuu mahdolliseksi ja siedettäväksi kun siitä puhuu ääneen. Empatia ja herkkyys ovat välttämätön avu. Haaste on suuri, mutta mitä enemmän olen puhunut ja kuunnellut, sitä selkeämmäksi on käynyt että puhumattomuus ja välttely ovat täysin mahdottomia vaihtoehtoja - ne aiheuttavat sellaisia ongelmia, joita ei välttämättä saa millään tavalla selvitettyä tai korjattua. Rankkojen aiheiden käsittely on ajoittain kivuliasta ja saattaa koetella sietokyvyn rajoja, mutta mikä voisi olla kasvattavampaa?

Uusiin ihmisiin rakastuminen tuntuu poikkeuksetta höyrähdyttävältä kokemukselta, ja silloin on suuri vaara sokeutua jo olemassaolevien suhteiden tarpeille. Konkreettinen vaara on myös se, että yhden suhteen ongelmia on helppo alkaa huomaamattaan paeta uusiin suhteisiin, joihin aiemmat ongelmat kuitenkin seuraavat itsepintaisesti mukana. Tuoreen suhteen alkuenergia tuntuu helposti aiheuttavan kritiikitöntä suhtautumista rakastumisen kohteeseen. Rakastuminen herättää usein tunteen siitä, että uusi ihminen on nyt jotain täysin uudenlaista, ihmeellistä, ennennäkemätöntä, vastaus kaikkiin toiveisiin joita on ikinä ihmissuhteisiin uskaltanut kohdistaa. Tämän tiedostaminen auttaa jäsentämään omaa tunnemaailmaa.

On luonnollista, että ihmisten määrän lisääntyessä mahdolliset muuttujat lisääntyvät myös. On suuri haaste saada kahdenkin ihmisen välinen suhde toimimaan, saati sitten jos ihmisiä on enemmän. Polyamoria kuitenkin myös helpottaa monia asioita. Ihmiset tuntuvat monogamisissa suhteissa usein pettävän toisiaan (ja itseään), ja näen suureksi syyksi tälle halujen kieltämisen. Polyamorisessakin suhteessa on toki mahdollista pettää valehtelemalla - jos on esimerkiksi sovittu, että kaikista intiimikontakteista puhutaan avoimesti, niin siitä on hyvä pitää kiinni. Ei liene mielekästä antaa lupauksia joita ei ole valmis pitämään. On tärkeää, että suhteet perustuvat osapuolten yhteisymmärrykselle.

Olen matkani varrella ehtinyt käydä läpi monenlaisia ajatuksia ja tunnetiloja, ja ajoittain kyseenalaistanut näkemyksiäni hyvinkin rankasti. Rohkea tarkastelu selkiyttää. Kerta toisensa jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että tämä olemisen tapa toimii minulla tässä ja nyt ja tuntuu oikealta.


Vaikeimpia kysymyksiä polyamorian suhteen tuntuisivat ainakin itselleni olevan sukupuolitaudit ja jälkikasvu, tosin näistä molemmat ovat suuria haasteita myös ei-polyamoristisissa suhteissa.

Sukupuolitaudit ovat ainakin itseäni pelottaneet niin kauan kuin olen niiden olemassaolosta tiennyt. Olen pähkäillyt paljon sitä, miten useiden kumppanien kanssa olisi mielekästä toimia. Esimerkiksi HIV saattaa näkyä vasta kolmen kuukauden kuluttua tartunnasta. Jos haluttaisiin olla äärimmäisen varmoja, olisi loogista, että sukupuolitaudit mahdollistavaa kontaktia otettaisiin vasta sen jälkeen, kun uusi kumppani on käynyt testeissä kolme kuukautta viimeisen suojaamattoman seksikontaktinsa jälkeen.

Kiemuroita seuraa: Loogisesti äärimmilleen vietynä, suojaamatonta seksiä (luonnollisesti myöskään suuseksiä) ei saisi harrastaa kenenkään sellaisen kanssa, joka on viimeisten kolmen kuukauden aikana harrastanut suojaamatonta seksiä kenenkään sellaisen kanssa, joka ei ole käynyt testeissä ja on viimeisten kolmen kuukauden aikana harrastanut suojaamatonta seksiä kenenkään sellaisen kanssa joka ei ole käynyt testeissä ja on viimeisten kolmen kuukauden aikana harrastanut suojaamatonta seksiä... jne.

Käytännössä tuntuisi aika mahdottomalta ja yksinkertaisesti epäkäytännölliseltä asettaa rehellisyyden lisäksi mitään absoluuttisia sääntöjä tai vaatimuksia. Olen tunnustellut vaihtoehtoa "oo kenen kanssa haluut, mutta mä en oo sun kanssa jos oot altistanut ittes mille tahansa sukupuolitaudit mahdollistavalla kontaktille etkä oo käyny testeissä", mutta käytännössä virta kuitenkin usein vie mukanaan - seksiin liittyy aina riskejä, jotka nyt vaan on hyväksyttävä jos siitä tahtoo nauttia. En voi vaatia muilta asioita joita en itsekään tahdo toteuttaa.

Käytännössä olen kokenut toimivaksi ratkaisuksi sen, että ihmiset skarppaavat sen suhteen kenen kanssa pelehtivät, kommunikoivat siitä avoimesti ja käyvät säännöllisesti sukupuolitautitesteissä. Riskejä on aina olemassa ja äärettömän ihana ihminen saattaa tietämättään kantaa sukupuolitautia. Spontaanius on kuitenkin niin tärkeä osa seksuaalisuutta, että mitkään tiukat ja joustamattomat säännöt eivät yksinkertaisesti tunnu mielekkäiltä. En silti voi kyllin alleviivata sitä, kuinka tärkeäksi koen kunnioituksen terveyttä kohtaan, omaa ja muiden.

Polyamoria ei myöskään tarkoita sitä, että kaikkien tai kenenkään kanssa olisi pakko harrastaa seksiä, etenkään suojaamattomasti. Tärkeintä on kokemus siitä, että jokainen asettaa itse omat rajansa, ilmaisee ne selkeästi ja kunnioittaa muiden rajoja.


Lapset ovat se toinen suuri haaste - kuinka ne sopivat yhteen polyamorian kanssa? Selvää on, että lapsi vaatii valtavasti aikaa ja paneutumista, ja tarkoittaa pitkäaikaista sitoutumista jossa itsestä riippuvaisen olennon hyvinvointi on asetettava etusijalle. Epäilemättä kyseessä on yksi ihmiselämän suurimpia haasteita, polyamorialla tai ilman. Itsellänihän ei (vielä?) jälkikasvua ole, mutta voisin kuvitella, että etenkin pari ensimmäistä vuotta ovat joka tapauksessa niin intensiivisiä, että edes vanhempien välisen romanttisen suhteen aktiiviseen ylläpitämiseen ei välttämättä ole kummemmin aikaa. Luottaisin yksinkertaisesti osapuolten herkkyyteen ja empatiankykyyn - huomioonottavuus ja kommunikaatio ovat tässäkin avainasemassa. Ei ole reilua, että toinen juoksee missä sattuu ja toinen istuu kotona lapsen kanssa, tosin erilaisten ihmisten dynamiikat aiheuttavat tälläkin alueella loputtoman määrän mahdollisuuksia ja tilanteita.

Tämä laaja aihe ansaitsisi oman tekstinsä. Eipä siitä siis tällä erää enempää.


Parhaimmillaan polyamoria tuntuu rikastavan kaikkien osapuolten elämää. Meillä on tapana projisoida odotuksiamme tunteidemme kohteisiin, ja monoamorisessa mallissa yhden ihmisen harteille saattaa kasaantua kohtuuttoman suuria vaatimuksia ja oletuksia. Hyväksyn kaikkien ihmisten täydellisen ainutlaatuisuuden. Erilaisten ihmisten kanssa on erilaisia kokemuksia, ja joidenkin kanssa voi nauttia täysin toisenlaisista asioista kuin toisten. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että yksi ihminen olisi parempi kuin toinen, vain että yksi ihminen on erilainen kuin toinen.

Polyamoria on ollut äärettömän rankka polku. Se ei missään tapauksessa ole helppo olemisen muoto, vaan kuten kaikki henkiset haasteet, vaatii valtavasti tahtoa, panostusta, joustavuutta ja määrätietoisuutta. Itselleni tämä on kuitenkin ollut valtavan palkitseva taival joka kulkee sulavasti käsi kädessä muun ajatus- ja arvomaailmani kanssa. Olen oppinut todella paljon itsestäni ja muista ihmisistä ja alkanut nähdä ja arvostaa inhimillisen kokemuksen kauneutta aivan eri tavalla kuin ennen. Vaihtelevat perspektiivit ravitsevat olemisen kaikkia puolia.

Aiheesta puhuminen aiheuttaa kulttuurinormeistamme johtuen häpeää, mutta vielä enemmän häpeää on aiheuttanut vaikeneminen. Ääneen ilmaiseminen tuntuu vapauttavalta, ja kannan seuraukset selkä suorana. Antakaa palaa.




Lista blogiteksteistäni: Olentolupa&beid=32239243&action=showcomments#blogcomments


tekstejäni löytyy myös
http://olentolupa.blogspot.com
http://olentolupa.livejournal.com
http://olentolupa.wordpress.com

O:Keskiviikko 06.05.2009 03:57

voi juma
äkkiä muistan
minähän olen elävä hengittävä sielu
minä kimaltelen
minä säkenöin
minussa on kakkaa
kaikkihan sopii oivasti
seksiä
sydän aukeaa
musta ja ruskea ja vaaleanpunainen ja vihreä ja melkein liian kirkkaasti valkea
jja tulipunainen
tangoa ja huulet
minä lumoan jalat alta
rumat viiksetkään ei poista mun mehukkuutta
vittu mä oon kiitollinen
elämä on ihanaa
mysli!
ritva,

[Ei aihetta]Maanantai 20.04.2009 21:50

OLOTILA-AALLOT TUNKEE SINNELauantai 18.04.2009 19:17

, koskettaa sieltä.

Me puhumme aiheesta PÄIN NÄKÖÄ - mikä rehellisyys & miksi ja sitten tyypit kuuntelee,
se on radio;ohjelma RADIO TIETOISEEN

Sunnuntaina 19.4 eli ::::::::: polkupyöräpäivänä klo 19:oO

http://radio.olotila.net

Lävitseni tulevia asioitaMaanantai 13.04.2009 05:15

Työstin tämmösen kotisivunkaltaisen,
sisältää listaa joistakin aktiivisista puuhasteluistani [ääni-kuva-teksti-yms] -
sieltä voi tutkailla mikälikin kiinnostaapi.

http://oletustila.net
/// EDIT: Lähetys kuunneltavissa arkistosta. ///

http://radio.olotila.net sunnuntaina 19:oO.

Kuinka päräyttävä elämä toteutetaan? Miten filosofisesta jumituksesta pääsee todelliselle, tuntuvalle tasolle? Kuinka päänsisäinen pesukone saadaan tuottamaan puhdasta pyykkiä?

Miksi et jo tee asioita jotka tuntuvat siisteiltä ja joita kaipaat? Hä?

Kuuntele inspiroidu mullista elämäsi nyt. Mielikuvitus synnyttää meidät.




Sivulta nuoltavissa myös vanhemmat lähetykset.

ViisaitaTorstai 02.04.2009 17:05

"Poliitikot näyttävät uskovan, että netti on jonkinlainen leikkikalu nuorille, jonka he voivat ottaa pois, mikäli nuoret käyttäytyvät tyhmästi. He eivät näe, mitä netti oikeasti on - se on vallankumous, joka on samaa luokkaa kuin kirjapainotaito tai kirjoituskieli. Nyt on tullut hetki, jolloin meidän kansalaisten on rakennettava tietoyhteiskuntaa, koska poliitikot eivät ymmärrä siitä mitään." --Rick Falkvinge

Herra Falkvinge, ruotsin Piraattipuolueen perustaja, tuntuis olevan etunenässä niistä planeettamme julkisuuden henkilöistä, jotka jollain tavalla hahmottavat mihin olemme menossa.


Tervetuloa tulevaisuuteen.

Maailman luomiseenTiistai 24.03.2009 19:50



Olin tottunut näkemään itseni säälimättömästi riepottelevan maailman uhrina, kunnes jonain maagisena hetkenä koin oivalluksen siitä että päätän itse suhtautumiseni. Monessa mielessä en voi kontrolloida ympäröivää maailmaa, mutta voin vaikuttaa siihen millaisena ympäröivä maailma minulle sisäisenä kokemuksena esittäytyy.

Mikä valtava vastuu! Olisin tietysti yhä voinut jatkaa maailman syyttämistä siitä etteivät asiat aina mene kuten haluan tai odotan, mutta se olisi ollut sekä järjen että tunteen kannalta epäkäytännöllistä. Sen sijaan aloin vähitellen, monien rohkaisevien kokemusten ajamana, nyrjähtää kohti tilaa jossa tiedostan kuinka paljon todellisuudestani on omaa luomustani. Ulkoinen maailma on neutraalia informaatiovirtaa jota vastaanotan monenlaisina aistiärsykkeinä. Merkitys syntyy minussa.

Merkitys syntyy minussa, minun sisälläni, minun aivoissani, minun mielessäni.


Elämä näyttäytyy ajoittain tuskallisena. Ihmissuhteet viiltävät syvältä tai soitan kitaralla sormenpääni riekaleiksi. Se sattuu. Aistiärsyke on ja pysyy. Tuntuu tältä. Olemassaoloni intensiteetti ottaa välillä naurettavan mahtipontisia muotoja. Miten yhteen ihmiseen voi mahtua niin käsittämätön pakahduttavien tunteiden valtameri? Ajoittain olen miettinyt, kuinka paljon helpompaa elämä voisi olla ilman kaikkea tätä kärsimystä. Mutta miksi elämän pitäisi olla helppoa? Kuka jaksaa pelata peliä vailla haastetta?

Kivuttomuuden perään haikailu saa elämän tuntumaan lähes mahdottomalta. Se ei ole käytännöllistä. Sen sijaan käytännöllistä on opetella hyväksymään. Hyväksyn tunteeni. Karkuun juoksemisen sijaan antaudun, annan elämykseni hengittää. Joskus hyväksyminenkin vituttaa, ja sitten hyväksyn senkin. Aina en jaksa olla positiivinen - hyväksyn. Tältä saa tuntua. Se on ok.

Kaikki tunteet on kohdattava, niitä ei voi paeta loputtomiin. Älyllinen ymmärrys ei estä tunteita tapahtumasta, mutta voi auttaa jäsentämään ja luottamaan. Järki ja tunne eivät korvaa toisiaan, mutta voivat kulkea tasapainossa, käsi kädessä.


Vähitellen sisällä tapahtuva alkemistinen reaktio kiihtyy. Paska alkaa muovautua kullaksi. Mun ei enää tarvitse paeta kokemuksia; voin suhtautua kaikkeen eteentulevaan myönteisesti. Se ei aina ole helppoa. Joskus se tuntuu sietämättömän vaikealta.

Mutta jokin sisälläni on muuttunut. Maailma ei palkitse valittajia, valittaminen lietsoo pahoinvoinnille pysyvyyttä. Miksi vastustaisin maailmaa, kun maailma selvästikään ei muuta toimintaperiaatteitaan vaikka kuinka vinkuisin? Elämänkaareni pitää sisällään äärimmäisen rankkoja ja tuskallisia kokemuksia. Käytännöllistä ja todellista, toimivaa tässä ja nyt, on ollut opetella virittäytymään maailmaan. Hyväksyä, tiedostaa, rakastaa.

Yllättäen maailma alkaakin loistaa. Rankkoja elämyksiä tulee yhä eteen, mutta myönteinen suhtautuminen tuntuu ylläpitävän itseään. Kanavoin kauneutta ja elämänjanoa ympärilleni, ja se heijastuu kaikkialle, myös takaisin itseeni, moninkertaistuen. Palautesilmukka. Euforia kasvaa ja lisääntyy, ja inspiroidun todella pitämään huolta hyvinvoinnistani. Keho aukeaa ja vahvistuu, lihastukkeumat hellittävät ja mieli mahtuu hengittämään. Ihmiset näyttävät viehättäviltä ja kaikkeus tuntuu noin ylipäätään maukkaalta.

Tästäkö karmassa lienee kyse.


Pessimismi ilmentää totaalista vastuuttomuutta ja laiskuutta. Pessimismi on pakenemista, suojautumiskeino joka lähtee itseääntoteuttavasta profetiasta, kuvitelmasta, jonka mukaan ihminen on ainoastaan vittumaisen maailman kynsissä rimpuileva sätkynukke. Pessimisti perustelee negatiivista suhtautumistaan mantralla "pessimisti ei pety", mutta havaintojeni (ja myös omien kokemusteni) mukaan pessimisti pettyy kerta toisensa jälkeen lietsottuaan itsensä epäonnistumaan. Pessimisti on psykoosissaan myös etevä löytämään todisteita kielteisiä asenteitaan tukemaan.

Optimismi lähtee tehokkaimmillaan mahdollisimman rehellisestä havainnoinnista, siitä huomiosta että maailma tekee mitä haluaa, ja minä päätän tahdonko navigoida virrassa. Uskomattomien mahdollisuuksien avautuessa tosin tuntuu vaikealta edes kuvitella valitsevansa passiivista homehtumista ja uhri-identiteettiä. Kaikki muu kuin optimismi tuntuu musta sekä älylliseltä että emotionaaliselta epärehellisyydeltä.

Miksiköhän olen ajatellut, että kaikkea pitäisi voida kontrolloida? Taistelu maailmaa vastaan heijastuu kovalla kädellä takaisin, se on vastatuuleen ulostamista.

Myös taistelu maailmaa myötään heijastuu takaisin. Tämä on synergiaa. Minä virittäydyn ympäröivään todellisuuteen, yritän hahmottaa kuinka virtaukset kulkevat ja vähitellen opin havaitsemaan kohdalleni osuvia mahdollisuuksia. Se on kuin surffaamista. Virtaa ei voi pakottaa, mutta siihen voi heittäytyä mukaan. Jokaikinen hetki pursuaa mahdollisuutta, ja jokainen valittu mahdollisuus opettaa kasvamaan.

Liika epäröinti tekee flown mahdottomaksi. Polkupyörällä on vaikea ajaa jos ei luota siihen että jatkuva liike pitää pystyssä. Useimmat eivät kuitenkaan osaa sitä tuosta vain - taito kasvaa harjoittelemalla. Luottamus on loputtoman tärkeää, eikä kasva epäröimällä. Pakkomielteinen vaatimus asioiden pysyvyydestä synnyttää loputtomasti kärsimystä. Jos jokin on pysyvää, niin muutosprosessi.

Evoluutio on jatkuvaa. Kaikki elää, ja muutos on sitä hedelmällisempää mitä kokonaisvaltaisemmin muuttuva osaa virittäytyä.


Elämä on palkinnut minua luottamuksesta ja heittäytymisestä. Tavalla tai toisella projektit joihin ryhdyn tuntuvat onnistuvan, eivät aina tavalla jota olen odottanut, mutta palkitsevat kuitenkin - opettavat, rikastavat, lisäävät luottamusta maagiseen virtaukseen. Kaikki kasvaa ja vahvistuu.

Vähitellen opin toimimaan paremmin yhdessä, synkronisaatiossa - en vain toisten ihmisten kanssa, vaan koko maailman. Evoluutio ajaa tähän suuntaan - sellainen itsekeskeisyys joka ei ymmärrä kaiken hengittävän samana kokonaisuutena, ei säily koska se ei ole kestävää. Elämä ei ole nollasummapeli jossa yhden voitto tarkoittaa automaattisesti toisen tappiota. Ymmärtäessämme tämän pelin sääntöjen toimivuuden, alamme elää niiden mukaisesti, ja vähitellen yhä useampi voi kokea itsensä voittajaksi.

Tietynlainen itsekkyys kyllä hehkuu myönteisellä tavalla tämän kaiken ytimessä - ymmärrys siitä, etten voi auttaa maailmaa kestävästi jos laiminlyön oman hyvinvointini. Mitä paremmin voin, sitä paremmin maailma ympärilläni voi.

Matkan aikana jotkut toki syövät ja toiset tulevat syödyksi - se, että maailma palkitsee yhteispelistä, ei estä sitä olemasta julma. Kärsimys on todellinen kokemus, eivätkä kaikki koskaan ymmärrä kuinka siihen tulisi virittäytyä. Vahvimmat selviävät. Tylyä, mutta siinä piilee myös mahdollisuutemme. Me voimme vahvistua yhdessä. Me voimme aktiivisesti päättää luoda tänne kaunista, mutta se ei ensisijaisesti tapahdu ulkoa käsin - maailman ydin sijaitsee itsessä. Ympäristö transformoituu kun yksilö ottaa vastuun kasvuprosessistansa. Lannoittakaamme.

Rajattomasta luovuudesta syntyy rajattomat resurssit. Teknologia, tiede ja sisäinen evoluutio ovat kaikki ihmisen mielikuvituksen lapsia. Päätämme yhdessä mitä tahdomme ihmeillämme luoda.


Ehkä me voimme mitä tahansa?