IRC-Galleria

Viimeiset päivät on ollu kamppailua elämästä ja kuolemasta. Siis henkisellä tasolla.
Tänään tuntikausien hikoilun, päätäni seinään hakkaamisen, huutamisen, raivomisen, itkemisen, itseni kiduttamisen jälkeen, mä voitin taistelun. Mä löysin taas halun elää. Löysin mun Sisäisen Soturini. Löysin sen vihan, raivon, ilon ja elämisen halun mikä potkii mua eteenpäin. Mä olin jo jokin aikaa sitten hukannut sen. Mut tää oli vain yks taistelu. Sota ei oo vielä ohi ja olen varma siitä että tulee vielä heikkojakin hetkiä, mut nyt mä taas tiedän et oon niiden yläpuolella. Kaikki ikävä ja paha mitä tässä elämässä kokee on jotenkin onnistuttava kääntämään omaksi vahvuudeksi. Olen se tehnyt ennenkin ja nyt huomasin et pystyn siihen vieläkin. Siinä ihminen tekee virheen, että tuudittautuu hetkelliseen turvallisuuden tunteeseen. Aina pitäis olla ainakin vähän varpaillaan. Mikään ei suju itsestään, jatkuvasti on tehtävä töitä onnensa eteen. Mä sen hetkeksi unohdin ja mites kävikään. Tai sanotaanko näin et olin niin keskittyny tekemään asioita väärin et en osannut nähdä asioita oikessa valossa. Joskus on oikeasti osattava kuunnella muitakin. Siis oikeasti kuunnella, eikä vain olla kuuntelevinaan.
Mut nyt musta tuntuu siltä et mä olen valmis jatkamaan tätä taistelua paikastani tässä elämässä. Ja loytämään sen oikean paikan missä se nyt sitten ikinä onkaan...