IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Entistä vähemmän orgasmejaSunnuntai 14.09.2008 22:36

Suomalaiset saavat orgasmeja merkittävästi vähemmän kuin kahdeksan vuotta sitten.

Tuoreen seksitutkimuksen mukaan edes avoliitto ei enää takaa orgasmeja yhdynnän aikana.

Osmo Kontulan tekemän Halu & intohimo -tutkimuksen mukaan vielä 1970-luvun alussa avoliitossa olevat naiset saivat orgasmeja muita naisia säännöllisemmin. Nyt enää joka toinen kertoi saavansa orgasmin useimmiten.

Sinkkunaiset eivät ole tutkimuksen mukaan yhtään sen herkempiä orgasmeille. Kontulan mukaan heistä vain kolmasosa saa orgasmin yhdynnän aikana, ja tilanne nautinnon saavuttamisen suhteen onkin huonontunut aiempaan verrattuna.

Orgasmitta jääminen ei kuitenkaan koske vain naisia, vaan myös nuoret ja keski-ikäiset miehet saavat merkittävästi vähemmän orgasmeja kuin kahdeksan vuotta sitten.

Vuonna 2007 nuorista ja keski-ikäisistä miehistä vain 40 prosenttia ilmoitti saavansa yhdynnässä aina orgasmin, luvun ollessa aiemmin noin 55 prosenttia.

Moni ei saa koskaan

Orgasmi oli jäänyt kokonaan kokematta kolmellatoista prosentilla nuorista ja yhdeksällä kaikista naisista. Aiemmissa tutkimuksessa vain viisi prosenttia naisista ei ollut saanut koskaan orgasmia.

Miehistä orgasmiongelmia oli viidellä prosentilla ja pari prosenttia sai orgasmin vain melko harvoin.

Joka kerta yhdynnän aikana orgasmin sai naisista vain kuusi prosenttia, kun miesten kohdalla luku oli saman verran vajaa sata prosenttia.

Eniten orgasmiongelmia ilmeni tuoreissa, vain pari vuotta kestäneissä suhteissa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.