IRC-Galleria

Heh, eilen illalla kun pää vilisi ajatuksia ja sydän hakkasi tuhatta, niin päätin tehdä itselleni seuraavanlaisen mielikuvaharjoituksen. Keksin sen itse, mutta onhan joku voinut keksiä sen jo ennen minua.

Huom. Tämän tapaisessa harjoituksessa on erittäin tärkeää kiinnittää huomiota jokaiseen yksityiskohtaan, mitä silmillään näkee. Sää, vaatteet, ilmeet, vuorokaudenaika jne.
Tarinaa ei saa keksiä etukäteen...on tärkeää, että kaikki tapahtuu ja kaikki mitä näkee tapahtuu miettimättä. Jokainen mielikuva kertoo jotain.


Kävelen polulla toisen ihmisen kanssa. Taivas punertaa jo hieman oranssiin, liilaan ja vaaleanpunaiseen sävyyn ja ympärillä on vihreää ruohoa silmänkantamattomiin ja edessä vain se sama polku, joka jatkuu ja jatkuu eikä loppua näy. Pidän sitä toista tiukasti kädestä kiinni, mutta hänen otteensa on jo hieman hellittynyt. Yhtäkkiä toinen päästää kädestäni irti ja minä säikähdän. Käteni tuntuu kylmältä ja oudolta, kun ei ole mitään mistä pitää kiinni. Minua suututtaa.

Yhtäkkiä se toinen tipahtaa kuoppaan ja jää käsiensä varaan roikkumaan. Ojennan käteni ja hän roikkuukin jo pelkästään käteni varassa. Voin siis joko pelastaa hänet tai kostaa hänelle (koska hän päästi minusta yhtäkkiä irti) antamalla hänen tippua mustaan kuiluun. Päätänkin ottaa toisen käteni avuksi ja vedän hänet ylös päästämättä irti hänestä. Istumme kuilun reunalla ja puristamme tiukasti toistemme käsiä. Aurinko on jo alkanut laskea yhä enemmän ja enemmän. Nousemme ylös yhä tiukasti toisistamme kiinni pitäen ja huomaamme olevamme risteyksessä. Minä haluan toisen polun ja tämä toinen haluaa puolestaan mennä eri polkua. Kiistelemme ja otteeni pikkuhiljaa hellittyy. Päästän irti, mutta kuin magneetin voimalla, käteni tarttuu kiinni taas hänen ranteeseensa. Käsi tuntuu lämpimältä ja nihkeältä mutta samalla kipeältä ja väsyneeltä. Yhtäkkiä päästän irti, vapauttamalla ensin yhden sormen ja sitten toisen kunnes viimein mikään sormi ei enää ole kiinni hänen ihollaan. Pidän käteni vakaasti ojossa antamatta sen enää tarttua kiinni mihinkään. Kädessä on outo tunne...tuntuu kuin siitä puuttuisi joku ja viileä ilma vaan kylmettää sitä hieman. Astun valitsemalleni polulle ja toinen valitsee toisen polun. Katsomme molemmat taakse pari kertaa, mutta emme kaikkoa poluiltamme vaan jatkamme matkaa. Edessä näkyy aurinko laskemassa eli edessä on pitkä ilta ja yö. Tiedän silti, että yön jälkeen nousee taas aurinko.
Koskaan ei tiedä, johtavatko polut jälleen yhteen, mutta kun päivä loppuu, alkaa taas uusi päivä.

Ymmärsittehän tämän idean? (:

Joonas + muut! Tuolla idealla tarkoitin, että tässä harjoituksessa on IDEA ei tuolla tarinalla.