IRC-Galleria

Taikuri luttinen, luikuri tattinen.
Mennään tänään Jennin kanssa uimaan! Swim swim, slplurlurrups.

Tänä syksynä ja nyt talven alkuna olen erityisen paljon pitänyt huolta siitä, etten tule flunssaiseksi. Syön terveellisesti: paljon vitamiineja, raakaa valkosipulia, lämpimiä juomia, pukeudun lämpimästi ja olen vähentänyt tupakan ja kahvin käyttöä. Lisäksi imuroin vähintään kerran viikossa (varsinkin nyt kun sänky on lattialla) ja muutenkin siivoan ja tiskaan usein, etteivät bakteerit leviä. Vielä pitäis keittää hammasharja :D Siis upottaa harjakset kiehuvaan veteen :)
Kuitenkin kurkku on hieman turvonnut, yskittää ja niiskututtaa. Toisaalta, viime vuonna tähän aikaan olin jo täydellisessä räkätaudissa, joten edistystä on tapahtunut :D En ymmärrä miksi, mutta mulla joka talvi alkaa flunssa ensimmäisistä pakkaskeleistä ja jatkuu ihan alkukesään asti. Se on superrasittavaa, kun just esim. hapensaanti vähenee kun nenä on tukossa... TUKS TUKS. Ihan sama, menen menthol saunaan tänään ja hengittelen syvään ja sitten olen ikuisesti terve. KYLLÄ.

Mulla on uusi harrastus! Jipii. Vihdoinkin jotain tekemistä, johon voi paneutua intohimoisesti, JEAH. En kerro siitä vielä. Kerron siitä sitten kun tiedän siitä jotain. Niinpä.

Olen sellainen.
Kärts myrts ja aina pitää kehittää jotain draamaa. Ihan sama onko aihetta ollenkaan tai vaikka sitä olisi vain vähän.
Päässä joku tappelee, että oliko se nyt minun vikani vain jonkun muun.
En osaa sanoa, mutta olosuhteiden ainakin. Kerran jos kiukustuu, niin siihen tarvitsee kunnon itkukohtaus, että voi pohjalta taas nousta onneen. Mieluiten kylmässä, mutta pehmeässä lumisateessa.

Surrurrurrur.

Isänpäivä. Koska oli isänpäivä, niin menimme Sevillaan ja iskä tarjosi ruoan. Varmaan olisi pitänyt mennä toisin päin.. No leivoin sentään keksejä. Minä, iskä ja Leksa istuttiin ensin asianmukaisen kohteliaana, mutta vienosti läppää heittäen. Jälkiruokaa kohti läppä levisi käsiin kovaäänisenä mylvintänä. Tuli taas kerran todettua, että on se Amarillon ruoka hyvää, jos osaa valita oikein, mutta Sevillassa kaikki maittaa ja ainakin raaka-aineet ovat tuoreammat! Esim. Amarillon bocadillo on pullaleivän sisällä vaikkapa kanaa ja vihanneksia, lisukkeena perunoita. No, perunat ensinnäkin ovat PAKASTEITA (joskus kiireessä veljeni saanut jäisiä), leipä samaten pakasteesta ja pullainen vaalea leipä. Kana ei oikeastaan maistu miltään ja paistamiseen ei ole kiinnitetty erityistä huomiota. Sevillassa taas lisukkeena ei edes ole perunoita, eikä niitä edes kaipaa. Bocadilloleipä on rapea ja lämmin ja täytteenä oleva kana on runsas ja hyvin kypsytetty. Lisäksi on todella hyvää kastiketta, joka kruunaa koko jutun. Salaatti on tuoretta ja rapeaa, eikä väsähtynyttä löysää salaattia. Hinta on siis suunnilleen sama! Noin 12 euroa annos. Kokemuksen myötä tietää jo, että toiset paikat ovat parempia. Silti sitä suunnistaa samaa vanhaa reittiä tuttuihin paikkoihin, vaikka edelliset kokemukset eivät ole tyydyttäneet. Tulipa myös eilen todettua, että kävimpäs tällä viikolla kolme kertaa ravintolassa syömässä!!! Yksikin olisi riittänyt... Amarillossa, Timbaalissa ja Sevillassa. Maittavuudessa voiton vei Sevilla, sillä Timbaalin kala oli hyvää kyllä ja lisäkeriisit tms myös, mutta Sevillan boccadillo ei ollut vain hyvää, vaan myös monipuolisen runsas ja mahan sai täyteen (samaa ei voi sanoa Timbaalin annoksesta, mutta nälkäisyys jäi alkuruoan puutteesta, annoskoot Timbaalissa ovat päätelty siitä, että syödään alkuruoka.)

Jorin kanssa toisaalta jo päätettiin, että jätetään mieluummin vaikka muutama kerta ravintolassa väliin, jotta on varaa käydä hienommissa paikoissa. Kebabbilat sentään ovat jo tippuneet listalta, mutta aiomme siirtyä Rossosta ja Amarillosta hienompiin: Sevillaan, vanhan kaupungin El Albaan ja erinäisiä reittejä juuri Timbaaliin, Vanhaan Laamanniin ja lopuksi vielä Haikon Kartanoon :D. Seireenissäkin voisi käydä ja tietysti kiinalaisessa... Okei nyt suunnitelma levisi käsiin :D Ehkä ihan kaikesta ei ollut Jorin kanssa puhetta, mutta se on vain hidaste suunnitelman etenemiseen.. Hähhäh.

Heissuvei! Taas pääsee pieni mieli tottumaan siihen, että pimeys tulee jo kolmelta. Päivän pituus on kahdeksan tuntia ja 14 minuuttia, eli suunnilleen sama kuin työpäiväni pituus. Kuitenkin olo on samaa aikaa optimistinen, idearikas, mutta kuitenkin saamaton. Toisaalta ihmettelen, miksi olen näin kärsivällinen ja kerrankin annan itselleni aikaa ajatella ja kokea rauhassa, hätiköimättä. Ehkä sitä sittenkin oppii virheistään!

Olen aina ajatellut itseäni ihmisenä, joka ei osaa olla ja elää yksin. Nyt kun asiaa ajattelen, niin päätin, etten osaa elää yksin. Mistä sitä kuitenkaan edes tietää millaista se on? Olen seurustellut vakituisesti 16-vuotiaasta lähtien. Muutin omaan asuntoon 17-vuotiaana ja siitä päivästä lähtien olen ollut seurustelusuhteessa, tapailumielessä tai vakituisesti. Teemun kanssa nyt yli puolitoista vuotta. Sisäinen sinkkuni nostaa päätään, mutta samalla pelkään tätä tunnetta, että osaankin ja jopa haluaisin elää yksin, itsenäisesti! Ei kiistelyä asioista, ei toisen sukkien keräämistä asuntoni lattialta, aikaa ajattelulle, ystäville ja jopa liikunnalle. Mieluummin eläisin itsenäisyyden päiväni nyt parikymppisenä, kun vaihtoehdot ovat rajattomat ja energiaakin ponnisteluihin. Toisaalta, jos elämän voisi näin suunnitella etukäteen, ei sen elämisessä olisi minulle enää mitään järkeä. Ajatuksissani kimpoilee kaksi ajatusta, toinen toive itsenäisestä sinkkuelämästä ja toinen siitä, että kuitenkin aikaa on vielä runsaasti jäljellä. Sitä paitsi milloin on tiennyt suhteelle hyvää ottaa etäisyyttä? Oma helvettini tällä hetkellä on se, että totuin ja tuudittauduin Teemun sivariin, joka siis kesti vuoden. Sen vuoden aikana käydyt taistelut ovat vain nostaneet suhteemme arvoa, mutta tietysti myös menetimme aikaa ja suoraan sanottuna sen vuoden aikana unohdin kuka Teemu ihan oikeasti on. Normaalisuhteeseen laskeutuminen kävi nopeasti ja totuin näkemään hänet joka päivä, mutta oireet alkoivat vasta kuukausien päästä. Ehkä vuoden aikana ylläpitämäni muistot Teemusta kultautuivat, eivätkä unelmat tulevaisuudestakaan niin realistiseet olleet. Kuitenkin, nyt on ehkä aika hidastaa vauhtia ja lakata vaatimasta jotakin, jota ei edes välttämättä halua. Aluksi kaikki aika yhdessä tuntui kallisarvoiselta, sillä siihen oli tottunut pelkkien viikonloppujen kanssa. Nyt aikaa on, mutta silti tulee välillä vaadittua ihan uskomattoman typeriä juttuja... "Et sitten tullutkaan tänään!"

Nautin ihan mielettömästi päivistä, jolloin menen töistä kotiin ja lösähdän sohvalle. Katson Emmerdalen ja sen jälkeen käyn kaupassa tai pyöräilemässä, mahdollisesti kaupungissa tapaamassa ystäviä. Kun tulen kotiin, siivoan päivän sotkut, tiskaan tai pesen pyykkiä ja illalla kun menen nukkumaan, niin oloni on tyyni ja rauhallinen: olen saanut päivän aikana tehtyä kaiken tarvittavan. Tämä rutiini kolmena päivänä viikossa riittää pitämään stressin loitolla ja kuitenkin sitä spontaania aikaa jää moneksi päiväksi. Oma herra Teemuni sen sijaan elää spontaania elämää seitsemän päivää viikossa ja minä kuulun siihen silloin kun se sattuu olemaan sen päivän spontaani juttu. Viikonloppuna keskusteltiin pitkästä, siis todella pitkästä aikaa ja vaikka keskustelu oli tavallaan haikea, niin kuitenkin sen lopputulos oli helpotus. Ei mitään eroamiseen liittyvää missään nimessä, mutta olen tosiaan kuvitellut aika paljon omiani, osaksi sen vuoden eron takia ja osaksi, koska Teemu on huono puhumaan ja paljon jää pääteltäväksi omassa päässään... Pääteltäväksi ja päätettäväksi. Tottakai me seurustellaan, mutta eihän tässä nyt vielä taloa ja kissaa olla yhdessä hankkimassa. Voisi kuvailla, että luulin salaattiani hampurilaiseksi ja olen vain onnellinen huomatessani, että syön terveellisesti.

Olen tyyni. (ps. mielialan vaihtuminen mahdollinen)

Olen pohdiskellut.

Keskiviikkona töiden jälkeen menin Tiinan kanssa kaupunkiin ja Tiina oli aamulla löytänyt varastetun pyöräni! Tämä oli hämmästyttävä löytö. Tiina oli myös raahannut pyörän toiseen paikkaan, jottei sen uusi omistaja ottaisi pyörää pois. Tapasimme Runeberginpuistossa pyörän luona. Sille oli tehty ilkivaltaa, katkaistu jalka ja yritetty sillä kammeta lukkoa auki. Voi vanhaa punaista pyöräraasua ! Taas sai päivitellä sitä, miksi ihmisillä on olevinaan syy tuollaiseen? Tarakka oli myös hiukan rikki, mutta ainakin pyörällä voi polkea :) Jalka kyllä vähän harmittaa!
Sitten menimme Rossoon syömään, sillä halusimme juhlistaa elämää ja sen pieniä iloja, kuten sitä, että joku muu tekee illallisesi. Söin pannupizzan, mutta se ei ollut hyvää, vaan siinä oli liikaa juustoa! Koko pizza maistui juustolta ja minulle tuli siitä paha mieli. Tarjoilijat olivat kyllä ihania, joten kirjoitin palautelappuun juuston lisäksi pirtsakoista tarjoilijoista. Palautelaput on tarkoitettu täytettäviksi ääriään myöden... Käytiin myös separoimassa sittarissa, ostin huuhteluvadin tiskaamiseen ja iloitsin siitä eilen tiskatessani. Päätimme lähteä siinä vaiheessa, kun löysimme kumisaappaita kokoa 47 ja juttu niiden yöhyökkäyksistä alkoi mennä liian pitkälle. Pitkästä aikaa poljin kotiin ja kotona odotti golffari-Teemu. Annoin viimeisen palan pannupizzaa hänelle, pelattiin vähän ja sitten Teemu lähti kotiin.

Pohdiskelin ja mietin hurjana koko illan, kunnes nukahdin.

Eilen töiden jälkeen kirmasin viereiselle kirpparille uutta lukkoa pyörään ostamaan, koska vanha oli siis vääntynyt ja rikki. Löysinkin keltaisen lukon ja vaikka mitä muuta, kirppari oli laajentunut! Päätin kuitenkin ostaa vain lukon ja mennä tänään uudestaan paremmalla ajalla. Pyöräilin sitten keskustaan ja ALKOoon, sillä viime viikolla voitin punkkupullon viiniarvonnassa, joten oli minun vuoroni ostaa pullot, tietysti muiden osallistumismaksurahoilla :). Ostin noin kuuden euron viinejä, tutkin netistä hyviä vaihtoehtoja aiemmin päivällä. Oltiin Teemun kanssa sovittu, että katsotaan leffa illalla ja ajattelin tehdä ruokaa sitä varten. Kuitenkin kun soitin hälle, niin tuli vastaus, että ehkä huomenna... Tylsää. Kotona aivastelin, tein ruokaa, luin cosmopolitania, jumppasin ja töllötin töllöä. Kosmon hömpästä tulee välillä niin hyvä mieli... Se aina muistuttaa, ettei kaikki ole niin vakavaa elämässä. KOSMOGIRL!

Pää oli solmussa ja kirkas samaa aikaa.

Istun nyt tässä turhautuneena, iloisena, odottavana ja pelokkaana.
Kana.
Viikonloppu edessä.

Ensin pomo tänää lahjoi minut veitsisetillä, jonka arvo on noin 200 euroa.
Testasin veitsiä kotona heti ruokatunnilla, aion piilottaa vanhat veitseni, uudet ovat terävät ja hienot!
Menin kahdelta inventaariopalaveriin.
Siellä oli outoa ja tunsin itseni epävarmaksi.
Tulin takaisin toimistolle ja puhelin soi... Tietysti sain kamalan paniikkikohtauksen, kun pomo sanoi "Tulisitko käymään täällä mun huoneessa."

POMPOTI POM sanoi sydän!

Menin sinne ja kysymys kuului: "mitäs sinun suunnitelmiisi kuuluu vuodenvaihteen jälkeen?"
Kerroin syksyn opiskeluista ja sitten pomo suoraan vain kysyi haluaisinko jäädä vielä kevääksi, tekemään LEAN-ohjetta!!! Eli meidän toimistolaisten jokapäiväisessä käytössä on ohjelma nimeltä LEAN, siellä tehdään tilaukset, laskut, toimitukset, KAIKKI. Ja minä teen siitä ohjeen koko Norpen suomenkieliselle väelle!

Tsuiparullaa :) Kyllä suostuin siis.

pelasin eilen golfia xboxilla... JUSSILLA! wuhuu mun pelikammo on kuollut
enää jäljellä
- laulukammo
- ihmiskammo
- pelkäänettenoletäydellinen kammo

KAAMOS
KAAMOS
AAMOS!

ps. miksi kerron kaiken irc-gallerian päiväkirjaan
pps. koska tiedän, ettei sitä lueta!

taidan olla pahemmanlaatuisesti napsahtanut

Lainasin Leksalle perjantaina sen kaksi sataa. Tänään kysyin, että missä vaiheessa takaisinmaksu onnistuu...
HAHAHH yllättävä vastaus oli, ettei hän tiedä :D

Just.

Mutta lupas kyllä hommata rahat ennen perjantaita, jotta voin maksaa vuokran ja elää :)
Perkeleen pokeritilit, EPÄLUOTETTAVAA ja EPÄILYTTÄVÄÄ!!

Ihan todella, lämpeän kaikkeen, ihmisiin, työhön, olosuhteisiin; kaikkeen uuteen, hyvin hitaasti! Ehkä en ole kovin vastaanottava ihminen, jos kestää kolme vuotta päästää joku aidosti lähelle. Voi kukkuu tätä mielen maniaa.
Sitäpaitsi välillä kammoan kaikkea uutta ja ajatuskin vain alkaa oksettaa. Niin kävi mm. viime viikonloppuna ja pakenin! Mitäs helvetin kultareunuksilla varusteltua tulevaisuutta mä oikein kädet levällään odotan? Tulta päin idiootti ja jalat käyttöön, ennen kuin istun harmaana pyörätuolissa ja kehittyy tajuttoman kokoiset käsivarret tuolilla huitelusta. Sitähän me emme halua! Ketkä me? En tiedä.
Tälläkin hetkellä mua oksettaa ajatus uudesta tulevaisuudesta. "Antaa sen tulevaisuuden tulla", kuinkahan monta kertaa on kuullut tuonkin lauseen lentävän, mutta miten väärän ohjeen se ainakin minulle antaa. Ei se tulevaisuus tule, jos ei sitä ota ja köpöttele tiukasti sitä kohti. Mitä sitten jos kääntyy sivupolulle, se voi joko oikaista tai kiertää, mutta yksi asia on varma: elämässä ei pääse taaksepäin, joten sekin polku kulkee oikeaan suuntaan: eteenpäin.

Ja kaikesta tästä loputtomasta päättelystä, järkeilystä ja ajatukseni virrasta, jonka vain yksin tonttu päässäni tietää, huolimatta MINUA PELOTTAA!

Olen härpäke.
Tänään tuli palkka ja oikein mukavasti menikin jo neljä hunttia, hus pois jonnekin.
Se johtuu siitä, että olen härpäkemaakari.
Ensi viikolla menee toiset neljä sataskaveria vuokraan ja broidi halus lainata, mut ei luojan kiitos ole vielä antanut tilinumeroaan.
Oliskohan tosi rikollista lähteä tänään aikaseen. Huvittais mennä kaupungille ostamaan henkareita, laatikoita ja kansio. Mulla on lista ostoksista, se lista on jaettu neljään osaan ja sen jälkeen vielä yksi osa jaettu viiteen. Niin monta paikkaa käytävänä, yritin saada Teemua avuksi, mutta avunhuutoni meni kuuroille korville.
Lalalallatilaa.
Epämääräinen mielentila.
Elämäni ei ole muuta kuin jonkun toisen suunnitelma.

--- mutta sanottakoon siihen vain, että tyytyväinen olen tähänkin suunnitelmaan, vaan jos joku voisi puolestani jatkonkin päättää. Kiitos.