Olenkohan löytänyt itsestäni kvartaalitalouksisen mallin alati nousevasta kasvukäyrästä, siis ei elimellinen vihje - vaan riippa joka tuntuu seuraavan jokaiseen ihmis-suhteeseen. Sitä tahtoo elää ihmisten kanssa, jakaa hetki jolloin saadaan enemmän kuin viime kerralla.. läsnäoloa, ilmaistua, tunteita. Jos malttaisi nähdä kaveruuksissa, tai oikeastaan enemmän ihastumisissa intervalleja jolloin nämä määreet vähentyvät, suorastaan laimentuvat voisi joku yllättääkkin iloisesti, edes negatiivisesti. Kuin olisin liian ahne ja ylpeä ottamaan muuta vastaan kuin ihmisiä parhaimmillaan.. don´t get me wrong pitäähän sitä levätäkkin ja sallia "ihmeen" tulla, mutta kummallista kyllä levon hetket ovat vähissä kun tällöin näkee kovan kiireen hauskanpitoon.
Olisinpa riittävän vahva jakamaan hetken rakkaan ihmisen kanssa vaikka ajoitus vahvemmalle suhteelle, edellytykset olosuhteissa eivät olisi "ideaalliset". Mutta ei, turhauttaa (a.k.a. vituttaa) että otetaan vähemmän vastaan mitä annetaan, useimmiten toivoisi sen anto olisi edes väärää. Kumpa taipuisi enemmän, vetäytyminen on kuin kiukuttelua jolloin kääntää ennemmin happaman naamansa kuin näyttäisi pienuutensa.
Epävarmana lapsena, sitä tahtoisi miellyttää kaikkia, jopa kriittisyydessään. Parhampia lohdutuksia on että voi jakaa hetken täydessä mitassaan, niin hyvin kuin rahkeet tähän saakka riittävät. Eikä ne oikeastaan vielä kovin pitkälle riitä, parhaimmillaan seura on kuin Lauran painajaisesta.
Uusimmat blogimerkinnät
- 0:55 yö, pimeää, tyhjää 03.06.
- Alfanainen? 18.04.
- Your face is my space 16.04.
- Älykkyys ei ole katoava luonnonvara, rohke... 16.04.
- Rakkaus on ihme jonka tyhmät ihmiset ... 16.04.
- [Ei aihetta] 16.03.
- Matti 20.02.
- Zevolution 19.09.
- Päivityksiä maailmamme tilasta 1. 02.01.
- Soutaa 07.01.