IRC-Galleria

https://www.linkedin.com/profile/view?id=AAIAAAVLuYUBlgBy-PAlmj07NLKtb2-0kxMxLV4&trk=nav_responsive_tab_profile

https://www.youtube.com/watch?v=mvSBn4gdTso


Michael Tsarion - Age of manipulation.



____________________________________________


http://www.youtube.com/watch?v=hT_4DY4OI6g


Santos Bonacci - Christ in you


____________________________________________


http://www.youtube.com/watch?v=JRdq2zqGxgY


Karen Straughan - Men have egual responsibility.


____________________________________________



http://www.youtube.com/watch?v=CiQyJEXe7W0


IRC toimintaa

Yhteys toisen tunteisiin perustuu vuorovaikutukseen, sillä on rytmi kuin sydämmellä ja tuota voi pidättää kuin hengitystä mutta olon tullessa tukalaksi pitää ottaa happea mistä sen saakaan. Ystävistä kun aika on heille otollinen ja rakkaista jotka toivottavat aina tervetulleeksi. Siksipä rakkaus on sukupuoletonta, seksuaalitonta, ystävyys perustuu enemmän suvaitsevaisuuteen ja monet jotka eivät itseään rakasta korostavat tämän puutetta individualistisuudella koska eivät saa yhteyttä aina käsillä olevaan hyväksyntään.. joka on kuitenkin raskasta, lepo syntyy kuitenkin parhaiten kun osoittaa mistä tämä hyväksyntä/rakkaus kumpuaa. Sitä voi joko vältellä tai katsoa suoraan silmiin. Jos yhteys on terve, se tuntuu hyvältä. Jos latautunut hämärillä kerrostumilla ne ovat hyvä saattaa esille. Jos ei kestä hyvää saati 'pahaa' on parempi eristäytyä hetkeksi lepoon, mutta jos rakkaus on häiritsevä olotila sen outoudelle on hyvä panostaa elämänsä voimavarat sillä muussa tapauksessa ei enään muista millaista oli hengittää. 

Jokainen hetki on uusi mahdollisuus olla niin vähän kuin mahdollista, tämä tyhjiö ei muodostu ennenkuin ymmärtää miten paljon on mahdollista. Meillä on alituinen tarve korostaa itseyttä ja olla se joka määrää tahdin ja suunnan  mutta yksi ihminen ei voi tehdä tälläistä valintaa, koska toinen pulssi syntyy ja milloin uloshengittää. Olemme kahlittu sydämmen iskuihin, orjia tälle, miten tämä eroaa siitä miten kaksi ihmistä yhteydessä toisiinsa, voivat uskoutua toisilleen ollen tahoillaan 'niin vähän kuin mahdollista' koska yhdessä he kuitenkin täyttävät kaikkeuden. 

Muu on kapinahenkeä tätä vastaan, ego on luotu pahimmista vaihtoehdoista mutta miten linnunkin kävisi jos tämä ei uskaltaisi avautua ilmatyynylle, on kovin helppoa loukkaantua itsekkyydelle sairastuen itse tuolle. Kun hellyyttä ja huomiota pantataan ihminen muuttuu hyödykkeeksi jonka yhteyttä voi annostella kuin kuvastoa selaisi luoden itselleen ennakoitua elämää. Tulevaisuuden todennäköisyydet ovatkin voimakkaiden sydänten käsillä, ja ainoa tapa selviytyä täällä on olla tiiviissä vuorovaikutuksessa elävän hetken kanssa sillä pelko tätä kohtaan on myös kuoleman halveksimista, tiedon sivuuttaminen itsensä viiltämistä.

Kuuton yö syviltä huuliltasi tähdet pudottaa, kultaisiin maljoihimme pohjattoman veren ja sielun sanomaa. Meri sormieni päistä juo rakkauden kuin taivaat valuvat silmiisi huimaten, korkeuksista joissa pelot saavat uskaltaa  ja epäilys vaihtuu lentoon.

Siellä pörröinen vehanta katseesi saattelee lähteen dyynien luokse kun huokaan maailmani uumassa enkä  vastusta virtaa jonka nälkäinen jumalatar on kääntänyt sisälleen. Yöt kirkastuvat ja päivät himmenevät tuoksussa joka saattaa naaraan kohti keskustaa, tanssit jaguaarin turkissa huojuen vuoren laella kuin löytääksesi horjunnan joita tassumme  ilmasta kahmivat. Jatkuvan liikkeen euforia huumaa vatsanpohjaasi eikä hetki enään päätä sykkivää rintaani, sieluasi jääkausien takaa.

Ihmistä ei ollutkaan, peilikin sekoittaa oikean väärästä. On vain enemmän, missä pienimmät muutokset muodostavat yhden tilan, mielen, ihmeellisyyden, äänesi melodia tartuttaa minut omegalle missä kysymykset saattavat minut kuolemaan ja meidät elämään. Lukemattomat astiat ovat meitä kahlinneet, näin on tullut viimeisen matkan aika jonka jälkeen lopumme tai aloitat uudestaan. 

Minne askaleet vievätkin olen aina sydämmessäsi kuin asut mielessäni kunnes tuo minulta poistuu. Minulla ei muuta ole siellä ollutkaan, olen aina ollut ihosi alla. 

Kun nukut
Pidän sinusta huolta
 
Kun puhumme miljoonien suulla
Pidät minusta huolta


Rajaton, ei mitään ja kaikki, ne asuvat ihmisen sisällä. Toista ei ole, vain 1. Ei esteitä, arvostelua, vain yhteinen työ olla kaikki, ja ei mitään. 

Mistä tunnistaa itsensä, kuin maailmasta jonka ympärillään näkee, millä tavoin me sitä luomme? Toistamalla mistä tulemme, olisi kummallista ajoittain katsoa maailmaa - ei aina muiden valossa (niidenkin), mutta kaunein sävyin, riisuvin jotta hetki eläisi riippumatta menneestä ja tulevasta.

Sieltä löytää kaiken kielen kärjellä, solmut jotka ovat jääneet hiertämään, sanat jotka niin helposti jäävät sanomatta. Lauseet joita osoittaa tyhjyydelle kun ystävä mielessään ei ollutkaan todistamassa kauneinta matkaa, pallon lentoa jota fysiikka vain kuuntelee.

On muutakin, sillä miksi muuten aine liittäisi aistit yhteen, tuottamaan sen tuoksun joka leijuu keväisen puiston iltapäivässä kun laskit juuri karviaisen huulillesi, tai suolaisen salmiakki pääkallon joka kielelle suli. Kun katsoo silmiin ei tarvitse olla suussa mitään, kuin luomet kiinni voi nähdä samat unelmat, tunteet joilla oikeasti puhumme.

Maailma on kummallinen paikka tänään ja sitäkin mielenkiintoisempi näyttämö ihastella tämän mahdollisuuksia epävarmuuden ja välinpitämättömyyden ristitulessa. Kitka tekee ihmeitä, kuin alati eteenpäin työntyvä muutos jolla on aallonharja, rytmi jota kuunnella synkassa, yhdessä. Se päivä kun aurinko koskettaa kasvoja tai lätäkkö ei ole taas yksi kierrettävistä voi olla se elämän tärkein päivä, hyvä syy ottaa aika hetkeksi itselleen. Jotta olisi mitä antaa, minuus.

Kuka sinä olet?









Un bel di vedremo

Kysy minulta 3 kysymystä ja minun pitää vastata niihin jokaiseen.

Kummallista unta..

Jokin retkikunta matkalla kaivannoille, ja sinne pääsi vain kannibaalien metsän kautta. Eteenpäin pääsi ainoastaan liaaneilta toiselle, ja ne olivat piikkien peitossa. Puuta vielä suojeli vihaiset muurahaiset ja nä pisteli kädet mohkuroille. Viimeisen liaanin jälkeen piti pudota - kuinkas ollakkaan piikkikasaan - josta paikkaamisen jälkeen retkikunta oli valmis eteenpäin kohti luolia.

Ne olivat ahtaita, ja ei kauaa mennyt kuin alienmaisen nopeat otukset salamana viiltelivät yhden jos toisenkin jäsenen. Säästyin kun en rynnännyt ulos vaan annoin otuksen raadella paniikissa luolansuulle pyrkivät.

Uni siirtyi.

Olensaanut siivet, tai pärräilen jollain kopterilla sähkölankojen ja maantien vilskeen välissä. Päädyn Plegon pihaan jossa hän näkee minut ja juoksee ilolla vastaan. Kohta pihaan ajaa Neumann perin huonolla tyylillä, on ajaa päälle. Hetken oloni on hänen kanssa unelmien täyttymistä, vierellä oloa. Hän näyttää tekemäänsä sarjakuvaa, pelkillä kynillä tehnyttä sivua jossa kuvat liikkuvat kauneimmin kun mikään ikinä, juoni ei etene, mutta se on kaunista. Hän on kohta aidan takana, koulussa.. joku taidepainotteinen. Hänen hampaansa on yhtäkkiä silmäänpistävän reikäiset ja lähes mustat, ja kuin vanhentunut neli, viisikymppiseksi. Hän sanoo ilkeitä asioita, eikä kohta näe minua kun rientää koulunsa käytävillä. Hän juttelee jonkun jätkän kanssa, lävistetty, näyttää jotain tekemäänsä - en näe mitä se on, mutta ei voisi olla mitään häntä kauniimpaa, nerokkaampaa. Olen vielä hänen vierellään mutta käytävälle tulee toistaan kirkkaampia egoja.. ja olen vaiti, kuin kauhussa luolassa - en pysty liikkumaan, pelastamaan meitä.

Heräsin, ja luulen päässeeni irti.

Hitto, vaikuttaa siltä että tuolla kirkaslampulle alkaa olemaan käyttöä, kuin posket ois halvaantuneet tuonne jonnekin - tai sitten olen vain "aamu"pöhnässä. Kirjastossa, nyt, voisi tarkkailla hymyileekö kukaan.. kuin valottomuus olisi sitonut kahleisiin joka läpipääsemättömänä pilvenä vaimentaa kaikki äänet ja yllättävyydetkin odottavat itseään.

..jonkin aikaa katsottuani, vain pienimmät pojat leikeissään ovat energisimmillään, toisaalta mitäpä muuta voi odottaa. Ne julkiset paikat missä on tänään liikkunut ovat muutenkin olleet hillitsevyyteen painostavia.

Surffailun jälkeen on ollut ilo huomata miten viikonlopun aikana on tapahtunut paljon liikennihtää ihmisten välillä, tutut ovat löytäneet toisiaan tai/joko keskeyttäneet kuivattavia tapojaan. Itseasiassa tämän kommentin tukena on niin tavattujen ihmistenkin tarinat viime viikolta. Paljon sattuu ja tapahtuu, muutos on varmaa.

Olenkohan löytänyt itsestäni kvartaalitalouksisen mallin alati nousevasta kasvukäyrästä, siis ei elimellinen vihje - vaan riippa joka tuntuu seuraavan jokaiseen ihmis-suhteeseen. Sitä tahtoo elää ihmisten kanssa, jakaa hetki jolloin saadaan enemmän kuin viime kerralla.. läsnäoloa, ilmaistua, tunteita. Jos malttaisi nähdä kaveruuksissa, tai oikeastaan enemmän ihastumisissa intervalleja jolloin nämä määreet vähentyvät, suorastaan laimentuvat voisi joku yllättääkkin iloisesti, edes negatiivisesti. Kuin olisin liian ahne ja ylpeä ottamaan muuta vastaan kuin ihmisiä parhaimmillaan.. don´t get me wrong pitäähän sitä levätäkkin ja sallia "ihmeen" tulla, mutta kummallista kyllä levon hetket ovat vähissä kun tällöin näkee kovan kiireen hauskanpitoon.

Olisinpa riittävän vahva jakamaan hetken rakkaan ihmisen kanssa vaikka ajoitus vahvemmalle suhteelle, edellytykset olosuhteissa eivät olisi "ideaalliset". Mutta ei, turhauttaa (a.k.a. vituttaa) että otetaan vähemmän vastaan mitä annetaan, useimmiten toivoisi sen anto olisi edes väärää. Kumpa taipuisi enemmän, vetäytyminen on kuin kiukuttelua jolloin kääntää ennemmin happaman naamansa kuin näyttäisi pienuutensa.

Epävarmana lapsena, sitä tahtoisi miellyttää kaikkia, jopa kriittisyydessään. Parhampia lohdutuksia on että voi jakaa hetken täydessä mitassaan, niin hyvin kuin rahkeet tähän saakka riittävät. Eikä ne oikeastaan vielä kovin pitkälle riitä, parhaimmillaan seura on kuin Lauran painajaisesta.

Kun jossain oikein toden teolla onnistutaan, on se paremman vaihtoehdon sivuuttamista. Pelkäämme totuuden kuvajaista, unelmaa ´itseistämme´ tarpeeksi jotta löydämme aina uudet selitykset, risteykset ja harhapolut. Milläpä muulla tavalla olemmakaan näin Kehittyneitä.

Ainakin toivotaan että katsomme haaveita eivätkä haaveet meitä koska kukapa toivoisi elämää sen jälkeen jos tohtisimme ottaa rakkauden vastaan ja se menisi ohitse, huomaamatta kuin hyljeksien. Parempi pitää lankoja käsissään ja uhrata tulevaisuutta toverillisuuteen, mikäpä parempaa sellaiseen jota kehtaa näyttää kaupungilla.