IRC-Galleria

Naisille (K16, kait?)Sunnuntai 18.11.2007 14:38

Copyright: http://femme.helmiblogit.mtv3.fi/

Naisen itsetyydytyksestä ei juurikaan puhuta. Aina kun siitä aiheesta on kysymys, tulee ensimmäiseksi mieleen mies kalu kädessään. Kuitenkin väittäisin, että useimmat naiset tyydyttävät itseään. Eivät kuitenkaan ehkä yhtä usein kuin miehet, jotka harrastavat sitä lähes päivittäin, tai monet useamman kerran päivässä. Haluaisinkin nyt puhua keskiverrosta, sillä toiset harrastavat sitä enemmän, toiset vähemmän. Myös ikä sekä kuukautiskierto vaikuttavat asiaan.

Joskus olen ihmetellyt sitä, kuinka miehet sanovat ettei vaimon koskaan tee mieli. Tottakai tekee! Miehen ei tarvitse kuin seurata naisen kuukautiskiertoa, niin yksinkertaista se on. Ihan luonnollinen asia on, että nainen on halukkaimillaan hedelmällisyyden aikaan, eli kuukautiskierron keskivaiheilla. Sen luonto on hoitanut. Kuitenkin mieliteot heräilevät 2-3 päivää kuukautisten päättymisen jälkeen. Tämä tila kestää ja voimistuu noin kahden viikon ajan. Tämän jälkeen se on hiipumaan päin, mutta jos naisen pitää tyytyväisenä, eli hän saa orgasmin rakastellessa, ja mikä tärkeintä - siemennestettä emättimeensä - niin mieliteko on pidempikin. Siemennesteen merkitystä ei oikeastaan tunneta ja tunnusteta. Se saa hyvää aikaiseksi imeytyessään verenkiertoon. Sitä pidetään erittäin tärkeänä esim. raskaus-aikana sekä naisen hyvinvoinnille että sikiölle. Siemennesteen vuoksi myös halukkuus pysyy yllä. Mitä vähemmän nestettä, sitä vähemmän on halukkuutta. Tietysti poikkeuksiakin on. Myös kuukautisten aikana moni nainen haluaa seksiä. Se varmasti johtuu siitä, että raskaaksi tulon pelko on silloin pienimmillään, ja se tuntuu vapauttavalta (tämä siis tapahtuu alitajunnassa).

Siis hyvät miehet, nyt seuraamaan tarkasti naisen eri vaiheita kuukauden aikana, siitä on todellakin apua. Maagiset noin 28 päivää kannattaa merkitä siis kalenteriin.

Mutta naisen itsetyydytyksestä piti kirjoittaa. Sallyann kirjoittikin omakohtaisia kokemuksiaan vastauksena tuolla aiemmin. Taisi olla sen kirjoituksen alla, jossa käsittelin itsesaastuttamista eli itsetyydytyksen historiaa. Itsetyydytyshän alkaa melko nuorena, jo vauva-ikäset lapset koskettelevat alastomana ollessaan sukuelimiään. Tosin tietämättä, että siitä saa myös nautintoa. Pikkulapset ovat myös hyvin kiinnostuneita tyttö/poika eroista. Voin kertoa tähän väliin, että olin kerran noin seitsemän vuotiaana keikistellyt perhesaunassa ja lausunut maagiset sanat, josta vielläkin saan kuulla: ”enkö olekin mehevä”.

Pojat harrastavat joukko-runkkausta, mutta siinä vaiheessa tytöt sooloilevat tai koskettelevat toisiaan. Jo nuorena, kun kiinnostus on herännyt ja koskettelu tuntuu hyvälle tulee kokeiltua mitä lemmenpesään mahtuu. Sormen lisäksi kokeillaan kyniä, hiusharjan vartta, ohutta porkkanaa sun muuta, olen jo unohtanut mitä kaikkea. Kun sitten klitoris löytyy, jää vagina vähemmälle huomiolle. Onko kukaan koskaan kääntänyt pyörän satulaa niin, että se hankaa mukavasti haaraa?

Minä en kuitenkaan ollut itse se, joka sai ensimmäisen orgasmini aikaiseksi. Se oli eräs poika, joka hiippaili yöllä peittoni alle eräässä kurssikeskuksessa. Olin koulun seminaarissa oppimassa alkeita kouluneuvostoa varten. Olin täyttänyt juuri 16 vuotta. No, meillä oli kahden hengen huoneet ja asuin tytön kanssa, joka tuli Kuopiosta. Ovissa ei ollut lukkoja, joten en tiedä kuinka paljon siellä oikeastaan hiippailtiin. Joka tapauksessa tämä poika ilmestyi peittoni alle ja halusi vain antaa suuseksiä minulle. Se oli uskomaton juttu, enkä vieläkään ole unohtanut sitä seminaarimatkaa. Hän kävi kolmena yönnä peräkkäin, ja huonetoverini oli hieman närkästynyt, kun ei saanut nukkua rauhassa. Vaikka yritinkin olla hiljaa. Ensimmäisen yhdynnän koin myös myöhemmin samana kesänä, mutta se ei oikein tehnyt minuun mitään vaikutusta.

Yritin nyt muistella miten itsetyydytys kehittyi, luultavasti se oli kuitenkin aika vähäistä nuorena. Ainakin siihen verrattuna, mitä se on tänä päivänä. Muistelen, että siinä nelikymppisenä ja sen jälkeen se on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Eli jonain päivinä haluaa jopa useamman kerran, mutta keskimäärin kuitenkin 4-5 kertaa viikossa. Ja tähän ei vaikuta seksin määrä kumppanin kanssa. Sen jälkeen kun kodissamme on ollut bidesuihku, on itsetyydytyskin ollut säännöllistä. Lämmin tai joskus jopa kuuma vesisuihku häpyhuulille ja klitorikselle on varma ja nopea orgasmi. Minun tätyy kyllä myöntää, että iän myötä myös emätin-orgasmi on helpompi saavuttaa. Myös pepun hyväily saa voimakkaamman orgasmin aikaiseksi. Olen myös väline-urheilija eli tykkään seksileluista. Niitä tulee käytettyä itsetyydytykseen, mutta niillä leikitään myös kumppanin kanssa.

Vaikka katselen myös pornoelokuvia, niin itsetyydytyksen aikana fantasiat näyttelevät pääosaa. Tosin nekin ovat muuttuneet vuosien varrella. Lisäksi luen eroottista kirjallisuutta, jos satun sellaista saamaan käsiini. Yöpöydälläni on tällä hetkellä Anais Nin’n teos Pikkulinnut, joka puhuttelee. Se on kauniisti kirjoitettua erotiikkaa ilman väkivaltaa tai pornon hehkuttelua. Mutta kalu on kalu ja pillu on pillu, ja rakastelu ja tyydytys kuvaillaan, eikä peitetä harson alle tai poutapilviin tai vesiputouksen kohinaan.

Itsetyydytys on terveydelle hyväksi, vaikka kuka sanoisi mitä. Harrastakaa hyvät naiset sitä säännöllisesti, vaikka ei kumppanin kanssa mielitekoja olisikaan. Muuten, käskekää kumppaniakin vispaamaan sitä kaluaan - hänkin pysyy terveempänä, kun röörit ovat kunnossa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.