IRC-Galleria

Chukira

Chukira

Opetellaan alusta aloittamaan, opetellaan anteeksi antamaan Ei revitä vanhoja haavoja, ei käännetä veistä haavassa On aika kääntÃ...

Blogi

- Vanhemmat »

KoskettavaaTiistai 15.05.2012 02:15

1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos

vitutusta...Maanantai 14.05.2012 04:26

Mä vihaan ihmisen mieltä enemmän kuin mitään muuta. Saatana kun pitää näyttää ulos jotain aivan muuta kuin mitä oikeesti tuntee. Varmaan hyppäisin parvekkeelta jos moinen olis.
Vittu te menneisyyden haamut, jättäkää mut nyt jo saatana rauhaan....!

HumanistisyydestäLauantai 28.04.2012 22:23

Noo, taas näköjään löysin itseni kirjoittamasta tuntemuksiani tänne. Sääliks käy niitä jotka tämän lukevat ohi mennen. Mutta eilen kävin hyvän ystäväni kanssa hyvinkin syvällisen keskustelun jonka seurauksena varmasti joutuisin jonkin sortin seurantaan.
Mutta teenpä nyt suoraan selväksi ETTÄ EN HALUA YLLYTTÄÄ KETÄÄN MIHINKÄÄN SAATIKA AIO ITE MITÄÄN TOTEUTTAA ENKÄ TOIVO KENENKÄÄN MUUNKAAN MITÄÄN TEKEVÄN ASIAN ETEEN.
Mutta siis meidän ympärillämme oleva maailmahan toimii käytännössä karkeasti näin että se tarjoaa elinympäristön tuhansille eri lajeille. No jotkut viisaammat varmaan tietävät myös sen et luonto myös pyrkii karsimaan lajeja mikäli tapahtuu ylipopuulatioita. Tästä on seurauksena tietyntyyppiset eläinperäiset sairaudet kuten lintu- ja sikainfluenssa tai jänisrutto. Ihminen hölmöyksissään, taas on sortunu siihen että alkaa ylikansoittamaan maata ja änkää asumaan paikkoihin missä ihmisen ei kuuluisi asua. Tästä on sit päästy humanistisuuteen. Lähimmäisistä on pakko pitää huolta sitten vaikka sun millä tavalla. No, ei tarte olla mikään nero että tajuaa ettei tämmönen keinotekoinen onni ikuisuuksia kestä, ennemmin tai myöhemmin täällä syttyy iso rähinä ja täytyy sanoa haluisin siinä vaiheessa nykyisen ydinvoimatekniikan aikakautena olla jossain muualla kuin maapallon pinnalla. Siis iso, maailmojen välinen sota saattaa olla hyvinkin lähellä. Ja vielä mukavinta siinä on se että se kuuluu ihmisen luonteeseen ja sen estäminen on lähes mahdotonta.
Ihmisten ois oikeesti pikkuhiljaa hyvä ottaa opiksi historiasta tai sitten me vaan omassa viisaudessaan ollaan vielä niin hölmöjä ettei ymmärettä että myökin ollaan vaan yks pieni osanen tätä valtavaa järjestelmää. Toivottavasti joku päivä ihmninen oppis käyttämään sitä valtavaa aivokapasiteettiänsä kunnolla hyväkseen

Mikä risoo...Torstai 23.02.2012 17:52

No heipä hei sinä yksinäinen sielu joka eksyit bittiavaruuden saloissa lukemaan toisen yksinäisen sielun jorinoita. Jospa nyt lähdettäisiin liikkeelle vaikkapa siitä mikä useasti saa meikäläisen verenpaineen huippulukemiin, elikkäs uskonnot. Kaikki jotka minut vähänkin paremmin tuntee, tietävät myös että olen kohtuu vahva ateisti. Jo aluksi haluan ilmaista että en siis vihaa uskontoja tai jumalaa, enkä myöskään halua kärkkäästi kieltää tämän kyseisen objektin olemassaoloa. Kylmä fakta vain on että itseltäni puuttuu usko mihinkään suurempaan voimaan tai olentoon
Useasti olen ymmärtämättömiltä ihmisiltä saanut kuulla että tämä johtuu kasvatuksesta, asioiden ymmärtämättömyydestä tai sieluttomasta elämästä.
Kasvatuksen asiaan kantani on että olen kristitystä perheestä ja olen saanut kristillisen kasvatuksen ja käynyt rippikoulut sun muut, lisäksi perhepiirini sekä tuttaviini että ystäviini kuuluu hyvin monen uskontokunnan jäseniä joista esimerkkinä Jehovan Todistajat ovat yrittäneet kärkkäästi saada meikäläistä kääntymään. Ja myös melkein aina nämä käännytyskeskustelut ovat johtaneet sellaiseen pieneen ongelmaan että aikani spekuloituani ja kritisoituani on kyseinen käännyttäjä menettänyt hermonsa ja päättänyt keskustelun repliikkin " Ei sinun kanssa voi keskustella järkevästi, olet toivoton." or something like that.
No palatakseni vielä siihen että en ymmärrä asioita. Varmastikkin pitää paikkansa mutta uskoisin että parhainkin teologi ei myöskään tiedä näiden asioiden vastauksia sillä tasolla että ne oikeasti olisivat perusteltuja ja faktoja. Siksi toisekseen useasti ihmiset jotka ovat minulle sanoneet että en ymmärrä asioita ovat tieneet järkyttävän paljon vähemmän kyseisistä asioista. Tästä voin kiittää luonteessani uteliaisuutta ja tiedonhalua uskontoja kohtaan. Moni suomalainen on lukenut Raamatun, niin minäkin ja useamman kerran. Mutta kuinka moni näistä suomalaisista jotka pilkkaavat esim. muslimiväestöä on tarttunut Koraaniin (pakko myöntää että käännettyyn versioon, alkuperäinen ei oikein viel sisäisty :D ) tietääkseen minkälainen arvomaailma siellä rullaa. Ja voisin melkein vaikka vannoa et arkipäivän kristityt käyttäytyisivät täysin samoin kuin vaikka äärimuslimit mikäli Raamattua alettaisiin opettamaan samalla tavalla kuin Koraania opetetaan.
Sieluttomasta elämästä on huono kommentoida, koska pyrin jokapäiväsessä elämässä arvostamaan kanssaihmistä, en pyri tietoisesti rikkomaan lakia vastaan saatika aiheuttamaan pahaa kenellekkään. Okei, en kuulu tällä hetkellä mihinkään uskonnolliseen järjestöön ja olen edelleen sitä mieltä että eroaminen järjestöstä johon minut on ilman omaa suostumustani ja ymmärrystäni liitetty ja jonka oppeja en ole koskaan tunnustanut jonka vuoksi en näe tarvetta rahoittaa sen toimintaa oli summa sitten kuinka pieni tahansa, on ollut elämäni parhain teko. Eettisiin ohjenuoriin olen aina sanonut että psyykkinen kuntoni mahdollistaa eettisen toiminnan ilman raamattua ja ilman kirkkoa, en juurikaan usko että kyseisillä tahoilla on ollut juurikaan vaikutusta siihen miten käyttäydyn tuolla ulkona muita ihmisiä kohtaan.
Nyt sain purettua taas mieltäni pikkaisen, katsotaan millon seuraava kerta tulee ja mistä aiheesta.. :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.02.2012 11:59

Jos saat sadasta alle 10, olet nössö.
Jos saat alle 20, olet tylsä.
Jos saat 20-40, rohkeutta!
Jos saat 40-50, olet järkevä.
Jos saat 50-60, olet teini.
Jos saat 60-80, olet pahis.
Jos saat 80-90, rauhotu!
Jos saat yli 90, olet nuorisorikollinen.

Maistanut tupakkaa
Polttanut vakituisesti
Pöllinyt yli vitosen edestä
Pöllinyt yli satasen edestä
Lintsannut koulusta
Haukkunut opettajia selän takana
Haukkunut opettajia päin naamaa
Väärentänyt nimikirjoituksen
Ollut jälki-istunnossa
Ollut yli kuudessa jälki-istunnossa

Yhteensä 6/10

Juonut alkoholia
Juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
...tai uutta vuotta
Varastanut rahaa
Ollut opettajan puhuttelussa
Ollut rehtorin puhuttelussa
Rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
Soittanut pilapuheluita
Saanut rikosrekisterin
Ansaitsisin rikosrekisterin

Yhteensä 7/10

Pettänyt tyttö-/poikaystävääsi
Tullut petetyksi
Kuunnellut heviä
Häiriköinyt suurta tapahtumaa
Päässyt rikkeilläsi lööppeihin
Lukenut salaa jonkun viestejä
Lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
Käynyt pornosivuilla
Heittänyt ihmistä kivellä
Uhannut jotain puukolla

Yhteensä 5/10

Levittänyt juorua
Pukeutunut mustaan
Valehdellut vanhemmillesi
Katsonut tv:stä/elokuvista jotain salaa jota et saisi
Katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
Katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
Leikkinyt sytkärillä
Sytyttänyt tahallisesti tulipalon
Harrastanut nettiseksiä
Raiskannut

Yhteensä 8/10

Rikkonut lakia
Joutunut tarkkikselle
Kävellyt päin punaisia
Ajellut pillurallia
Meikannut
Leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
Yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa
Kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
Tappanut
Ampunut tahallisesti

Yhteensä 5/10

Puukottanut
Soittanut seksilinjalle
Matkustanut jäniksenä
Liftannut tuntemattomille
Ollut käyttämättä kypärää
Käynyt salaa perheen viina/viini/ym. pulloilla
Pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
Oksentanut alkoholin vuoksi
Syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi
Saiko yllämainittu asia sinut innostumaan?

Yhteensä 6 /10

Ollut häirikkö
Haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
Lyönyt jonkun silmän mustaksi
Lähettänyt pilakirjeitä
Valehdellut ikäsi
Joutunut poliisikuulusteluun
Katsonut pornoa
Käyttänyt bikineitä
Laittanut herutuskuvia
Kuvannut tiettyjä elimiäsi

Yhteensä 4/10

Etsinyt netistä seurustelukumppania
Tanssinut rocktansseja
Koputellut oviin ja häipynyt paikalta
Huudellut rivoja ohikulkijoille
Floodannut
Stripannut
Ärsyttänyt tositarkoituksella
Saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym.
Piirtänyt pervoja
Puhunut pervoja

Yhteensä 2/10

Ollut opettajan silmätikku
Kiroillut
Haukkunut jotain päin naamaa
Piirtänyt graffitteja
Sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä
Haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
Hulissut tunneilla
Puhunut pahaa selän takana
Saanut jonkun itkemään
Kokeillut spiritismiä

Yhteensä 6/10

Ajanut mopoa alaikäisenä
Hakannut jonkun sairaalaan
Piirrellyt pienenä salaa seinille
"Parturoinut" kaveriasi
Vilautellut
Rikkonut jotain tarkoituksella
Heittänyt jotain jollakin
Lyönyt
Repinyt jotain hiuksista
Piilottanut joltain jotakin
Palvonut saatanaa
Lukenut kauhukirjoja
Imenyt imurilla ihoa ja väittänyt fritsuiksi
Mennyt salaa jonnekin

6/14

Total: 55 :))

Joku juuttaan kysely...taasTorstai 29.12.2011 03:34

SINUSTA
Oletko kenties mies vai nainen? - jaa, kitaristi
Oliko kiva kysymys? - todella...
Tykkäsitkö? - joo...
Ärsyttääkö nyt? - ei, mut väsyttää jo
Haluaisitko kuolla? - en halua elää ikuisestikkaan
Mikä on kaunis nimesi? - Jimi
Onpa ruma nimi. - Ainahan tuo Jorman voittaa..
Löytyykö sinulta autopolitiikkaosamäärää? - Was...?
No eihän se vittu edes tarkota mitään! - no joo, sitähän minnäin
Haluatko siirtyä seuraavaan aiheeseen? - no joo, ehkä tää eteniskin vähän

JOTAIN
Onko asuinalueellasi palovaroitus nyt? - jaa, kello on puol kaks yöllä niin pikkasen eppäilen
Omistatko läppärin? - en omista mutta sellainen on lainassa :D
Sepä hienoa. - vähintäänkin, ei sitä kaikilta löydy
Paljon sinulla on rahaa tällä hetkellä? - onhan tuota, sen verta etten nälkään kuale
Oletko kenties lissu? - vittu joo, mistä sä arvasitkin?
Ja vihaat tätä testiä? - ei tätä jaksa ees vihata...
Minkä ikäinen olet? - samanikäinen kuin sinäkin oot minun ikäisenä
Oletko blondi? - en, mustatukkainen
Sitten olet selvä lissu et vain uskalla tunnustaa sitä. - joo joo, mähän myönsin jo

MUSIIKKI
Kuunteletko heviä? - tottahan toki, mitä muutakaan tällä naamalla..? :D
Haista paska. - Danke, niin ne muutkin sanoo
Entä hiphoppia? - vähemmän mutta joskus
Oletko ollut klubilla? - juu
Onko Iivari mukava nimi? - emt
No tunnetko ketään Iivaria? - mä en tunne kettään
Sepä hienoa. - se on, ollaan jännän äärellä

KOTI
Asutko yksin? - kämppiksen kanssa
Lol. - eikö?
Ketä perheeseesi kuuluu? - mie, sisko, veli, äiti, isä
Onko sinulla parisänky? - oliskin
Entä joku soitin? - pari kitaraa
Missä asut? - oulussa, opiskelijaboksissa
Väärä vastaus. - joo, valehtelin :P
Moikka. - nährään..

EnsimmäinenMaanantai 24.01.2011 23:08

Ja minähän en mitään blogimerkintöjä kirjota.
En ainakaan kovin usein ja viel harvemmin jotain järkevää.
Mut kyl nää kannattaa aina käyä läpi, joskus tännekin on saattanut eksyä jotain oikeasti hauskaa.
- Vanhemmat »