IRC-Galleria

Melko tarkaan puoli vuotta sitten (8.12.05) oli kohtalon päivä. Palasin Hawaii'lta enkä maltanut pysyä kotona - oli PAKKO nähdä kaverit ja kertoa kuinka mahtava reissu oli. En edes arvanut että se tule muuttaman kaiken... Näin yössä valopilkun, se veti puoleensa... N viikon päästä olin varma etten voi edes enä kuvitella elämäni ilman sitä. Yhtä-äkkiä mä tunsin olevani kokonainen, riittävä ja onnellinen. Jätin taakse kaiken sen minkä olin saavuttanut, todella moni asia muutui eikä huomisesta ollut varmuutta, muttei se haittanut, olin onnellinen. Minulla oli sitä mistä kaikki haaveille mut niin harva saa. Kaksi eri juttua kasvoi yhdeksi kokonaisuudeksi ja se oli mahtavaa. Päivästä toiseen, tunne vaan vahvistui ja tunsin olevani maailman onnellisin ihminen. Jopa eräs fyysinen vaiva, joka oli kiusanut vuosia - hävisi itsestään. Sitten oli laukaus. Luoti osui moneen ihmiseen. Myös minuun - lävisti sydämen ja vei mukanaan tämän kaiken. Jäljelle jäi tyhjyys... Sen tilalle ilmestyi raskas ja painava kivi. Kivi joka paina ja en saa sitä pois millään. Se ei anna nukkua, se ei anna syödä, se ei anna naura. En voi kulkea kaupungilla koska joka paikka muistuttaa niistä hetkistä. Täällä me söimme, täällä me nauroimme, tästä en voi enä mennä odottaen kun pikkulapsi jotain jännittävää - sillä mikään ei odota enää sielä... Illat ja yöt pahimmat, ei voi halata ja nukahtaa tuntien sen tuoksun ja lämmön. Väsyttää, todella paljon!