IRC-Galleria

Sisälläni asuu suru.
Se on pieni tumma olento,
joka katselee vääristynyttä maailmaa
silmieni särkyneiden peilien kautta.

Sydämessäni se hautoo kahta lastaan,
katkeruutta ja kaihomieltä.
Se ruokkii niitä pahoilla sanoilla,
yksinäisyydellä ja ivalla.
Toinen lapsista on ruma ja ilkeä.
Toinen on kaunis mutta kalpea.

Sisälläni asuu suru.
Peloissaan se on lukinnut ovensa,
sillä se pelkää vieraita.
Joskus ne nostaa salvan ja ottaa
ilon vieraakseen.
Mutta kuten kaikkien vieraiden,
ilonkin on joskus aika lähteä.
Silloin suru siivoaa vierailusta kaikki jäljet,
salpaa oven
ja katselee taas maailmaa
särkyneiden peilien kautta.

Sisälläni asuu suru.
Lemmikkinä sillä on rakkaus.
Katkeruus on sen vanginnut
kuin häkkilinnun.
Kaihomieli ruokkii sitä,
ja kuuntelee sen lauluja
joita katkeruus pilkkaa.
Joskus lintu karkaa häkistään
ja laulaa riemulaulaan.
Siloin suru uskaltaa avata ovensa
ja päästää lempeät tuulet
puhaltamaan pölyt pesästään.
Silloin suru lepää ja kaihomieli tanssii onneliisena.

Mutta katkeruus piiloutuu pimeimpään nurkkaan
ja odottaa hetkeä vangita vapautettu uudelleen.
Sillä katkeruus haluaa sulkea oven
ja katsella maailmaa
vain särkyneiden peilien kautta.

Sisälläni asuu suru.