IRC-Galleria

Herään kamalaan päänsärkyyn (lue krapulaan), jossain aivan tuntemattomassa paikassa. Ed. iltana jo jännitti niin paljon etten maltanut (osanut/halunut) istua kotona, vaan ryntäsin baariin kavereiden kanssa. Hetken päätä pyöriteltyään alan tajuamaan missä olen. Kello näyttää jo 14.17 ja mulla kamala darra! Kun salama taivaalta päähän iske todellisuus - lähtö on tänään, mitään en ole pakannut, matkavakuutus ostamatta ja tilillä 20€! Eiku housut kuntuhiin ja menoks. Pihalla tajuan, että olo on liian heikko tähän tahtiin. Silmissä pimeni... Seuraava muistikuva on jo siitä että olen kotona, kamala nälkä ja kello jotain 3 yötä. Mitä siinä välissä tein, en muista, mut vakuutus oli taskussa. Ja eiku pakkamaan, suihkuun ja kentälle. Pelkäsin kovasti, että myöhästyn bussista joten lähdin hyvinkin ajoissa, erittäin ajoissa, odotin pysäkillä sitten tunnin verran sitä dösää, hih.
En oikeastaan muista taas kunnolla miten pääsin Parisiin, mutta lennon Pariisistä Atlantaan en unohda koskaan! Toisella puolella istui tyypillinen NY:n tai LA:n spurgu, joka levisi (muuta sanaa en löydä) tuolilleen niin etten minä ees mahtunut omaalleni. Koko matkan odotin, millo hän vetää "luontais tupakkaa" esille ja pistä sätkäks. Hän oli ymmärtäkseni Intialainen, eikä osanut englantia yhtään. Oli tilannut kasvisruoan ja lentoemäntä merkkasi istuimen pienellä vihreällä tarralla. Hänen reaktoita ei voi kuvailla! Hän repii sitä lappua irti, huusi etei mikään terroristi ole yms. Toisella puolella istui tyypillinen Kitty Montgomery, 10 vuotta iäkkämpi vaan. Tietysti kasvoilla enemmän leikkausjälkejä, jotka eivät peitä kuitenkaan sen viinan ja pillereidän ikuista eroosioota! Täti avasi ekan gintonikin jo enne kun lentokonen moottorit käynistettiin. Pillerit hän sekoitti suoraan drinkkiin! Perillä, laskin 16 eri tableettiä hänen istuimen alta, ne jotka hän päissä pudotti avatessaan purkkeja.
Atlantaan saavutettuaan, väsynenä en aluksi tajunut minne jouduin. Lentokentä oli kun oma pieni kaupunki, tai ei niinkään pieni, sillä siell on 55 300 työntekijä (vrt Kotkan asukasluku on 54 759 ja Haminan 47 178!) ja viikossa kentän läpi kulkee miljoona matkustajaa! Minun käskettiin menemään viimeiseen terminaaliin, minähän menin, kävelleen. Kuljettuani puolisen tuntia suoraa käytävä aloin epäillä, olenkohan menossa oikeeseen suuntan. Myös metro pysäkki alkoi vahvistaa epäilyksiäni, myöhemmin tuli toinen ja sitten kolmas. Pysäytin jonkun työntekijän ja loistavalla engannin kielelläni kysyin minne pitäis täst mennä, täti näytti mulle metroa. HÄÄ? Metrolla? Siis eikös mun vaihtokone lähdekkään samalta lentokentältä?! Pyörittelin päätäni hetken ja päätin jatkaa matkaa alkuperäissunnitelman mukaan, täti mulkasi mua tyylin "no onpa idiootti". Jonkun ajan päästä päädyin oikeeseen terminaaliin, löysin laukkuni ja lähdin etsimään bussia hotellille. Myöhemmin minulle selvisi että kysessä oli lentokentän ihan oma metrolinja, viidellä pysäkillä. Dummy me :o)

koko yö meni valvomikseks, eikä kuitenkaan väsytä yhtään. Tekee mieli hyppiä ja pomppia. On kyllä tää ihmisen pääkoppa ihme vekotin. Mielessä pyörii eräs pörröpää ja juuri ku olin varma, etten halua ketään koskaan paitsi tuon yhden. Olo on kun pilveess olisin, raukean onnellinen. Mihin toi johtaa, en tiedä, ehkä se vaan ohimenevää, ehkä ei, aika näyttää.

Nyt sit on kotiuduttu "kunnolla". Takana koko vkl armotonta bailaamista ja aikaerosta kärsimistä. Hieman masentaa, täällä on sitten kaikki on ankeen oloista. Olin jo tottunut että ihmiset hymyilee ja juttele sulle joka paikassa - kadulla, jonossa, kassalla, bussissa. Huomas ku palasin tänne, porukka kulkee silmät maassa ja kunhan vaan katseet ei kohtais. Sää, sitä ei muutta voi, valitettavasti, joten turha valittaa.
Väsyttää niin armottomasti etten vieläkään ole jaksanut kirjoittaa matkasta mitään. Ajatusket vaan ei pysy kasassa millään.

Hitto, olikohan se kaikki unta?! Ainakun aamulla herätessäni silt tuntui, epätodellista... Nyt ankea paluu arkeen :o( Paluumatka oli taas "onnistunut", kuten aina mulla. Kirjoittelen matkakertomuksen tähän kunhan saan aika istua koneella. Nyt hakemaan Polly hoidista ja muiden asioiden järjestelyjä pitäis hoitaa..

Pääsinpä taas nettiin. Nyt kyll jännitys huipussa, enää muutama tunti. Asioita vielä vaikka kuinka paljon tekemättä. Tavarat pakkamatta, Polly viemättä hoitoon yms. Voi vitsi mun kanssa.
Eilen tuli käytyä Bingossa taas. Hauskaa oli, Kalkkuna oli oma itse. Jälkikäten tuli huono omatunto. Me kaikki arvostelemme toisen pilkkaamista, mutta siltti nauramme Bingossa. Heh, onpa ihminen kiero. Minä myös. Sekin vielä, että siell on porukalla hauska, mutta siis vain tietyllä porukalla. Sisäpiirillä. Harmillista, sitten ihmitellään, miks Maman porukka niin sisäänpäin lämpiävä. Mutta minkäs teet?
Tajusin viimehetkellä ettei ole matkavakuutusta ja rahat on jo taaloissa, huoh, taas mä ja mun äly! Juoksin sitten kun aropupu, kaatosateessa keskustassa, etsien edes jotain vakuutusyhtiötä. Pohjolan löysin Aleksanderin kadulla, ja ERITTÄIN mukava ja ystävällinne neiti auttoi mua. Harmi etten muista sen nimeä, mutta harvoin saa NOIN ystävällistä palvelua! Kiitokset hänelle.
Taidankin nyt tästä lähteä kotiin. Vien sitten Pollyn Leppävaaraan, alan pakkaamaan ja jännittämään lähtöä. Joskus neljän aikaan pitäis lähteä liikenteeseen jo. Uni ei varmana tuu, mut onhan sitä pornoa vaikka kuinka koton, hih ;o) Ja lentokonessa voi nukkua rauhassa. Jos paikka sattu olemaan ikkunan vieress.
Huomenna sitten jo Atlantassa....

Jaahas, näin tää alkaa. Piti mennä kotiin pakkamaan ja missäs sitä ollaan?! edelleenkin täällä, BF:llä. Pesin päivällä pyykit enkä muistanu ollenkaan laittaa ne kuivuman. Että fiksua, eikös?! Varsinkin ku pesee ne samat vaattet jotka on sun ainaot vaattet mukana! Että nyt täss edelleenkin alkkareiss hypin, ku farkut ja paita kuivumass saunassa. Huomen tule kiire sitten, tai siis jo tänään...
Juttelin äsken mesess, yhen kaverin kanssa. Hän on sellainen "perus-raavas-hetero(jurpo)-äijä". Juttelemme ja näemme säännöllisesti, mutta harvoin. Oli mukava puhua avoimesti sexistä, homo sexistä. Oli kiva huomata, että "äijätki" voi suhtautua asiaan asiallisesti, pilkkaamatta. Se on sit jännä ku kaveriporukois homot on jotain kamalaa ja tapettava, mut sit moni kuitenkin suhtautuu asiaan eri tavalla "yksityis-elämässä". Ja jotkut jopa pyörii tuoll homo baareissa, ihan vaan statuksen takia. Raukkamaisuutta? Ku ei voi myöntä töissä tai kaverille, ettei olekkaan mitään homoja vastaan ja että nekin (mekin) on (ollaan) ihmisia. Vai onko se heillekin jonkulainen juttu tyyliin kaapista ulos? Vaatiko se yhtään paljon rohkeutta?
Tästä muistinki keksustelun jonka kävin viime viikolla erään kanssa. En edes ajatellut ku nyt, että kapista ulkona olevat homot ja lesbot ja muut vähemmistöt ovat HLV:n rohkeitä ihmisiä. Näin jälkikäteen muistelen kuinka iso ongelma se oli minulle, mun pienessä päässä. Ne samat ihmiset ovat edellenkin ystäviä minulle, jotkut jopa läheisempia. Jotkut sanoi, että tiesivät (siis aavistivat) asiasta jo pitkään. Eli ihminen vaan itse tekee ongelma siitä? Vai onko minulla käynyt säkä? En menettänyt ketän ympärilläni, ja jos olisin menettänyt niin olisko se iso menetys jos ihminen ei olekkaan sinut minun kanssa, sellasenaan ku mina olen. Sillä minähan en ole muuttunut mikskään, olen edelleenkin se sama minä, sama persoona jolla edelleenkin samat tunteet, periaattet, pelkot yms. Toinen vaan tietää musta jotain mitä se ei tienyt. Miksi se sit muutta niin paljon jossain tapauksissa?! Miksi vanhemmat hylkäävät omia lapsia tollasen takia? Oma äiti aluks itki, itki sitä että se oli hänen vika. Nyt se jo ymmärtää paremmin. Ei syytä itseään eikä muitakaan. ekä pidä homoutta "vajavaisuutena".
Ulkona kaapista on paljon helpompaa. Mikään ei paina, ei tarvii valehdella ja voi olla oma itse. Ei tarvii pelätä sanojan ja käyttäytymistään. Kontroloida itseään jatkuvasti. Se on vaikeeta, todella. En halua sinne takaisin enää ikinä!

Enpä tiedä pääsenkö enää nettiin enne lähtöä. Matkakuume jo aivan mieletön. Hawaii, Honolulu, Waikiki beach odottavat. Samoin ne valaat,delfiinit ja tulivuoret. Jeee!
Että heipati hey ja ehkä silt käsin kirjoittelen jotain kivaa ;o)

Ystäväni, Pikkulanttu, on kommentoinut aiheesta, hänen luvalla laitan erillisenä tekstinä sen tänne.

Toivossa kai on hyvä elää. Mut ei kai tää rasismi suomessa toivomalla lopu. voisi auttaa jos poliisitkin opettelisivat vaikka puhumaan englantia. kielikursseja poliiseille, osalle siis? Ystäväni (ulkomaalainen) oli soittanut kerran poliisille ja hänelle oli vaa sanottu et en puhu engalntia!
Näin tuossa rautatieasemalla poikaystäväni kanssa pahasti hakatun nuoren miehen joka tuli varoittamaan ettei kannata seisoskella bussipysäkillä yksin öisin. nuori mies oli ulkomaalainen. tosi pahasti hakattu. naama ruman näköinen.
Ystäväni joka on musta yritti päästä erääseen baariin jokin aika sitten. poke sanoin että hän on liian päissään päästäkseen sisälle. ystäväni ei ollut juonut mitään ja sanoi tämän. poke kommentoi: olet varmaan sitten niin pilvessä.Se on jännä myös miten ovilla usein ei pidetä nimenomaan ulkomaalaisten kengistä. Kerran oli ihan kiva paita yhellä pojalla=) siinä luki: en ole rasisti-vihaan teitä kaikkia! ...varmaan sai olla rauhassa baarissa...
Se miun rasistinen vokraemäntä!
Kaverini jäi asumaan entiseen vuokraasuntooni, joka oli musta. minun tilalle asuntoon muutti toinen musta mies. vuokraemäntä heittäytyi rasistiseksi. Meni melkein kolme kk ennen kuin hän suostui hankkimaan uuden jääkaapin ja tämäkin asia piti hoitaa minun kautta. Vuokraemäntä suuttui kun häntä vaivattiin muka turhan takia. Hän voivotteli että onko siellä afrikassa edes jääkaappeja. Sitten hän ilmoittikin että haluaa heidät pellolle. Kaverini kaveri kerkesi asua asunnossa vain pari kuukautta. Sen takia että kaverin halusivat toimivan jääkaapin joka vuokrasopimuksessa oli luvattu.

Nyt vasta sain yhteyttä kaveriin jonka peukalo lähti. Hän on kunnossa, peukaloa tosin ei saatu takas. Nyt kuuli tarinan kokonaisuudessa. Elikkä. Kaveri oli metrovaunussa, seisoi ja toisella kädellä piteli sitä tankoa, toisella puhelinta ja puhui venäjää. Joku äijä huus "saatanan ryssä" ja saman tien veti veitsellä käteen jolla se piteli tankoa. Siinä hetkellä junan ovet avautui ja ihmisia alkoi virtaa ees takas, joku kuulemma halusi soitta apua, mutta hän kieltäytyi koska luuli että pysty itse kävele sairalaan, kuitenkin jo rullaportaissa alkoi huimata ja loput jo tiedättekin. Poliisille tehty ilmoitus ja noi vartiat on kutsuttu kuulusteluun. Saa nähdä miten asiat etenee, saako niin se äijä ku ne vartiat rangastuksen. Näemme onko tää maa sittenkin parempi paikka. Mä haluan toivoa!

Jaahas, taas kävi perinteiset vissyt, huoh. Eli, Mamaan piti mennä kuuntelee sitä hianoa DJ:tä ja miten kävikään? Kyllä mä sinne Mamaan pääsin, mut arvatka muistanko mitään?! Halusin vaan kuulemma J:n kaa lähteä nukkuu, se raukka ei kereny olla siell ku puolisen tuntia. Rakaani oli siirtänyt työmatkan päivällä (vai pitiskö sanoa yöllä) niin kömpin sit sen viereen jo n.klo 1.50 ja se DJ aloitti vasta yheltä ja matkaan Mamasta tänne menee n.1h, eli en ees ollut nähny koko ihmistä. Vo peeveli mun kaa, millo mä opin että Jägeria ei sit kitataan tuplana ja triplana?! Nooh, hyvä puoli siin on ettei tänään ole mitään kovin paha oloa, ku sai nukkua pitkään ja kävelin viell sen tunnin verran, raikastuin.
Piti tänään olla Kouvolassa, muksujen kanssa, mut lasten äiti oliki sit päättänyt lähteä vkl:ksi Pietariin :o( että isänpäivän lahjat edelleenkin saamatta, byyh :o(
Ihana ku on taas lunta, näyttää kivalta. Mut koht se muuttu loskaks, onneks en vältämättä näe sit ku oon jo far-far away :D
Kaveri täyttää pian 42. Ihmettelen miten sille ei ikäkriisi oo vieläkään iskeny?! Se vaan sanoo et "ku ei tiedä mikä se sellainen riisi on, niin ei se tulekkaan". Onhan tuo hieno asenne, mut mä, vasta 25 ja mull se vaan pahene ja pahene!
BF osti uuden puhelimen (Nokia 9300), arvatkaa vaan kuka leikki koko aamun sen kanssa. Se on sit NIIN hieno (miten tuo sana tänään noin kovasti käytöss?!), siin on sit kaikkea mitä ei tarviskaan olla. Jopa RealPlayer! Huh! Mihin sitä ihminen moisen tarvii puhelimessa?! Puhelimet muutenkin yliarvostettu (puhuu ihminen joka saa kamalan paniikkikohtauksen jos puhelimess loppuu akku tai se unohtuu kotiin). Miten viell muutama vuosi sitten tultiin hyvinkin toimeen ilman tektareita ja jatkuvaa soittelua?!