IRC-Galleria

Tää on taas tätä, perinteistä Vissyä ja Vissyn onnea! Vuoden päivät olen etsinyt Saballe (Agapornis Personata) poikaystävää. Yksi oliki löytynyt, mutta neiti oli kylmästi tappanut sulhon. Sitä edellinen kaveri, edellisessa kodissa oli ilmeisesti naaras, ainakin munista ei poikasia tullut. Nyt kun vihdoin viimein sellainen löytyi miten kävikään?! Mut aloitetaan alusta...
Muutama päivä sitten huomasin ilmoituksen jossa ilmoitettin myytävänä olevasta personata pariskunnasta. Soitin, vaika en tarvinut paria vaan vain uroksen. Rouvalla oli isompi lintuparvi jota hän oli valmis rikkomaan ja myymään eri paikoihin, toivoin että jos vaikka saisin vain toisen niistä. Hän oli sitä mieltä ettei voi erotta pariskunta. Nooh, totta maar, hetken mietettyäni pätin ottaa molemmat. Sillä olen kauaan halunut pesittää juuri tuota lajia ja nyt olisi varma, pesivä pariskunta. Sovittiin trehvit tälle päivälle Hki-Vantaan lentokentälle. Hän asui jossain Hyvinkään kupeissa ja oli tulossa kentälle hakemaan sukulaisia jouluksi.
Aamulla herätyäni pesin häkin ja otin Saban muualle, jotta saisin sisustettua häkkiä erilaiseksi, eikä Saba olisi mitenkään etuasemassa uusiin tulokkaisiin verrattuna (sillä se saattasi päättyä huonosti). Vielä ollessani kotona sain viestin, että ne ovat jo perillä, mutta minun bussi oli lähdöss vasta 40min päästä. En maltanut enä odottaa. Pysäkillä olin ajoissa, mutta bussia ei näkynyt. Porukka alkoi hermoilla, kun bussia ei näkynyt puolisen tuntiin, soitin ja ilmoitin etten pääse tulemaan täällä bussilla ja seuraava on vasta tunnin päästä. Onneksi hän suostui odottamaan. Otti kyllä pattiin ja kovasti, sitten, sillo ku bussin olisi pitänyt olla perillä se ilmestyi pysäkille. Onneks!
Tultiin kotiin sitten keskustan kautta. Kaverukset oli ihan rauhassa laatikossa. Mie kyll olin oma itse taas kerran ja ostin "sika säkissä", en ees nähnyt noita kun kuvassa. Kotona ne sai olla hetken viel laatikossa ja sit eiku uuteen kotiin. Tyttö oli aika vaalea ja kookas, poika pieni ja tummahko. Kaverit ihmetteli hetken paikkoja, kävivät ruokakupilla ja sit alkoi toisiaan sukia. Nyt tuli aika päästä Saba sekaan.
Ja tietenkin heti samantien alkoi nahistelut. Ei onneks toistaseks (*tok-tok-tok* koputtaa puuta, lue - päätä) mitenkään pahoja. Täytyhan sitä parveen järjestysta saada, selvittää kuka on kuka ja missä on bossi. Parin tunnin välien selvitelyn jälkeen Saba alkoi pussailla ja sukia uuden tulokkaan kanssa. Ainoa mutta asiassa on se, että sekin on TYTTÖ! Nyt poika saa kyytiä noilta molemmilt jos se tulee liian lähelle. Just joo! Tuotahan minä odotinkin! Eihan mulle riitä että ostin keväällä "pesivän pariskunnan" senegaleja, jotka olikin naaraita molemmat, eikä se että noi vilikset ovat molemmat poikia, tehdän sitten viell aga parista selvää ja perustetaan uusi lesbopari. Hyvin menee :o))

Nyt se sit alkoi, tai eilen oikeastaan. Oli NIIN paha olo. KAIKKI joulusuunnitelmat meni päin *****!Näin tässä sit kävikin, että joulun olen tääll, 4:n seinän sisällä, ylpeässä yksinäisyydessä! Kaikki kaikkoa... PLus taas se sama, vanha - raha! Ei se kyll onnelliseks tee ketään, mut helpottaa kummasti.
Huomemma tulee se kauan odotettu puoliso Saballe (agapornikselel) muttei sekään jaksaa piristää yhtään...

Sunnuntaina rakas homo-leskini (SL) oli jo Stadissa kun tulin tänne. Suuntasimme viimeiseen bingoon toivoen että ees tällä kertaa voittais jotain... ja p****n marjat! Hauska tosin oli tälläkin kertaa ja kakku meni ihan oikeeseen osoitteseen (enhan mie ole ilkeä!). Homo-lesi ja Wonderboy olivat vihdoin päättäneet hää-ajankohdan. Jee, nyt sit se on varma, musta tulee (tietävästi) suomen ensimmäinen miespuolinen kaaso :D Onneks on noita tuttuja drageja joilta odotan apua sitten, varsinkin yksi eräs erityinen (tämä on vihje, tiedän että luet tämän, hih). Mä oon ihan fiikiskissa, en tuon kaaso jutun takia vaan ylipäätään heidän häistä. Ne rakastavat toisiaan NIIN paljon, että välillä alkaa oksettaa. Enpä nähnyt toista pariskuntaa joka asuu saman katon alla ja siltti soittelevat toiselleen "minulla on ikävää ja niin paljon asiaa"- puheluita jos eivät ole nähneet toisaan muutaman tuntiin! Mitenköhan ne koko työpäivän pärjäävät?!
Maanantai meini sit siinä ku käytiin kaupass ja mie kokkasin thai ruokaa. Pikkulanttu nirsoili ensin "en syö tätä ja tota, toi kuullostaa aivan hirveältä" HAHA! Söi kaiken ja haki viel santsia kolme kertaa. Tuntui mukavalta. Äläkä hyvät ihmiset koskaan arvostelko ruokaa vanhojen kokemusten perusteella ellette ole maistaneet toisen tekemä!!!!
Pörris tietenkin oli mukana. Lähti sitten illalla kotiin. Jäin istumaan yksikseen. Mutta hey, mullahan toimi netti nyt! Ja eiku werkkoon! Sitä ja tätä piti tarkistaa ja kattoo ja tietenkin mesen ja icq:n kautta jutella sadan ihmisen kanssa yhtä aikaa. Tietysti erään valitun hlö:n kanssa käytiin sitten puhekeskustelua koko illan. En ees tiedä moneenko valvoin, mut oli niin paljon asiaa. Nooh, nyt ku on tää mahdollisuus niin kerkiän monta eri juttua hoitaa paljon paremmin. Tuleekohan musta sellainen joka pysyy vaan neljän seinän sisällä ja luule että elää täyttä elämä. Täältähan on niin helppoa pitää yhteyttä maailmalle. Pääse minne vaan halua. Sit kaikki oikeat ihmiset kaikkoa ja tilalle tulee vain virtuaalikaverit ja virtuaalitodellisuus, matrix, heh! Mut ei, ei voi, ei! Onneks minulla on (?) elämä muutenkin. Ja varsin kun nyt tuntuu että olen heränyt horroksesta (kiitos N:lle) niin mihin sitä virtuaalielämää tarvii?! Mutta kun helposti adiktoituva olen, niin sitä sit helposti käy niin et alan taas takertumaan ja lentämän korkealla. Sieltä putoaminen sattuu ja pahasti, tiedän kokemuksesta... Mutta, toivon, että jos ees tällä kertaa asiat olisi eri lailla. Toivossa on hyvä elää, kuten aikasemmin täällä on todettu!

Tässä sitä lasten kanssa ollaan taas. Olen jo unohtanut parissa viikossa kuinka paljon energiaa näissä nappuloiss on! Mistä ihmeest se löytyy? Koko ajan ollaan menossa ja vauhdilla. Kaikkea pitää tehdä, mielellään yhtä-aikaa monta eri juttua ja mahdollisimman vauhdikkaasti. Keneltä lie perineet :o) Sainpa hienoja lahjoja. Alina oli tehnyt pipartaikinasta puun, ja Olga tähdet. Sittemmin ne maalattin vesiväreillä, joten syötäväksi kelvattomat nyt ovat :o)
Denis jo kävele! Enpä nähnyt ensiaskelet :o(
Ja nyt revitään leikkimään piilosta, lopettelen....

Eräs tuttu tuli eilen kaapista ulos kaverilleen jonka on tuntenut hiekalaatikosta asti. Oli kyllä aika rohkea veto, sillä kyseinen ihminen ei vaikuttanu kovin suvaitsevaiselta eräitä kohtaan. Mitään katastroofia ei syntynyt, hän kuulemma jo arvasi asian. Taas näemme saman kaavan josta jo kirjoittelin aikasemmin, uhotaan ja esitetään jotain ihan muuta mitä ollaan.
Rohkeutta kyllä tuo vaati ja paljon! varsin kun kaapista tulo on alkanut vasta hiljattain. Olen ylpeä kyseisestä ihmisetä! Ja ehkä hieman kade, oikeesti! Mullapa ei oo enää tuota ongelma, mikä siinänsä mahtava juttu. Mutta. Se adrenaaliini ja se tunne kun huomaat että sua rakastetaan silti on aika kiva.

Tänän sitten koulu loppu. Taas yksi vaihe elämässä ohi. Haikeeta mutta kivaa. Toivottavasti näen ne ihmiset vielä. Pari on tehnyt vaikutuksen minuun ja kovasti. Aika näyttää tulevatko ne olemaan mun elämässä. Muttä sitä ei murehditaan tänään vaan mennään BILETTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!

mikä mua vaivaa?! miksen voi olla tyytyväinen siihen mikä mulla on? Miksi pitää aina etsia jotain parempaa? Toisaalta, ei oo yhtään kaduttava fiilis, kiva olo! Vietettiin yhdess aikaa, juteltiin ja oltiin vaan. Oli mahtava! Kiva tuntea kun sulta ei vaaditaan mitään ja vihdyt sen ihmisen seurassa!
Senegalit on sit munineet!!!! JIppiii! Kolme munaa tuli, 2 on rikki ja yksi on hedelmöittynyt ja kunnossa, toivottavasti tulee lisää, munia siis. Sit uuden vuoden jälkeen mä alan koti-iskäksi, poikasen/poikasia joutuu ruokkii käsin ja ei pääse irtautuu minnekkään. Tekee ihan hyvää mulle.

Herään kamalaan päänsärkyyn (lue krapulaan), jossain aivan tuntemattomassa paikassa. Ed. iltana jo jännitti niin paljon etten maltanut (osanut/halunut) istua kotona, vaan ryntäsin baariin kavereiden kanssa. Hetken päätä pyöriteltyään alan tajuamaan missä olen. Kello näyttää jo 14.17 ja mulla kamala darra! Kun salama taivaalta päähän iske todellisuus - lähtö on tänään, mitään en ole pakannut, matkavakuutus ostamatta ja tilillä 20€! Eiku housut kuntuhiin ja menoks. Pihalla tajuan, että olo on liian heikko tähän tahtiin. Silmissä pimeni... Seuraava muistikuva on jo siitä että olen kotona, kamala nälkä ja kello jotain 3 yötä. Mitä siinä välissä tein, en muista, mut vakuutus oli taskussa. Ja eiku pakkamaan, suihkuun ja kentälle. Pelkäsin kovasti, että myöhästyn bussista joten lähdin hyvinkin ajoissa, erittäin ajoissa, odotin pysäkillä sitten tunnin verran sitä dösää, hih.
En oikeastaan muista taas kunnolla miten pääsin Parisiin, mutta lennon Pariisistä Atlantaan en unohda koskaan! Toisella puolella istui tyypillinen NY:n tai LA:n spurgu, joka levisi (muuta sanaa en löydä) tuolilleen niin etten minä ees mahtunut omaalleni. Koko matkan odotin, millo hän vetää "luontais tupakkaa" esille ja pistä sätkäks. Hän oli ymmärtäkseni Intialainen, eikä osanut englantia yhtään. Oli tilannut kasvisruoan ja lentoemäntä merkkasi istuimen pienellä vihreällä tarralla. Hänen reaktoita ei voi kuvailla! Hän repii sitä lappua irti, huusi etei mikään terroristi ole yms. Toisella puolella istui tyypillinen Kitty Montgomery, 10 vuotta iäkkämpi vaan. Tietysti kasvoilla enemmän leikkausjälkejä, jotka eivät peitä kuitenkaan sen viinan ja pillereidän ikuista eroosioota! Täti avasi ekan gintonikin jo enne kun lentokonen moottorit käynistettiin. Pillerit hän sekoitti suoraan drinkkiin! Perillä, laskin 16 eri tableettiä hänen istuimen alta, ne jotka hän päissä pudotti avatessaan purkkeja.
Atlantaan saavutettuaan, väsynenä en aluksi tajunut minne jouduin. Lentokentä oli kun oma pieni kaupunki, tai ei niinkään pieni, sillä siell on 55 300 työntekijä (vrt Kotkan asukasluku on 54 759 ja Haminan 47 178!) ja viikossa kentän läpi kulkee miljoona matkustajaa! Minun käskettiin menemään viimeiseen terminaaliin, minähän menin, kävelleen. Kuljettuani puolisen tuntia suoraa käytävä aloin epäillä, olenkohan menossa oikeeseen suuntan. Myös metro pysäkki alkoi vahvistaa epäilyksiäni, myöhemmin tuli toinen ja sitten kolmas. Pysäytin jonkun työntekijän ja loistavalla engannin kielelläni kysyin minne pitäis täst mennä, täti näytti mulle metroa. HÄÄ? Metrolla? Siis eikös mun vaihtokone lähdekkään samalta lentokentältä?! Pyörittelin päätäni hetken ja päätin jatkaa matkaa alkuperäissunnitelman mukaan, täti mulkasi mua tyylin "no onpa idiootti". Jonkun ajan päästä päädyin oikeeseen terminaaliin, löysin laukkuni ja lähdin etsimään bussia hotellille. Myöhemmin minulle selvisi että kysessä oli lentokentän ihan oma metrolinja, viidellä pysäkillä. Dummy me :o)

koko yö meni valvomikseks, eikä kuitenkaan väsytä yhtään. Tekee mieli hyppiä ja pomppia. On kyllä tää ihmisen pääkoppa ihme vekotin. Mielessä pyörii eräs pörröpää ja juuri ku olin varma, etten halua ketään koskaan paitsi tuon yhden. Olo on kun pilveess olisin, raukean onnellinen. Mihin toi johtaa, en tiedä, ehkä se vaan ohimenevää, ehkä ei, aika näyttää.

Nyt sit on kotiuduttu "kunnolla". Takana koko vkl armotonta bailaamista ja aikaerosta kärsimistä. Hieman masentaa, täällä on sitten kaikki on ankeen oloista. Olin jo tottunut että ihmiset hymyilee ja juttele sulle joka paikassa - kadulla, jonossa, kassalla, bussissa. Huomas ku palasin tänne, porukka kulkee silmät maassa ja kunhan vaan katseet ei kohtais. Sää, sitä ei muutta voi, valitettavasti, joten turha valittaa.
Väsyttää niin armottomasti etten vieläkään ole jaksanut kirjoittaa matkasta mitään. Ajatusket vaan ei pysy kasassa millään.

Hitto, olikohan se kaikki unta?! Ainakun aamulla herätessäni silt tuntui, epätodellista... Nyt ankea paluu arkeen :o( Paluumatka oli taas "onnistunut", kuten aina mulla. Kirjoittelen matkakertomuksen tähän kunhan saan aika istua koneella. Nyt hakemaan Polly hoidista ja muiden asioiden järjestelyjä pitäis hoitaa..