IRC-Galleria

Desmodontidoe

Desmodontidoe

Poikkeus vahvistaa säännön.

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Lauantai 19.07.2008 12:48

Ei voi mennä pää näin sekaisin yhden vaivaisen unen takia. Tai voi.. Ainakin siltä tää näyttää, että nyt meni erään asian suhteen viimeinenkin järjen hiven ja saatan toimia ilman minkään laista ajattelua.
Unet ovat mukavia. Tämän olisin toisaalta voinut jättää näkemättä, sillä nyt ajattelen asioita toisin. Tai lähinnä ehkä tahdon tehdä nyt asiat, niin kuin ne olen aina halunnut tehdä?
Mene ja tiedä.

[Ei aihetta]Torstai 17.07.2008 17:24

Sataa...
Ah, pääsin palaamaan ratsaille 15. päivä, sillä poni sai kengät eikä kukaan voinu enää estää mua:D

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.07.2008 01:42

Ehkä tänään olen parempi ihminen..

Jennikalla on synttärit :)Sunnuntai 13.07.2008 17:42

Lahjoitetaan kohta 19-vuotias nainen uuteen rakastavaan kotiin!
Olen pieni, mutta voimaa on ku pienessä kylässä ja ääntä löytyy jo isommankin cityn verran. Olen fiksu ja filmaattinen. Olen juuri se tyttö, jonka jokainen haluaa asitellä vanhemmilleen.
Olen jääräpäinen ja välillä holtiton, joten vaadin jämäkän kumppanin, jolla pysyy järki päässä ongelmien hypätessä eteen. Mikään mahdottomuss en kuitenkaan ole, vaan rakastan lähinnä seikkailuja.
Omaan hyvät käytöstavat, jotka osaan myös haudata takapihalle silloin kun en niitä tarvitse. Naapurintyttö-hymy löytyy vakio varusteena, samoin uskollisuus ja rehellisyys.
Turboahdettu en ole, joten Pamelaa ja Jennifer Lopezia halajavat voivat minut unohtaa. Muuten kyllä olen suht' sievä.
Siivoaminen, tiskaaminen, pykkääminen, kokkaaminen eivät ole niitä mieluisimpia hommia, mutta osaan kyllä ne kaikki. Päätin vain rehellisenä ihmisenä kertoa koko totuuden nyt.
Mukaan kauppaan kuuluu myös poikani 1v 7kk ja hevoseni Likka 10v, joten mikään ihan PA mamman peräkämarin asukki et voi olla.
Tule ja nouda minut NYT tai VIIMEISTÄÄN viikon kuluttua. -KIITOS-

Pois, pois, kauas pois..!Tiistai 08.07.2008 09:51

Ei välttämättä kauas, kunhan tästä rotanpesästä pääsisi^^
Toisinaan kaikki ok ja hemmetin hyvin, mutta toisinaan, niinku tänään, olisin valmis muuttamaan vaikkapa majaan tohon pihalle tai vaikka lintutornille. Noh, ihan miten vain.
Tänään pääsen kipsistä eroon, joten juhlikaamme!

[Ei aihetta]Maanantai 07.07.2008 16:34

Ihmisen mieli on niin kovin sairas, että tämän enempää en siitä tahdo koskaan tietää. Sen osoittavat omat- ja muiden ajatukset ja teot.
Maailman on niin sairaan kaunis, että suorastaan oksettaa taas tänään. Olen ilmeisesti taas ymmärtänyt jotain väärin ja pian joku ihminen tulee siloittelemaan totuutta ja osoittaa etteivät asiat ole niin huonosti kuin luulen. Aina joku hyvää tarkoittava ihminen pehmentää laskun louhikkoon niin, etteivät tappavan terävät kivet sittenkään vahingoita.
Ihmiset paketoivat paskan kauniiseen paperiin ja nauhoihin ja sitten vain ollaan, että: Ah, miten kaunista ja ihanaa onkaan. Herättäiskö jooko tähän päivään?
Voisin taas hakata päätäni seinään koko maailman puolesta, mutta se on turhaa.
Jos maailma saisi päättää, me emme olisi enää täällä. Olemme raiskanneet maapallon ja sen ainutlaatusien kyvyn antaa elämä kasveille ja eläimille. Käytämme päivittäin hyväksi sen antimia ja vastineeksi hiljaa tapamme sen saastuttamalla.
Ihme kyllä, me olemme täällä viellä ja varmasti pitkään. Ehkä maailma odottaa, että tapamme itse itsemme ja sen jälkeen maailma voi puhdistua ja aloittaa uuden elämän ilman ihmistä.

Juhlat..Juhlat..Juhlat prkl !!Maanantai 07.07.2008 15:48

2 vko ja vanhenen, MUTTA miten mä juhlin? Päivä on maanantai, mut voihan sitä toki viikonloppunaki juhlia.. MUTTA MITEN ??

Stressi..Lauantai 05.07.2008 16:56

Selkä jumissa, päätä särkee ja tekee mieli juosta päin seiniä.. Stressaan, olen siis normaalissa tilassa.
Päässä ei oikein liiku mitään.
Olisin halunnut ruissiin, mutta perkeleen kinttu meni poikki ja se siitä sitte, et moro vaan kaikil, jotka sinne pääsi karkeloimaan ja kuuntelemaan niitä bändejä, joita olen koko pienen ikäni fanittanut ja jotka olisin nyt viimein saanut mennä katsomaan ihan livenä PERKELE!
"No, mut niit festarei tulee ja menee.."-Toni. Niin, mutta nää olis ollu spesiaalit. Näihin mä olisin HALUNNUT, enkä vaan halunnut. Olen missannut nyt siis koko kesän.
Ulkona on lämmin ja ihana ilma, mutta en voi ottaa aurinkoa, sillä kipsi on nii kuuma, et täytyy vaan pysyä varjossa.
Tiistaihin asti kun jaksais, ni hyvä olis. Nyt vaan voisin vetää ranteet auki. Joo, vaikka kirjastokortilla tai lusikalla, ihan sama.
Eilen otin muutaman lasin ( 4? ) skumppaa stressiin teatterilla, mutta kun vitutus alkoi kasvaa, ni päätin lopettaa siihen. Turhaan vaan itseäni kiusaisin.
Niin joo, oli viimeinen näytös. Veditte lapset ihan sairaan hyvin. VILI ON MUN IDOLI!! <3

[Ei aihetta]Torstai 03.07.2008 04:13

7-kymppinen leskinainen päätti, että hänen on aika mennä uudelleen
naimisiin ja laittoi ilmoituksen paikallislehteen:
"Haetaan aviomiestä.
Oltavaa suunnilleen samanikäinen kuin minä (70).
Oltava sellainen, joka ei hakkaa minua.
Oltava sellainen, joka ei juokse vieraissa ja on hyvä sängyssä. Kaikkia
hakijoita pyydetään ottamaan henkilökohtaisesti yhteyttä."

Parin päivän päästä ovikello soi.
Oven takana oli harmaahiuksinen mies, joka istui pyörätuolissa.
Hänellä ei ollut käsiä eikä jalkoja.
"Luuletteko tosiaan, että aion edes harkita teitä?", leski sanoi.
Eihän teillä ole edes jalkoja!"
Vanha mies hymyili: "En pysty juoksemaan vieraissa".
"Eihän teillä ole käsiäkään!", jatkoi leski.
"Siksi en koskaan voi hakatakaan sinua", mies jatkoi.
Nainen nosti kulmakarvojaan ja kysyi: "Oletteko silti hyvä
vuoteessa??"
Vanha mies nojasi taaksepäin, hymyili leveästi ja vastasi: "Soitinhan
minä ovikelloa".

Häät pidetään ensi viikon lauantaina.