IRC-Galleria

Kun parisuhde alkaa rasittaa, alkaa sitä hiljalleen miettiä, että oliko suhteessa mitään järkeä alkuunkaan. Miksi ylipäänsä ihastui, saatika rakastui, toiseen ?
Sitä alkaa miettimään, mitä on luvattu puolin ja toisin. Yleensä ainakin muistetaan helvetin hyvin, mitä se toinen on luvannut. Eron edellä sitä jotenkin aina tahtoo puhdistaa ainakin oman maineensa, vaikka se onkin naurettavan turhaa.
Mikä sitten johtaa eroihin? Jos nyt unohdetaan kliseiset pettämiset, erilleen kasvamiset ja vika-ei-ole-sinussa-vaan-minussa-ilmiöt... Onko olemassa 6. aisti, joka tieten tehtoen ajaa parin edelleen ja alkaa näyttää toisesta vain ne huonot puolet? Vai johtuuko toisen huonouden näkeminen siitä, että parisude on saanut oman egon kasvamaan niin suureksi, että loppujen lopuksi tuntee olevansa parempi kuin muut ja varsinkin parempi, kuin oma kumppani?
Mistä voisi aavistaa, että pahin on tapahtumassa, jos mitään varsinaista syytä eroamiseen ei ole?
Alamme nähdä kumppanin huonossa valossa. Lähikaupan kassa-pojalla onkin yht' äkkiä maailman säihkyvimmät silmät ja suloisin hymy. Kun nukahdamme ajattelemme viimeiseksi vanhaa ihastusta ja nukahdamme lempeä hymy kasvoilla.. Merkkejä on kai lukemattomia..
Ja kuitenkin viellä ajattelemme, että kaikki järjestyy...

Suurta huijausta kaikki?

Lasin takaa katselee hän,
kuinka muut elämäänsä viettävät.
Hän tahtois olla,
niin kuin toiset on;
huolissaan
ja toisinaan huoleton.

Älkää edes kysykö, että jännitänkö, sillä totta munassa jännitän! Ja PALJON!!
Tänää viä tallil, sit uus tukka, pakkaus ja menoksi.
Ah, pääsee taas ihanaan maailmaan. Tosin ei riittävän kauas täältä ja liian lähelle ahdistavia alueita, mutta eipä se toki haittaa ollenkaan.

Saatii Jannalta ja Jorilta rapuja :)
Ne perkeleet säikytti mut jo heti aamusti, ku niit oli 2 sillee pinnas kyljellää ja mietin, et "voi vittu, nyt niistä on jo 2 kuollu", mut sit ku menin hiukan lähemmäs ja puhalsin veteen, ni se saatanat sinkos salamana piiloon, nii et vesi vaan pärskähti :D Mä tietty meinasin kohtauksen saada ja keittää ne perkeleet itselleni, mut olkoot ny sit.

Kih, hypin ja pompin ihan intsinä :)
Hiukan jännittää, mitä tuleva tuo. Nyt näyttää hyvältä. Oikeastaan erittäinkin hyvältä.
Toivon mukaan saan pian haistattaa vitut :D

Asia, jota on toivottu ja odotettu, mutta se ei koskaan tule toteutumaan.
Ihmiset ihmettelevä, miksi en laita kuvia pienestä poikasestani. Häpeänkö lastani? Pidänkö häntä virheenä? Enkö rakasta häntä?
Yksinkertaisesti olen vain sitä mieltä, että kaikki ne ihmiset, joiden tulee O nähdä, näkevät hänet kuitenkin ja ihan livenä.
Ehkä olenkin niin ylpeä, etten tahdo jakaa häntä? Ehkä hän onkin ainut onnistunut asia elämässäni? Ehkä rakastan häntä niin paljon, että en ota minkäänlaisia riskejä, minkään suhteen?
Samasta syystä en joka tuutissa jaksa toitottaa, mitä O päivittäin on tehnyt ja mitä oppinut. Todettakoon, että hän on fiksu ja se siitä.
Maailma on iso ja paha paikka ja tässä kohtaa ei varmaankaan ole viellä väärin kääriä lasta pumpuliin?

The BEST damn thing in my life!

Huomenna tulee kuluneeksi kaksi vuotta elämäni ehkä pahimmasta virheestä.
Otsikkokin jo viittaa, mistä on kysymys..
Kyse ei ollut siitä, etteikö rakkautta olisi ollut, sillä olihan sitä ja paljon, mutta tilanteeseen ajautuminen oli jotenkin pakollinen ja siksi ajatus ehkä huonoin mahdollinen.
Koskaan sitä aiemmin en ollut tiennyt, että niin suurta rakkautta voisi olla. En myöskään tiennyt, että siitä suuresta rakkaudesta huolimatta tilanne oli niin vastenmielinen, että pohdin sitä viellä tänäkin päivänä.
Kadun, etten silloin saanut suutani auki. Jos olisin saanut silloin suuni auki asiat olisivat ehkä toisin. Sitä en tosin jaksa ajatella, sillä se on turhaa. Ollutta ja mennyttä koko paska.

Halusin olla maailman kaunein asia..

Aika kuluttaa ihmisiä... Joistakin se tekee pyöreän pehmeitä, mutta toisiin se lyö teräviä särmiä. Itse taidan kuulua jälkimmäiseen kastiin.
Lommoja on muille jaettavaksi asti, mutta itsekeskeisesti pidän ne itselläni.
Näin erittäin ahdistavaa unta. Henkilö menneisyydestä tuli luokseni ja pakotti minut olemaan niin kuin silloin olin. Valheellisesti onnellinen.. Tai ehkä olinkin aidosti onnellinen ja hänen valheellinen todellisuutensa teki olemisesta vastenmielistä. Mene ja tiedä.
Höperryn ehkä kotona.. Joudun ajattelemaan liikaa syitä ja seurauksia, asioita ja niiden suhteita. Asiat johtavat väistämättä toiseen.