IRC-Galleria

Desmodontidoe

Desmodontidoe

Poikkeus vahvistaa säännön.

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

20km/hKeskiviikko 12.08.2009 12:30

Ja tää kotiutui eilen korvesta reidet hoosiannaa huutaen, mutta kivaa oli. Emmä muistanu, et pitkien matkojen sotkeminen tuntuu noin hyvältä. Uudestaan siis, KIITOS! Eilen siskolleni manasin kyllä, että nyt mä ymmärrän asteen verran paremmin niitä ihmisiä ku sanoo, että mulla on päässä "vähän" jotain vikaa. Noh, tervettä tuo vaan oli. Vaihtoehtoisesti voisin rehvastella kuuskyt päivää pitkällä ryyppyputkella, mutta ehei, meidän Annika polkee seitkyt kilsaa ja nautti siitä vielä suuresti. Reissun aikana tuli uitua vielä kaiken sotkemisen lisäksi monta kertaa. Oli muuten miellyttävä tapa liikkua sen kaiken fillaroinnin jälkeen.
Illalla laavussa istuessa ja nuotiota katsellessa oli melkoisen romanttinen olo. Jennika onneksi palautti mut todellisuuteen takaisin kiitettävän nopeasti.. Muuten olisin varmaan alkanut rallattamaan rakkauslauluja ja hirvet olisi häiriintyneet.
Kävi mielessä, että jos kelit vielä sallii jonakin viikonloppuna, ni vois porukalla pitää siellä kesän hautajaiset tai jotain semmosta. Jutskaillaan siitä sit porukalla :)
Nyt on aika Mion ja Maon... Ja lal lal lal la la:n.

[Ei aihetta]Maanantai 10.08.2009 17:59

Sisko+fillari+rusko+metsä+vesimonttu+laavu=mielettöntä eräjormailua ja hulvatonta liikuntaa. Johan mä itseni tunsinkin syöttöpossuks, mutta se on ohi nyt. Auuu! Aion nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta. Aamen.

Suohon uppoamista..Maanantai 10.08.2009 13:00

En enää jaksaisi upota samaan suohon,
josta ennen olen vaivoin ylös noussut,
hetkeä aiemmin luulluut etten enää selviäisikään
ja omasta tahdostani nopeuttanut vajoamistani syvemmälle.

Mutta jos nyt en antaisi itselleni lupaa vajota,
tuntisinkohan enää milloinkaan,
miten ihanaa on kun jälleen saa hengittää vapaasti
ja nukahtaa auringon lämpimiin säteisiin?

Toivon, etten ole tullut raskaammaksi,
ettei kaiken turhan paino vedä minua suoraan pohjaan,
jotta voisin tuntea,
miten elämä minussa tiivistyy ja pyrkii ulos.

Ehkä en enää jaksa nousta takaisin pinnalle..
Silloin minä menetän kaiken suuren, pienen ja keskinkertaisen,
koko elämäni värittömän kirjon, joka sateenkaarena ylläni loistaa.
Jää jäljelle vain kylmä, kostea syli.

[Ei aihetta]Maanantai 10.08.2009 12:17

Yllättävän hyvää huomenta. Jotenkin kummassa olen nukkunut melkein jopa hyvin ja olen iloisella fiiliksellä, vaikka kello on vasta yhdeksän. Alkaiskohan noi kohta kolmen vuoden aikana kertyneet univelat tasaantua?
Tänään vois taas mennä ton ihanan ipanan kanssa loikoilemaan altaalle ja illemmalla vois suunnata metsään unille siskon kanssa. Olen luvannut viedä sen leffaankin.. Sinne sit varmaan ke tai to.
Kauhee himotus ostaa uusi korsetti. Ruissista kun tuli se uusi ostettua, ni taisin hurahtaa uudestaan niihin ihaniin vaatekappaleisiin ja nyt haluan niitä lisää. PALJON. Voin jo nähdä, miten ihmiset pyörittelee päätään. Miksi? Nehän ovat kauniita..
Mutta nyt tää menee ja rokkaa tän päivän purkkiin.

ps. "Mä kattoisin sitä hiukan pitkään ja sanoisin: Tää on mun nainen." Joskus voi olla tittelit hukassa. Näillä mennään.

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.08.2009 18:23

Ou nou.. Siskokin sitten päätti valloittaa gallerian. Voi sitä söpistelyn määrää. Lapset on sulosia <3

Kuuminta hottia taas tääki päivä. Illalla voisin punkeutua hevosen selkään ja myöhemmin sit vaiks vielä hölkälle, miten ois? Nyt on hyvä aika alkaa treenautuu ens kesää varten biitsikuntoon. Kattokaa hei mua.. Emmä vielä jaksa.

[Ei aihetta]Lauantai 08.08.2009 17:22

Kaksi kaunista naista lähti kahden komean miehen kanssa häihin. Missio suoritettu! Nyt siivoan ja illalla nautin saunasta <3

-Palmikko-Lauantai 08.08.2009 17:21

Ja sinä olit hiuksesi poikki leikannut,
ne joita aina sekoitin,
ei ollut enää jälkellä tukkaa,
jota haaveillen letitin.

Sinä sanoit,
ettei se ollut miehelle hyvä
ja uhosit aikuisuuttasi paremmaksi
kuin minun lapsuuteni oli koskaan ollut.

Minä katsoin sinua syvälle silmiin
ja koitin vakuuttua siitä,
että sinunkin viattomuutesi olisi vielä tallella,
sydämesi syvissä sopukoissa turvassa.

Sonyasta TYTTÖ!Lauantai 08.08.2009 12:54

Tänään yritän jotain aivan mahdotonta ja käsittämättömän epäluonnollista. Yritän tehdä meidän Sonnista TYTÖN, joka tehtävänä on tämmöiselle amatöörille melko haastava. Täytyy pakata siveltimet ja pakkelit ja olla valmiina ihan mihin tahansa. Mun tuurilla Sonyalla on tänään vielä kaamea krapula, joka laskee onnistumisen mahdollisuuden minimiin. Rohkeasti taistoon vain!

ps. Tästä on PAKKO saada kuva!

[Ei aihetta]Torstai 06.08.2009 15:10

Sori tytöt, meikä vei. TAAS!

ps.Ha ha!

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.08.2009 20:04

Nää päikkärit vois vaan ihan lailla multa kieltää. Tietää taas, et kuka ei nuku yöllä sit kovinkaan hyvin, jos ollenkaan.
Oli kiva hieman runsas vuorokausi. Tuli nähtyä tärkeitä ihmisiä paljon ja koko ajan. Mun pää vaan oli välillä ihan hemmetin jumissa, mutta suokaa se minulle.
Nyt mieli tekis ruokaa. Tää piparmintun mutustaminen ei vaan hirveästi auta, muttakun tää on vaan niin NAM. Ehkäpä mä rehaan takapuoleni jääkaapille.. Jos vaikka ratsastais tänää tai menis juoksemaan. Isketään aivot narikkaan ja kuritetaan ruumista, okei?