IRC-Galleria

Espanjaan. Kova.

Olin tänään dementoituneille vanhuksille tarkoitetussa tapahtumassa taidetyöpajassa auttamassa meidän luovien opintojen kautta. Oli tosi hauskaa,, sitä taas tajus kuinka vanhukset on huippuja!! Se kun joku mummo halaa ja hymyilee sulle kiitokseks siitä et oot auttanut sitä tekemään käsillään jotain kaunista, on jotain sellasta mikä saa sut tuntemaan ittes eläväks.
Mä toivon että mä voin elämässäni tarjota näille ryppyisille aarteille jotakin sellaista, mikä jäisi heidän sydämiinsä, riippumatta siitä muistavatko he sitä hetkeä puolen tunnin päästä.. Jotakin sellaista missä he voisivat tuntea olevansa eriyisiä ja arvokkaita. Että he voisivat tuntea elävänsä. Hymy on jotain sellasta millä on sanoinkuvaamaton voima.
Hymyilkää niille vanhuksille jotka tulee kaduilla vastaan! Uskokaa, se saattaa pelastaa jonkun elämän.

Moi.

Elämä on sitä kun tuntee onnistuvansa jossain. Kun tuntee saavansa jotakin ilman että yrittää mitään. On vain. Elämä on sitä kun saa istua meren rannassa ja olla hiljaa. Odottaa. Kuunnella. Elämä on sitä kun saa joka päivä oppia jotain uutta. Ja sitä kun saa hetkeksi jättää sen mikä on todellista ja hypätä siihen mikä voisi olla. Elämä on jotain sellaista joka on kuin iso kasa kultaa, meille jokaiselle annettu. Se kuinka paljon me sitä halutaan työstää, kuumentaa, muovata, tehdä omannäköiseksi ja meidän Luojamme näköiseksi on meistä itsestämme kiinni. Itse oon huomannu kuinka helppoa olisi jättää kultakasa koskemattomaksi, koska kullan työstäminen sattuu. Mutta kuinka kaunista voi olla lopputulos jos ei välitä kivusta. Jos ei anna pelolle periksi. Jos ei kuuntele ihmisiä kun ne sanovat, et ikinä tulee onnistumaan kultakasasi kanssa. Mutta kun me suljetaan silmämme näkemästä niitä rajoja mitä muut näkee, ja ollaan luovia. Ja uskotaan siihen että me onnistutaan. Siihen että Jumala on meidän kanssa. Niin kaikki on mahdollista, jokaiselle. Joka uskoo. Amen.

Viimeisin voimin taas eteesi käyn
Ilta laskeutuu kaupunkiin
Viimeisin voimin taas eteesi käyn
Olen kulkenut uuvuksiin

Minä huudan varjoista maan
Panen toivoni lunastajaan
Käsiisi suuriin oi Jumalani
Tahdon antaa nyt henkeni

Viimeisin voimin taas luoksesi tuon
Päivän jokaisen askeleen
Viimeisin voimin taas luoksesi tuon
Pienen ihmisen särkyneen

Minä huudan varjoista maan
Panen toivoni lunastajaan
Käsiisi suuriin oi Jumalani
Tahdon antaa nyt henkeni

Mä oon susta ylpee.

Niin. Että sellasta. Joo no niin. hm. Hmm. No. Joo-o. Hm. Ja ku.. No en änkytä. Sano vaikka sana päivässä mutta älä änkytä. Nii. Ja siis sillee et. Noh, kyl sä tiiät. Tai. Sit ehkä et. Hm. No voi tuska.
En oo sekasin. On kaikki tosi hyvin. Tai kaikki on käsillä, mut silti jostain syystä mä hymyilen. Mä makasin tänään puistossa. Ja olin. Mä melkein pystyin olemaan. Ja mä hymyilin. Ja musta melkein tuntu että mulla ei oo oikeutta hymyillä. Mut mä vaan hymyilin. Joo.

Katellaan. Tai jotai.

p.s. Tiedättekö tunteen ku kaikki vaan on niin sekasin. NIIN sekasin. Ku kaikki on vaan NIIN hyvin ja sit kaikki vaan valahtaa käsistä. Sä mokaat. Pahemmin ku oisit koskaan itestäs uskonu. Noh, mä tiedän. Ja sit kuitenki kaiken sen keskellä sä näät Jumalan armon, rakkauden. Ja ku sä tunnet ittes niin pieneks ja nöyräks ja susta tuntuu vaan että sä oot saanu niin paljo enemmän ku sä oisit ansainnu.

Pikkunen. MIKÄÄN ei voi viedä sitä meiltä.

Have you ever watched the kids on a merry go or
listened to the rain slapping on the ground?
Ever followed a butterflye`s erratic flight or
gazed at the sun into the fading night?

You´d better slow down.
Don´t dance so fast.
Time is short.
The music wont´t last.

Do you run trough your each day on the fly?
When you ask "how are u?" do you hear the reply?
When the day is done do you lie in your bed
with next hundred chores running through your head?

You´d better slow down.
Don´t dance so fast.
Time is short.
The music wont´t last.

Ever told your child "we´ll do it tomorrow" and
in your haste not see his sorrow?
Ever lost touch,
let a good friendship die cause you never had
time to call and say hi?

You´d better slow down.
Don´t dance so fast.
Time is short.
The music wont´t last.

When you run so fast to get somewhere
you miss half of the fun of getting there.
When you worry and hurry through your days,
it is like an unopened gift. Thrown away.

Life is not a race.
Do take it slower.
Hear the music.
Before the song is over.





(Löysin tän runon laatikosta. Tän on kirjottanu joskus syöpää sairastanut tyttö jonka suurin unelma on, että mahdollisimman moni lukisi hänen runonsa ja ymmärtäisi miten katoavaa elämä on. Ainaki mä taas tajusin. Olkaa siunattuja.)

Rakas, mä tiedän että sä tiedät että mä annoin mun siunauksen sillä hetkellä kun mä pidin teiän käsistä kiinni. Tapahtu jotain suurta. Jumala teitä siunatkoon.

Mulla ei riitä sanat. Mulla on vaan niin hyvä olo. Mulla on niin onnellinen olo että musta tuntuu että mä halkeen sen voimasta. Mua hymyilyttää ja naurattaa. Ja vaik välillä joku asia ottaa päähän ni sit taas vaan tajuu et ei vitsi, Jeesus vaan on niin hyvä!
Tässä on menny viikko siitä ku muhun meinas aika ankarasti iskeä syysmasennus. Mutta yks soitto oikeelle ihmiselle joka sano just oikeat sanat. Mä vaan tulin täyteen rauhaa ja iloa. Ja se on kestäny. Sitä nauttii niin pienistä asioista!
Niin ja Mirkku tuli takasin!! Sitä riemua ei myöskää voi ees selittää ku näin sen ekaa kertaa kolmeen kuukauteen. Mun sisko. Ei tosin tullu jäädäkseen. Mutta pääasia että tuli. Mulla on vielä puol vuotta aikaa sulatella että Espanja vie mun rakkaan. :)
Jumala on alkanu kaikkia asioita järkkäämään mun elämässä oikeen vauhdilla. Mä oon liittyny ylistyskuoroon mikä on ollu mulle tosi suuri siunaus koska tykkään laulaa, ja alotan nyt myös esirukoustiimissä. Ja aletaan vetämään tanssiryhmää mirkun kanssa, mistä oon myös haaveillu. Ja paljo muita asioita on ehtiny tapahtumaan viikossa, ettei ymmärrys ees riitä. Ja vaikka opiskeluiden alotus on ollu taas rankkaa, niin silti sekin tuntuu hyvältä. Kun kuitenkin tietää olevansa oikeessa paikassa.
Eilinen oltiin Keuruulla Youth Celebrationissa jossa oli melkeen kaikki meiän espanjaystävät. Ympyrä sulkeutu. Tasan vuos siitä kun lähettiin Mirkun kanssa. Ja nyt ollaan jo kumpikin tultu takas. Sitä on niin sanoinkuvaamattoman kiitollinen jokaisesta hetkestä mitä Espanjassaki vietettiin. Nyt näkee niin selvästi että jokainen isku oli todellakin sen arvonen, koska on saanu kasvaa niin paljon. Ja mä en usko että löytyis sanoja vaikka yrittäsinki, kertomaan sitä kuinka kiitollinen mä oon niistä ystävistä joita mä siellä sain. Sillon ku lähti Espanjaan niin tiesi että Jumala tulee antamaan paljon. Mutta IKINÄ mä en ois osannu odottaa mitään niin suurta.
Mä rakastan teitä suunnattoman paljon.
Sohvi: mä näin tähdenlennon.

Ja hei kaikille: ei anneta masennuksen voittaa. Koska on niin paljon iloakin annettu meiän käytettäväks. :)

"Kun aurinko ei paista, eikä laulu soi, sinua Hän kuuntelee.
Ja kun tuntuu, huonommin ei mennä voi, silloinkin Hän kuuntelee.
Vapahtaja kuuntelee, rakastaan Hän kuuntelee.
Hän ymmärtää miltä nyt tuntuu, Vapahtaja kuuntelee."

"Lakkaamatta etsi sitä suurta.
Kieltäydy luovuttamasta!
Ole kuin aurinko murtuvan veden pinnalla:kimalla!
Etsi sitä Suurta,
kolua etäiset paikat ja
pimeimmät sopet
pelosta piittaamatta.
On suurta etsiä Suurta,
olla ohut välonsäde
kohtaamassa suurta vettä."

Eipä oo hetkeen taas tullu kirjotettua, mutta on ollu melko säpinää niin ettei oo kerenny. Tosi paljon oon ollu töissä ja sen ajan mitä en oo ollu töissä niin oon reissannu Jyväskylässä ja chillaillu kotona. Kaikin puolin on menny tosi hyvin. Nyt jotenki tuntuu niin onnelliselta. Jatkan taas opiskeluita nyt syksyllä ja sitä ootan ihan mielenkiinnolla. Ja odottelen myös että seurakunnassa toiminta alkaa kunnolla. Tänään olin ekaa kertaa kotihoidossa töissä ja tykkäsin kyl kovasti. Näkee välillä muutakin puolta vanhustyöstä. Jatkan kyllä vielä meiän osastolla mutta kuhan keikkailen.. :) Mutta siis kaikki on mulla oikein hyvin, ja Suomeen oon viimeinkin alkanu kunnolla sopeutumaan. Ei siinä, ikävä on välillä kovakin Espanjaan ja Israeliin, mutta eiköhän se oo iha normaalia!
Mut jotenki sitä on vaan alkanu kattoon kaikkia asioita ihan eri silmin ku aikasemmin. Ja alkanu nauttimaanki toisenlaisista asioista ku ennen. Mummo sano et mulla on kasvanu aikuisen ihmisen tuntosarvet. Kai musta on tulossa vanha. Mutta jos se tekee näin onnelliseks, niin mielelläni vanhenen! :)

Eipä tässä ihmeitä. Kaikkea hyvää kaikille! Mielettömästi siunausta! Meil on niin hyvä Jumala...

Nimimerkillä, Onnellinen.