IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

Pekka Haavisto -fiktioitaPerjantai 27.01.2012 15:34

Netissä tulee lukeneeksi jos jonkinlaista tekstiä, väitettä, faktaa ja joskus ihan vaan täyttä paskaa. Viime aikoina presidentinvaalit ovat synnyttäneet aktiivisia keskusteluita, ja näistä keskusteluista omaan silmääni on tarttunut muutama Pekka Haavisto Fiction:

"Homoutensa vuoksi Haavisto ei voi tehdä vierailuja ulkomaille esim. islamistilaisiin maihin. Sen lisäksi myös länsimaissa tieto homosta presidentistä voi saada suomalaiset naurunalaisiksi."

Väite on fiktiota. Esimerkiksi Saksan ulkoministeri Guido Westerwellen ja Islannin pääministeri Johanna Sigudardottir ovat molemmat avoimesti homoseksuaaleja. Westerwellen on ulkoministerinä vieraillut myös islamistisissa maissa, joissa homoseksuaalisuus on rikos, eikä ole joutunut ongelmiin seksuaalisuutensa kanssa. Islamistisissakin maissa osataan kunnioittaa ja ymmärtää länsimaista suvaitsevaisuutta.

Kuinka moni edes tietää näiden kahden poliitikon seksuaalisuudesta? Ainakaan vielä muutamia kuukausia sitten, ei lähes kukaan suomalainen. Miksi muualla naurettaisiin suomalaiselle homopresidentille, jos siellä ei ole aiemmin välitetty homosta pää- tai ulkoministeristäkään?

Sitä paitsi, Haavisto on kansainvälisen työnsä puolesta toiminut esimerkiksi Sudanin Darfurissa ja Afganistanin alueella. Molemmat ovat muslimimaita, ja kyllä, Haavisto on selvinnyt siellä hengissä.

Haavisto on ilmoittanut, että mikäli valtiovierailukutsu koskee presidenttiparia, lähtevät molemmat. Mikäli kutsu koskee vain presidenttiä, lähtee vain presidentti. Hyvin yksinkertaista.

"Presidentin tehtäviin kuuluu olla puolustusvoimien ylipäällikkö. Siviilipalveluksen suorittanut henkilö ei voi tällaista virkaa toimittaa."

Väite on fiktiota. Amiraali Juhani Kaskeala totesi HBL:n haastattelussa pitävänsä Haavistoa täysin pätevänä virkaan, vaikkei Haavisto olekaan asepalvelusta suorittanut. Haavisto omaa Kaskealan mukaan hyvät tiedot Suomen puolustusvoimista. Sen lisäksi Haavisto on ollut aktiivisesti mukana rauhanturvaamisoperaatioissa ja on Suomen ainut sotilasansiomitalin saanut sivari.

On myös huomattava, ettei Tarja Halonenkaan ole suorittanut asepalvelusta, mutta on silti pystynyt toimittamaan ylipäällikön virkaa viimeisimmän 12 vuoden aikana.

"Pekka Haaviston ulkopoliittinen kokemus ja tietotaidot ovat huonommat ja heikommat kuin Niinistön."

Väite on fiktiota. Haavistolla on kesken jääneistä yliopisto-opiskeluistaan huolimatta vankka kokemus ulkomailta erilaisissa tehtävissä YK:n ja EU:n parissa. Siinä missä Niinistön ulkopoliittinen kokemus ja tietotaito on pääasiassa taloudellista osaamista, on Haavistolla kokemusta nimenomaan diplomaattisuudesta, ihmisoikeuksien eteenpäin ajamisesta ja sovittelevuudesta - tällaista samaa arvojohtajakokemusta löytyy myös vielä istuvalta presidentti Tarja Haloselta ja entiseltä presidentiltämme, Nobelin rauhanpalkinnon saaneelta Martti Ahtisaarelta.

Ulkopolitiikka-lehden arviossa Haavisto rankataan Suomen viidenneksi merkittävimmäksi kansainväliseksi vaikuttajaksi - sijalla 6 on istuva presidentti Tarja Halonen, Niinistöä kyseiseltä listalta ei löydy. Martti Ahtisaari on kertonut, että itse YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon on aikoinaan pyytänyt Ahtisaarta esittelemään hänelle Haaviston.

Haavisto on ääriviherpiipertäjä.

Väite on fiktiota. Haavisto on ottanut kannanotoissaan (esim sikatilojen salakuvauksen suhteen) eroa puolueensa mielipiteisiin. Toki Haavistolle on tärkeitä arvoja ovat esimerkiksi ympäristö ja ihmisten tasa-arvo kuten muillekin vihreille. Täytyy muistaa, ettei ehdokasta kuitenkaan äänestetä vain ja ainoastaan hänen puoluetaustansa takia: presidentinvaalit ovat ennen kaikkea arvoihin pohjautuva henkilövaali - etenkin nykyisin, kun presidentin varsinainen valta on supistunut kausi toisensa jälkeen pienemmäksi.

Haavisto pääsi toiselle kierrokselle vetoamalla homouteensa ja vääristeltyjen gallupien perusteella.

Väite on fiktiota. Haavisto on itse pyytänyt, että häntä äänestettäisiin muiden saavutusten (esimerkiksi kansainvälisessä kriistityöskentelyssä ja rauhanturvaoperaatioissa) eikä vain ja ainoastaan seksuaalisuuden perusteella. Toki voi olla, että häntä äänestäneissä on myös niitä ihmisiä, jotka haluavat tuntea itsensä avarakatseisiksi äänestäessään homoa presidentiksi. Toisaalta, voivathan jotkut wanhanaikaiset äänestää Niinistöä kauniin vaimon takia.

Gallupit eivät ennustaneet Haavistolle läheskään niin suurta kannatusta mitä hän sai ensimmäisellä kierroksella. Gallupit ounastelivat 14-15 % äänisaalista, mutta lopullinen äänimäärä päätyi lähes 19 prosentin saaliseen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.