IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

Frederik @ Rauhalahti 30.4.Lauantai 11.05.2013 22:31

"Emmi, sun ei missään nimessä kuulu lähtee katsoo niitä! Siis voi juma, joku Reckless Love. Mietipä nyt vähäsen, ne on vaan sellaisia kahdeksankymmentäluvulle jumahtaneita muka-machoja ukkoja, jotka hoilaavat aina vaan niitä samoja biisejä. Älä lähe kattoo niitä vaan tuu mukaan katsomaan Frederikiä!"

Perustelin näin ystävälleni Emmille, miksi hänen kuuluisi unohtaa vappuaattona Kuopiossa esiintyneen Reckless Loven keikka Henry's Pubissa vaan tulla katsomaan Reetua Rauhalahteen. Valitettavasti perusteluni eivät saaneet häntä tulemaan paikan päälle ja tekemään uudestaan jo legendaarisia Frederik-kynsiään, mutta eräs asia oli varmaa: paikan päälle suuntasivat wanhan kunnon Disaster Club -jengin rippeet: minä, Anu, Eveliina ( @eputti ), Bimbz ( @piaa ) sekä Jasmine!

Aloitimme illan Pistämättömässä ampiaisessa, Kuopion cooleimmassa baarissa, jossa lauloimme ainoastaan (yllätys yllätys) Frederikin biisejä. Itse kävin vetämässä wnb-50-luvun-iskelmätähti-äänelläni Kolmekymppisen.

Keikalle tullessa olin itse jo jonkinlaisessa humalatilassa. Reetun tullessa lavalle riehuin eturivissä, tanssimme Volgan tahdissa ja tein sillan lattialle juuri siihen kohtaan, mihin joku oli särkenyt hetki aiemmin lonkerolasinsa. Muutama todella edustava kuva minusta ja junttidiskon kuninkaasta tuli myös otettua.



Ilmehän on yhtä selvä kuin suppea suhteellisuusteoria...

Myönnettäköön, että keikka oli myös pienoinen pettymys. Yleisön iän keskiarvo oli noin 50 vuoden tienoilla, joten keikalla kuultiin pääasiassa 70- ja 80-lukujen hittejä. Monet upeat klassikot, kuten Porno on pop, Kumimies, Ladyboy ja Miesstrippaaja jäivät kuulematta. Huusimme jossain vaiheessa Ladyboyta soitettavaksi ja Frede huusi sen olevan tulossa, muttei viisua koskaan kuultukaan. Valehteli perkule.

"makasit jossain vaiheessa selälläs siinä lavanreunallaki, ei keltää jäänny huomaamatta kuka se suurin reetu fani oli"

Myönnettävä toki on, ettei Frederikin fanittamiseni ole täysin aitoa. Enemmänkin 68-vuotiaan iskelmäkonkarin fanitukseni on, öhm. Niin. No onhan Ladyboy-veisulla aika hieno musiikkivideo. Näin vakavissaan voin kuitenkin todeta, että onhan jätkä hienon uran ehtinyt tekemään. 70-luvun alun uskonnollisesta "Jeesus Kristus" -laulusta on menty hieman ronskimpaan suuntaan viime vuosina, mutta ei kai Frederikillä nyt koskaan mopo käsistä karkaa? Eihän?



Harva meistä on rautaa, mutta Reetu on. Hyvin todennäköistä, tiedä kuinka monta tekoniveltä ja uudistettua selkärangan osaa miekkosesta löytyykään. Keikan aikana joku heitti lavalle alushousunsa (kaikista väitteistä huolimatta se EN ollut minä) ja sain Reetulta kultaisen kädenpuristuksenkin!

Keikan aikana tanssahtelin myös piruksi pukeutuneen nuoren naikkosen kanssa. Hänen seuranaan ollut mies (kavaljeeri?) tuli keikan jälkeen sanomaan:
"Hei tiiätsä mitä. Sä oot ihan kuin se hintti Salkkareista."

Joo.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.