IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

Paavo Pentikäinen, ETT, 4.9.2011 klo 22:38

Aiemmin Erkin toimesta jyrkästi kiistetyt huhut 3310:n terveydentilasta on nyt myönnetty todeksi.

Tiettävästi 3310 on jo viime marraskuusta 2010 lähtien kärsinyt erilaisista virransyöttöön ja sim-kortin lukemiseen liittyvistä häiriöistä. Vaivoihin toi pientä apua toukokuussa 2011 hankittu uusi akku, muttei se poistanut ongelmia täysin.

Uusimmat ja vakavimmat vammat tulivat viime sunnuntaina. 3310 ja Erkki olivat yksityisasunnolla, mutta tiettävästi riitaantuivat. Välienselvittelyssä Erkki tiettävästi löi kännykkää niin, että sen näyttöön ilmestyi mustia rantuja. Näyttö myös toimii enää vain puoliksi.

Alkuviikosta Erkki vielä rauhoitteli ihmisiä ja totesi kriisin olevan hallinnassa. Nyt hänen taholtaan on kuitenkin myönnetty, että kriisi on muuttunut aiempaakin vakavammaksi 3310:n osalta.
- Tällä hetkellä hänen näytöstään toimii enää vain yksi kolmannes eikä hän saa enää ollenkaan luettua sim-korttiaan. On epävarmaa, pystyykö kännykkää käyttämään edes herätykseen.

3310 olisi määrä täyttää kymmenen vuotta ensi tammikuussa.
- Ei voi sanoa täysin varmaksi, tullaanko syntymäpäivää sittenkään näkemään. Seuraamme kriittiseksi muuttunutta tilannetta.

KRRÖÖÄÄHHH TSK RRRRTorstai 01.09.2011 22:50

TÄMÄ TAUTI VEI JÄRJEN VAIKKA VASTAAN TAISTELIN...

Eilen tuli sitten käytyy lääkärisedällä ja yli viikon johtunut sairastelu selittyykin poskiontelotulehduksesta.. Ei kuulemma muutenkaa kannattais mennä kuumessa kouluun. No, tänään en sitten mennytkään vaikka psykassa olis ollu mielisairaalakäynti... :S Yhyy jäin paitsi psykologian kurssin huippukohdasta!

Mutta niin, enää 6 päivää kuuria jäljellä niin pitäis olla elävien puolella.

[] kiinnostavaa
Tämäkin viikonloppu meni taas kuten aikaisempikin. "Menen suoraan koulusta kotiin ja opiskelen koko viikonlopun asioita joissa olen jäljessä" -asenne muuttuikin ja lähdin junalla Kuopioon... Ja TAAS KERRAN Siilin asemalla vastaan tulevat Milka ja Linda, lieneekö kohtalomme tavata joka ainakin kolmatta tai neljättä kertaa peräkkäin parin kuukauden sisään aina kun olemme matkustamassa junalla...?
Tuli nähtyä wanhaa riparituttuani Hellua ja lähdettyä saman tien Hellun ystävän Pempun tupareihin ja sitten juotua siellä. En tosin ollut humalassa, ehkä hiprakassa JA LÄLLYLLE TIEDOKS ETTEN OKSENTANUT SAATANA MINÄ SAAN KUULLA KESÄKUUSTA 2010 KOKO LOPPUELÄMÄNI SAATANA. Tuli tutustuttua pariin uuteen ihmiseen ja oli muutenkin okay bailut

Elokuun uudeksi kokemukseksi tuli sitten kokeiltua vesipiippua. Hyi hyi, makutupakka maistui enemmän tai vähemmän karmealta. Okay, ei nyt ihan karmealta sentään mutten kokeilisi uudestaan.

Menin yötä Zinille, aamusta kävimme syömässä Marmarassa. Marmara vai Mar Mara? Joka tapauksessa tästä pizzeriasta on tullut uusi suosikkini! NAMN. Suosittelen jokaista käymään siellä! ^^ Näin myös Niinaa, tänään on vuosipäivämme! Päivä, jolloin molempien elämät muuttuivat dramaattisesti - ja päivä, joka tuli sinetöimään myös Niinan kämppiksen kohtalon.....

RANDOOMM

Internetin tulevaisuusSunnuntai 21.08.2011 02:49

Perjantaina tuli kuluneeksi neljä viikkoa, kun Norja koki rauhan aikansa pahimman terroriteon koskaan - Oslon keskustassa räjähtänyt autopommi surmasi kahdeksan ihmistä, Utøya-saarella työväenpuolueen leirillä ammuskeltiin ja 69 kuoli. Hirmuteko sai tiettävästi alkunsa jo useita vuosia sitten, kun sen tehnyt mies alkoi esittää internetin keskustelupalstoilla maahanmuutto- ja islamvastaisia mielipiteitään. Myöhemmin hän tiettävästi sai netin maailmasta apua valmistaakseen Puolasta tilaamistaan lannoitteista pommin, ja hän on kertonut pelanneensa useita erilaisia tietokone - ja nettipelejä saadakseen harjoitusta Utøyan ammuskeluaan varten.

Mielenkiintoista olisi tietää, olisiko massamurhaaja onnistunut teoissaan tai saanut niihin edes ideaa, mikäli internettiä ei olisi olemassa. Tapauksen jälkeen onkin oltu huolissaan ääriaatteiden leviämisestä verkossa. Ääriaatteiden kannattajat löytävät kukin toisensa ja yhdistävät voimansa. Toisaalta Norjan iskut olivat kuitenkin aika pitkälle vain yhden ihmisen hirmutyö, joskin taustalla esiintyi äärioikeistolaisia ja voimakkaan kristillisiä periaatteita. Monet muutkin viime vuosina maailmaa järkyttäneet tapaukset, kuten Jokelan ja Kauhajoen kouluammuskelut, ovat olleet yksittäisten henkilöiden tekemiä, joskin henkilöt ovat saaneet kipinän tekoihinsa internetin maailmasta löytyvistä radikaaliajatuksista.

Loppujen lopuksi syyttävä sormi päätyy osoittamaan internettiä. Eikä ääriaatteet ole edes ainoa internetin nostattama ikävä ilmiö, sillä sitä voisi syyttää jopa nykyihmisten masentuneisuudesta - näemme tietokoneen näytöltä hienompia paikkoja, kauniimpia, älykkäämpiä ja onnellisempia ihmisiä, parempia elämiä. Internetin maailmassa reilusti suurempi osa ihmisistä on supermalleja mitä todellisuudessa todellisuudessa. Jokainen on oman elämänsä superstara.

Internet tekee nuorista myös entistä yksinäisempiä. Jos ennen kokoonnuttiin porukalla jonnekin istuskelemaan ja juttelemaan, nyt kokoontuminen voidaan suorittaa omasta kodista käsin siirtämättä minnekään. Messenger, MySpace, Twitter ja Facebook tarjoavat mahdollisuuden kommunikoida ennennäkemättömän monipuolisesti eri ihmisten kanssa, mutta vastaako nettiin kirjoitettu tekstinpätkä aitoa vuorovaikutusta?

Mietin kesällä, ettei välttämättä oikeasti ole mahdoton ajatus, jos internet vielä joku päivä kiellettäisiin (tai sen käyttöä rajoitettaisiin) lailla. Valtiot säätävät lakeja saadakseen esimerkiksi päihteiden käytön kuriin ja vähenemään, joten miksei internetinkin? Kyllähän verkko tarjoaa ihmisille mahdollisuuden tiedonhakuun, mutta eihän kovinkaan monet sitä siihen käytä. Internet on puhtaasti viihdytystarkoitukseen, työ ja tiedonsaanti ovat vasta myöhemmillä sijoituksilla pornon, sosiaalisen median, keskustelupalstojen, hupisivustojen ja pelisaittien jälkeen.

Vihjeenä siis poliitikoille: kieltäkää tai rajoittakaa internetin käyttöä lainsäädännön voimin, niin maailmasta tulee parempi paikka. Ihmiset siirtyvät pois ruutujen äärestä, nettiriippuvaisuus häviää ja syrjäytyneisyyskin voi lähteä laskuun. Tällä tekstillään tietokoneet ja internet viimein vastaavat niihin ongelmiin, jotka ne ovat myös itse aiheuttaneet!

// Tekstin ideana on vain heittää ilmaan ajatus internetittömästä maailmasta. Mitä sinä ajattelisit, jos netin käyttöä rajotettaisiin lailla tai se jopa kiellettäisiin? Muuttuisiko maailma paremmaksi paikaksi?
// Se, että olen pohdiskellut internetin kieltämistä ja sen vaikutuksia maailmaamme, ei tarkoita sitä, että se minun mielestäni pitäisi ehdottomasti kieltää - joskin se voisi olla ihan käyttökelpoinen idea.

Se HelsinkiTorstai 18.08.2011 22:39

Eli niin, lauantaina tuli mentyä Helsinkiin ja eilen palasin sieltä. Ziiz tul 0ltuu cel nii kaua etten mä enää ees muist mite puhuttii savo murret!

Lauantaina siis ihan vaan perusshoppailua ja näin pitkästä aikaa wanhaa tuttavaani (tai no jaa, kaksi vuottahan minä vasta olen sen elämän riesana ollut :D) Jamia (ohjami), jonka luona vietin myöskin kaksi ensimmäistä yötäni!

Sunnuntaina tuli tavattua lihatiskissä (siis suomeksi, Qruiser.comissa) tapaamani tuttavuus Roddy (se on tyhmä eli on poistanut galleriansa)! JA SHOPPAILTUA Itäkeskuksessa. Valitettavasti sieltäkään ei löytynyt mitään, kuten aiempana päivinä käydyistä Kampista ja Forumistakaan. Lauleskellessani hieman ääneen iltapäivästä Aleksanterinkadun homossa & ämmässä Lady Gagan You And I:ta, joku (todennäköisesti amerikkalainen) nainen halusi saada minusta yhteiskuvan kun lauleskelin sitä :D Hauskaa. Illemmasta seuraan liittyi Jölli (Riemuriiviö) ! Kävimme Keltaisessa ruusussa (porno/seksikauppa), tuskin neljän pojan yhtäaikainen vierailu yhtään erikoiselta siellä vaikuttikaan.. :D (en ostanut mitään ihme kyllä)

Maanantaina pakkasin kamppeeni ja muutin pummimaan uuden tuttavuuteni Ellan (Bixia) luo. Lähdimme Nellin (Pöfff) kanssa katsomaan Rihannaa ja pääsimmekin toiseen riviin, kun painetta ei ollut oikeastaan ollenkaan ja porukkaakin aika harvassa. Pahin oli ohi, kun Jare&VilleGalle sekä Cheek olivat esiintyneet, Santigoldista en koskaan ollut kuullutkaan mutta varsin nerokas esitys kyseisellä bändillä / artistilla / mikä lienee. Pendulumin laulaja osoittautui varsin karismaattiseksi ja loistavan innostustaidon omaavaksi henkilöksi. Tinie Tempah oli myös ihan näkemisen arvoinen. Illan huippu oli tietenkin Rihanna, joka tuli viimein lavalle puolitoista tuntia myöhässä. Keikka oli hyvä, vaikkakin yllätyin ettei kertaakaan sen aikana vaihtunut asu...
Huippu oli tietenkin keikan loppupuoli, kun Rihanna laskeutui yleisön joukkoon, tuli täysin kohdalle, nousi aidan toisella puolella olevalle korokkeelle ja työnsi pääni tisseihinsä (pussasin sitä myös mahaan - ootteks jo kateellisia? xD) ! R oli myös tarttunut Nelliä kädestä ja vienyt sen rintavarustukseensa, joten kai sitä ei pieni seksuaalinen häirintä haitannutkaan. Joku obsessio noihin meloneihin varmaankin. :D

Tiistaina tuli hengattua Roddyn ja Joelin kaa ja illasta tutustuttua lisää Ellaan (ajattelin että voisi olla kohteliasta tuntea jonkin verran henkilöä jonka luona ajattelin pummia, hmm? :D) .

Ja yhyy, keskiviikkona se lähtö sitten jo olikin! Kaiken kaikkiaan mahtava reissu, mukavia ihmisiä (kiitoksia jokaiselle heistä ^^) ja hyvät fiilikset jäi!
...Paluu todellisuuteen onkin poikkeuksellisen karu, vielä eilen luin kiireettä Varttia Helsingin keskustan kahvilan terasilla auringon kullatessa hiuksiani, tänään aamulla heräsin seitsemältä kävelläkseni kaatosateessa opiskelemaan... No, eihän elämä voi olla pelkkää myöhään nukkumista, kavereiden tapaamista ja shoppailua, en ole Tuksu (vielä) !

AhaaPerjantai 12.08.2011 23:59

Enpä muista milloin olisin viimeksi nauranut niin paljon kuin tänään kun Elinan kanssa soviteltiin sellaisia kokovartalopukuja (?) mitä olivatkaan kirpparilla :D Siniä ja Petraaki tuli pitkästä aikaa nähtyä :D

Harmi ettei tullut kuvaa muuten!

Koulussakin oli villi päivä! Mut nyt stressi matkustamisesta ;O

KOULUT ALKAATorstai 11.08.2011 17:29

OLI itse asiassa hauskaa olla taas koulussa! Kyllä, se on myös stressaavaa ja ärsyttävää, mutta oli mahtavaa nähdä ihmisiä ja päästä pedoomaan kaikkia! Puristeleen taktisista paikoista ja pöyhiin hiuksia.

....NYT KUN LUKIOMMEKIN SAI NUORTA LIHAA ;P

Huh joka ottaa vielä mut tosissaan tuonkin kaa, huh, joten hys!

Innokkaana oppilaana aloin tänään anomaan lomaa ensi viikolle Rihannaa ja Helsinkiä varten!

Heinäkuun ja elokuun ihQutusbiisiTorstai 04.08.2011 16:50

Heinäkuun ihQutusbiisi julkaistaan postuumisti elokuussa, krhm, toki viime vuoden kesäkuun ihQutusbiisin suhteen ei käynyt samaan tapaan...

Heinäkuun ihQutuksen paikan ansaitsee ehdottomasti kesän kulttihitti Arttu Wiskari - Tuntematon potilas. Karu, kaunis ja sanoitukseltaan oivaltava kappale nousi hittilistoille syystä.



Elokuun ihQutusbiisin ansaitsee ylivoimaisesti Britney Spears uudella singlellään I Wanna Go. Tykki tanssibiisi, hauska ja persoonnallinen video. Vihellykset kertosäkeessä erottavat kappaletta muusta valtavirrasta.

Ja on ihan Briitukin katsomisen arvoinen ;) ah noi ruskeat silmät.

Britneytä on aiemmin kuultu ihQutuksessa maaliskuussa 2008 kappaleella Piece Of Me.

Erik strikes backKeskiviikko 03.08.2011 19:44

Kuusj ja puolj viikkoa män Raatavuaralla kuin siivillä! Niihä tuota aekoo kului etten ennää muista mite sitä normaalisti puhuttiin.

No ei sentään! Tosin kuten aina, kesän korpeutumisen jälkeen puheessa on kuukauden tai kahden ajan aistittavissa pieniä vivahduksia savon (krhm) kauniista kielestä :D

- Aikaa kului etenkin puutarhan parissa, sillä tein yhden elämänlankaa (perinteinen köynnöskasvi) täynnä olevan penkin ja käänsin kaksi vanhaa penkkiä kokonaan uusiksi. Nyt ne on aika rumia ja torsitun näköisiä, mutta ensi vuonna jo hyvinkin komeita!
- Viime vuonna istutetut kirsikkapuut voivat hyvin ^^
- (ketä jaksaa kiinnostaa)
- Kesän lopuksi aloitin uuden kirjaprojektin, jääköön sekin ikuisuusprojektiksi muiden aiempien joukkoon :D
- COOLEIN urheilusuoritus kesältä oli, kun kävelimme serkkuni kanssa 10 km +10 km Rautavaaran kirkon kylälle :D Alussa oli perkeleenmoiset helteet, takaisin tullessa satoi kaatamalla... no, NYThän sitä jo muistelee raikuvasti nauraen :D
- Kävin mustikassa (10 l) ja lakassa (2l). En kyllä edes itse syö marjoja mutta ehkä noista on joillekuille iloa

JA SIINÄ ON NIITÄ KUVIA
Valitettavasti picasa ei suostunut aukeamaan ja parantamaan kontrasteja prkl


Penkkieni ylpeys, väriminttu, joka houkutteli paikan päälle jopa ritariperhosen (ja Rautavaaran leveysasteilla voin sanoa sitä harvinaisuudeksi). Hyvin kaunis kukka, eikö? Knoppina voin näsäviisastella, että sen lehdistä saisi tehtyä minttuteetä.
Värimintun juuressa oleva jo kukkinut matala kasvi on muistaakseni nimeltään hulluakankaali.


Malva, jonka sain viimein kukkimaan tänä kesänä ^^


Kehäkukka, joka aloitteli juuri kukintaansa, ensimmäiset nuput ehtivät avautumaan vasta nyt lähtiessäni. Elokuun lopulla vihreä alue on täynä keltaisia ja oransseja kukkia. Kuvasta katsoen ylhäällä (siis maassa u know what I mean) on mehitähtiä.


Isomaksaruoho. Taustalla juuri kukkinutta päivänkakkaraa, josta torsin pois jo kukkineet kukinnot (näin sen saa jatkamaan pidempään kukkimistaan)

RaatavuaralleSunnuntai 19.06.2011 17:13

Tänään (kohta) lähtö sitten viimein Rautavaaralle kesää viettämään, rentoutumaan, lepäämään, luomaan, mietiskelemään, laittelemaan kukkapenkkejä...

~~~ Haluan palata luontoon ja katsella sieltä maailmanloppua ~~~

Hei hei ihmiset ^^ <3 Kuukauden päästä about sitten takaisin