IRC-Galleria

Guttersniper

Guttersniper

https://soundcloud.com/lokkijay

Selaa blogimerkintöjä

Kaikki huumeet on laillistettava - liikkeelle on varattu pöytäpaikka Tampereen Sosiaalifoorumin "Mahdollisuuksien Torilta". Näymme osallistuvien järjestöjen listassa nimellä KHOL. Asiasta on keskusteltu myös KHOL-foorumilla.

Tampereella Mahdollisuuksien tori valtaa Väinö Linnan aukion lauantaina 22.5. klo 10.30-17.00. Olisi siis erinomaista törmäillä osallistuvien KHOL-ihmisten kanssa ulosantimme suunnittelemisen merkeissä. Ilmoitelkaa tähän merkintään, mikäli haluatte osallistua.

Näillä näkymin miitti on lauantaina 15.4. Paikaksi ehdotan Hämeenlinnaa. Tiloja ei tarvitse varata, koska käsiteltäviä asioita on vähemmän ja todennäköisesti paikalle saapuu vähemmän porukkaa.

Alustavasti tarvitsemme yleistietoa antavia flyereita, pöydänpitäjiä, pöydän ja myös jonkinlaisen katoskyhäelmän, mikäli mahdollista. Flyereilla olisi kuitenkin kiire, koska niitä pitää suunnittelun jälkeen vielä painattaakin. Lisää ehdotuksia?

Tapahtuman jälkeen olemme puhuneet jonkinlaisista jatkoista. Tampereelle siis jäätäisiin muutamaksi tunniksi syömisen ja juomisen merkeissä. Lisää ehdotuksia?

Torin tämänvuotinen teema on ilmastonmuutos, mikä olisi erittäin hyvä ottaa huomioon omissa, erillisissä flyereissa. Tuodaan siis esille, että liberaalimpi päihdepolitiikka auttaa myös taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Yksittäisten käyttäjien vangitseminen ja rangaistuksen aulis jakaminen syö valtavat määrät rahaa ja on ajan saatossa osoittanut tehottomaksi keinoksi hoitaa huumeongelmaa. Laillistaminen takaisi tutkimusten mukaan valtiolle enemmän tuloja, jotka voitaisiin suoraan sijoittaa käyttäjien terveydenhuollon ja ennaltaehkäisevän päihdetyön lisäksi myös ilmastonmuutoskampanjoihin.

Lisäksi kannabiksen demonisoiminen on suuri jarru hampun potentiaalin soveltamisessa. Aivan vähän aikaa sitten kuollut "Hamppukeisari" Jack Herer tarjosi 10 000$:n shekkiä sille, joka pystyy todistamaan vääräksi sen, että hamppu on yksi toimivimmista ratkaisuista ilmastonmuutokseen.

"Mikäli fossiiliset polttoaineet johdannaisineen sekä paperiin ja rakentamiseen tarvittu puumassa jouduttaisiin kieltämään planeetan pelastamisen, kasvihuoneilmiön lopettamisen ja metsäkadon estämisen nimissä, jäisi jäljelle vain yksi vuosittain uusiutuva luonnollinen voimavara, joka on kykeneväinen täyttämään ihmisen paperi-, tekstiili-, kuljetus-, teollisuus-, kotienergia- ja ravintotarpeet. Tämä voimavara myös vähentäisi saasteita, uudelleenrakentaisi maaperää ja puhdistaisi ilmakehää samanaikaisesti. Tämä voimavara on nimeltään sama kuin se voimavara, joka on ennen demonisoiduksi tulemista tehnyt tämän kaiken aiemminkin, mikäli historiaan on katsominen: Hamppu."



Kaikki tämä on siis vain meikäläisen alustavaa höpinää. Heitelkää lisää ideoita, mikäli tulee mieleen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.