IRC-Galleria

Guttersniper

Guttersniper

https://soundcloud.com/lokkijay

Selaa blogimerkintöjä

Kaikki huumeet on laillistettava - liikkeelle on varattu pöytäpaikka Tampereen Sosiaalifoorumin "Mahdollisuuksien Torilta". Näymme osallistuvien järjestöjen listassa nimellä KHOL. Asiasta on keskusteltu myös KHOL-foorumilla.

Tampereella Mahdollisuuksien tori valtaa Väinö Linnan aukion lauantaina 22.5. klo 10.30-17.00. Olisi siis erinomaista törmäillä osallistuvien KHOL-ihmisten kanssa ulosantimme suunnittelemisen merkeissä. Ilmoitelkaa tähän merkintään, mikäli haluatte osallistua.

Näillä näkymin miitti on lauantaina 15.4. Paikaksi ehdotan Hämeenlinnaa. Tiloja ei tarvitse varata, koska käsiteltäviä asioita on vähemmän ja todennäköisesti paikalle saapuu vähemmän porukkaa.

Alustavasti tarvitsemme yleistietoa antavia flyereita, pöydänpitäjiä, pöydän ja myös jonkinlaisen katoskyhäelmän, mikäli mahdollista. Flyereilla olisi kuitenkin kiire, koska niitä pitää suunnittelun jälkeen vielä painattaakin. Lisää ehdotuksia?

Tapahtuman jälkeen olemme puhuneet jonkinlaisista jatkoista. Tampereelle siis jäätäisiin muutamaksi tunniksi syömisen ja juomisen merkeissä. Lisää ehdotuksia?

Torin tämänvuotinen teema on ilmastonmuutos, mikä olisi erittäin hyvä ottaa huomioon omissa, erillisissä flyereissa. Tuodaan siis esille, että liberaalimpi päihdepolitiikka auttaa myös taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Yksittäisten käyttäjien vangitseminen ja rangaistuksen aulis jakaminen syö valtavat määrät rahaa ja on ajan saatossa osoittanut tehottomaksi keinoksi hoitaa huumeongelmaa. Laillistaminen takaisi tutkimusten mukaan valtiolle enemmän tuloja, jotka voitaisiin suoraan sijoittaa käyttäjien terveydenhuollon ja ennaltaehkäisevän päihdetyön lisäksi myös ilmastonmuutoskampanjoihin.

Lisäksi kannabiksen demonisoiminen on suuri jarru hampun potentiaalin soveltamisessa. Aivan vähän aikaa sitten kuollut "Hamppukeisari" Jack Herer tarjosi 10 000$:n shekkiä sille, joka pystyy todistamaan vääräksi sen, että hamppu on yksi toimivimmista ratkaisuista ilmastonmuutokseen.

"Mikäli fossiiliset polttoaineet johdannaisineen sekä paperiin ja rakentamiseen tarvittu puumassa jouduttaisiin kieltämään planeetan pelastamisen, kasvihuoneilmiön lopettamisen ja metsäkadon estämisen nimissä, jäisi jäljelle vain yksi vuosittain uusiutuva luonnollinen voimavara, joka on kykeneväinen täyttämään ihmisen paperi-, tekstiili-, kuljetus-, teollisuus-, kotienergia- ja ravintotarpeet. Tämä voimavara myös vähentäisi saasteita, uudelleenrakentaisi maaperää ja puhdistaisi ilmakehää samanaikaisesti. Tämä voimavara on nimeltään sama kuin se voimavara, joka on ennen demonisoiduksi tulemista tehnyt tämän kaiken aiemminkin, mikäli historiaan on katsominen: Hamppu."



Kaikki tämä on siis vain meikäläisen alustavaa höpinää. Heitelkää lisää ideoita, mikäli tulee mieleen.

SyntyTorstai 15.04.2010 16:55

Maistaessamme toisiamme
jokin virkosi myrskyämään

Tunnustellessani kielelläni
henkesi luolastoja
luontoäiti loihti verestämme juotostinaa
ja kolvasi meidät eristyksestä ykseyteen

Muotouduimme
väkevästi supistelevaksi
tulvivaksi kanavaksi

ja se jokin lipui vatsojamme pitkin
rakastelevien perhosten siivittämänä

Pelko teki talonvaltauksen
Repiikö tämä olotila
kaiken säpäleiksi
yrittäessään vapautua?


Samalla tunne huusi järjelle
Tee tilaa uutuuden keitaalle
edes pieneksi hetkeksi,
sillä intuitio ei ole uhkapelaaja!


Ja niin Rakkaus repiytyi irti
kohtunsa kahleista
vapautemme kätilöimänä
vahingoitt(u/a)matta

Lapsemme hiljentyi kehtoon
haaveilemaan itsensä manifestoitumisesta
ja hänen untensa valtameressä
me tanssimme liekehtivää fandangoa

Siellä me olemme
valovuosien päässä
pahuuden kolminaisuudesta
Saatanasta, Echelonista ja Isoveljestä

Merkityksellisyyden
keskipisteessä
antamassa
jumalille
selkähierontaa


Onneksi Iltalehti oli paikalla tuomassa totuutta julki. Tämän kummallisuuden syy selviää munkkipussin takana olevasta tekstistä:



Siis vau.

Tästä voi lukea lisää.

Minulle sattui tänään jännittävä kommellus. Takapuolestani ulostautui kolme (saattoi olla neljäkin) keskikokoista hillotonta hillomunkkia. Paitsi että ne eivät olleet hillomunkkeja vaan ihan oikeita kakkapökäleitä. Minusta tämä ylittää uutiskynnyksen ihan kepeästi. Mitäpä mieltä olette - pitäisiköhän soittaa Iltalehdelle?


Tästä voi kuunnella lisää ja ostaa levyn.

Ajattelin muistuttaa teitä tästä.Sunnuntai 04.04.2010 17:25



Tästä linkistä pääsee kuuntelemaan herran albumia.


Eeppistä. Eargasm, eargasm ja vielä kerran eargasm <3
Pakko päästä katsomaan tätä kesällä!
Tässä Charlie Brookerin The Guardian-lehteen kirjoitettu erinomainen teksti, jonka päätin suomentaa astetta vapaammalla tyylillä ja pienillä lisämausteilla.

---


Kuvassa mefedronia. Tunnetaan myös nimellä meow meow.

Olen aina ollut kevytsarjalainen. En vetänyt kunnon perseitä ennen 25. ikävuottani, jolloin illanvietto huipentui erään kiinalaisen ravintolan julkiseen laatoittamiseen. Oletko koskaan miettinyt, miltä 60 syömäpuikkoparin yhtäaikainen putoaminen kuulostaisi? Älä minulta kysy. En muista. Olin liian kiireinen miettimään moista yskiessäni mahalaukkuni kirpeää sisältöä ympäri ravintolan mattoa.

En siis ole mikään juomari. Poltin pilveä 20-vuotiaana, kuten käytännössä jokainen silloisen ikäluokkani edustaja. Se ehkäisi tylsistymistäni, mutta samalla myös aikaansaavuuttani. Ei ole järin suurta intoa ottaa itseään niskasta kiinni, kun polttelee hatsia tyytyväisenä kaksi viikkoa putkeen omalla sohvalla kuin suuntavaistonsa hukannut merileijona, pelaten samalla Super Bombermania, syöden Minstrelsejä ja hihitellen Alastair Stewartin mahtipontiselle selostusäänelle Police Camera Action!-sarjassa. Pilvi irroittaa ihmisen hetkeksi maailmasta ison PAUSE-nappulan tavoin. Lopetettuani hiisailun aloin saamaan asioita aikaiseksi. Istun yhä sohvallani pelaillen videopelejä, napsien makeisia ja nauraen töllölle, mutta jos pitääkin käväistä hakemassa maitoa lähikaupasta, niin se on erittäin pieni vaiva verrattuna siihen, että paukuissa kyseinen homma tuntuu yhtä rajulta kuin pitkä avaruusmatka Mars-planeetalle. Tämä olikin kauheinta pilvessä olemisessa: Jokaiseen iltaan kuului se väistämätön lähikauppareissu, jolloin tunsi itsensä hermoilevaksi ulkoavaruuden olioksi. Hrr - ei kiitos.

Kokeilin muitakin aineita ja huomasin, etteivät nekään sopineet minulle. Esimerkiksi LSD ei todellakaan ollut minun juttuni. Kutsukaa minua vanhanaikaiseksi, mutta jos katson seinää ja se yhtäkkiä alkaa valumaan ja liukumaan kuin öljy vedessä, niin ensireaktioni ei suinkaan ole hämmästys ja huvitus - olen pikemminkin huolestunut talon rakenteellisesta eheydestä. Hyvälaatuisin happokokemukseni koostui tunnin mittaisesta vaelluksesta ympäri uskomattoman vehreää, auringon syleilemää niittyä. Siellä sitten katselin, kuinka kuuluisien urheilijoiden nimet ilmestyivät eteeni hehkuvina, kultaisina 3D-kirjaimina. Ennen pitkää joku kuitenkin rikkoi tämän lumouksen ojentamalla minulle kupin teetä: Olinkin opiskelijakämpässäni katsomassa myöhäisillan golf-ohjelmaa BBC2:lta pienestä mustavalkotöllöstä. Siitä hetkestä lähtien tunsin olevani ansoitettuna David Lynchin Streathamiin sijoittuvassa leffassa, joka kesti kahdeksan tuntia. Jälleen kerran: hrr - ei kiitos.

Nykyään olen valinnut olla erittäin hellä maksalleni ja koko keholleni. En tupakoi, juon vain silloin tällöin, ja sahaisin mieluummin jalkani irti kuin kokeilisin mitään tuplaespressoa vahvempaa. En halua päästä pääni ulkopuolelle, koska juuri siellä elän.

Tiivistettynä: Jos jotain olen oppinut niin sen, että en erityisemmin välitä päihdeaineista. En kuitenkaan pelkää niitä - yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Se on ehkäpä valtion henkisen hyvinvoinnin suurin uhka, ja silti sitä on vapaasti saatavilla jokaisesta kadunkulmasta - pilkkahintaan. Tätä substanssia diilaavat ihmiset väittävät sen laajentavan tajuntaa ja vahvistavan järkeä. Käyttäjät kokevat ensiksi välittömän tunnekuohun (usein euforiaa tai sitten raivokkuutta) ja tätä tunnetta seuraa tila, jota käyttäjät kutsuvat kasvaneeksi tietoisuudeksi. Valitettavasti tämä "tietoisuus" on vain harhakuvitelma. Suurkuluttajat kokevat päätöksentekokykynsä heikentyvän, tulevat vainoharhaisiksi, vauhkoontuvat ja suuttuvat helpommin, irtautuen jatkuvasti enemmän todellisuudesta. Ääritapauksissa käyttäjien tiedetään jopa muodostavan vihaisia väkijoukkoja ja hyökkäävän ihmisten kimppuun.

Tämä substanssi tunnetaan mitä erilaisimmilla nimillä ympäri Suomea. "Hesari", "HBL" ja "Maaseudun Tulevaisuus" ovat vain muutamia esimerkkejä nimistä, mutta aineen virallinen nimi on kuitenkin "Sanomalehti".


Aito kuva sanomalehdestä.

Puhtaimmassa muodossaan sanomalehti koostuu faktojen kokoelmasta, joka pystyy hallituissa olosuhteissa aktiivisesti kohentamaan tietämystä. Valitettavasti nämä faktat ovat kuitenkin kalliita, joten aineen häikäilemättömät diilerit "jatkavat" ainetta halvemmalla materiaalilla kulujen pienentämiseksi. Esimerkkejä näistä "jatkoaineista" ovat villit mielipiteet, paskapuhe, tyhjänpäiväinen hysteria, uudelleenlämmitetyt lehdistötiedotteet, uutisen vaatteisiin puetut mainokset ja Lady Gagan pepun paljastavat valokuvat. Kovaonnisella käyttäjällä ei ole juuri lainkaan käsitystä lopputuotteen myrkyllisyydestä. Suurkuluttajat yrittävät hyväuskoisesti sulattaa aineen sisältöä vain huomatakseen myöhemmin raivoavansa epäjohdonmukaisesti joko pubeissa tai sitten netin keskustelupalstoilla. Jälkimmäinen on kasvattamassa suosiotaan.

Valitettavasti sanomalehtien väärinkäyttö on niin laajalle levinnyttä, että se on rampauttanut valtion kyvyn johdattaa ihmisiä järkevään keskusteluun "huumeidenvastaisesta sodasta". Sanomalehtien jatkuva vouhkaaminen "Meow meowista" "M-Catista" (tai mistä tahansa "katunimistä", joita oikeat käyttäjät eivät aineesta käytä) on oppikirjaesimerkki. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, kuinka vaarallista tämä aine on, mutta korrelaatio näyttäisi puuttuvan kahden asian välillä: Kuinka suuri uhka aine uutisraporttien mukaan on vs. Kuinka valtava määrä koululaisia kyseistä ainetta uutisraporttien mukaan käyttää. Jokin tässä ei näytä täsmäävän. Sen sijaan, että saisimme selityksen, meille syötetäänkin tätä hysteeristä mainoskampanjaa aineesta, jota oletettavasti - kiitos tämän mediaraivon - on pian vapaasti saatavilla laittomilta, ei-säännöstellyiltä ja vaarallisemmilta markkinoilta. Jos olisin 15-vuotias, en kirjoittaisi tätä juuri nyt. Olisin yrittämässä ostaa "kasviruokaa" Internetistä. Ja seuraavana vuonna samoihin aikoihin olisin ostamassa ainetta pubin vessassa, jossa sen hinta on nelinkertaistunut ja sitä on jatkettu ties millä madotuspillereillä.

Henkilökohtaisesti puhuen pahimmat kohtaamani aineet ovat olleet nikotiini (järjettömän koukuttava myrkky) ja alkoholi (joka laittaa päätöksentekokyvyn heittämään häränpyllyä). Ainoa hyvä asia, jonka olen havainnut näissä aineissa, on niiden laillisuus. Jos jompikumpi tulisi laittomaksi, olisin luultavasti liuottamassa aivojani ja sokeuttamassa itseäni halvalla, laittomalla pontikalla ja puukottamassa sinua ja perhettäsi silmään rahoittaakseni tupakoinnistani muodostunutta tapaa.

Olen kuitenkin melkoisen tietämätön päihdeaineista puhuttaessa. Kuten sanoin, olen kevytsarjalainen. Voin varmasti taata päihdekokemuksieni olevan huomattavasti rajallisempia kuin keskivertojournalistin, etenkin kun lisää yhtälöön alkoholin. Joten arvatenkin nämä journalistit varmasti tietävät, mistä puhuvat.

On vaikea saada mielestään pois mielikuvaa siitä, että puolet käyttäjistä ei yritä "paeta elämiensä tylsyyttä", vaan rukoilevat pikaista vapaapäivää yhteiskunnan heltymättömästä paskapuheesta.

Cloud 9Sunnuntai 21.03.2010 05:28

Don't try to blow my paycheck to smithereens
Never shoot your silver bullets like they were gold
I won't adjust my perception by artificial means
Sever all the links to manhood - Do as you've been told!

I've been warned
too much to be alarmed

Won't find me knowing which way the wind blows
Won't find me making any kind of compromise
But I'll assure you that there will be lots of blood
Traded for the richest fields of oil for my SUV

Storm is there somewhere, but I just don't care
'cause I've got my own casualties
Our bank accounts are in the front line
The counter purchase for your views
for a better world
for greener landscapes
for smarter people
for a life worth fighting for.

--

Environmentalistinen laulu elitistisen elintasosyöpön näkökulmasta.

I fucking love this guy!Tiistai 16.03.2010 02:31

Tätä leffaa rakastanKeskiviikko 10.03.2010 03:46



Aivan järjettömästi. Herättää mitä upeimpia tunteita.
Herkistyn joka kerralla enemmän.
Ja toi biisi - ei saatana kuinka se uskaltaakin olla niin kaunis ja väkevä.
Jos ette ole nähneet, niin nyt olisi aika.
<3