IRC-Galleria

Oletko mielilipiteiden vaikuttama ja marinoima? Vai onko elämäsi omaksuttua, oman itse ajattelun, työstämäisen ja kokemisen kautta? Vai onko niin että olet pelkästään ihmisisitä päin johdettu. Mikään päätöksesi ei kenties ole sinussa kehittynyt, ilman kenenkään ihmisen vaikutteita ja mielipiteitä. Tai sitten tiedät että seura on muuttanut sinua kaltaisekseen.

Oetko peroonallisesti itsenäinen ihminen, vai uskotteletko niin? Olet elämältäsi kenties sitä, mutta ihmisenä oletkin vain heiluri, ja olet sitä mitä olet tänä päivänä, siksi kun muut ovat vaikuttaneet. Muut ovat jopa laittaneet ajatuksia sinulle mieleen. Et ole joutunut itse ajattelemaan, vaan olet ottanut ne vastaan mukisematta.

Oletko ihminen joka uskot huhuihin ja ihmisten reaktioihin? Jos joku tulee kertoen suuren totuuden tai paljastuksen jostakin, reagoit kuten hän, ja muutat heti paikalla käsitystäsi, ja alat myös paheksumaan. Ja sisäsistät ja heijastat sitä eteenpäin. Etkä tiedä, että se on valhe tai vääristynyt kuva. Oletko ihmisten vaikuttama ja ohjaama?

Haluammeko olla ihmisten kaltaisia vai Jumalan kaltaisia. Ketä kuulemme ja kenet omaksumme. Ketä uskomme, ketä ihailemme. Onko sinun asenne, kuin lähimmäisesi asenne, vaan ei Jumalan. Tai sitten se on vääristynyt Jumalan kuva, toisen ihmisen kautta, joka on epätäydellinen.

Annatko liikaa muiden vaikuttaa ja heijastaa jopa kauttansa vääristynyttä tai himmeään Jumalan kuvaa. Mutta eikö olisi parempi itse olla Jumalan vaikuttama suorasti, eikä jonkun ihmisen kautta?

Joku ihminen voi olla toisen uskovan vaikuttama, ja ajatella kuin se ajattelee, ja sen uskovan tausta-vaikuttajana on myös samanlainen himmeä vääristynyt peili. Eikö olisi syytä joskus ihan omaksua alkuupanijan ajatuksia ja luonnetta.

Jeshua sanoi, älkää olko ihmisten orjia ja Minä teen teistä vapaita. Hän haluaa että Hänen lampaansa seuraavat Häntä. Hän haluaa että ihmiset katsovat Häneen, kuin siihen vaskikäärmeeseen, jonka Mooses asetutti Jumalan ohjeiden mukaan ``puuhun``.

Joku voi sinulle sanoa, että et ole nöyrä, jos et kuuntele meitä (minua) ja usko meitä (minua). Ja että on Kristuksenlaista nöyryyttä, ottaa (minun, meidän) moite tai kehoitus vastaan. Ja jos ei kuuntele ja tottele, on ylpeä. Mutta Raamattu sanoo, että enempi tulee totella Jumalaa, kuin ihmistä. Tulee kuunnella Jumalaa.

Mitä sitten on oikea nöyryys? Onko nöyristely nöyryyttä? Ei vaan ole. Se on teeskentelyä. Nöyryys on pohja-asenne, eli se on tai ei ole. Se on kuten rakkaus tai ei ole. Se on hallitsija, ei hallittavissa. Rakkaus on hallitsija, ei hallittavissa. Ne ilmanemismuodot ovat hallittavia. Mutta ilmetä voi ilman nöyryyttä ja rakkautta.

Usein ihmiset katsovatkin vain niihin ilmenemismuotoihin, sanoihin ja tekoihin. Mutta ei siihen mikä on sen aikaansaaja. Se mikä on se tärkeintä. Ei ne ilmenemismuodot. Ilmenemismuodot seuraavat luonnollisesti sitä rakkautta, tai nöyryyttä. Rakkaus ja nöyryys ei ole ihmisponnistelun tuotos. Ne on tai ei ole.

Enimillään niitä heijastamme sanomattomalla olemisella, läsnäololla, katseella. Kaikkein vähiten tekomme heijastavat niitä. Tekojemme taustalla voi olla katkera ja paha ihminen, joka ei rakkaudessa ja nöyryydessä ole. Mutta ne jotka luottavat tekoihin, ne uskovat että teot on rakkautta ja nöyryyttä. Vaikka ne on vain ilmenemismuotoja, toisille ne on vain bluffia.

Rakkaus ei ole itsekäs, nöyryys ei ole itsekäs. Bluffi ei ole sellaista. Se että teemme hyvää, sanomme hyvää, siksi koska haluamme saada sen avulla jotain itsellemme, ei ole epäitsekästä. Mitä tähän sanoisin itsestä. Se vaan on niin, että tulee pukea ylle Jeshuan mieli, ja pitää oma kuolleessa tilassa. Oma mieli pitää olla orja, ja Jeshuan päällikkö. Ja jos oma mieli kukkoilee, sille tulee antaa kuritusta.

Mikä on sen kamalempaa kuin ihminen joka lemuaa kuolemalle, jossa haisee ja vaikuttaa kaikkinainen pahuus? Jonka sisus on täynnä saastaa, lietettä, kirousta ja riettautta. Hyi yäk!!! Paljon parempi olla täynnä Jumalan Pyhää Henkeä ja tuoksua hyvätuoksuiselta. Olla astia, jonka sisu on täynnä Jumalan öljyä ja Jumalan virran kristallin raikasta vettä. Missä siis on Jumalan pelko! Missä!???

Kukaan uskova pyhä, ei totisesti toivo saastan kylväjää omaan joukkoonsa, laumaansa, perheeseensä. Ei yhtäkään! Ihmisen täytyy tulla katuvana Jeshuan ja seurakunnan eteen! Ei nauraen ja kerskuen, pää pystyssä, ja saaden muotouskovilta siunauksen ja luvan levittää sitä turmioita minne tahansa, suvaitsevuus opin perusteella. Ei sellainen käy! Missä Raamatussa puhutaan muuten Jumalasta, joka on suvaitsevainen. Siellä puhutaan vaan radikaalista kaksiteräistä sanomaa. Jonka sisältö on kyllä tai ei.

Jumalan Sana tuomitsee synnin ja kauhistusten tekijät. Meillä on oikeus siteerata sanaa. Me olemme Jumalan pappeja. Meillä on oikeus varoittaa ihmisiä. Ja niin pitää tehdä, se on jokaisen Jumalaa pelkäävän velvollisuus. Piittaamattomuus on rakkaudettomuutta. Päästetään paha laitumelle, ja annetaan lupa sen turmella ruohoa. Pilkata pyhää! Ja sille joka ankarasti sille näyttää ovea ulospäin, koska niin ei kuulu tehdä. Sillekö sitten sanotaan, että et saa noin tehdä. Vaan sille joka saastaa kylvää, sille taas pitää antaa siihen lupa.

Voi tätä nurinkurista kuritonta aikakautta. Missä on totiset uskovat! Ei mitkään kesyt, vihollisen kesyttämät uskovat. Vaarattomat uskovat. Missä on Jumalan pyhät. Jotka omaa Leijona- sielut, jota tuo paholaisen kyykäärme joutuu pakenemaan. Liian paljon on kesyjä kissoja, jotka tyytyy seuraamaan luikertelijoiden liikkeitä... eivät aja sitä ulos, eivätkö tee siitä selvää.

Meidän pitäisi karjaista vihollisen henkivalloille, Jeshua Messiaan nimessä, väistykää! Ja ne joutuvat pakenemaan kauhuissaan! Mutta näin ei tapahdu! Ei tapahdu! Miksi? Tiedän ainakin hieman jotain tästä. Kun olet nimittäin uskossa radikaali ja voimakas, saat paljon vihaa, paljon pilkkaa, paljon arvostelua. Siksi koska vihollinen pelkää ja reagoi siten. Mutta jos et koe mitään taistelua, jos et koe hyökkäystä, jos et koe piinaa ja painostusta. Olet voimaton ja kesy uskova.

Kun opit kestämään vainoa, ja kaikkea kurjaa kohtelua, tulet tuntemaan todellisen vihollisen. Se ei ole ihminen, vaan henkivallat. Demonit, pahat henget. Ne tietävät ihmisen heikkkouden. Ne tuntevat ihmisen. Mutta Jumalaa ne pelkäävät. Ja hermostuvat. Mutta meidän ei pidä pelätä kuin Jumalaa. Meillä on Jeesus nimen voima! Meillä on Jeesus Veren Voima! Amen! Ja se riittää! Lakatkaa olemasta kesyjä kissimirrejä... tulkaa Juudaan jalopeuran kaltaisiksi!

Vastustakaa vihollista, älkää leikkikö sen kanssa. Ottakaa yllenne koko Jumalan sota-asu. Ottakaa ylle Jeshuan muoto. Ottakaa ainoaksi opiksenne Jumalan kaksiteräinen Pyhä Sana. Amen! Jeshua on voittaja! Hän on VOITTAJA! Ja me olemme voittajan puolella ja voittajan OMIA! Ei vihollisen, ei vihollisen kesyttämiä, kissoja. Vaan Jeshuan omia. Leijonan pentuja! Amen!

-- -- -- -- --- - -- --- ---

---

---- ---

---

-- ----

---

---

--- ---- -- --- - -- --
[Laulujen laulu 8:6. Sillä rakkaus on vahva (leijonan voima) kuin kuolema ,
tuima (leijonan pelottavuus) kuin tuonela on sen kiivaus (leijonan karjaisu),
sen hehku on tulen hehku (leijonan karisma), on Luojan liekki.]
-- -- -- -- --- - -- --- ---

---

---- ---

---

-- ----

---

---

--- ---- -- --- - -- --

Jumalan rakkaus on todella PYHÄ! Ja Jumalan rakkaus on kiivas. Se on todella omistava. Se on sitä. Se on ihanan ihmeellinen rakkaus. Se on omaistava rakkaus. Joka karjaisee viholliselle, jos se tulee lähellekään Hänen omia pentujaan. Leijona hallitsee laumaansa. Ja kaikki muut eläimet tietää kuka on Kuningas, ja pelkäävät sitä. Ja Leijona ei pelkää ketään. Leijonan ei tarvitse kuin irvistää tai karjahtaa, niin kaikki lähtevät kauas sen reviiriltä.

Täytyy käsittää mitä on todella Jumalan rakkaus! Joskus se edellyttää sitä, että paha ihminen, ajataan ulos ja ollaan kuin sitä ei olisikaan. Ja kun se on ajettu, se haikailee takaisin, mutta tietää että ei pääse, ennenkuin on muuttunut. Niin se alkaa tekemään parannusta. Koska se kaipaa takaisin. Sen omatunto alkaa heräämään. Se alkaa tajuamaan asioita. Mutta jos sen annetaan jäädä laumaan, se nauttii siellä olemista, suosion tähden, eikä ikinä tee parannusta.

Mutta mahdoton on luopion, Jumalan Sanan mukaan enää uudistua. Koska on uudestaan naulinnut Jeshua ristille, ja polkenut Hänen verensä alleen. Sekä luopiosta on poistunut Pyhä Henki, ja tilalle on tullut muuta. Pyhä henki, poistuu, lopullisesti siinä vaiheessa, kun Hänet on kokonaan .... niin... Hän (Pyhä Henki) on hyvin rakkaudellinen ja kärsivällinen. Hän sietää todella paljon. Hän sietää meidän tyhmyyksiämme. Hän sietää meidän erehtyvyyttämme. Mutta ei sitä, että joku ylen katsoo ja helveksuu Häntä. Kun Hän on lähtenyt, voineeko Hän enää palata? Voimme lukea vaikka Saulin kertomuksen Raamatusta.

Minä en voi sanoa absolyyttistä totuutta. Mutta Jumala tietää sen. Mutta kuitenkin totuus on että paha tulee poistaa keskuudestamme. Kaikkien uskovien Leijonan kaltaisten ominaisuus on näyttää sille ovea. Jeshua on ovi elämään. Jeshua on seurakunnan pää. Kun me näemme ja tunnemme meidän Kuningas Leijonamme, millainen Hän on, miten Hän toimii. Me alamme käyttäytyä samoin, meihin tulee samat piirteet, näytämme yhtä pelottavilta vihollisen silmissä.

Leijona on sankarieläin. Se antaa aina pentujen ensin syödä vatsat täyteen ja sitten vasta syö itse. Se pyytää aina itse oman ruokansa. Se ei syö pilaantunutta lihaa. Se ei kolua luita. Leijona on jalo, omiansa kohtaan. Leijona on eläin, joka osaa kehrätä, joka osaa nauttia elämästä. Leijona on viidakon ja erämaan mahtavin eläin. Ja Juudaan Leijona on hallitsija Iankaiken. Hallelujaa.. Hän on Mejesteetti! Hän on ristillä ollut koroitettuna. Ja nyt Hän on Isän edessä. Ylistys Jumalalle!

Kuvittele tilannne mielessäsi. Näet leijonayhteisön, jota hallitsee kuningasleijona. Naaraat saalistavat ruokaa, ja vihollinen kiertää pentujen ympärillä, yrittääkseen napata jonkun niskavilloista kiinni, ja viedäkseen sen pois laumasta. Sanotaan että vihollinen on eläintarhuri. Se tyhmä - tyhmä pikku leijonanpenikka, joka uteliaana meni pois laumasta, on kohta napattu kiinni. Ja pian se on elinikäisesti suljettu kaltereiden taakse eläintarhaan, ja kesytetty syömään ruokaa vihollisen kädestä.

Se ei enää koskaan karju, se ei enää koskaan saalista, se ei koskaan lisäänny, sen ruumiin voima on aina mitätön, sen yleiskunto on raihnainen, sen turkki ei ole koskaan enää kiiltävä ja tuuhea, se pikku leijona on vanhuuteen asti yksin, ja koko maailman edessä näyttelyesine, se ei koskaan näe emoleijonaa, se ei koskaan enää näe sisaruksiaan, se ei koskaan enää näe kuningasleijonaa, se ei enää koskaan ole vapaa, se ei enää koskaan haista erämaan tuoksua, safarin tuoksua, sen harja ei koskaan enää lennä tuulessa, sen juostessa vapaana erämaan keitaalla.

Pian se unohtaa kaiken, se ei enää unelmoi, se ei enää näe, se vaan tuntee ahdistuksen. Sillä ei ole mitään, muuta kuin se selli ja ne ahdistajat siinä ympärilllä, jotka napsivat valokuvia siitä joka ikinen päivä. Se on vankina ainoastaan sen tähden, että oli niin tyhmä, että silloin yhden kerran meni pois laumasta, vihollisen houkuttelemana. Se ei koskaan enää käyttäydy kuin leijona, vaikka se näyttää leijonalta. Älä ikinä - ikinä - ikinä ala kesyksi vihollisen edessä. Älä anna periksi synnille ja houkutuksille. Älä tee sitä!

-- -- -- -- --- - -- --- ---

---

---- ---

---

-- ----

---

---

--- ---- -- --- - -- --
Saarn. 9:4 Onhan sillä, jonka vielä on suotu olla kaikkien eläväin
seurassa, toivoa. Sillä elävä koira on parempi kuin kuollut leijona.
-- -- -- -- --- - -- --- ---

---

---- ---

---

-- ----

---

---

--- ---- -- --- - -- --

Eli pakanan on parempi, hänellä on toivoa pelastua, kuin sillä joka oli uskossa, ja luopui. Kuollut leijona on, uskosta luopunut ihminen. Koira on pelastumaton ihminen. Koira syö pilaantunutta lihaa ja koluaa luita. Se viihtyy siellä missä vain on saastaa, ja sille kelpaa myös parempikin saalis, jonka se varastaa jos kykenee. Se mielellään jäytää ihmisen lihallisuutta sekä räksyttää ja murisee ja näykkii. Mutta leijona on aivan muuta.

Raamattu2005: http://www.nettiseurakunta.net/2005/

Kaikki on elämässä niin niin yhtä turhuutta ja yhtä haileeta! Kurjaa! Mutta yritän sitten, olla pinnallinen ja laittaa vakavan minän pois tieltä, joka on se tosi minä. Oikeasti olen elämästäni kylläkseni saanut. Tiedän jo niin paljon. Ja se on totta. Mutta jaksaakseen elää, on pakko ilmeisesti olla pinnallinen. Joutuu jättämään pohdinnat syrjään. Oikeasti, en muuta osaakaan kuin vain pohtia. Toiset näkee elämässä vaan tämän hetken tai pelkän minän. Minä taas näen kaikessa kaiken ja sen tyhjänpäiväisyyden.

Tyhjänpäiväisyys ei täytä sisintä, joka on katoamaton. Se ei tee sisintä onnelliseksi. Etsin sitä. En sitä, mikä on pinnallista. Mutta tästä maailmasta ei löydy rauhaa ja onnea syvimmälle sisimmälle. Se on vain Luojassa. Minun sieluni kaipaa elävää Jumalaa ja ruumiini vapautusta kuoleman laista. Lain alla oleminen on taakka. Liha on taakka, lihan mieli on taakka. Lihalliset halut jotka kiusaavat, ovat taakka ja pistin lihassa. Ja tässä ajassa, liha on todellisuutta, se on sitä. Ja se vaivaa ja on levoton. Siksi koska se ei saa rakkautta. Siksi koska sitä aina kalvaa joku asia. Se ei ole vapaa koskaan.

Se on aina taakka, ja orjuuttaja. On siis hengellinen ruumis ja lihallinen ruumis. Hengellinen mieli ja lihallinen mieli. Ja ne aina ovat läsnä. Lihalla eletään maailmassa, mutta ei lihan mielessä, vaan Hengen mielessä. Mutta kieltämättä lihan mieli ei tahtoisi sitä. Ja on jatkuva hallinta, että se pysyy kurissa. Ja kurissa se ei pysy ilman viisautta. Viisas osaa varoa ja lopettaa ajoissa ja puhua oikein. Ja se viisaus on ylhäältä, ei ihmisestä. Itsessä viisas ihminen, palvoo itseään, koroittaa itseään. Herrassa oleva viisaus, antaa kaiken ylistyksen Jumalalle, ja on Hänenlaisella nöyryydellä puettu.

Kun ei vain kukaan iloitsisi kenenkään vahingosta tai vahingon tuotosta. Mutta se on niin että, ihmiset tekee tietämättä vahinkoa toisille. Tietämättä ja tuntematta toista. Jokainen sana on "oleva", yksikään sana ei ole persoonaton, koska joku on sen ajatellut kirjoittaa, kukaan ei kirjoita mitään tahdosta tietämättä tai tarkoittamatta jotakin sanoillaan. Mutta mikä on se tarkoitus? On niin että vastaanottaja, lukija, ymmärtää sen omalla tavalla. Mikäli osoittaja ei tunne toista, ja osoittaa sanansa toiselle, siitä mikä on kipeää. Joka on kuollutta, joka on pois pantua, ja muistuttaa siitä mikä on kiellettyä, se on kuin pistin.

Olen kuolettanut monet asiat elämässä. Ja se on vaikeaa ja kipeää. Mutta mikäli jostain tulee sanat, jotka ärsyttävät lihaa ja lihan mieltä, joka on pantu pois, se sattuu. Vaikka että on laittanut pois toiveen saada puolison, ja on surrut sitä, ja kuolettanut itseä sille aiheelle. Ja mikäli joku kylvää sitä, niin se sattuu. Se on ärsyttämistä ja se on loukkauskiven laitto eteen. Mutta silti se sanoja ei ole tarkoittanut pahaa, mutta on käsittänyt asian väärin, tai tulkinnut jotain väärin, tai sitten hän on sokea.

Mutta miksi sitten hän sanoo niin? Mikä saa hänet sanomaan sillä tavalla? Mikä? Mutta ei se ole niin tärkeää. Ei tarvitse tietää sitä syytä. Tarvitsee vaan huolehtia siitä että oma Jumalasuhde on kunnossa. Ei tarvitse ajatella miksi joku sanoi ja teki. Ei siihen pidä jäädä kiinni. Mutta se reaktio mikä itselle tulee, mikä se on. Shokki? Ahdistus? Pelko? Viha? Kauhu? Mikä se on? Miksi? Mikä saa aikaan sitä? Turvattomuus? Mistä syystä? Probleema on reaktio, ei aivoitus. Reaktio on tunnetta. Lihallista tunnetta.

Mutta voiko kuollut reagoida? - ei. Voiko kuolettunut reagoida - kyllä. Ihminen ei unohda asioita. Haavat paranee kyllä, mutta arvet jää muistoksi. Mutta maailmassa on ahdistus, liha on oirehtiva. Voi kun ihmisyyttä ei voi koskaan kunnolla käsittää. Ja mikäli sen käsittäisi, olisi mahdotonta elää, koska ei sietäisi hetkeäkään itseä. Koska ihminen on paha ja maailma on sitä. Mutta voimme toki nähdä sen mikä on pintaa, ja olla katsomatta siitä näkökulmasta elämää, mikä on syvällistä.

Kuitenkaan tarkoituksemme ei ole oppia tuntemaan itseämme, vaan oppia tuntemaan Jumalaa. Ja hyödyllistä on sekin, että oppii käsittämään sen mitä, Jumala ajattelee minusta ja millainen on Hänestä. Se on todella myös mahdollista ja se suo meille mahdollisuuden kasvaa Hänen tuntemisessaan. Hän on peili, Hän on kompassi. Minä en ole itseni kuvastin. Vaan Jumalan Sana on kuvastin. Tulee siis tuntea Jumala. Tulee tuntea Mestari. Kaiken aivoittelija ja Luoja.

Miksi minuun sattuu kun minua nimitetään? Miksi sinua sattuu kun sinua nimitetään? Katsotko itseäsi ja tutkit itseäsi, miksi reagoit siten? Vai onko niin että alat kaivelemaan syytä, miksi joku sanoi niin, ja millainen pahis se ihminen oli? Alatko miettiä sellaista joka ei ole tärkeää ja menet ihan väärille poluille? Mutta mikäli katsot itseäsi, ja näet itsessäsi vain kärsimyksen reaktion, tuleeko jäädä silloin siihen murehtimaan? Mikä saa aikaan sen tunteen?

Kärsimys - kärsimys - kärsimys. Mitä se on? Se on surua. Se on jonkun menetetyn asian surua. Tunnetko sinä kärsimystä, kun joku asia sattuu sisälle? Tunnetko murskan sisällä? Tunnetko voimattomuuden, lyyhistymisen sisäisesti. On kuin joku olisi ärsytetty, joku jonka pitäisi olla hallittu. Mutta se ei jaksa käydä sotimaan, vaan se on alistunut. Se on masentunut ja kuoletettu.

Mutta tuleeko siihen jäädä kiinni. Tuleeko jäädä hautaan? Tuleeko jäädä suruun kiinni? Vai nostaa pää ylös. Pukeutua Jumalaan, olla rohkea. Vaikka se tietää sitä, että silloin ei kunnioiteta, eikä tarvitsekaan. Sillä Kunnia kuuluu Herralle. Ja Jumala on Hän johon katsotaan. Hän on elämä. Hän on ylösnousemus. Häntä katsomme. Voi kun olisi vain vahva.. tarpeeksi vahva. Mutta monen vanhurskaan rukous voi paljon.

Onko niin täydellistä ihmistä joka ei koskaan kokisi shokkeja, jolle ei koskaan käy niin. Joka ei koskaan mene ymmälle mistään. Joka ei koskaan typerry, että mitä ja miten. Joka ei koskaan olisi seinää vasten. Jolle ei koskaan tulisi ylipääsemättömiä tilanteita, sellaisia yllättäviä, joihin ei varautunut. Että tulisi tilanteita joissa väistämättä reagoi epätavallisesti. Jolloin toimii tunteilla. Se on ihan normaalia että jotenkin reagoi. Mutta kuinka siitä selviää. Jääkö siiihen. Mikä on se tapa jolla pääsee siitä pois. Mikä on se uoma. Mistä löytyy siihen voimavara ja apu.


Siis on kolme pää- reagoimistapaa selvitä ensishokista.


1) ULOS-päin kääntynyt

a) käydä vastahyökkäykseen ja kostoon
b) käydä analysoimaan miksi joku teki ja sanoi
c) käydä paholaisen kimppuun ja vihata sitä, kun se teki noin toisen kautta


2) ALAS-päin kääntynyt

a) menee shokkiin ja alkaa itkeä ja jää ihan jumiin
b) alkaa analysoimaan itseänsä, ja kiertää ja kiertää vaan...eikä perille pääse itsestään
c) Alkaa tuhota ja rankaisemaan itseä, koska on paha ja toivoton


3) YLÖS-päin kääntynyt

a) itkee ja rukoilee
b) katsoo Jumalan näkökulmasta itseään
c) ei välitä mitä muut sanoo, ei jää tunteisiin, itseensä kiinni, vaan kiinnittyy Jumalaan

Kirjotanpa tässä erään aiheen, minkä tänään kehitin mielessäni. Tiedän että useimmat seuraavan kuvauksen kokevat päinvastaisella tavalla. Mutta minä olen enemmän tätä tyyppiä... ja kärsin siitä. Mutta tavallaan se on hyvä asia. Mutta mikäli olisi kaikessa suhteessa, jalat maassa oleva uskova, uskoisin että siitäkin ihminen kärsii hengellisesti. Ja näin ei pääse kaikkea hengellistä kokemusta omaksumaan ja kokemaan elämässä todeksi. Minä olen ominaisuudeltani tälläinen, kuin tässä alla kuvailen. Tosin siihen on ollutkin otolliset mahdollisuudet, alkaen aivan lapsuudesta käsin. Tämä seuraava kuvailu, on asia, mitä ei maailma kovinkaan ymmärrä ja hyväksy. Mutta joillekin se on elämän pohja ja katsomus.

Mutta uskon silti, siihen mikä ei näy, mutta tuntuu, juuri siksi, koska kukaan ei sitä selitä toisin, ja todista sitä. Minä en ole painottuvasti epäilijä sekä kyseenalaistaja. Olen tosi herkkä uskomaan. Jos epäilen vähän aikaa, niin siinä sekoaa. Koska epäillessä, pitäisi saada realistisia todisteita, ja koska niitä ei ole, on vain ainoa perusta uskon perusta ja epäilyt silloin on pakko jättää selän taakse. Epäily edellyttää konkreettista tosiasiaa. Se edellyttää myös todistetta sen puolesta tai vastaan. Sen puuttuessa, sille epäilylle ei ole siis perusteita ja painoarvoa.

Sillä epäily ei perustu uskoon (ns.kuvitelmaan), vaan järkeen ja ymmärrykseen. Ja koska järjelle ei ole todistettavaa katetta, niin jää jäljelle vain usko. Usko on siis luotettavampi tosi asia, koska sen tuntee, toisin kuin epäusko, jolle ei ole perusteita joihin voi luottaa ja siihen sitoutua. Voisiko tämä sensijaan tämä esitetty asia tuoda ymmärrystä asioihin, mitkä niin on tuntemattomia normaalille järjelliselle ihmiselle. Tämä asia on siis, yhtä totta kuin joillekin on oma asia ja näkökulma. Ja toki ne on ristiriidassa toistensa kanssa. Toinen on selitettävissä, toinen ei. Toinen ei ole tunnettavissa, toinen on. Toinen on tätä ja toinen tuota..

Monet traumat, paniikit ja shokit tulevat ihmisille, kun he ei saa vastauksia omiin kysymyksiinsä. He joutuvat sellaiseen sumaan, ahtautumaan, jossa menettävät suhteellisuuden tajun. Ja romahtavat tai sitten hakevat apua viime hetkellä ja useinkin dramaattisella tavalla. Mutta miten on mahdollista sellaisen paineen kehittyä ihmisessä? Tuleeko se siitä syystä yksinkertaisesti, että ajatukset eivät ole toinen toisia tukevia, vaan kaikki sinkoilee sinne tänne, etsien ulospääsyä levottomasta tilasta. Joka ueinkin on ihmisen sisässä, eikä ajatuksessa.

Toisin ajattelu ja järki on työkaluja. Mutta miten on mahdollista, että joskus niitä saa yhteen? Vai onko niin että ajatuksien ruuhka tulee sielun kuohuttamana esille. Siis ajatukset eivät ole se ongelma, vaan sielu. Mutta ajatuksilla ilmaistaan sisäisyyttämme. Siis, ehkä kun ei osata ilmaista, jostakin syystä, niin ajatukset ovat sekasortoiset. Ne eivät osaa tulkita sisintämme. Mitä silloin ajatuksiemme tulisi todella etsiä ja tutkia, syytä, sisintä, vastausta vai logiikkaa?

Kaikki vastaukset löytyy itsestämme loppujen lopuksi, mutta mistä ratkaisu? On siis aivan liikaa kysymyksiä ja omalla tavalla ymmärrettyjä merkkejä, jotka puoltavat sitä omaa käsitystä, mutta aihetodisteet on kuitenkin sitä vastaan. Silloin jää kelaamaan ja kelaamaan paikalle, eikä pääse eteenpäin. Ja kun kelaa, sitä vaan enemmän kiertyy ja kiertyy sotkuun. Voi olla että usko ja realismi tökkäävät. Joku uskoo niin varmasti, että ei voi luovuttaa, ennenkuin ymmärtää.

Minä olen tälläinen. Minun tarvitsee kaikki tietää prikulleen. Minä olen pilkunviilaaja, en suurpiirteinen. Minä olen niin niin ärsyttävän pikkutarkka, kaikki pitää tietää ja käsittää. Jokainen ihan pikku pikku yksityiskohta. Ja vielä, että en arvosta järkeä absolyyttisena luotettavana lähteenä, sillä se minullakin muuttuu ja kehittyy, tai oikeastaan se muuttaa mielen suuntaa tahtomallaan tavalla. Toisin kuin usko, joka ei luovuta, vaikka kaikki näyttää punaiselta, vaan usko ja toivo sisässä vakuuttaa muuta ja se muu todistaa itselle sitä että pysy lujana. Toisaalta voi olla että vaan riippuu siinä, eikä irti pääse, juuri siksi kun ei voi ymmärtää.

Kuka tämän ymmärsi. Olen tosi vihainen itselleni että toimin näin, mutta en voi sille mitään oikeastaan. Olen niin sinnikäs ja periksiantamaton ja se on harmi. Toisaalta se on vahvin piirteeni ja hyvä. Siitä piirteestä Jumala saa paljon irti. Sillä Jumala rakastaa lujuutta, sinnikkyyttä ja vilpittömyyttä Hänen puoleensa. Toisin sanoen kun ankkuria ei saa pakitettua aikaan, sen ainakin saa kiinni Taivaallisiin.

Tälläinen kuvaamani sinnikkyys ja siihen vielä se asia että Jumala on tutkimaton kokonaislaadussaan, ja Hän vaikuttaa ja tekee paljon asioita ja työtä ihmisessä, jota ihminen ei edes voi myöskään käsittää. Mutta sen tuntee ja Hänet tuntee. On siis Hänestä todella riippuvainen, juuri siksi, koska on niin paljon kysymyksiä Hänen puoleensa, ja tahtoo saada vastauksia ja oppia ymmärtämään Häntä. Ihminen kysyy Luojalta aina... miksi miksi.. miten ..? Tämä pitää ihmisen lähellä Luojaansa. Sillä Hän antaa vastauksia.

Jos ihminen ei ole varma, sillloin hän tekee itselleen vahingon. Nielaisee isomman palan, kuin voi nielaista. Ja ihminen itse saattaa olla silloin se, joka joutuu syödyksi. Koska ei kykene ottamaan asiaa vastaan, eikä myöskään suojautua sen mahdollisilta seuraamuksilta. Mutta toiselle varma fakta, voi olla toiselle epävarma asia. Toinen ihminen on jalat tiukasti maassa, ja toinen henkilö liitelee pilvissä. Ja sellaiset eivät ole taipuvaisia ymmärtämään toisia. Vai ovatko? Onko ne asiat todella toistensa vastakohtia?

Niin usko ripustautuu.. mutta mitä siihen tarvitaan, että voi päästää irti jostakin asiosta, mihin uskoo, vaikka sitä ei näe? Ja onko se todella uskoa, vai luuleeko sitä uskoksi? Olen ihan - tööt... Tai mikäli siitä pääsee jollakin ihme konstilla eroon, niin pitääkö tulla realistisen pohjan vastaan, minkä turvin voi päästä eteenpäin? Siis pelkkä uskohan, on pitämistä, ei irrottamista... siis miten siitä irti pääsee?? ööh... tööt...??? Minulle iso riesa..

Voi kun saisi lisää ymmärrystä... miten niitä solmuja muuten avataan? Tarvitaan ohjeet? Mutta jos omassa pääkopassa vaan tutkii ja tutkii, niin tuleeko siinä kudottua mitään, vai sotkettua itseä enemmän rullalle ja solmuun. Oikeastaan kun on sellaisessa pattitilanteessa, silloin pitäisi saada näkemystä, ulkopuolisesta sektorista käsin, koska usein on niin sokkona.. ja ymmällä, että ei näe siinä tilanteessa purkupäätä, tai ongelmakohtaa. Mutta ratkaisun pitää olla hengellinen, jos kysessä hengellisesti tulkittava on jämähtämistilanne. Tosin näille löytyy aina paljon selityksiä, miksi ei pääse eteenpäin.. ja miksi sitä ja miksi tätä.

Joku voi laittaa syyn lapsuuden ajoille, joku pahojen henkien syyksi, joka mielenterveyden syyksi, joku sukukirouksen syyksi, joku syyksi, että kun muillakin on, tai syyksi luonnonilmiön. Syitä löytyy ja löytyy loppumaton määrä. Mutta saavatko syyt, aikaan mitään ehjää tuloskuvaa? Ja mitä ne syyt kertovat ihmisestä? Ovatko syyt, kenties ongelmatilanteen purkamiskeinoja? Ja millaiset syyt vaikuttavat siten ja mitkä eivät avaa mahdollisia väyliä eteenpäin pääsyyn? Mutta mikä on se olennaisin syy? Ja mitä ei tulisi siinä tilanteessa edes miettiä?

Tuleeko ongelmanratkaisun tulla sisältä, ylhäältä, ihmiseltä vai jonkun muun tahon tiimoilta? No, jos sitten ne syyt terminoi ja karsii... eli vaikka ne selvittäisi ja laittaisi pois mielestä, ja siltikään ei tilanne selkene? Onko silloin alettava vaan ajattelemaan itsestään, että olen lahjakkuus ja ihmeellinen.. voi sentään... Ja sitä syy- seuraus . ihmistä ei kukaan koskaan käsitä. Sillä syy on aina jonkun niskoille vieritettävä. Ja usein se alkaa omasta itsestä, jolloin alkaa itseä tonkimaan ja rankaisemaan. Koska usko ja pitäytyminen on loppujen lopuksi henkilökohtainen asia.

Mutta onko oikein siitäkään huolimatta etsiä syytä itsestä? Koska muista sitä syytä ei edes kannata etsiäkään. Mutta voi olla, että joku asia, on vaikuttanut, siihen, mutta toinen asia ei ole siihen itsessään syyllinen. Vaan on joku ihmisessä, joka on ottanut sen omakseen, ja siitä syystä kärsii syynseurauksista. Mutta syyn toinen laita on armo. Mutta sovitellessa sitä asiaa, en koe senkään sopivan tähän tilanteeseen. Sillä kuinka se voisi olla ongelmanpurkukeino? Kun kaikessa on käsittämisestä kyse.

Vai miten se on... tuntuu että olen vaan yhä ymmälläni... tutkin ja hutkin... enkä vaan tajua.. olen varmasti sanonut tuossa jossakin ratkaisun lähteen... mutta kun en oikein tajua.. missä kohtaa se on.. ja miten se voisi käytännössä toteutua? Ja kun se ei ole minulle avautunut, mutta ehkä kenties jollekin toiselle? Tämä on teoriaa, tämä on asian tutkimista kuin suurennuslasin läpi. Tämä ei ole pääsy tilanteesta ulos. Vaan sen etsimistä, mikä voi auttaa löytämään sen ratkaisun, ja niin että siihen voi tarttua, olipa se mikä oli. Ratkaisun pitäisi olla järkemme, näinkö ymmärsin, eli palattiin alkuun.. jummi jammi.. opinko mitään? Vai meninkö enemmän vaan ymmälleni - siltä vaikuttaisi.

Onko niin että usein tavallista keskitasoa älykkäämmät ihmiset joutuvat usein tälläisiin paineisiin. Sillä he haluavat käsittää kaiken ja hallita kaikkea. Mutta usein kieltävät tunteensa ja sielullisuutensa. Ymmärtäisin että hieman tyhmempi ihminen, jos näin voi sanoa, laittaa kaiken lekkeriksi, ja ei viitsi takertua pikku seikkoihin. Vaan laittavat itsensä elämyksiin. Älykkäämmät taas eivät ole niinkään elämyksistä nauttivia, vaan siitä että tietävät kaiken mahdollisen kaikesta. Tosin moni hyvin tunteellinenkin, joka on sisältä hauras, voi olla todella älykäs.

Olisiko sitten juuri tällä henkilöllä alttiutta sitten romahtaa helpommin, koska ei voi hallita tunteita, eikä selittää niitä arvaamattomuutensa tähden. Tälläinen ehkä kokee joskus tunteensa suureksi ongelmaksi, eikä nauti niistä ja niiden avulla. Sillä hyvin älykäs on seulova ja ylikriittinen ihminen. Joka vaikka haaveksii nautinnoista, ei voi sitä tehdä, sillä hän saattaa olla täydellisyyden ihannoija ja siihen tähtäävä ihminen. Sellaisella ihmisellä on se vaara, että jää elämä elämättä ja voi olla vain hieman todellisia ystäviä, joihin kokee yhdistävää läheisyyttä ajattelun kannalta.

Siis, sillä joka on himan vähemmän älykkäämpi, osaa auttia kenties elämästä paremmin, koska osaa päästä irti. Miksi siis jotkut ovat niin syvämietteisiä? Onko syy ihmisen perimässä, vai siinä minkälaisessa ympäristössä on kasvanut lapsuus ikänsä. Voisivatko kaikki olla omistautuneita ajattelulle. Ajattelija ihminen, on hyvin vaikea selkoinen, hyvin vaikeasti ymmärrettävä, hyvin vaikeasti jopa kohdattava. Siksi koska hän katsoo kaikkea syvimmältä, laajimmalta tai kauskantoisemmalta kannalta. Ja puhuu myös usein samalla tavalla kuin ajattelee.

Hyvin älykäs ihminen ei ota turhia siirtoja, ei tee turhia riskejä. Vaan laskelmoi kaiken tarkalleen, arvioiden voimavaransa mukaan kykynsä. Usein sellainen saattaa tehdä suuria asioita, ja hän tietää niistä selviävänsä. Mutta joskus saattaa joku asia, aiheuttaa suman sillekin, että kaikki se mihin on alkanut jää sivuun, sen ajaksi kun tyydyttävä ratkaisu tai vastaus on löytynyt niille asioille, jotka saattoivat itsensä siihen tilanteeseen. Tilanteen selvittäminen on siis tärkein asia. Sillä ajatukset ei voi luoda ja jatkaa yhtään mitään, jos ne on lukkiutuneet johonkin asiaan. Ne kaikkinensa jäävät syrjään ja tois-sijaiseksi.

Hyvin älykäs ihminen on luova. Hän elää voimakkssasti sisäisen inspiraationsa varassa, ja hän tarvitsee erittäin paljon palautetta, joka taas kannustaa häntä jatkamaan luomistyötänsä. Sellainen ihminen saattaa elää kodissa, mikä ei ole todellakaan ole tiptop. Mutta jokainen ajatusta ja miete aivosoluissa on tiptop - paikoillaan. Ja mikäli ajatukset aivoissa jostakin syystä kokisivat jonkun ylipääsemättömän trauman, ihminen lamaantuisi. Voi olla että juuri herkkä tunnemaailma syöksee ajatukset valtavaan kaaokseen, sillä järki ei kykene hallitsemaan niitä, eikä myöskään niitä itselle selittämään.

Hyvin älykkään ihmisen tavoite on pitää oma mieli ja tunnemaailma tasaisessa lämmössä. Kaikkia arvaamaton leimunta saattaa, aiheuttaa sellaisen suman mielelle ja ajatuksille, josta ei pääsekään noin vain ylitse, juuri siitä syystä, koska sellaista ei voi analysoida. Sille ei löydy ajatuksia tyydyttävää perustetta. Älykäs ihminen on usein flegmaattinen ja tasainen. Hän välttää kaikenlaista turhaa tunnekuohuntaa. Hänessä on tunteet, mutta ne pitää olla kurissa. Hänen ajatustensa ja järkensä täytyy olla kaiken yläpuolella ja hallita häntä tiptopisti.

Sille ihmiselle kykenemättömyys luomaan uusia asioita, olisi katastrofi. Jokaisen älykön sisällä on erittäin tunteellinen sielu. On mahdotonta että mikään tunteeton voisi luoda mitään hyvää elämässä. Mutta on niitäkin, jotka ovat sitten sairaita tunteiltaan, katkeria ja vihaajia. Jotka eivät tule toimeen itsensä kanssa, vaan etsivät syytä muualta, kuin itsestä. Ne jotka pärjää elämässä itsensä kanssa, he osaavat aina käsittää sen, että kaikki ratkaisu on itsessä, ja siinä että ottaa sillä ratkaisulla vastaan Jumalan itsensä omaan elämäänsä.

Ja silloin kun hän antaa niiden tunteiden tulla esille, usein voimakkaasti ja palavasti, niille pitää olla kohde, joku joka on hänelle vastakaikuna, joku johon hän saa antautua hetken ja onnellisesti tyydyttyneenä jatkaa tasaista harmonista elämää. Mutta turhautuneena, jolloin ei ole kohdetta, ne ovat hänelle rääkkäystä, ne on hänelle itsessään hänen pahin vihollisensa, silloin kun ne hallitsevat ja harhailevat kohdistumatta mihinkään. Hän välttää kaikkia mahdollisia tilanteita, jotka saattavat laukaista nuo tarpeet ja tunteet. Mutta siltikään hän ei ole kova ihminen, kuten ulospäin hän usein antaa vaikuttaa. Vaan jopa erittäinkin lämmin, niitä kohtaan joista hän pitää erityisesti.

Tässä on ratkaisu! Tässä se on! Tässä se on! Halleluja! Tämä on se ratkaisu ja vastaus!

Älykäs on ihminen on erittäin panostava ihminen, joka laittaa koko sielunsa, ja elämänsä luovuuden ja keksimisen varaan. Hän saattaa jopa kadottaa itsensä, elämyksensä tähden. Hän on erittäin sitoutuva ja vahva persoona. Hän on erittäin määrätietoinen ja varma ulospäin kaikessa. Hän vastustaa kaikkea epävarmuutta ja sohimista. Hän tietää ja kokee tunteensa olemassaolon, ne ajottain antavat sykäyksiä, mutta hän on kuitenkin erittäin kärsivällinen ja periksi antamaton. Sillä hän ei voisi rakastaa vain vähän, sitä jota hän on kauan ja pitkään odottanut ja rukoillut.

Vaan hänelle se kohde on hänen elämänsä tärkein maallinen sijoitus. Hän laittaa omat halunsa kuriin, vaikka ne signaalisoisivat. Hän täyttää lahjakkailla luovilla ajatuksilla mielensä. Ja on jopa niiden suhteen melkoinen narkomaani. Kun hän löytää puolisonsa, hänestä tulee silloin hänen elämänsä palvonnan kohde. Johon hän satsaa itsensä kokonaan. Josta hän odottaa saavansa myös ajatuksilleen tukea ja järjelleen innoitusta luoda uutta ja jakaa se puolison kanssa, jolloin se on yhteinen tulos.

Älykäs ihminen on erittäin minä tietoinen ja perfektionisti. Mutta älykkään ei ole todellakaan mahdotonta olla nöyrä. Kun ymmärtää itsessä olevan ratkaisun avaimen kaikkeen, sillä että tarvitsee Jumalaa, ja Hänen antamaa innoitustaan, hänestä tulee Taivaan Isää suuresti palvova ja rakastava lapsi ja hän antaa kunnian Hänelle. Älykäs ihminen voi lyhyessä ajassa viisastua, koska omaksuu oman itsensä järjen prosessoimana, sen että kuka hän on ja mikä on elämän tarkoitus.

Meillä ei ole rakkautta itsessämme. Ei ole... vain sen janoa ja kokemisen nälkää. Meillä ei sitä todellakaan ole itsessämme. Ei ole! Vain ja ainoastaan olemalla Messiaassa, ja Pyhässä Hengessä meissä on rakkaus. Sillä Hän on rakkaus. Ja me emme omista rakkautta, vaan Hän. Ja Hän vaikuttaa tahtomalla tavallaan. Hänen rakkaus vaikuttaa, ankaruutta, lämpöä, välittämistä, yhteyttä, sääliä ym.. Ei minä, vaan Hän. Hän vaikuttaa minussa. Hän. Hän siis valloittaa minut. Hän täyttää minut. Minussa ei ole rakkautta, muutoin siis kuin vain Hänessä olemalla. Ja Jumalan rakkaus on totuutta. Se on Pyhää. Se on rehellistä ja aitoa. Se on sitä! Se ei ole kuten ihminen sen käsittää olevan. Jumalan rakkaus kuluttaa ihmistä. Se polttaa pois kuonan. Se vaatii kaiken. Se täyttää kaiken. Se on tinkimätön. Se edellyttää kokonaisvaltaista antautumista Hänelle. Koko sydämen antamista. Jumala rakastaa janoa, ja janoista sydäntä. Hän täyttää Häntä janoavat. Epätoivoisen janoavat Hänellä itsellään ja Hänen rakkauden Hengellään. Hän rakastaa epätoivoisesti Häntä etsiviä ja kaipaavia sieluja. Ja kun Hänestä täyttyy - Hänen rakkaus läikkyy. Ja se on kuumaa kuin laava...se on väkevää, se on vaativaa.. se on intohimoista. Se on polttavaa... se on sitä! Se on sitä! Jeshua kävi ristille rakkauden tähden, Hän oli ja on rakkautta täynnä. Rakkaus ei etsi omaa kunniaa. Vaan Jumalan kunniaa.

Siis ihan otettaisiin tosissaan ja vakavissaan nämä uskon asiat. Jumalan valtakunta ei ole huvia ja kevytmielisyyttä. Jumalan valtakunta ei ole sitä. Kuka haluaa olla yhtä vakavissaan uskosta, kuin David Wilkeron tai Hilja Aaaltonen? Voitteko kuvitella, että he olisivat hauskoja julistajia ja itselle maallisia asioita varastoivia ihmisiä. Ei Jumalan ihmisen passaa olla maailmallinen. Sellainen on menestysteologiaa. Jokainen joka katsoo Jumalan Sanaa peittelemättömin silmin uskossa, muuttuu Jeshuan kaltaiseksi. Hän oli vakava ja nöyrä. Hän ei katsonut saaliiksensa olla maailman kaltainen. Minua puhuttelee moni uskova, joita Jumala käyttää. Hilja Aaltosen runot ja kirjat on syviä ja arvokkaita.

Ne ovat vakavaia, mutta todella syviä. Niistä on kaikki turhamaisuus kuorittu pois. Hänessä huokuu Messias. Haluatko että Hän huokuu sinussa. Vaikka se ei ole pelkkää iloa. Se voi olla orpoutta ja yksinäisyyttä ja koleutta. Uskossa olo on syvää! Se on tosi syvälle porautuvaa. Se ei ole pinnallista, ja pinnallisten asioiden kanssa leikkimistä. Se on syvää! Luotaamattoman syvää. Jeshua oli maailman yksinäisin ihminen. Hän tunsi tosiaan kaiken. Tiesi kaiken. Oli maailman ja näkymättömien luomistyössä mukana. Hän oli yksinäinen mies. Hänellä ei ollut ihmisille omaa annettavaa, vaan ainoastaan Jumalan Sanat. Hänellä ei ollut tarvetta uskoutua ihmiselle. Hän tiesi mitä on ihminen.

Hänellä oli vain yksi luotettava suhde ja se oli Isään! Hänellä ei ollut ketään ihmistä ympärillä, joka olisi Häntä ymmärtänyt. Kukaan ei ymmärtänyt häntä todella. Mutta Hänen rakkaus veti ihmisä puoleensa, sillä Hänestä hohti Jumala. Hänessä oli Jumalan koko täyteys, Pyhässä Hengessä. Hän oli yksinäinen. Hän oli. Hän oli lähde. Hän on lähde. Hänessä virtasi lähde. Hänen kautta kaikki on ja tulee olemaan. Minä olen käsittämässä tätä asiaa. Se on todella todella asia, joka tapahtuu, kun on paljon Jumalan edessä. Kun suostuu karsittavaksi. Kun suostuu Jumalan tutkimaksi. Kun suostuu Hänen vallitsevan elämää. Kun suostuu antaumaan Hänelle. Kun suostuu, kieltämään itsensä ja seurata Jeshuaa, minne Hän johdattaa.

Uskoisin että Monilla uskovilla on paljon ystäviä. Mutta he luottavat heihin enemmän kuin Jumalaan. He tukeutuvat enemmän heihin, uskovat enemmän heitä, kuin Jumalaa. He enemmän etsivät ihmisiä, kuin Jumalaa. He enemmän lukevat makasiinilehtiä, kuin hengellistä kirjallisuutta. He enemmän pölpöttävät ihmisten kanssa, kuin Jumalan. He enemmän haalivat itselle nautintoja ja omaisuutta, kuin sisäisiä aarteita, mitä Jumalalta tulee. Mutta se joka haluaa tulla Jeshua kaltaiseksi, se muuttaa käsitystä, se muuttuu toisenlaiseksi ihmiseksi. Se tietää mikä on ihminen. Se ei etsi omaansa, vaan Jumalan valtakuntaa. Sen metodit asettuvat Jumalan mukaiseen järjestykseen.

Jos joku kokee tämän sanan armottomana. Se on sitä. Ja saa ollakin. Veren evankeliumi ei ole leikin asia. Yksi on uhrautunut, Yksi ei laskennut kustannuksia! Yksi oli purevan raitis! Yksi kärsi, yksi oli hyljeksitty. Ja Hän on Jeshua Messias! Mitä me olemme, parempiako kuin Hän? Parempaa kohteluako meidän pitäisi saada, kuin Herramme? Paavali sanoi että Messiaan pilkkaa, saamme kokea, mikäli mielimme olla radikaalisia uskovia. Ja Jeshua oli radikaali. Hän oli ja on. Hän on! Hän huusi Sanat. Hän käski ankarasti opetuslapsia. Mutta Jeshua on rakkaus ja Hänessä vaikutti Jumalan Henki.

Rakkaus on tosin ankaruutta - myös! Se on perusta. Se on vallitseva asia. Se on kiivas asia. Se on nöyrä asia. Se on vahva ja luja asia. Se on! Se on yliluonnollinen asia! Mitä me olemme? Pelkkiä pelkureita! Aivan kuin Pietari, joka oli Jeshuan yksi rakastetuimmista opetuslapsista. Me olemme luusereita. Ja meidän pitää olla sitä. Elämämme pitäisi olla yliluonnollista selviytymistä ja johdatusta täynnä. Koska olemme sellaisia, kuin Jeshua? Vai olemmeko? Tämä kirjoitus on joistakin tuomitsemista. Kumpa osaisin puhua lempeästi ja rakastavasti, mutta en voi minä säätää sitä asiaa.

Veri kaiken puhdistaa
Veri tänään uutta luo.
Pääset yhteyteen Jumalaan
Kaikki anteeks´annetaan.

Veri kaiken sovittaa
Veren voima suurin on.
Päästää siteet synnin orjuuden
Tule veren vapauteen.

Kristus ristille käy (x2)

Tuohon tuskaan ja vaivaan
Jeesus ristille käy
Eestä syntisen ihmisen
Veri vuotaa, päällä syyllisen
Tuskat raastaa, miestä vaivojen
Kaiken sovittaa, vain Veri ihmeinen.

Veri kaiken puhdistaa
Veri tänään uutta luo.
Pääset yhteyteen Jumalaan
Kaikki anteeks´annetaan. (x2)


esittäjä ja myös sanoittaja: Freidiba Boodos
laulu on vuodelta 1981 (Rauhan sanoma)
http://www.yle.fi/levysto/firs2/kappale.php?Id=Kristus+ristille+k%E4y

Olen päättänyt myydä tai antaa televisioni pois. En ole sitä katsonut ollenkaan yli vuoteen. Ja minua ei edes koko toosa kiinnosta. Ja nyt ilmeisesti lupatarkastaja on rimputellut ovikelloani. Ja televisio on niin raskas, etten voi sitä viedä ja siirtää minnekään tuosta paikaltaan. Olen itse 50 kiloinen ja telkkari painaa aivan liikaa. En jaksa sitä hetkeäkään pitää käsissäni. Se on niin iso 28 tuumainen laajis. Ja on varmaa että tarkastaja ei jätä minua rauhaan. Ja sitten jos se jollakin tavalla konstittelee itsensä tänne, minulle rapsahtaa satojen eurojen sakot. Ja takuulla en ole katsonut sitä. Mutta ne ei usko. Minä hentelo nainen en jaksa sitä vaan viedä minnekään. Joten aion siitä päästä eroon. Samoin saa videot mennä ja nauhoittamani hengelliset vhs-kasetitkin, kaikki mitä on yli sata. Mutta en oikein tiedä, mikä on viisas ratkaisu tähän. Mutta eroon siitä on päästävä! Se ei kiusaa minua, mutta tarkastaja kiusaa. Mitä siis tekisin? Varmaan helpottuisi olo siitä. En ole videoita katsonut yli vuoteen. En siis yhtään mitään. Joku johdatus tähänkin asiaan pitää löytyä. En kuitenkaan aio mihinkään virittimen poisto-operaatioihin, joka maksaa. Sillä vuoden päästä analogiset mahdollisuudet katsoa loppuu. Ja sen jälkeen on samantekevää onko se tuollatavalla vai ei. Täytyy siitä päästä eroon. Ei sitä yksi ihminen jaksa kantaa. Ellei ole lihaksikas ihminen. Minähän olen aika hontelo. En jaksa edes 12 kilon mikroaalto uunia viedä alas, joka on rikki. Telkkaria on aika uuden veroinen. Mutta siinä on lapsilukko päällä ollut vaikka kuinka kauan. Ja en tiedä sen purkukoodia. Joten ei sitä olisi voinut katsoakaan. En ole löytänyt käyttöohjetta, lienee muutossa hävinnyt. Tai jossain kadoksissa. Eli koodi tarttis tietää, sen joka sen sitten hankkii. Muutenhan ei voi todistaa edes sen toimivuutta. Niin ja kaksi vhs-videonauhuria saa mennä. En ala antamaan sitä kenellekään ahneelle henkilölle. Mieluiten ottaisin siitä pienen maksun. Mutta jos on tosi köyhä, tai se menee hengelliseen työhön tai kohteeseen luotettavalle tasolle, on asia erikseen. Pitää miettiä mitä teen... mikä on paras ratkaisu? Ja ehkä nauhoittava dvd-videokin vielä... Tietokoneessa on dvd- asema, se riittää.

Nämä on nyt varattu - hienoa!

01.06-07.06.06 =07vrk (mehu, tee, light-glögi; alin paino:48.8)
13.05-13.05-06 =01vrk la-viilipaasto
10.05-11.05-06 =02vrk (ke ja to)
05.05-06.05-06 =02vrk (pe-la sapatti-paastopäivät)
05.04-07.04-06 =03vrk (suklaa teki paastostani hävikin)
25.03-26.03-06 =02vrk
20.03-21.03-06 =02vrk
01.01-17.03-06 =76vrk (paino putosi 40.8 kiloon alimmillaan)
10.11-31.12-05 =52vrk
11.08-21.09-05 =43vrk (sis.kokopaastoa 8-9 vrk:tta.)
27.06-07.07-05 =11vrk (join maitoa, ja söin makeisia)
24.06-25.06-05 =02vrk
24.01-18.02-05 =26vrk.
06.10-10.10-04 =05vrk.
24.09-26.09-04 =03vrk.
08.09-09.09-04 =02vrk.
01.06-18.06-04 =18vrk.
09.05-13.05-04 =05vrk.
19.04-20.04-04 =02vrk.
25.02-22.03-04 =27vrk.
08.01-19.02-04 =43vrk. (teetä maidolla, mehua ja karkkeja söin)
12.12-19-12.03 =08vrk
01.10-12.10-03 =12vrk
04.08-20.08-03 =17vrk
10.06-30.06-03 =21vrk
25.05-09.06-03 =16vrk
28.03-10.04-03 =14vrk
09.03-25.03-03 =17vrk

Nonstop 2005-2006:
128 vuorokautta

Vuonna 2006:
85 vuorokautta (6.5)

Vuonna 2005:
132 vuorokautta

Vuonna 2004:
105 vuorokautta

Vuonna 2003:
105 vuorokautta

??? vuorokautta yhteensä vuodesta 2003- tähän asti. En ole laskenut tähän mukaan aikaisempia jaksoja. Koska silloin paastosin esim. kahden karjalanpiirakan vuorokausi annos kuurilla monta viikkoa tai parin kananmunan kuurilla, tai maitolitra kuurilla useamman viikon peräkanaa. Vaikka tavallaan oli nekin paastoja.

- --- -- -- --- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --- -- -- -- --- -- -- -- -- --- -- -- --- --- --

(50.30) - - - - - (41.00) - - - - - (42.00) - - - - - ( 46.10) - - - - - painot
(16.04) - 87cm. (13.03) - 84cm. (03.03) - 84cm. (20.02) - 84cm. lantio
(16.04) - 79cm. (13.03) - 65cm. (03.02) - 73cm. (20.02) - 75cm. a-vyötärö
(16.04) - 47cm. (13.03) - 44cm. (03.02) - 43cm. (20.02) - 47cm. reisi
(16.04) - 14cm. (13.03) - 14cm. (03.02) - 13cm. (20.02) - 14cm. ranne
(16.04) - 78cm. (13.03) - 76cm. (03.02) - 78cm. (20.02) - 80cm. povi
(16.04) - 73cm. (13.03) - 67cm. (03.02) - 67cm. (20.02) - 70cm. r:n alus
(16.04) - 68cm. (13.03) - 61cm. (03.02) - 62cm. (20.02) - 63cm. y-vyötärö
(16.04) - 23cm. (13.03) - 21cm. (03.02) - 21cm. (20.02) - 22cm. käsivarsi
(16.04) - 32cm. (13.03) - 30cm. (03.02) - 31cm. - - - - - - - - - - kaula