IRC-Galleria

Hofferi

Hofferi

vannoutunut galtsulainen ja vippi siirtyi feispuukkiin galtsun uudistuksen takia.

Kävin..Maanantai 17.11.2008 19:52

äsken rakkien kanssa pihalla.
Tytylle virittelin hihnasta ja patukasta roikkumavälineen<xD> semmoseen pururatojen varressaolevaan härveliin jota pitkin voi mennä käsien varassa. Siinä Tyty taisteli patukasta laitetta vastaan n.20min ja Läski opetteli sillä välin tiivistä eteentuloa.

Joku kultsuherra (oikeasti kultainen) isäntineen meni ohi ja isäntä pysähtyi naureskellen katsomaan Tytyä. Annettiin koirujen heilua siinä hetki keskenään ja sitten kultsu isäntineen jatkoi matkaansa ja Tyty patukassa hengaamista.

Ohikulkenut pariskunta nauroi myös Tytylle (kaikki nauraa sille<totinen>) ja kysyi että onko se rotikan pentu. Kerroin Tytyn rodut ja käänsin patukassa roikkuneen Tytyn niin että valkoinen rintamerkki näkyi ohikulkijoille. Läski ei mene ihmisten luokse ilman lupaa, luvaksi se määrittää myös sen että ihminen avaa suunsa, eli nämä rotikkakyselijät saivat toimia Läskin räkärättinä kun Läski kävi ystävällisesti tekemässä tuttavuutta ja juuri ennen sitä oli syönyt makupaloja. Eli turpa oli vaahdossa.<xD>

Kävin irrottamassa patukan ja hihnan härvelistä ja revin patukkaa Tytyn kanssa hetken. Läskikin innostui roikkumaan patukassa meidän kanssa (Tytyn kiusaksi) ja lopulta Läski roikkui patukka-hihna-viritelmässä kun taas hyväksikäytin sitä ihme härveliä. <tuuletus>
Rakit perkele raatelivat patukkaraukan henkihieveriin mutta kyllä se vielä pelittää.

Heräsin..Sunnuntai 16.11.2008 22:16

yöllä enkä tuntenut jalkojani ollenkaan!! &lt;ihme&gt;
Pystyin kyllä liikuttamaan koipia mutta ne olivat täysin puutuneet.
Miksi? Miten jalat voi tolleen puutua? Nukuin vatsallani.
Eihän nyt sellaisessa asennossa jalat puudu!&lt;ihme&gt;

Paitsi jos Läski nukkuu kyljellään jalkojen päällä.
Ei saatana mikä sika! :D
Ja mitä Läski teki kun yritin pyristellä alta?
Kääntyi selälleen ja oli edelleen mun päällä! <xD>

TytyPerjantai 14.11.2008 15:11

..opetteli äsken luoksetuloa (tiiviisti eteen mitä ei olla ennen treenattu yhtään),
sivulletuloa (oikea asento eikä kuten tähän asti jossain siinä
vasemmalla puolella vinossa asennossa ja hyvän hajuraon kanssa)
ja pienesti seuraamistakin (koitetaan saada se hajurako pois,
eli tiiviimmät liikkeet). Hyvin likka hiffas ja edistyttiin jo aika hyvin.

Setämies pääsee illemmalla treenailemaan jotain pientä.
Saas nähdä miten vaari muistaa hommat. :D
Ja jaksaako kuinka pitkään vai kyllästyykö taas nopeasti
kuten ennen teki. En oo Pojun junnuajan jlk tehnyt sen
kanssa kuin pieniä pätkiä seuraamista, paikallaoloa ja
muuta aika harvoin joten voi olla ettei herra jaksa
keskittyä pitkään kun on muutenkin kyllästyvää sorttia.
Eli ei saa haukata liian isoa palaa tälleen pitkän tauon jlk.

Ainiin. Treenien jälkeen hirtin patukan hihnaan ja hihnan nakkasin
puun oksan yli ja Tyty loikkas patukkaan kiinni. Saatiin yleisöäkin
kun joku katuja lakaissut (semmosella isolla masiinalla) ukko pysähtyi
hymyillen koneensa kanssa katselemaan puussa roikkuvaa ja
patukkaa riuhtovaa Tytyä.<xD>

Huomenta! xDTorstai 13.11.2008 16:43

Heräsin just! &lt;kieli&gt;

Nyt kävi näin..Torstai 13.11.2008 04:24

Tänään (eilen.. mulla on rytmi vituillaan!) pääsin töistä aamulla 06.
Töissä oli vallan mukavaa kun olin oppivuorossa ja opettamassa ollut täti
olikin koiraihminen henkeen ja vereen. Dobberikasvattaja!
Siinä ei yö käynyt pitkäksi vaan päinvastoin loppui kesken koirista juorutessa!<jännä>
Voitteko kuvitella? <xD>

Kotiin päästyäni käytin pissapojan (Ron) kusella (jottei se taas alkaisi
piippaamaan aikaisin aamusta, eli todennäköisesti heti kun olisin nukahtanut)
kömmin nukkumaan ja nukuin onnellisesti 12 asti (eli vajaa 6h) ja sit iltapäivästä
Hauni huoltoon pikkuweikan duunipaikalle.

Öljyjen, öljysuodattimen ja hehkutulppien vaihto oli edessä jotka
kuuluu ostohintaan (ja saan tehdystä työstä vielä rahaakin<cool>).
Sain moottoriöljyt toki käsilleni kun ekaa kertaa niitä vaihtelin <xD>
Öljy lämmitti käsiä kuin kakka lahkeessa. <xD>

Sitten broidin kanssa hakemaan huollettavaa E-sarjan Mursua.

Matkalla nappasin sakotkin <xD> ..80 alueella ajoin 110km/h,
sakkoa tuli vaan 115€ &lt;ihme&gt; Kaks parkkisakkoa Stadissa maksaa melkein saman!!

Siinä ennen sakkoepisodia ajelin tyytyväisenä motaria ja höpöttelin broidin kanssa,
enpä edes vilkaissut nopeusmittaria, onneks ei enempää ollut tuota ylinopeutta.
Haudi on sellainen mukava ajaa ja sillä menettää helposti korttinsa <xD>

Sit kytät ilmestyi sneakypaikasta ja ohjas tien sivuun. Siinä sit broidille tokasin että
"Nyt kävi näin!" ja broidi hajos.<jännä> Poliisisetä oli mukava ja kun se kysyi ammattia niin
sanoin että lelupoliisi aka vartija. Sitten se kysyi tuloja niin vastasin rehellisesti ettei
vartija mitään palkkaa saa! Se kehtas roisto vielä nauraa mulle! &lt;toru&gt;

Näin käy joskus ja nyt kävi näin.&lt;cool&gt;

NytTiistai 11.11.2008 22:31

..suihkuun ja koht töihin.

Misheardia Tiistai 11.11.2008 17:27

http://www.youtube.com/watch?v=8mKK4gkPbo4

Erilailla kuultu väärin tällä kertaa..
Misheardeja on näköjään tullut lisää tubeen &lt;tuuletus&gt;
Ei vihtu!! &lt;kieli&gt;

Nyt koirat kuselle ja sit nukkumaan. Känny latautumaan ja
äänettömälle että saan nuQ pitkään jotta jaksan ensyön duunissa.

Syön..Tiistai 11.11.2008 02:51

brieä ja mansikoita ja Haudi sai tänään (eilen vrk..) talvigummit alle.
Keskiviikkona teen Haudiin ison huollon broidin duunipaikalla.

Toinenkin projekti olis.. Joku sähkölaitto johonkin EemeliMersuun.
Mut seio keskiviikkona viel.

Blaah, huomenna töihin 23 ja pääsen 06 seuraavana aamuna.
Paskanakki! <jännä>