IRC-Galleria

Ylistystä youtubesta.Torstai 24.09.2009 00:58

Olin Sateissa. Oli mahtavaa. Kannatti jälleen kerran mennä, kun heti kun istuin sinne penkille ja katselin ympärilleni, tuli ihan sairaan hyvä fiilis. Ja se vaan parani koko ajan, kun lauloin ylistystä ja rukoilin.

Kotimatkalla oli siistiä ajaa pyörällä ihan älytöntä vauhtia pimeässä katuvalojen valossa. En oo ennen ajanu pyörällä noin pimeällä täällä.

Nyt olen avautunut vähän vaikka kenelle ja vähän vaikka mistä mieltä painaneesta asiasta, ja siitä syystä mieliala on mennyt vähän vuoristorataa. Mutttta toisaalta mahtavaa, että voi tuntea tällasia tunteita. Ja parasta on sekin, kun saa asiat selviksi.


Kohta haen syömistä tuolta.
Ässässä oli tänään hauska myyjä. Yksi hyvä juttu lisää tähän loistavaan päivään. Se oli kauhean kohtelias se myyjä ja heitti jotain läppää, ja sitte ku se katteli mun ostoksia kun olin maksamassa, niin se kysy että "onko sulla pussia että saat nuo kannettua?" kauhean huolestuneella äänellä. Vakuutin, että kyllä ne mahtuu mun reppuun.

Kävin myös ostamassa postimerkkejä Postista ja sielläkin oli mukava asiakaspalvelija. Koulussa edistyin takin kanssa huomattavasti, nyt vuori on lähes kokonaan kiinni ja alavarakin näyttää siltä miltä sen on tarkoitus näyttää. Reetta havaitsi että olen suuressa ahdingossa sen työni kanssa ja auttoi mua. Onneksi. Ja sittennn olis taas yksi unelma-asunto kiikarissa, ja tällä kertaa on tavallista paremmat mahdollisuudet saada se. Vapautuu jo ens keskiviikkona, joten sekin olis mahtavaa että pääsis nopeasti muuttamaan. Mutta asia selvinnee lähipäivinä. Sitten lisäinfoa jos käy hyvin.

Ens viikonloppuna (siis ei nyt tulevana vaan sen jälkeen) oon sitten kiinni, koska meillä on tuunauskurssi, ja me mennään Areenalle käsityömessuille tuunaamaan vaatteita ja opettamaan ihmisiä. Tai jotain asiakaspalveluhommaa siellä on, en oikeen tiedä ees mitä. Mutta olettaisin että ihmiset saa kokeilla tuunata ite jotain ja me autetaan. Ja se on sitte koko viikonlopun se homma, perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Yhdeksästä viiteen kait. Mutta vastapainoksi mulla onkin ens maanantai ja tiistai vapaata! Ihana tää vappijakso muutenkin, kun on niin paljon vapaapäiviä. 8))

Mutta nyt ruokaa ja mesekeskustelu kullan kanssa. Adios.

Voltan Cotopaxi soi päässä. Keskiviikko 23.09.2009 10:18

Yhyy ei siellä oo vielä näin aikasin aamusta niitä ilmotuksia. :( En pääsekään heti soittelemaan. Damn.

Oli jännä herätä. Koko kämpässä aivan pimeää ja ulkoa kuulu hirveä kaatosade. Nyt siellä on tuollasta epämääräsen sinertävänharmaan hämärää ja sade on kai lakannut. Syksy on saapunut, I suppose. Laitoin pitkän hameen ja neulepaidan sen kunniaksi. Oli suunnitelmissa lähteä linkalla kouluun, mutta enhän mä nyt enää ehdi siihen. Ja sitä paitsi pyörä on kiva. En kyllä tiedä miten tämän hameen kanssa onnistuu, mutta jos ei onnistu niin sitten takaisin kotosalle vaihtamaan asua.

Ruoka olis kiva. En syöny eilen kotona oikeen mitään.


En muuten tiiä tuunko tänään sitte koneelle enää ollenkaan. Katsotaan.

Scheissea telkkarista. Tiistai 22.09.2009 22:49

Oon sanonu tän monta kertaa, mutta. VÄHÄNKÖ odotan sitä, että pääsen pois tästä asunnosta eikä mun tarvitse ikinä kuunnella tai katsella telkkaria. Rupes oikeasti niin keittämään tänään ku yritin nukkua päiväunia ja sitte tulee Voicelta jotain Akonia. Meinas niiiin kilahtaa.

Kävin siellä lenkillä ja oli hyvin virkistävää. Uskalsin jopa hölkätä vähän. Vois kenties tehdä lenkkeilystä taas rutiinin, koska se on ihanaa ja virkistävää ja pysyn paremmin järjissäni kun se on rutiini.
Huvittavaa. Oon tänään lähinnä istunu tai maannu sängyllä ja lukenu kirjaa. Sitte tuossa ku Ville lähti johonki, niin mulle iski yhtäkkiä aivan sairas halu kirjoittaa päiväkirjaa. Se oli niinkun joku hyvin äkillinen suklaanhimo tai joku vastaava. Ja sitten mä kirjoitin kaksi sivua viimeaikaisista tuntemuksista aiheesta Tommi ja olin tyytyväinen. Tosin huvitti myös se, että fontti oli jotenkin normaalia suurempi. Johtunee lievästä väsymyksestäni.

Päätin myös alustavasti ostaa pullon viiniä viikonloppuna. Jotain hyvin mietoa, mutta viiniä none the less. Voi olla että mieleni vielä muuttuu. Mun tekis kyllä sitä viiniä mieli esim juuri tänään, koska tuntuu että kaikki vituttaa enenevässä määrin. Onneksi saan sentään olla yksin. Ja tein mä jo sururuokaa, joka helpotti yhdessä lämpimien vaatteiden ja kirjaan uppoutumisen kanssa. Kirjat on ihania, ever mentioned?

Mä harkitsin jossain vaiheessa hetken verran, että lähtisin lenkille. Nyt mä en oikein tiedä. Toisaalta tuolla olis kyllä hyvin ihana ilma käydä lenkillä, mutta toisaalta nyt on se aika kun koko kaupunki lähtee lenkille ja mä preferoin hieman yksityisempää lenkkeilyä. Rupeaa aina vituttamaan, kun on liikaa ihmisiä yhtä aikaa yrittämässä näyttää ahkeralta. Tosin että nyt sataa, joten vois olla vähän vähemmän tuota porukkaakin. Jospa mä käväisisin.


Ai niin, en saanut sitä asuntoa, sur-fucking-prise. Se oli mennyt juuri ennen kuin minä sain perseeni raahattua sinne toimistolle. Ja se oli mennyt yhdellä puhelinsoitolla. Miettikää oikeasti. Argh. Huomenna haravoin Seinäjokisen sivuilta ilmoituksia ja soitan heti aamulla koulussa. Vituttaako ehkä lievästi jos ei tärppää vieläkään. No jos ei, niin menen perjantaina Sevasin toimistolle. Tosin siinä on yksi pieni mutka matkassa, mutta sekin selviää tässä viikon mittaan I'm sure. Ja sitten jos ei sieltäkään tärppää, niin sitten tehdään hakemuksia SKV:lle. Laitan ne toistaiseksi jäihin because of se samainen mutka matkassa, ja koska mä en edelleenkään ole valmis maksamaan neljänkympin vesimaksua kuukaudessa. Koska se on naurettavaa pelleilyä mun veden kulutuksellani.



Oon ihanan salaperäinen välillä. Tosin tästä kukaan ei sitä välttämättä huomannut. : D Mutta Lj:stä ainakin.
Miksi jotkut ihmiset on niin helvetin vaikeita? Miksei voi vaan ottaa rennosti ja suhtautua positiivisesti ja antaa muiden elää rauhassa ja elää itsekin rauhassa? Miksi pitää ruveta ihan tahallaan tekemään muiden elämästä vaikeaa?

Tell me.
Moi. Rupesin tiskaamaan ja sitte Tommi tuli kiskomaan mun kädet irti moisesta askareesta ja rupesi itse tiskaamaan. 8D Got to love that guy.

Tänään asuntoesittelyyn kuudelta. Etittiin tänään sitä paikkaa Tommin kans ja oli hupaisaa. :D


Gallup. Värjätäkö hiuksensa punaiseksi or not? Käyn tästä jatkuvaa henkistä taistoa. Koska toisaalta haluaisin värjätä ne, mutta sitten taas mua vaivaa että mitä sitten kun haluan taas blondit. Äää en tiedä. Ehkä vaan pitäisi seurata sydäntään, kuten yleensä, ja tehdä se mikä hetken mielijohteesta tuntuu hyvältä. Se on toiminut yleensä. :D

Tuo Bank Job toimii sittenkin, vaikka Minda on tehnyt siihen mahtavan loven hampaillaan. Mutta ainakin Ville saa katsottua sitä ihan ongelmitta pleikkarilla. Haa. En muista oonko koittanu koneella kattoa, ja jos oon, niin että miten kävi. Mulla oli vaan sellanen tunne, että se ei toimi. Kenenköhän tuo leffa muuten on. O_o Villen se ei ole, sen tiedän. Mutta en tiedä onko se mun, iskän, Minnan, Satun, vai kenen. Odd.

Ostin tänään niitä siteitä ja mua oikeen hävetti ostaa niitä. xD Kuin olisi taas joku 12-vuotias pikkuteini. Ostin sitä paitsi vääränlaisia, mutta ehkäpä selviämme.

Koulussa turhauduin totaalisesti. Oli ensimmäinen takin sovitus ja siitä piristyin ja sitten jäin koulun jälkeen kahdeksi tunniksi tekemään muutamaa sovitusmuutosta - vain huomatakseni, että niillä ei ollut juuri mitään vaikutusta takin ulkonäköön. Okei, ne hihat istui vähän paremmin, mutta silti ne pussitti typerästi. Tai sitten mä ja Reetta ollaan eri mieltä siitä, kuinka väljä hihan tulee olla siitä kohdasta. Otan luultavasti kyllä oikeuden omiin käsiini ja kavennan niitä saumoja lisää kunhan jaksan. Meni totaalisesti puhti siitä tekemisestä sitten kun näin ettei sillä ollut paljon mitään vaikutusta sillä mitä olin tehnyt. Ah niin ja mun pitää leikata uudet rannekkeetkin, koska mun pitää valmistaa ne eri tavalla ja niissä ei ole tarpeeksi saumanvaraa. Argh? Argh. No, onneksi ostin paljon kangasta. Ei ainakaan lopu kesken. Tuntuu vaan niin kuin en olisi taas edistynyt yhtään sen takin kans tänään. Huomenna joudun olla koululla varmaan iltayhdeksään, että saan sen siihen kuntoon että voi tehdä napinlävet ja kiinnittää napit. Oikeastaan napinlävet varmaan kannattais tehdä kans jo huomenna, koska se kone kuitenkin kusee jotenkin. Ja nappien kans mulla menee kauan, koska ompelen ne tietenkin käsin ja niiden paikat pitää kattoa ja kaikkea. Löytäis vaan ne vaatturinnapinläpikoneen kokolevyt jostain. O_o En nimittäin nähny niitä yhtään missään ku viimeks etin. Mutta ehkäpä Reetta voi auttaa minua siinä huomenissa. Hitto mulla onkin tekemistä huomenna. Pitää tehdä kaulus uudestaan, leikata ne uudet rannekkeet, tehdä uudet rannekkeet, kiinnittää ne ja kaulus, saada ne hihat pelittämään jotenkin järkevän näköisesti, koota vuori, sovittaa toisen kerran, kiinnittää tamppi, kiinnittää vuori, tehdä se halkio, tehdä ripustuslenkki niskaan, kirjoittaa se hiton laatuvaatimuslista. Ja kun kaikki tämä vielä kusee aika ahkerasti, niin ei varmaan menekään kuin tosiaan sinne iltayhdeksään. Hohho-hoijaa.

Jos ei enää sada, niin lähden puolen tunnin päästä helluntaikirkolle. Voi olla kyllä vähän kylmä tuolla, kun äsken tosiaan satoi kaatamalla, mutta mitäs pienistä. Pihalta kuuluu ärsyttävä pesisselostaja. Nainen kerrankin, jostain syystä. Yleensä ne on miehiä jotka tuolla selostaa. Heimutta mähän voin nähtävästi katsoa netistäkin tämänpäiväiset Sateet. Wooo. Jee. Senpä taidan tehdä. Oon niin väsyny kyllä, että en jaksais lähteä polkemaan. En tällä viikolla, kun teen noita ylipitkiä koulupäiviä ja nukun huonosti. Jopas piristyin kun honasin tuon asian, että ne näkyy netistäkin. :D Nice. Tuli nimittäin huono fiilis, kun tajusin taas kerran olevani niin väsynyt etten jaksais enää lähteä illaksi mihinkään. Mutta tämä muuttaa asian. Kunhan Ville ei rupea vittuilemaan, kuten se yleensä tästä aiheesta rupeaa.

Söin muuten ihan sairaan hyvää ruokaa. 8) Tai siis samaahan se oli mitä söin eilenkin, nimittäin makaronia tomaattisoijasuikalekastikkeessa + lots of valkosipuli, mutta tällä kertaa mulla oli lisukkeena maailman parasta leipää ja sen päällä sellasta tuorejuustoa jossa on aurinkokuivattua tomaattia. Vähän liikaa tomaattia, joo, mutta kun näin sen purkin kaupassa enkä voinut sitten olla ostamatta ja myöhemmin maistamatta. Huvittavaa on se, että kävin eilen samassa kaupassa ja tuijotin samanlaista tuorejuustopurkkia ja onnistuin aivan helposti sanomaan itselleni, että "Sari sinä et tarvitse tuota", mutta tänään en edes yrittänyt estellä. Vissiin ne menkat tulossa tosiaan. xD Ihme etten sortunut suklaaseen. Tuijotin kyllä kääretorttuja aika haluavasti, mutta en sitten sortunut niihinkään. Ja mä sentään oon aikamoinen kääretorttuaddikti jos saan sellaista käsiini. xD

Tänään oli myös koulukuvaus. Pudistelin ahkerasti päätäni, kun luokkatoverit kiljui ja kitisi tyyliin että "mun nenä kiiltää!" ja "voi ei mä unohdin kattoa että tuliko mulle mahamakkaroita siinä kuvassa!" ja "eiii mun hiukset on huonosti!!". Näin myös palasia NU07TI:stä. Siis ex-luokastani. Tuomas tunnisti mut ja musta jotenkin tuntui että sitä huvitti nähdä mut tyttöjen kanssa. :D Muakin jotenkin huvitti se, että se näki mut niiden seurassa. Virnistin sille. Näin myös Laitsun, mutta se ei huomannut mua. Tekisi mieli nähdä ne kaikki, tietää että kuinka monta on vielä jäljellä siitä alkuperäisestä yhdeksästätoista. Vai montako meitä oli. En mä muista. Kun minä ja Juho vaihdettiin alaa (siis ei samalle alalle. :D:D) niin tais jäädä enää 12. Jarnon oon nähnyt pari kertaa kaupassa ja Ollin kans, mutta muista ei kauheesti näköhavaintoja. Ikävöin niiden seuraa toisaalta. Ne oli mukava luokka, vaikkei mulla siellä periaatteessa kavereita ollutkaan. Aina sai nauraa niiden jutuille. :D Saa tosin nykyisenkin luokan jutuille nauraa, mutta joskus ottaa päähän kaikki se tyttömäisyys ja draama. Jätkien kans oli niin rentoa, ei niin ankaraa selkään puukottamista joka välissä. Mutta life is life and I love it.


Tuntuu että voisin jatkaa tätä tekstiä loputtomiin, mutta taidan lopettaa nyt kuitenkin. :D Kiitos ja hei. Love you <3

Alanis Morissette - IronicTiistai 15.09.2009 21:58

Enpä kauan ehtinyt kohottaa kuntoani, kun tuo jo tuli takaisin sieltä missä ikinä sitten olikin.

Lämmitin ruokaa ja söin ja luin kirjaa. Kirjat on ihania. Huomaa taas kun ei ole lukenut pitkään aikaan mitään keskittyneesti. Tulee oikeen uppouduttua, I like it. Oon lukenut tuon kirjan kyllä aikasemminkin, mutta se oli hyvä kirja joten luen uudestaan. En ole vieläkään saanut lainattua niitä Anne Riceja kirjastosta, koska niitä ei löytynyt viime käynnillä enkä siitä masentuneena ole jaksanut käydä uudestaan. Se kun on niin ylivoimaista. En muuten käynyt tänään siellä labrassakaan, ajoin kyllä Huhtalan kautta kotiin pyörällä ja näin ollen siis myös terveyskeskuksen ohi, mutta sitten siinä kohdalla mua rupesi mietityttämään että pitäiskö mun sittenkin mennä nimenomaan aamulla kusemaan purkkiin. Joten menen sitten joku aamu. Mutta huomenna ei viitti, kun meillä on aamupäivällä koulukuvaus ja sinne ois ihan jees ehtiä. Tai 11:40 se on, mutta niin.

Ajoin myös helluntaikirkon ohi ja tuumasin, että joo meitsi menee sinne huomenna. Olis aika parasta päästä ylistämään.


Mutta nyt Kornia koneelle ja mesettämistä. Haisen muuten taas ihanaisesti valkosipulille. :D

The Dresden Dolls - Bad HabitTiistai 15.09.2009 21:07

Huomenta. ^^ Nukuin virkistävät päiväunet, joita olisin varmasti jatkanut ilman herätyskelloa. Olen yhä ärsyttävästi sairaana. Kurkku on kipeä ja oon ihan hiton räkäinen ja väsyn helposti. Mutta kuumetta ei ole onneksi ollut viikonlopun jälkeen, joten olen ollut urheasti koulussa ompelemassa. Hiveli tänään, kun Reetta kehui valmista tamppia ja nappien ja tikkauslangan valintaani.

Hassua, että nyt vasta meidän asunnon oveen on vaihdettu oikea nimi. Mutta typerää, että kun siinä alunperin piti lukea vain Villen sukunimi niin nyt siihen on ahdettu molempien pitkät sukunimet. :D No, ainakin vieraat osaa paremmin perille vielä kun asun tässä asunnossa. Päätin, että sitten kun löydän uuden asunnon niin soitan Antille (=vuokraisäntä) ihan personally ja kerron että olen muuttamassa pois, niin en ole ihan täys kusipää. Tai sitten olen.

Nyt laitan ruokaa lämpenemään, ettei se taas jää siksi että jumiudun koneelle.

Hiffasin muuten erään järkyttävän tosiasian. Sitten kun mulla on seuraavan kerran menkat, niin mä joudun käyttää tavallisia paperisia siteitä. KAMALAA. : D Ei mut oikeasti on se aika kauheaa, kun on tottunut kuukuppiin. Mutta ei tohdi nyt käyttää sitä, because liikaa sähläämistä with everything. Mutta onneksi vain kerran on tällainen. Myöhemmin se on erilailla.

Ai damn kun tanssituttaa. En olekaan harrastanut hetkeen muuta liikuntaa kuin koulumatkat. Ah mutta Shakiraa, Eyes Like Yours ja treenatkaamme hieman keskivartalon lihaksia koska olen yksin kotona.