IRC-Galleria

Kahli^^

Kahli^^

I'm so sad since you went away

Nyt uskaltaa jo hengähtää.. :)Torstai 28.12.2006 16:28

Nikke meni eilen illalla äkkiä huonoon kuntoon. Ville tuumasi iltasella että katsos kun toinen silmä verestää jännästi - tsekkasin ja huomasin että MOLEMMISSA silmissä oli todella laajat hematoomat. Soitin päivystävälle, joka tuumasi että katso aamuun ja käyttää sitten Alavieskassa..

Koira oli vaisu ja hiljainen, ruoka onneksi maistui. Ensin ajattelin että saanut tällin päähän tappelussa tmv, seuraillaan ja katellaan miten tilanne etenee. Alkoi kuitenkin huolestuttaa koiran tila yhä enemmän ja hätyytin päivystävää ell uudestaan, että miten on, pärjätäänkö aamuun asti. Eläinlääkäri antoi kotihoito-ohjeita ja käski seurata koiran tilaa. Puolen tunnin päästä tohtori kuitenkin soitteli itse meille päin, kyseli koiran tilasta ja todettiiin sitten yhdessä että parempi lähteä käyttämään koiraa ell luona.

Ajeltiin Sieviin yhdeksän jälkeen illalla. Sievissä otettiin pissanäyte (on muuten helpommin sanottu kuin tehty..) jossa veri, tulehdusarvot ja proteiinit olivat koholla. Koiralla kuumetta 39 astetta ja silmät verestivät koko ajan pahemmin. Ell pisti K-vitamiinia ison annoksen ja ajeltiin kotiin ihmeissään että mikä koirulia vaivaa.

Aamulla Helmisten klinikalle jossa Katri tutki koiran. Diagnoosi rotanmyrkkymyrkytys, K-vitamiini kuuri kahdeksi viikoksi. Nikke on nyt nukkunut koko päivän ja on vaisu ja hiljainen. Kaksi päivää pelkkää hihnalenkittelyä, koska jos saa esim. leikkiessä isomman tällin, voi siitä verenvuotoalttiuden takia tulla sisäinen verenvuoto joka voi olla kohtalokas. Eipä noin apaattisesta ja uneliaasta kaverista kenellekään mitään iloa olisikaan, jos riehua yrittäisi..

Nyt ollaan kuitenkin voiton puolella pikkuhiljaa, uskaltaa jo heittää koiran hetkeksi yksinkin :) Tällaistahan tämä on, kun noita eläimiä tulee haalittua ;)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.