IRC-Galleria

Kahli^^

Kahli^^

I'm so sad since you went away

*jipiii*Sunnuntai 21.01.2007 00:34

Kaksi viikkoa takana Kainuun Prikaatissa, ja ekoilla lomilla :) "Väsynyt mutta onnellinen" lienee kuvaa aika hyvin olotilaa tällä hetkellä :D Rankkaa on ollut, vaikka enimmäkseen ollaankin opeteltu ihan perusjuttuja, marssimista ym. Muut on jo hiihtäneet ja ammuskelleetkin mutta tämä on sairastanut lähes puolet ajasta :( Kamala köhäkuumetauti tarttu sieltä jostain ja loppupeleissä olikin sitten keuhkoputkentulehdus :/ Nyt onneksi jo antibiootit alkaneet purra ja henkikin kulkee, eikä ääni ole sellainen seksikäs viskin kähentämä bassotenori...

Heppa oli saanut hyvää hoitoa :) Oli oikein hyväntuulinen. Huomenna ajattelin irtojuoksuttaa pojan, saa purkaa vähän paineita ja jos kävis maanantaina ajamassa Villen kanssa sillä, kun vasta tiistaina alkaa palvelus :) Ja ens vkl taas lomille ;)

Tyttöjä on viestipataljoonassa 7, kaikki toisessa viestikomppaniassa tuvassa 16. Oikein passeli ja mukava porukka on kasassa, kaikkien kanssa tasapuolisesti tulee toimeen. Saas nähdä, josko sitä loppu p-kauden pysyis edes suunnilleen terveenä ja sais homman hoidettua kunnialla kotiin. Kuulemma helpottaa sitten kun on tämä paska tullut kahlattua läpi, ja pääsee jonnekkin 'erikois'joukkoihin- tiedä sitten ;D

:PSunnuntai 07.01.2007 13:36

Siviiliaamuja jäljellä tasan 1 :D Tosin, jos kaikki siviiliaamut on yhtä krapulaisia, herään mieluummin Kajaanissa Hoikankankaalla ;) Pitäähän sitä nyt juhlistaa viimeisiä vapaita hetkiä, ja mitenkäs muuten kuin Päivin kanssa Empussa :D Siitä ei hyvää seuraa, jepjep..

Pete on ollut oikein hyvällä tuulella. Ei luimi karsinassa enää ollenkaan ja antaa katsoa jalat ym. Tiedä sitten mikä ihme vaihe oli, kun ei antanut karsinassa tulla metriä lähemmäs.. Noh, tilanne on nyt muuttunut ja parempaan suuntaan :)
Käytävälläkin poika on nyt oppinut seisomaan- loimittelut ja kavioidenhoidot hoidetaan nykyään aina siinä, eikä Pete ole millänsäkään. Hieno homma, edistystä, vaikkakin sitten pienen pieninä askeleina :)
Taluttelu onnistuu nykyään todella hyvin. Kossi malttaa jo seistä paikallaan, ja pysähtyy pyynnöstä- ei tarvitse enää kiskoa hampaat irvessä riimunnarusta ja toivoa että Pete muistaa jossain vaiheessa pysähtyäkin :P

Jep, tämä lähtee nyt pakkailemaan kamppeita!

UUSIVUOSISunnuntai 31.12.2006 20:30

Hauskaa uuttavuotta kaikille muille kännikaloille ja alkkiksille! Siviiliaamuja jäljellä 8 ;) *hik*

Nyt uskaltaa jo hengähtää.. :)Torstai 28.12.2006 16:28

Nikke meni eilen illalla äkkiä huonoon kuntoon. Ville tuumasi iltasella että katsos kun toinen silmä verestää jännästi - tsekkasin ja huomasin että MOLEMMISSA silmissä oli todella laajat hematoomat. Soitin päivystävälle, joka tuumasi että katso aamuun ja käyttää sitten Alavieskassa..

Koira oli vaisu ja hiljainen, ruoka onneksi maistui. Ensin ajattelin että saanut tällin päähän tappelussa tmv, seuraillaan ja katellaan miten tilanne etenee. Alkoi kuitenkin huolestuttaa koiran tila yhä enemmän ja hätyytin päivystävää ell uudestaan, että miten on, pärjätäänkö aamuun asti. Eläinlääkäri antoi kotihoito-ohjeita ja käski seurata koiran tilaa. Puolen tunnin päästä tohtori kuitenkin soitteli itse meille päin, kyseli koiran tilasta ja todettiiin sitten yhdessä että parempi lähteä käyttämään koiraa ell luona.

Ajeltiin Sieviin yhdeksän jälkeen illalla. Sievissä otettiin pissanäyte (on muuten helpommin sanottu kuin tehty..) jossa veri, tulehdusarvot ja proteiinit olivat koholla. Koiralla kuumetta 39 astetta ja silmät verestivät koko ajan pahemmin. Ell pisti K-vitamiinia ison annoksen ja ajeltiin kotiin ihmeissään että mikä koirulia vaivaa.

Aamulla Helmisten klinikalle jossa Katri tutki koiran. Diagnoosi rotanmyrkkymyrkytys, K-vitamiini kuuri kahdeksi viikoksi. Nikke on nyt nukkunut koko päivän ja on vaisu ja hiljainen. Kaksi päivää pelkkää hihnalenkittelyä, koska jos saa esim. leikkiessä isomman tällin, voi siitä verenvuotoalttiuden takia tulla sisäinen verenvuoto joka voi olla kohtalokas. Eipä noin apaattisesta ja uneliaasta kaverista kenellekään mitään iloa olisikaan, jos riehua yrittäisi..

Nyt ollaan kuitenkin voiton puolella pikkuhiljaa, uskaltaa jo heittää koiran hetkeksi yksinkin :) Tällaistahan tämä on, kun noita eläimiä tulee haalittua ;)

[Ei aihetta]Tiistai 26.12.2006 22:18

Eilen käytiin ajamassa Pete. Ville oli ohjaksissa, minä vänkärinä ;) Hyvin meni, poika on oikein rauhallinen ajaa. Muisto ja Paula menivät edellä, osan matkaa Tiko niiden tiuhtina, ja Pete sitten piti perää. Enhän minäkään MILLÄÄN malttanut koko aikaa pysyä erossa ohjista, vaikka käsi mukavasti jomottelikin aiemmin päivällä. Mutta pitäähän sitä kuntouttaa ;D

Pete on kyllä ollut todella helppo käsitellä. Kengittäjä kävi perjantaina ja vuoli Peten kaviot (paljon niissä olikin ylimääräistä...) ja katsoi hampaat. Siistit hampaat oli, vaikka olin ihan varma että hammaspiikkejä löytyy, koska Pete mässyttää TODELLA PALJON syödessään heinää. Mutta yllättävää kyllä, ei.. Eli varmaan se on Peten tapa leikkiä ruoalla.

Omiakin kuulumisia välillä...Perjantai 15.12.2006 10:51

Petestä ei mitään erikoisempaa mainittava ole.. Poika on ollut vähällä liikunnalla, koska ei ole paikkaa missä ajaa. Laihtuuhan tuo silti silmissä :D

Minä sitten.. Noh, eilen olin Oulussa puukotettavana - vihdoin ja viimein leikkasivat tuon mun rähmäkäpälätahmatassun, eli vasemman ranteen. Eihän tuo ole vaivannutkaan kuin vuodesta -96, jolloin murtui :P Käsi on aika messevässä paketissa- kuin nyrkkeilyhanska. Tikkejä löytyy ihan kiitettävä määrä, kun ensin tähystivät, ja sitten tekivät yhden ison viillon, kun piti aukaista koko hemmetin käpälä.

Kipeä, kyllä. Turvoksissa, Kyllä. Parantuu inttiin lähtöä 8.1. ennen? Luoja tietää vaan ei kerro :P

Aika avuton on olo, kun kättä ei voi käyttää- sormetkaan eivät toimi. Te naiset, jotka saatte aamuisin ITSE rintsikat päälle ja housun vetoketjun, napin/napit kiinni ja vyön paikoilleen- olkaa onnellisia!! Paidan laittamisesta ei tarvitse haaveillakaan yksinään, kaverin kanssa hammasta purren ja kyyneleet silmissä.. Onneksi on Ville :)

Muttamutta, tämä lähtee nyt Käännänkylälle päivähoitoon kun V on mennyt töihin, ja mulla on niin vahvat kolmiolääkkeet päällä etteivät suositelleet olemaan yksin :D

Kyllä tämä tästä, jospa kätösestä vielä tulisi jonkinlainen tassu edes.

[Ei aihetta]Maanantai 04.12.2006 18:41

Tänään otin sitten kuitenkin itteeni niskasta kiinni ja kävin Peten ajamassa. Raskashan tuollainen kuralällypelto on, varsinkin hevoselle jolle niitä lihaksia vasta kasvatellaan. Tallille päin kyllä jaksoi kummasti kävellä, mutta kun käännyttiin jokirantaan päin, eli persus tallille, niin kyllä hepo hyytyi ;)
Ei sitten menty kuin ihan muutama kierros suuntaansa, (pelto kuitenkin n. 400m. pitkä per sivu) ja kun alkoi tuntua että hevonen toimii ja pysyy hanskassa niin lähdettiinkin sitten tallille. Välillä vaikea malttaa omaa mieltä, että malttaa lopetella ajoissa, silloin kun ruuna tuntuu kaikista parhaalta :)

Autokin meinasi hyökätä kimppuun, Peten mielestä ainakin.. Pari hyppyloikkaa otti kun puhdistamolle tuli kunnan pakettiauto ja oltiin pellolla siinä ihan tien varressa. Kun sitten auto lähti pois ja oltiin samassa kohdassa, Pete vain pysähtyi ja katsoi "pitääköhän tuota nyt sitten pelätä vai ei.." Mukava että on reaktiot kuitenkin noin kesyt ;)

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.12.2006 15:07

Pete on taas saanut olla öllötellä laitumella ja kiusata Tikoa. Kyllähän tuo tuntuu virtaa keräävän, kun ei ole kelejä (kärryt uppoaa pellolle n. 15 cm syvyyteen..) eikä aikaa (aina pitäisi joku [Paula] hätyyttää kaveriksi) ajaa pojalla kuin se kerta viikkoon, niin kossilla on sitten aikaa keksiä kaikenlaisia "kotkotuksia". Tuo tieten ihan normaalia kuitenkin ;)

Eilen oli hieno, mutta pitkä päivä. Olin Paulalla kaverina kun oltiin antamassa hääkyytiä Muistolla! Ensin ajettiin aamusella Reijolle, josta haettiin kiesit ja juhlavaljaat. Sitten takaisin tallille, puunattiin hevonen kiiltäväksi ja koristeltiin kärryt ja lähdettiin ajelemaan kirkon pihalle. Siellä piti odotella jonkun aikaa, mutta Muisto kyllä selvästi tiesi että nyt ollaan töissä - hienosti malttoi seistä ja odotella. Hääpari oli tottakai TODELLA kaunis (älkää vaan kysykö että kenen häät kyseessä.. x) ja vielä kun Suomenhevonen kiesien edessä niin olihan se mahtava näky! ...olisipas vain joskus itselläkin sellainen hevonen jolla voi lähteä julkisille paikoille.

Näyttelyharjoituksia!Perjantai 24.11.2006 22:03

Tänään otettiin Jb:n kans oikein asiaksi harjoittaa Peteä näyttelyjä varten. (Tiedä sitten mistä löytyy sellainen näyttely jossa on luokka käveleville lihapullille, muttah..) Onneksi Pete on lopettanut sen riimunnarun päässä pyörimisen. Siis se teki alkuun sitä, että kun piti pysähtyä niin se alkoi pyöriä taluttajan ympärillä, ja pyöri ja pyöri ja pyöri.. :S Tuli sellainen olo niinkuin ois karusellissa ;P Mutta, asiaan. Nyt poika siis malttoi hetkittäin jo seistä paikoillaankin!

Ja lisäys eiliseen ajolenkkitarinaan: Valjaiden mahavyö meni 3. reikään!! Herranjumala. Kossi kuihtuu kohta pois x) Eka kerralla kun valjaita laiteltiin niin just ja just sai ensimmäiseen reikään mahavyön laitettua ja hepo näytti siltä että pyörtyy paikalleen kun ahdistaa ja puristaa :P Se on laihtunut, jipiiii!!
Tänään olikin pojalla raskas lenkki. Pellolta oli kaikki lumi sulanut pois, ja se oli muuttunut mystiseksi upottavaksi lällyksi koko sänkipelto. 3 kierrosta kierrettiin suuntaansa ja Pete sai tehdä tosissaan töitä että kärryt liikkui ja hevonen pysyi pinnalla ;)!

MUTTA!! Ensimmäinen lenkki yksin!! Minulla toki oli Paula henkisenä tukena, mutta Petellä ei hevoskaveria. Pete on tottunut kyllä olemaan yksin ja hienosti tuo pelitti. Ei yhtään hörhöillyt muiden perään tai tallille. Tyytyväinen oli kun sai olla yksin kaiken huomion keskipisteenä :P

On se... on se niin ihana ;) Taas yksi hevonen jota ei tieten ihan heti rahalla saa :D