IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Maanantai 02.07.2007 03:50

Jopas taas aika vierähtäny. Hyvässä seurassa aika lentää kuin siivillä, ettei ehdi edes galleriassa käydä piipahtamassa. :D

Perjantaina villiinnyttiin HighLihgtissa isolla porukalla ! Näin paaaljon tuttuja siellä, oli kiva nähdä joitain niistä. Mutta Ilmari-sika EI MUISTANUT mua ! :o Vittu ollaan samassa koulussa oltu jo 2vuotta ja äijä kehtaa tulla kysymään että tunnetaanko me jostain kun moikkasin sitä. Hah. :D Kännissä oltiin kuin käet. Enkä kertaakaan kaatunut koroillani, jee.
Sain myös ihanan paniikkipuhelun erään huoltiksen vessasta eräältä rakkaalta tytöltä. ;> <3
Pilkkuun asti sinniteltiin ja sitten Miretin kanssa saatiin vielä kyyti joltain ihme kemalilta kotiin. Kiitos sille, muuten olisimme joutuneet odottamaan aamubusseja.

Lauantai kului darraa potiessa kotona Roopen, Saaran, Sidin, Janeten ja Emmin kanssa. Katseltiin canalilta leffoja, käytiin ärrällä ostamassa pojille kaljaa ja sitten yöllä mentiin istuksimaan meidän metsän kallioille metelöimään ja kaljottelemaan.

Tänään olin Panja-beiben kanssa stadissa shoppailemassa. Käveltiin ihan liikaa. Mutta onneksi löysin ihanan liivin ! Ja Panja osti kanssa liivin ja lyhyttäkin lyhyemmät nätit shortsit ! ;> Grr.
Simokin tuli moikkaamaan meitä steissille prätkänsä kanssa. Raukka sitä, joutu lähtee tänään takaisin inttiin. ;s Auts.

Sitten stadista täpötäydellä junalla oulunkylään Miretille hakemaan perjantaina jättämiäni tavaroita. <3 Sinne sitten jumituin ainakin pariksi tunniksi. Sytötiin herkkukakkua Velen syndejen kunniaksi, katsottiin Kaunottaren ja nörtin finaali ja tupakoitiin. Ihana perhe niillä. <3

Äsken vielä käytiin Roopen, Saaran ja Sidin kanssa shellillä ostamassa taas tupakkia. Matka kesti joku 2tuntia, seikkailtiin. Hih. Ihana kesäyö. Voisi aina olla tuollaista.

Nyt näkemään uneja ihanista asioista. <3 ->

[Ei aihetta]Perjantai 29.06.2007 01:43

Kylläpäs tuntuu päivät vaan paranevan. :) Ehkä se elämä jatkuu sittenkin...

Olin tänään unikeko ja nukuin yli yhteen ! Katsoin Serranon perheen ykköseltä ja nautin lomasta.

Miret muru tuli meille siinä johonkin aikaan. Löhöttiin, kuunneltiin Ari Koivusta, juoruttiin ja mietittiin huomista. <3 Oli kivaata.

Toinen kiva juttu oli, että Irkku tuli meille ! <3 Viimeksi nähtiin varmaan kuukausi sitten tai jotain. Taas istuttiin ja päiviteltiin alkukesän tapahtumia. Ja sainpa tytön suostuteltua huomenna meijän kanssa HighLightiin ! Jee. Toivottavasti tulee kivaa, se tulisi todella tarpeeseen.

Meijän karkkihampaita rupesi kolottamaan, niin mentiinpä Masurkkaan ostamaan herkkuja. Oskarikin oli taas pitkästä aikaa töissä. Sulo. :>

Äitiltä sain taas hyvän idean lisäksi tyttöjen lahjoihin. Kiitos mami ! <3

Laitoinpa äskettäin itseruskettavaakin, toivottavasti en ole huomenna ihan dalmatialainen !

Hau hau !

Ps. Mennään huomenna Miren kanssa ostamaan kiilakorkokenkiä. Katsotaan miten pysyn niiden kanssa illalla pystyssä. ;D

[Ei aihetta]Torstai 28.06.2007 03:02

Hirveä ikävä muutamia rakkaita. <3

*****


Tänään tuli tehtyä vieläkin enemmän asioita kuin eilen ! Siitä olen ylpeä, ja teilläkin on syytä olla. Kesäloma ja Laura vaan jaksaa puuhata.

Oltiin Miren kanssa stadissa ostamassa Panjalle ja Irkulle 18v. lahjoja. Äidin idean ansiosta ei tarvinnut käydä kuin yhdessä liikkeessä ja sieltä löydettiin molemmille typyille mahtavat lahjat. Jos ne ei tykkää niin syötän ne hotbabet madoille.
Käytiin myös Sokoksen miesten hajuvesiosastolla. Suihkuttelin itseeni maailman parasta tuoksua ! Jtn Jean Paul Gaultierin... Nam ! Kiitokset Irkulle ja Iidalle, että tutustuttanut minut kyseiseen tuoksuun.

Oli ihana istua bussissa kotiintulomatkalla ja kuunnella ihanaa musiikkia mp3:sta. Sadepisarat valu pitkin ikkunoita ja ihmisillä oli kauniita värikkäitä sateenvarjoja. Sai taas muutamia asioita pohdittua kaikessa rauhassa.
Suosittelen kaikille joilla jotkin asiat painavat mieltä, että ottakaa mikä tahansa vastaan tuleva bussi. Menkää mukavasti ikkunan viereen istumaan. Laita musiikit täysille ja anna ajatusten lentää. Ihanaa vaikka kummalta se saattaa kuulostaakin.

Kotiin päästyäni innostuin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen askartelemaan ! Teinpä sitten tytöille kortitkin lahjojen kylkiäisiksi.

Illalla tupakit oli ihan lopussa niin Banjo-kiltti tuli mukaan ärrälle ostamaan lisää. Mutta kävikin niin, että jouduttiin tyhjin käsin palaamaan meille koska olin unohtanut paperit kotiin. Prkl, eikä ne edes ikinä ole siinä ärrällä kysyny papereilta ! Niin miun tuuria !
Eli sitten tultiin takasin meille, otettiin passi ja lähdettiin essolle. Siellä sitten jouduin ostamaan alaikäsellekin tupakkaa... On se rankkaa olla täysi-ikäinen.

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.06.2007 02:42

Aurinko laskenu jo monta hetkeä sitten ja tämä pieni tyttö ei saa unta kun koko maailman asiat tuntuvat sekoittavan pään. Tai no ei koko maailman, omat vaan, ja vähän ystävienkin.
Lakkasin tänään taas sormien ja varpaiden kynnet kirkkaan punaisiksi. Tiedän, se vaan korostaa kuinka minit mun kynnet on, mutta minä tykkään. Tuo vähän väriä joka päiväiseen elämään.

Ihan kauhea ikävä Roopea ja Saaraa. <3 Ne siat tulee kotiin vasta perjantaina. Siihen on ikuisuus. Ja sen ikuisuuden joudun tyytymään äidin, Leiffin ja Esterin seuraan. Rakkaita nekin, mutta ei ne tuo tarpeeksi eloa tähän meijän rivitalo asuntoon.

Varmaankin eka päivä kesälomalla kun olen saanut jotain aikaiseksi! Imuroin huoneeni, laitoin vihdoin ja viimein lakanan sänkyyni (olen nukkunut ilman lakanaa viimeiset 2 yötä) ja äidin kanssa katsottiin valmiiksi jo kaiken näköisiä tavaroita Turkin matkaa varten.
Panja tuli illemmalla seuraa pitämään tonne meijän pihoille. Istuttiin, kuunneltiin musiikkia ja poltettiin tupakkia. Mukavaa, että kavereita ympärillä. <3

Shannaran Kuningatar - kirja tuossa pääni yläpuolella hyllyllä huutelee houkuttelevasti nimeäni ja ehkäpä tänään myöhemmin syvennynkin Shannaran tulevan kuningattaren seikkailuihin.

Olisi kiva jo lähteä Lumin kanssa Turkkiin! <3 Mennään Alanyaan. Maailman paras paikka ja ihanimmat ihmiset. Hyvä päästä pariksi viikoksi pois täältä. Saa ihan rauhassa olla omien ajatustensa kanssa. Ja tietenkin pääsee löhöämään rannalle, lukemaan hyviä rakkaushömppä-kirjoja, nauttimaan polttavasta kuumuudesta, tutustumaan uusiin ihmisiin ja baareilemaan.

Sitä odotellessa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.06.2007 02:26

6 a.m.
The clock is ringing
I need to spend an hour snoozing
'Cause I don't think I'm gonna make it

I punch in
I'm still sleeping
Watch the clock,
But it's not moving
'Cause every day is never ending
I need to work I'm always spending

[Chorus:]
And I feel like
I'm living the worst day
Over and over again
And I feel like the summer is leaving again
I feel like
I'm living the worst day
I feel like you're gone
And every day is the worst day ever

Yesterday was the worst day ever
And tomorrow won't be better
It's history repeating (on and on)
Summer plans are gone forever
I traded them in for dishpan water
And every day is never ending
I need to work I'm always spending

[Chorus]

it's so long
I can't go on
it's so long
I can't go on

[Chorus]

BLODNI MIKÄ BLODNI.Tiistai 26.06.2007 19:11

Jos olet tehnyt yli 20 asiaa näistä, olet blondi !

[x] Purukumi on tippunut suustasi kun olet puhunut.
[ ] Purukumi on tippunut suustasi kun ET OLE puhunut.
[x] Olet kävellyt päin lasiovea/ikkunaa.
[ ] Olet hypännyt liikkuvasta kulkuvälineestä pois/siihen.
[x] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, niin että muut katsoivat sinua oudosti.
Tähän mennessä: 3.

[x] Olet kävellyt päin puuta.
[x] Olet yrittänyt nuolla kyynärpäätäsi.
[x] Et tiennyt, että Aakkoset ja Tuiki Tuiki Tähtönen ovat samat rytmiltään.
[x] Yritit juuri laulaa niitä.
Tähän mennessä: 7.

[ ] Olet kompastunut kengännauhaasi ja kaatunut.
[/] Olet tukehtunut omaan sylkeesi.
[ ] Olet nähnyt Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[ ] Olet/olit blondi.
[x] Muut ovat sanoneet sinua hitaaksi.
Tähän mennessä: 8½.

[x] Olet vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[x] Olet yrittänyt juoda jotain, mutta se onkin tullut nenästäsi.
[x] Olet kuolannut nukkuessasi
[x] Olet nukahtanut tunnilla.
[ ] Kun joku sanoo . . . "pieru" . . . naurat
Tähän mennessä: 12½.

[ ] Joskus huomaat, ettet ajattele.
[x] Olet ollut kertomassa jotain, mutta sitten unohdatkin, mikä juttu oli.
[ ] Muut kävelevät usein luotasi pois pyöräytellen silmiään.
[ ] Sinua pyydetään usein käyttämään sisäistä ääntäsi?
[ ] Käytät sormia laskiessasi helppoja laskuja, esim. 7+9
Tähän mennessä: 13½.

[x] Olet syönyt ötökän.
[ ] Teet tätä galluppia vaikka sinun pitäisi tehdä jotain tärkeää.
[x] Olet pukenut vaatteita väärin päin.
[x] Olet etsinyt jotain kaikkialta ja tajunnut, että asia olikin kädessäsi tai taskussasi.
Tähän mennessä: 16½.

[x] Olet lähettänyt ketjukirjeitä, koska pelkäsit "jos et lähetä tätä"-kohdan kirousta.
[x] Olet tiputtanut astioita.
[x] Käytät sanaa "fiksu"
[ ] Käytät sanaa "makeeta"
Tähän mennessä: 19½.

[ ] Näet kuolleita ihmisiä ja he ovat ainoat kaverisi.
[ ] Kaverisi eivät kiroile.
[ ] Kallistat päätäsi kun olet hämilläsi.
[x] Olet tippunut tuolilta.
Tähän mennessä: 20½.

[ ] Yrität maatessasi löytää katosta kuvioita.
[x] Sanot "öö" useita kertoja päivässä.


Total : 21½. PASKA HOMMA.

HÃ¥H.Maanantai 25.06.2007 03:25

S I N Ä
Nimikirjaimesi? L.H.A.M.
Montako syksyä olet elänyt? 17, KOHT TULEE 18.
Minä viikonpäivänä synnyit? EI MTN HAISUU.
Opiskeletko jotain? LUKIOS.
Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? EN.

M I E L I P I T E E T
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta? MOLEMMIST YHT PALJON.
Mistä musiikista pidät? NYT AIKA PALJON SUOMALAISEST, MUT MELKEI KAIKKI MENEE.
Mikä on lempivuodenaikasi? KESÄ.
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? NJÄH.
Minkälaisista elokuvista pidät?KAUHU, FANTASIA.

U L K O N Ä K Ö
Pidätkö hymystäsi? EN.
Mistä pidät ja et pidä ulkonäössäsi? PITÄÄKS LUETELLA? PÄÄTELKÄÄ ITE.

S U H T E E T
Keitä kuuluu perheeseesi? NO TÄHÄN PERHEESEEN MINKÄ KANSSA ASUN KUULUU ÄITI, SEN MIES, ROOPE, SAARA JA ESTERIKOIRA.<3
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? NIITÄ ON MONIA.
Minkälaisessa seurassa viihdyt? AVOIMESSA JA HUUMORINTAJUISESSA. NII JA KAKSMIELISESSÄ.
Tunnetko paljon ihmisiä? EN NII PALJON KU VOISIN.

R U O K A
Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? MUSTEKALARENKAAT. ONKS POSSUN KIELET EKSOOTTISTA?
Onko sinulla erikoisruokavalio? EI.
Mistä juomista pidät? MAITO, VESI, SUOMIVIINA.
Mitä ajattelit syödä tänään? EN ENÄÄ MTN PAITSI MUUTAMAN KARKIN.

F R E E T I M E
Pidätkö piirtämisestä? JUU, EN VAAN OSAA SITÄ YHTÄÄN.
Pyöräiletkö paljon? PORISSA JOO.
Mitä musiikki merkitsee sinulle? PALJON.
Harrastatko mitään vakituisesti? LUKEMISTA.
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? EN.

K O T I
Asutko vanhempiesi luona? ÄIDIN.
Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? EN.
Onko kotisi kodikas? ON.
Mitä muuttaisit kodissasi? TEKISIN TÄST ISOMMAN.
Millaisessa talossa asut? KAKSKERROKSISESSA RIVITALOSSA.

H A A V E E T
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? YLENSÄ ELÄN TÄTÄ PVÄÄ, MUTTA KYLLÄ HUOMISTAKIN JOSKUS ODOTTAA. ENITEN KUITENKI MUISTELEN MENNEITÄ.
Mihin suurin haaveesi liittyy? ONNELLISEEN TULEVAISUUTEEN.
Kerro jokin pieni mukava toiveesi? ETTÄ SAARA TULIS PIAN KOTIIN. JA ETTÄ SAISIN UNOHDETTUA YHEN JUTUN.

T U R H A T
Onko sinulla hyvä ryhti? EI. MUT PAREMPI KU MUN MUTSIL.
Oletko onnellinen? EN TÄYSIN.
Nautitko olla yksin? NAUTIN.
Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? VALOISASTA.

H A L U A I S I N
Olla: ONNELLINEN JA RAKASTUNUT. VAI SANOTTAISKO ONNELLISESTI RAKASTUNU.
Syödä: MUSTEKALARENKAITA.
Juoda: PÄÄN TÄYTEEN. VITUTTAA.
Saada: RAKKAUTTA.

V I I M E K S I
Join: VETTÄ.
Tipuin tuolilta: KAUAN AIKAA SIT.
Itkin: TÄNÄÄ.
Nauroin: TÄNÄÄ SIMON KAA PANJALLE KU SE ON VÄLIL NII HASSU.

K Y S Y M Y K S I Ä
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: EN KERRO.
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa: EN SINÄNSÄ KAI TOIVOTTAVASTI.
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden: JOIDENKIN.
Oletko löytänyt netistä kavereita: OON.
Mitä kappaletta kuuntelen nyt: DIXIE CHICKSIN - NOT READY TO MAKE NICE.

S U O S I K K I
Huulikiiltosi: YKS DIORIN.
Ripsivärisi: SEKI DIORIN.
Värisi: KELTANEN.
Liikuntalaji: TANSSIMINEN (BAILAAMISEN YHTEYDESSÄ).

O L E T K O
Hankala: OSAAN OLLA.
Ilkeä: TOIVOTTAVASTI EN, MUT VARMASTI JOIDENKI MIELEST OON.
Viisas: TOIVEAJATTELUA.
Hyvä koulussa: ALA-ASTEEL VIIMEKS.
Hyvä soutamaan: JUU.
Satuttanut itseäsi: JUU.
Huutanut jollekkin frendillesi: JUU.
Satuttanut ystävääsi: IKÄVÄ KYLLÄ.

O N K O
Vika aina sinussa: EI AINA.
Sinulla lainkaan tapoja: ON.
Sinua kohdeltu huonosti: ON.
Sinulla pelkoja: ON.

K Y S Y M Y K S I Ä
Rakastatko ystäviäsi/kavereitasi: TIETENKIN.<3
Kelle puhuit viimeksi messengerissä: PANJALLE, KELLE MUULLEKAA?
Lause/sana jonka sanoit viimeksi: JTN LAULESKELIN...
Oletko ihastunut: EN TIIÄ, EN OTA TUNTEISTANI ENÄÄ SELVÄÄ.
Oletko rakastunut: ^.
Paras TV-sarja ikinä: PAKO?
Jaksatko elää elämääsi: TOKI.
Hesburger vai Mc'Donalds: MOLEMMAT.

HÃ¥H.Maanantai 25.06.2007 03:08

1: Oletko käynyt koskaan uimassa vaatteet päällä? Millainen kokemus se oli?
- OON. AIKA HASSUU.

2: Montaako poikaa olet suudellut?
- EI VOI TIETÄÄ.

3: Hissanmaikka vai ruotsinmaikka sänkyfrendiksi?
- HYI VITTU! :D öÖ... HISSAN?

4: Oletko omasta mielestäsi seksikäs?
- NO ENPÄ NYT MENIS VANNOMAA.

5: Mihin aikaan menit eilen petiin?
- JOSKUS 2 AIKAA.

6: Onko sinulla värjätyt hiukset? Millaisiksi värjätyt?
- ON. PUNERTAVANRUSKEET MIS JTN RAITOI.

7: Mihin sarjaan olet jäänyt koukkuun tai minkä sarjan odotat innolla alkavan?
- PAKO SAIS AINAKI JATKUU. SE ON PARAS.

8: Omistatko hamsteria? Minkä nimisen?
- EN ENÄÄ.

9: Missä haluaisit olla juuri NYT?
- TURKIS.

10: Kenestä välität tässä suuressa maailmassa kaikista eniten?
- EI VOI VALITA.

11: Mitä ostit viimeksi?
- TUPAKKAA.

12: Mimmoista unta näit viime yönä?
- MUT KIDNAPATTII JONKINLAISELLE TYÖLEIRILLE JA VILTSU KÄVI MOIKKAAMAS MUA SIEL. JA SIT KOITIN SEKSIN AVULLA OSTAA ITTENI SIELT POIS. JA TAISIN ONNISTUUKI. :D HAH.

13: Minkälainen penaali sinulla on?
- MUSTAVALKONEN NORMI.

14: Mihin aikaan huomenna alkaa koulu?
- KESÄLOMA.

15: Oletko väsynyt?
- VÄHÄ.

16: Maksalaatikko vai lihapullat muusilla?
- LIHAPULLAT ...

17: Mitä ruokaa äitisi tekee parhaillaan?
- EI MTN, SE SALEE NUKKUU.

18: No mitä ruokaa hän teki viimeksi?
- PIZZAA.

19: Mökille vai hotelliin koko kesäksi?
- MOLEMMAT KÄY KUNHAN SEURA ON HYVÄÄ.

20: Mikä numerosarja soi päässäsi?
- 69?

21: Mihin päin katsot viime vuoden luokkakuvassa?
- KAMERAAN.

22: Osaatko jonglöörätä?
- KAHEL PALLOL. xD

23: Millaisen kuvan otit viimeksi?
- EN MUISTA.

24: Hurja ryyppy-vknloppu, vai rauhaisa kynttilä illallinen sen Maailman Ihanimman kanssa?
- TOI JÄLKIMMÄINEN JOS SE IHANIN LÖYTYS JOSTAIN.

25: Mihin hymiöön olet koukussa?
- EMT. <3?

26: Millainen tazka olisi mielestäsi komea?
- PIENI VÄRIKÄS PERHONEN.

27: Milloin viimeksi kaaduit pahasti?
- NO EN NYT PAHASTI MUT SILLEE ET SATTU JA KYYNERPÄÄ TURPOS. NIIN SIIS PORIS KU KÄNNIS POTKISKELIN JUMPPAPALLOO.

28. Ikä?
- 18V.

29. Mihin aikaan menet yleensä illalla nukkumaan?
- MYÖHÄÄN.

30. Onko sulla korvikset?
- ON, 6 KAPPALET.

31. Oletko hyvä käsitöissä?
- EN.

32. Pahin tyylimoka, jonka olet nähnyt viikon sisällä?
- EMT.

33. Oletko muotiguru?
- EN.

34. Tykkäätkö hampaiden harjaamisesta?
- IHA OK HOMMA.

35. Käytkö aktiivisesti diskoissa?
- AINA KUN RAHATILANNE JA OLOTILA SEN SALLII.

36. lempibändisi?
- EI OO.

37. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
- LAISKIAINEN.

38. Tunnetko itsesi ikäistäsi lapsellisemmaksi vai vanhemmaksi, vai normaaliksi?
- SKIDIKS!!!

39. Diggaatko Paris Hiltonia?
- EN!

40. Pelkäätkö hammaslääkäriä?
- KYLLÄ.

41. Mihin olet tällä hetkellä pukeutunut?
- MUSTAAN TOPPIIN, RINTSIKAT JA ALKKARIT.

42. Luettele viisi asiaa, jotka eniten täyttävät vapaa-aikaasi, esim. nukkuminen, urheilu...
- HAAVEILU, MUSIIKI, SYÖMINEN, NUKKUMINEN, KAVERIT JA VIEL KUUDENNEKS ALKOHOLI!

43. Haluatko kaksoissisaren?
- EN.

44.Onko sulla poikaa/poikia kavereina -> ei poikaystävänä?
- JOO.

45.Pidätkö kirpputoreista?
- EN.

46.Oletko nopea juoksija?
- TUSKINPA.

47.Leimautuisitko mieluummin nörtiksi vai huoraksi?
- NÖRTIKSI.

48.Tuletko toimeen kaikkien luokkatovereidesi kanssa?
- EI MTN HAJUU EES KEITÄ MUN LUOKAL ON MUT KAI JOO.

49.Montako inhimillistä opettajaa koulussasi on?
- MELKEI KAIKKI ON.

50.Tykkäätkö juorulehdistä?
- HARVOIN.

51.Pyritkö usein huomion keskipisteeksi?
- EN.

52. Kuinka usein olet kavereiden kanssa (koulua ei lasketa)?
- USEIN.

53.Onko huoneesi siisti vai sotkuinen?
- SOTKUINEN.

54.Osaatko hiihtää hyvin?
- EI VOI TIETÄÄ KU VIIMEKS VAAHTOSAMMUTTIMEN KOKOSENA HIIHTÄNY.

55. Milloin olet viimeksi voittanut jotain, ja mitä?
- EN VARMAA IKINÄ MTN.

56.Oletko koskaan tehnyt galluppeja?
- HAH, TUTKIPPAS TARKEMMIN MUN PVÄKIRJAA.

58.Onko tänään hyvä vai huono päivä?
- EKA OLI HYVÄ, NYT HUONO.

59.Määrittele fyysinen kuntosi asteikolla 1-10.
- EMT. -556?

60. Aiotko hankkia lapsia, kun olet aikuinen?
- EI VOI VIEL SATA VARMAKS VASTATA MUT EPÄILEN.

61.Siedätkö iskelmämusiikkia?
- SIEDÄN.

62.Milloin olet viimeksi nauranut todella makeasti?
- TÄNÄÄ.

63.Mitä valinnaisaineita sulla on/ mitä aiot ottaa?
- VITUSTAKO MINÄ TIEDÄN.

64.Oletko ikinä joutunut soittamaan 112:een ja miksi?
- EN ONNEKS.

65.Tuli, maa, vesi vai ilma?
- TULI.

66.Pidätkö vitsikirjoista?
- EN.

67.Voisitko kuvitella ryhtyväsi aikuisena poliitikoksi?
- EN. TIIÄN POLITIIKAST YHTÄ PALJON KU SÄKILLINEN PERUNOITA.

68.Haluaisitko, että koulu alkaisi aamuisin klo 8, 9 vai 10?
- 10.

69.Oletko ikipirteä?
- NO EN.

70.Mikä oli viime kesän Virallinen Saavutuksesi?
- EN KERRO, MIRET TIETÄÄ. ;D

71.Mitä kenkiä käytit tänään?
- MUN KULTASII KESÄTOSSUI.

72.Kuinka monen metrin korkeudelta olet hypännyt uima-altaaseen?
- KOLMEN JA SEKI OLI LIIKAA.

73.Kuinka monena päivänä viikossa sulla on harkat tai joku harrastus?
- 0.

HÃ¥H.Maanantai 25.06.2007 02:51

1. Miksikä kaverisi sinua kutsuvat?
- LAKUKS.
2. Synttärisi?
- YKSKUUS NOLLAKAKS.
3. Minkälaista musiikkia kuuntelet?
- KAIKKEE, PAITSI RÄÄKYMISKARJUMIS HEVII JA TRANCEE.
4. Oletko vapaa vai varattu?
- VAPAA.
5. Milloin viimeksi olit humalassa?
- PE. JA EHK VÄHÄ VIEL LA AAMUSTI.
6. Mitkä vaatteet sinulla on nyt päällä?
- ALKKARIT, TOPPI.
7. Onko kynsissäsi kynsilakkaa?
- O.
8. Millaiset hiukset sinulla on?
- LIKASET, TAKUS, PUNERTAVANRUSKEET, SUHT PITKÄT, SUORAT. RIITTIKÖ?
9. Entä silmät?
- SINIHARMAA PASKAT.
10. Mistä sinua yleensä kehutaan?
- KU OSAAN AIN TYRII.
11. Keiden kuuluisuuksien nimmareita sinulla on?
- HAH, PULUN JA VÄINÖN. xDDD
12. Mitä olet tänään tehnyt?
- OLLU HIMAS, PELANNU ROOPEN, SIDIN JA JANETEN KAA KORTTII JA OLIN AJELEMAS SIMON JA PANJAN KAA. <3
13. Onko poissaolovihkossasi paljon poissaoloja?
- OLIS JOS OMISTAISIN.
14. Käytätkö fööniä hiuksien kuivaamisessa?
- JOSKUS.
15. Käytätkö ihonhoitotuotteita?
- JOO.
16. Oletko neitsyt?
- E.
17. Onko kaulassasi tällähetkellä jokin kaulakoru?
- EI.
18. Onko sinulla lävistyksiä?
- NÄNNI, KORVAT.
19. Onko huoneessa jossa olet valot päällä?
- ON.
20. Onko sinulla kirjekavereita?
- MAILIKAVERI ON.
21. Onko sinulla paljon salaisuuksia?
- SUHTEELLISEN VÄHÄN.
22. Törkeintä mitä sinulle on tehty?
- EN TIIÄ, EIKÄ JAKSA ALKAA KELAILEE TOLASII.
23. Ketä olet viimeksi suudellut?
- SIIS SUUDELLUSUUDELLU? KAISAA TAI JAKEE.
24. Onko sinulla paljon vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä?
- JONKUN VERRAN MUT EI MITENKÄ MAAILMAN ENITEN.
25. Millainen olo on nyt?
- PASKA.
26. Milloin viimeksi oksensit?
- EI VOI MUISTAA. PERJANTAIN OLI LÄHEL MUT PIDIN ITTENI MIEHENÄ.
27. Minkä elokuvan katselit viimeksi?
- SE JOKU CARMEN. IHA PASKA.
28. Mitä aijot tänään vielä tehdä?
- KUUNNEL MUSAA JA NUKKUU.
29. Onko vaatekaappisi siisti?
- EI.
30. Voisitko mennä yövaatteilla kauppaan?
- EN, KU HARVEMMIN KÄYTÄN.
31. Oletko koskaan satuttanut itseäsi?
- OON.
32. Oletko koskaan kiivennyt katolle?
- HAH, JOO. AINAKI KIRKON.
33. Oletko jäänyt kiinni discoihin tai muihin bleisseihin mennessäsi, omista alkoholijuomista?
- OON.
34. Oletko koskaan ollut ensiavussa?
- EN KAI.
35. Jos olet, minkä takia?
- ^.
36. Kenen vieressä olet viimeksi nukkunut?
- JAKEN JA KAISAN.
37. Juotko kahvia?
- EN.
38. Jos seurustelet, pitääkö vanhempasi tyttö/ -poikaystävästäsi?
- EN SEURUSTELE.
39. Onko sinulla sisaruksia?
- ON.<3
40. Pitävätkö he mahdollisesta tyttö/ -poikaystävästäsi?
- TAJUU JO.
41. Onko sinulla isoa arpea missään?
- EI ISOO, PIENII VAA. ISOIN POLVES TAI PEUKALOS.
42. Missä on "ärsyttävin" luomi?
- EMT. MULLA ON AINAKI ÄRSYTTÄVÄ LUOMI NISKAS.
43. Montako tyynyä tarvitset nukkuessasi?
- YLEENSÄ YHEN MUT ON MUL JOKU 3.
44. Millaisia unia näet?
- INHOJA, KOSKA SIT KU HERÄÄ NI ON IKÄVÄ YHTÄ.
45. Oletko koskaan leikannut saksilla sormeen?
- KAI.
46. Milloin viimeksi kaaduit pyörällä?
- EMT.
47. Onko sinulla oma pankkitili?
- ON.
48. Minkä tyylisistä leffoista pidät?
- KAUHU, FANTASIA, ROMANTTISET HÖMPPÄLEFFAT.
49. Onko sinulla mp3 soitin?
- ON.
50. Oletko koskaan saanut vastakkaiselta sukupuolelta lahjoja?
- TIETTY.
51. Oletko suudellut samaa sukupuolta?
- OON.
52. Käykö seksi ennen avioliittoa?
- PAKKO.
53. Pidätkö lapsista?
- NO JAA. RIIPPUU IÄST.
54. Minkävärinen paita sinulla on nyt päällä?
- MUSTA.
55. Onko tämänhetkiset sukkasi ehjät?
- EI OO JALAS.
56. Montako tuolia huoneessasi on?
- YKS JA SÄKKITUOLI.
57. Moniko tuumainen tv?
- 28.
58. Omistatko paljon ystäviä eri paikkakunnilta?
- MUUTAMAN.
59. Kenen kanssa viimeksi puhuit puhelimessa?
- PANJAN.<3
60. Keneltä viimeksi saatu tekstiviesti on puhelimessasi?
- PANJALT.
61. Oletko koskaan lukenut kenenkään päiväkirjaa?
- OON.
62. Entä tekstiviestejä?
- JUU.
63. Oletko tyytyväinen elämääsi?
- EN.
64. Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa?
- KYLLÄ.<3
65. Ovatko vanhempasi eronneet?
- JUU.
66. Onko sinulla isä/ -äitipuolta?
- ON, MOLEMMAT.
68. Oletko maistanut vahvempia, hassista (tms.)?
- OON.
69. Mitä tämän kysymyksen numero tuo mieleesi?
- NO VITTU VAIKKA DÖSÄN.
70. Oletko kaksimielinen?
- KYLLÄ JA YLPEÄ SIITÄ.
71. Onko sinulla pitkät kynnet?
- EI!
72. Oletko itse pitkä?
- NOUP.
73. Millainen on pyöräsi?
- EN OMISTA.
74. Montako puhelinta olet omistanut?
- 3? 4?
75. Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista?
- EHKÄ.
76. Puhutko helposti asioista ihmisille?
- JOO. EHK LIIANKI.
77. Kuka on viimeksi nukkunut sängyssäsi? (sinua itseä ei lasketa)
- EMT. ROOPE JA JANETTE?
78. Milloin viimeksi kävit suihkussa?
- HAHAHAH, PERJANTAINA.
79. Laulatko suihkussa?
- EN.
80. Oletko yleensä kauan suihkussa?
- EN.
81. Kuinka usein käyt saunassa?
- KOITAN KÄYDÄ KERRAN VIIKOS.
82. Entä uimassa?
- HARVOIN.
83. Oletko koskaan stripannut?
- JEP.
84. Millaisena ihmisenä muut sinua pitävät?
- VARMAA IHAN TÄYTENÄ TORVELONA.
85. Kuinka hiuksesi ovat nyt?
- KIINNI.
86. Milloin viimeksi olit huvipuistossa?
- VIIME KESÄN.
87. Missä huvipuistossa?
- LINTSI.
88. Uskallatko kaikkiin laitteisiin?
- JOO, PAITSI ET KIEPPI SATUTTAA NI EN KÄY ENÄÄ SIIN.
89. Mikä saa kylmätväreet ihollesi?
- KOMEE MIÄS, MONET KIVAT ASIAT JA SIT JOTKUT ÖKLÖT.
90. Mikä saa sinut kiihottumaan?
- SUUTELEMINEN NISKAAN JA KAULAAN.
91. Onko elämä helppoa?
- EI KYL HIRVEEN.
92. Minkä tyylisistä vaatteista pidät?
- EI MUL OO MTN TYYLII.
93. Käytätkö sateella sateenvarjoa?
- KYLLÄ.
94. Meikkaatko?
- JOO.
95. Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
- EN TÄYSIN.
96. Minkä perusteella luokittelet ihmisiä?
- LUONTEEN.
97. Vaihdatko helposti puhelinnumeroa uusien tuttavien kesken?
- KYLLÄ.
98. Paras naapurisi?
- TOI HOTTIS ÄIJÄ.
99. Lähetätkö kännykän ketjuviestejä eteenpäin?
- EN.
100. Sadas kysymys, olisitko valmis vastaamaan toiseen sataan?
- EMT. RIIPPUU.

101. Mitä katselet yleensä tv:stä?
- KAIKKEE HYVÄÄ.
102. Lempi näyttelijäsi?
- JOHNNY DEPP, JOAQUIN PHOENIX, MEL GIBSON...
103. Kutittaako nyt jostain?
- OLKAPÄÄSTÄ.
104. Milloin viimeksi olit kipeänä?
- EMT.
105. Puhutko mesessä jollekkin, kenelle?
- EN.
106. Mitä sanoit viimeksi ääneen?
- EN. :D
107. Kenelle sen sanoit?
- TÄLLE GALLUPILLE.
108. Mitä musiikkia soi?
- JIMMY EAT WORLD.
109. Mitä karkkia söit viimeksi?
- SALEE KUUMII KUMPUI.
110. Onko ranteessasi kello?
- EI.
111. Paljonko kello on nyt?
- 23.44.
112. Onko joku paikka kipeä?
- ON.
113. Minkä takia?
- SILMÄ SIKS KU SIIHEN MENI KALJAA KU PELATTII POIKIEN KEKSIMÄÄ JUOMAPELIÄ, TOISEST PAIKAST EN KERRO.
114. Montako levyä omistat?
- EMT. 70?
115. Pidätkö omana tietonasi sinulle uskotut salaisuudet?
- YLEENSÄ. AINAKI RAKKAIDEN JUTUT.
116. Onko sinulla tällähetkellä fritsua kaulassa?
- ÖÖ... EI KAULASSA...
117. Oletko vasen vai oikeakätinen?
- VASEN.
118. Montako peiliä huoneessasi on?
- 2.
119. Montako ikkunaa?
- 1.
120. Oletko koskaan suudellut kaverisi veljeä/siskoa?
- EN TIETÄÄKSENI.
121. Harrastako yhdenillanjuttuja?
- JOO. MUT EN ENÄÄ HALUU.
122. Tykkäätkö auttaa ihmisiä?
- TIETTY.
123. Missä isovanhempasi asuvat?
- PORIS, TAMPEREEL, HELSINGIS.
124. Onko sinulla paljon serkkuja?
- 5. ELI EI.
125. Jos kaverillasi on murheita, jaksatko kuunnella ja auttaa häntä?
- PARHAANI MUKAAN.
126. Puhutko mielummin puhelimessa vai tekstaatko?
- PUHUN.
127. Montako tuntia olet yleensä tietokoneen ääressä?
- VÄLIL EN YHTÄÄ.
128. Hermostutko helposti?
- JOILLEKKI.
129. Onko sinulla tatuointia?
- ON.
130. Tahtoisitko?
- KYLLÄ.
131. Mitä mieltä olet abortista?
- HYVÄ ETTÄ SELLANENKI VAIHTOEHTO NAISILLE.
132. Entä tappamisesta?
- NO MÄ VOISIN TÄLLÄ HETKELLÄ TAPPAA PARIKI IHMIST, ELI MULLE SEN VOIS SALLII.
133. Pidätkö laulamisesta?
- JOO, MUT EN MUIDEN KUULLEN.
134. Missä laulat?
- OMAS HUONEES.
135. Mitä pelkäät?
- YKSINÄISYYTTÄ.
136. Oletko koskaan itkenyt jonkun ihmisen vuoksi?
- TÄNÄÄ VIIMEKS.
137. Onko kukaan läheisesi kuollut?
- EI VARSINAISESTI.
138. Onko kukaan läheisesi tehnyt itsemurhaa?
- EI ONNEKS.
139. Mitä joit viimeksi?
- VETTÄ.
140. Harjaatko hiuksesi jokapäivä?
- EN, NYTKÄ EN OO HARJANNU NIIT KAHTEEN PVÄÄN. EI VAAN JAKSA.
141. Montako vessaa talossanne on?
- 2.
142. Kerro jokin koulumuistosi?
- LEIRIKOULUS YSIL. POJAT PAINI SUOSSA. :DD
143. Oletko nähnyt eroottisia unia jostain tuntemastasi ihmisestä?
- OON.
144. Uskotko joulupukkiin?
- EN.
145. Minkä ikäisiä vanhempasi ovat?
- ISÄ 40V, ÄITI 43V.
146. Mitä jääkiekkojoukkuetta kannustat?
- ÄSSÄT.
147. Oletko ollut paikanpäällä katsomassa jääkiekko-otteluita?
- OON KAI.
148. Pelaatko itse jääkiekkoa?
- EN.
149. Pelkäätkö pimeää?
- EN YLEENSÄ.
150. Lempi vuodenaika?
- KESÄ.
151. Millainen sää nyt on?
- SUHT LÄMMIN, PIMEE.
152. Olisiko aika lopettaa kysely?
- JOO.
153. Kerro vielä mitä pidit, ja keitä kaikkia haastat?
- IHA OK, EN HAASTA KETÄÄ.

JES, JOKU ULLA.Perjantai 08.06.2007 15:55

ULLA TAALASMAA

[ ] rakastan ruuanlaittoa
[/] kyylään kaikkia
[x] juoruuminen on lempi puuhaani
[/] valssi on jees
[ ] katson tv:stä tietovisoja
[x] olen utelias
[x] luen runoja
[ ] lapset ovat ihania

total: 4.

OSSI PUOLAKKA

[ ] kuntoilu on minulle tärkeää
[ ] etenkin lihakset
[ ] pitää näyttää mahdollisimman hyvältä
[x] minulla on tatuointi
[ ] minulla on iso ego
[ ] pitää olla arvostetussa työssä
[x] nälvin asioista ystävilleni
[/] yritän iskeä itseäni selvästi vanhempaa naista/miestä

total: 2,5.

JENNI VAINIO

[ ] olen blondi ulkoisesti
[x] ja sisäisesti
[x] en osaa tehdä ruokaa
[/] minua on helppo huijata
[ ] käytän paljon korkkareita
[ ] haluaisin omistaa kahvilan
[ ] puutun välillä liikaa toisten asioihin

total: 2,5.

ISMO LAITELA

[/] olen hiljainen
[ ] ja karhumainen
[/] sotken aina asiani
[ ] olen huono valehtelemaan
[ ] elämässäni on sattunut paljon ikäviä asioita
[ ] käytän ruudullisia paitoja
[/] peitän tunteeni

total: 1,5.

AARO VAALANNE

[x] ahdistelen ihmisiä
[ ] vakoilen
[ ] olen erakko
[x] ja salaperäinen
[ ] vihaan veljeäni
[ ] uhkailen ihmisiä
[ ] nautin kun joku pelkää
[ ] olen hyvä näyttelemään

total: 2.

NIKO VAINIO

[x] en osaa puhua selvästi
[ ] tykkään jalkapallosta
[ ] minulla on ihottumaa nenän alla
[ ] puhun hitaasti
[ ] paras ystäväni on vastakkaista sukupuolta
[ ] pelaan usein pleikkaa
[x] isi on mun sankari
[ ] käyn usein naapurini luona kylässä

total: 2.