IRC-Galleria

ElonmerkkejäTiistai 28.11.2006 17:52

Tänään tulee uutta tekstiä. Tuntuu ihan siltä.

Edit.

Eipäs tullutkaan. Meni niin myöhään Prisonia ja Heroesia kattellessa, että ny kutsuu unimaailma.

Toivottavasti en tänä yönä näe unta koiliperhosista. Mitä sitten ovatkaan.

Lauri

KeijupölyäTiistai 23.05.2006 03:26


Mitäs sitä mies muuta tekisi ko kuuntelis Sigur Rosia keskellä yötä? Täydellistä sekoilua. Ihihihii.

Viisas mies nukkuisi.

The Answer Lies WithinKeskiviikko 22.03.2006 02:03


Oi rakas päiväkirjani, anna minulle anteeksi. Olen laiminlyönyt tunteitasi ja jättänyt kirjoittamatta kuukauden päivät. Eikä se edes tarkoita, että olisin löytänyt järkevää tekemistä. Tarkoittaisikin.

Tuli taas riehuttua yksi viikonloppu ja sen jälkeen myös mietittyä, että onko siinäkään sitten niin mitään järkeä. Ei kai siinä ole. Ensviikonloppuna pyrkimys on riehua vähemmän ja sitä vastoin tehä jotain fiksua - jos se nyt mitenkään on mahdollista meikän kohdalla. Viikonloput tulevat ja menevät, mutta ennenkaikkea ne myös vähenevät tulevan risteilyn edeltä. Tuota kruisia on toisaalta odotettukin; kauhiat täpinät ollu jo monta viikkoa.

Otsikon biisivalinta on taas tätä peruslässyä ihkumusiikkia, mitä allekirjoittanut on viimeaikoina kuunnellut yllättävän paljon. Mutta mikä toisaalta onkaan mukavampaa, kuin ladata ämpeekolmonen täyteen herkkiä viisuja ja kuunnella niitä sitten väkijoukkojen keskellä täysin omissa hurmostiloissa. Ehkäpä olen sekoamassa - ketäpä se silti edes yllättäisi, onhan tätä jo odotettukin.

Tuntuu jo nyt, että tästä tekstistä tulee kaikkien aikojen pohjanoteeraus: on vain pakko kirjoittaa ja kirjoittaa ja kirjoittaa. Töissä kai tämä mielentila iski eikä se jättäny rauhaan, vaikka itte rauhottumaan kotiin jo pääsinkin. Työnteko muutenkin oli tänään kovin levotonta, liekö johtunut väsymyksestä, joka toisaalta ei taas ole selitettävissä ainakaan huonoilla yöunilla. Tai ainakin nukun tarpeeksi tunteina, mutta voishan sitä tietenkin heräillä ennen puoltapäivää.

Valvottajana on toiminut uusi Potter. Olen pian 21-vuotias ja vieläkin vain luen lapsille kirjoitettua saagaa. Siitä ei vain pääse irti - joku sisäinen pakottava tarte taustalla saa meikän lukemaan vielä sen seitsemännenkin osan, vaikka ilmestymispäivä olisi vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Eikä edes hävetä, koska ei tämäkään osa ole toistaiseksi mitään pakkopullaa ollut. Ehkäpä lapsenmielisyys ei kuole ihmisestä koskaan, sitä vain kontroloi eri tavoin eri ikäkausina.

Taidan itseasiassa mennä nytkin lukemaan edellämainittua nidettä. Päästän sinut, päiväkirjaiseni, suuremmitta paskapuheitta; järkevät sanomiset näyttävät tällä kerralla olevan vähissä.

Öitä,

Massi.

Pitäsköhän sitä jo nukkumaanKeskiviikko 15.02.2006 03:57

Little Brother yllätti minut tänään täysin. Loistavaa ja loistavaa.

Öitä.

Massi

Pitäsköhän sitä jo nukkumaanKeskiviikko 15.02.2006 03:57


Little Brother yllätti minut tänään täysin. Loistavaa ja loistavaa.

Öitä.

Massi

[Ei aihetta]Perjantai 03.02.2006 20:28


Outoja tapoja on monenmoisia. Yksi kaivaa nenäänsä, toinen piereskelee äänettömiä purkauksia julkisilla paikoilla. Naapurin suurin huoleenaihe yleensä sijaitsee naapurissa ja tottahan sitä valvoa pitää vaikka poraamalla reikä seinään; yöuni ei tule vailla mielenrauhaa.

Itse en allekirjoita mitään edellämainituista. En, vaikka muut tahot niin väittäisivätkin tuommoista harrastavan. En, vaikka joskus saattaisikin lipsahtaa väärille poluille. En perkele. Katkoin sulkakynänikin kaiken varalta.

On oikeastaan aika haastavaa keksiä itsestään outoja puolia, kun on outo lähinnä jokasella elämän osa-alueella. Ehkä se onkin suurin outous minussa: itseni kuvaileminen ei sitten niin millään onnistu kuin negatiivisessa mielessä. En varmasti koskaan pääse mihinkään merkittävään asemaan urallani. En löydä itseäni iltapäivälehtien kansista. En saa itselleni naista, koska en osaa kehua itseäni ollenkaan. Jotkut sanovat sitä kadonneeksi itsetunnoksi, itse kutsuisin itseäni vain luuseriksi.

Olen niin luuseri, ettei meikällä ole edes matikkapäätä. Siksi onkin erittäin outoa viehätykseni numeroihin ja etenkin niiden välisiin suhteisiin. Lauseiden sanat muodostavat ylitsepääsemättömän yhtälön, jos ne eivät muodosta vaikkapa lukuja 5, 6 tai 7 - lasken siis epätoivoisesti ja kuitenkin myös automaattisesti lauseiden sanojen lukumääriä. Mutta rajoittuisipa se vain lauseisiin ja sanoihin; maailma on täynnä numeroita ja ne kiusaavat pientä mielenvikasta Massia.

Joskus olen laskenu katuvalopylväitäkin ajaessani autoa. Autoillessani olen muutenkin outo: jos radiosta soiva musiikki on hyvää, niin tottahan meikä sitä mukana hoilottaa. Eikä sen radion täydy edes päällä olla, ko muutenkin Mällikylän Pavarottin on pakko luikauttaa parit aariat. Onneksi autot ovat sen verran äänieristettyjä vempeleitä, etteivät aiheuttamani melusaasteet ulos saakka kantaudu. Sen sijaan ne kyllä näkyvät - kun laulan, eläydyn. Kaikkialla muualla paitsi koulussa aikanaan, ko eläytymisestä olisi saanut lisäpisteitä.

Ehkä itsetuntoni puute pönkkii minusta esiin myös piirteen, jota en itse ainaskaan ymmärrä. Ennen se ilmeni ainoastaan ollessani tillintallin kaennissa, mutta nykyään meikän on aivan pakko näyttäytyä mitä ihmeellisimmissä vetimissä, fiiliksissä, ihmeellisien asioiden tai ihmisten kera ja sitä rataa. Kerron esimerkin: kun äitini osti itselleen uuden pipon, niin minähän sitä heti halusin käyttää. Naisten pipoa. Sen lakin puolustukseksi sanottakoon, että hiano se on. Mutta sitten minun pitää vielä esitelläkin sitä vaivihkaa. Kysyms on pohjimmiltaan kaiketi jostain hei, katsokaa, minullakin on persoonallinen elämä -syndroomasta. Aika heikkoa.

Yhdestä oudosta tavastani olen sentään päässyt miltei irti. Pienempänä koin hirmuista tarvetta asetella kaikki esineet ja asiat esteettisesti tyylikkäästi. Tämä puolestaan pohjasi siihen, että esineilläkin oli omat tunne- ja älylliset elämänsä. Vanhempani varmasti ovat aikanaan käyneet itseään ja kasvatusmetodejaan läpi muutamat kerrat. Olen minä ollut aika hankala tapaus. Onneksi tuo on siis taakse jäänyttä sekoilua - tässä elämänvaiheessa se voisi olla jo haitallista kaikilla tavoin. Pelottava ajatuskin.

En kerro teille enempää, mutta kerron sen, etten sentään runkkaa päiväkodin lähipusikoissa lihapullia ajatellen. En ihan oikeasti. Uskoisitte nyt.

Massi

Ps. Kiitos Vilmalle tästä haasteesta.

Lamassi yksityisesti kuiskaa henkilölle miyo_: sulle voin vielä kertoa, että puhun kissalleni. Uskon, et muutki puhuu, mutta mä puhun simmottis typerästi kimittäen. Se ei todellakaan kuulosta miehiseltä, hirmuisen järkevältä eikä vähääkään siltä, että kissa sais siitä ees mitään selvää ;>

What You KnowKeskiviikko 25.01.2006 15:22


Otsakkeen biusavalinnan tahdissa ko päätä nyökyttää, ni se meinaa irrota muusta ruumiista. Aika pelottavaa ja samalla himpeen siistiä.

Viimeaikoina on muutenkin tullu ajoittan fiilaroitua ihmeellistä musiikkia - lähinnä ajatellen omaa makuani. Vielä kummallisempaa on uudelleen henkiinherännyt viettini soitella kitaraa. Kummallista siitä tekee lähinnä se tosiasia, etten ole mikään virtuoosi ja hyvä ko edes normisoinnut osaan siitä vempeleestä taikoa. Siksi aikoinaan tuo puinen rakkine lensi kauniissa kaaressa nurkkaan ja minä seurasin perässä murjottamaan. Kaikista ei tosin voi tulla Tahvo Riisejä, mutta en minä hetkeäkään moiseen paskaan ole edes uskonut.

Nälkä kurnii ja jääkaapissa on ruokaa. Ei tartte olla mikään suuri tiedemies löytääkseen näiden kahden asian yhteyden; silti istun tässä tietsikalla taas saamatta aikaan yhtikäs mitään. Tai soitinhan sentään jonnei ammatin- ja koulutusvalintaspessulle sopiakseni ajan pääni syväluotakseen: opiskelupaikka on niin hirmuisen vaikea keksiä. Tosin ei kannata muutenkaan olla noin älyttömän itsevarma, koska tuskin mihinkään mestaan ovet paukkuen sisään edes mennään. Alkaa aika olemaan kortilla. Tartteen persiillepotkijan. Soita 0800-LAMASSI (vain ppm).

Pian pitää rientää töihinki. Herkulliset einesvätkätykset mikroon ja menoks sanos laama lenoks. ->

Massi

Ps. Kiitos Juffelle hienoista uusista piktuureista. Hän saa ruman näyttämään yhtä rumalta ko ennenki, mutta silti se rumuus on tyylikkäämpää kuin ennen. Enkä tarkoita nyt suinkaan muokkaamistaitojaan, vaan naamataulua joka kuvissa esiintyy.

Suuri tunnustus.Torstai 12.01.2006 02:02

Ajoin keskiviikkona parran poies. Nyt tuntuu omituiselta.

Ehkä tähän tottuu.

- Massi

Vuosi 2005Lauantai 31.12.2005 00:35

Katsaus vuoteen 2005 eli tuskin kovinkaan sisältörikas tarina tämäkään on.

Tammikuuta huanommin vois tuskin vuosi ikinä alkaa. On kylmää, kaikki maholliset juhlat tuli ja meni, joulupukin - oletetaan, että se nyt on taruolento - puuttuessa lahjat ovat vieneet viimeisetkin massit. Eikä sovi tietenkään unohtaa omankin kulutusvietin suurta noususuhdannetta. Mikä voisi ketuttaa enää pahemmin?

No tietenkin se, että suuri velvollisuus alkoi 10.1.2005. Tuona kyseisenä harmaankalskeana päivänä astuin loskalammikoiden yli kasarmimme portista sisään täynnä pelkoa ja lisää pelkoa; pelko tosin osoittautui myöhemmin turhaksi. Mutta ensimmäiset 48 tuntia olivat tuskallisen hitaita. Ihmiset olivat omituisia. Kuri oli pelleilyä. Äitiä oli ikävä.

Lopulta intistä jäi kuitenkin myös kivojakin muistoja, joille naurettiin silloin ja joille nauraa vieläkin. Ihan niinko kummisetäni sen sanoi: armeijassa saa nauraa enemmän kuin missään muussa instituutiossa tai elämäntilanteessa, on se sen verran velmu laitos. Kaikki kaverini, tykkimies nönnönnöötä lukuunottamatta, kotiutuvat viikon päästä, mutta minäpä pääsinkin poies jo kesällä. Kertausharjoituskutsuja odotellessa ja kammoksuessa.

Armeijan jälkeen koitti Ruisrock. Ruisrock oli rock. Valokuvista päätellen minäkin olen ollut paikanpäällä. Tuopeissa oli kahden euron pantti. Siitäkin piti ottaa kuva. Joku bändi soitti lavalla. Heitäkin kuvasimme. Melkeinpä väitän, että kaikki muut keikat vuonna 2005 jättivät suuremman muistijäljen, kuin yksikään Ruisrockin vastaava. Tosin hauskaa siellä oli, sitä ei käy kieltäminen.

Pääsinpäs myös töihin heti kotiuduttuani; samaisessa paikassa olen vieläkin ihmisiä kiusaamassa ja huomenna myymässä oikein raketteja. Toivottavasti olen myös keväällä vielä palkkalistoilla - kaikista möhläyksistäni huolimatta. Pitänee hymyillä seuraava viikko oikein leveästi ja kauniisti ja tehdä lähtemätön vaikutus päättäviin elimiin, joita myös esimiehiksi kutsutaan.

Vuonna 2005 tehtiin myös hyvää musiikkia:

Mezmerize/Hypnotize
Mew and the glass handed kites.
Jotain räppiä
Miss you already
Kroonisesti akuutti
Takk

Eihän sitä ny kaikkea voi edes muistaa.

Toivottavasti huomisesta tulee metka päivä. Ollaan nyt puhuttu suurensuurista kemuista, jotka toteutuessaan ovat kerrassaan mainiot ja mahtavat ja ties mitkä superlatiivit. Itse lähden varmasti suoraan töistä juhlistamaan ja odottamaan Saksan mm-kisoja 2006 - enkä tarkoita, että aion jäädä auton alle ja olla kesään asti koomassa. Vuosi 2005 oli vain niin nopea hujaus, että uskallan odottaa samaa ministi myös kaksnollanollakutoselta. Tosin armeijaa ei onneksi tarvitse käydä uudestaan.

Skumpat jäihin ja poksautellen,
Massi.

Kerron sinulle vitsin.Tiistai 20.12.2005 02:06

Se vitsi meni jo.

Hyvää yötä, pälli.