IRC-Galleria

Maya_Paakkari

Maya_Paakkari

Hitsaa homo kinttaaseen!

Silimät tummat...Keskiviikko 12.03.2008 18:06

Tulipahan taas seikkailtua muutama päivä!!!!
Launtain messut venähti taas suhteellisen pitkäksi, ei siitä sen enempää...
Sunnuntai alkoi paikallisesta aamupalalla (vai olikohan se lounas..? ),jonka jälkeen arvoisa keikkamogulimme ilmoitti puhelimitse että mun pitää lähteä munkkiniemeen.
Siellä meitä odotteli kansainvälinen seksisymboolimme Jagger jonka oli tarkoitus lähteä juhlistamaan kanssamme Marian ilmestyspäivää!
Kyseinen taiteilija oli tosin tuossa vaiheessa (klo. n. 17.00) sanoisinko "liikuttuneessa mielentilassa" ,eli kauniisti sanottuna useamman minttu-ricardin päässä meistä. Tuossa vaiheessa jopa minulla oli veressä pelkästään kofeiinia. Humalatilansa lisäksi taiteilijamme oli saanut jonkun kummallisen allergisen reaktion, jonka ansiosta hänen naamansa oli punaisempi kuin petteri punakuonon turpa konsanaan!
Eihän sitä voinut mukaan ottaa...

Taksimatkamme jatkui siitä Rymy Eetuun jonne ko. ravitsemusliikkeen johto meidät ystävällisesti oli kutsunut kuuntelemaan paikan uutta mieskuoroa! Mikäs siinä, ukot lauloivat komiasti. Syötyämme painelimme rocksiin Hemma Beastin keikalle,josta yllättäen jameihin.

Jameissa oli niin hilpeä meininki, että päätimme jatkaa bileitä viinikellarissa. Yö unet jäivät taas minimaalisiksi,ja koskapa aamupäivällä oli vielä väsymätön olo, hyppäsimme hammasharjan keikkabussiin ja päätimme jatkaa matkaa tampereelle!

Tiesittekö muuten että matka tampereelle kestää tasan yhden skumppapullon verran ?

Perillä huomasimme iloksemme että Manserokin ikoni Popeda,oli päättänyt juuri sinä iltana soitaa salakeikan ko. ravintolassa. Meininki oli rai rai!!! Ja jamit keikan jälkeen loistavat niinkuia aina Tampereella...Samalla bussilla kanssamme saapui myös muutamia muita rock musiikin tulkitsijoita,joten meininkiä riitti vielä paluumatkallekkin!!!
Mitä nyt yksi kappale idols staroja sammui allekirjoittaneen syliin....

Jatkoille tietenki taas viinikellariin,mukaan lähti myös eräs kosketinsoitin taiteilija,joka aamulla löytyi nukkumasta sikiöasennossa mun jalkopäästä..? Why oh why..?
Tiistai aamuna klo 10.30 hyppäsimme Tallinnan laivaan koskapa vitutti se ettei rocksissa myydä enää Camelia,vaan jotain ylihinnoteltua Lucky Strike-paskaa.

Pika visiitti Tallinnaan,mukaan 2 kartsaa Camelia ja uusi hajuvesi!

Klo 17 aikaan oltiin takas stadissa,jolloin univelat alkoivat nousta pintaan... Lähdin korsulle ottamaan parin tunnin päikkärit.

Heräsin tänään klo 11, 17 h myöhemmin ja nyt raahauiduin taas töihin. Rapulasta ei tietoakaan, ei väsytä yhtään ja haisenkin hyvälle!! Matkailu avartaa, suosittelen!!!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.