IRC-Galleria

Eilen oli vapareiden pikkujoulut. Taisi olla tälle vuodelle ensimmäiset ja samalla viimeiset, kun parit olen jättänyt väliin, joko pakosta tai haluamattomuudesta.
Noi taisikin olla ainoat, joiden ohjelmaan ei välttämättä kuulunut hillitön ryyppäys ja koska kunto on edelleenkin huomattavasti normaalia huonompi, niin sehän sopi vallan hyvin.

Pieni kulttuuri pläjäyskin aina tekee ihan hyvää silloin tällöin :)
Käytiin siis ensin Peacock'issa katsomassa "kallion kimallus" niminen näytelmä, josta pidin jopa enemmän, kuin odotin. Näytelmä kertoo kalliolais perheen vaiheista ja tämä oli käsittääkseni toinen osa. Alkaen siis sodasta palaavasta pojasta ja jatkuen jonnekin 80-90 -luvun taitteeseen.

Vuosikymmenet oli erotettu toisistaan todella hienosti. Aina aikakauden vaihtuessa oli heti kärryillä siitä, mikä aika nyt on menossa. Lisäksi ylipäänsä maailman muuttuminen aikojen ja sukupolvien vaihtuessa oli kuvattu hienosti. Loppu puolella kohtaus, jossa oli puoliksi turkkilainen pojantyttärenpoika ja kalliolainen suutari-vaari onnistui ainakin minut vakuuttamaan siitä, että juuri noinhan maailma muuttuu :)

Teatterin jälkeen Rossoon syömään ja perinteistä vapari-lärpätystä. Vieläkin välillä tuntuu omituiselta, että niinkin heterogeeninen poppoo voi tulla niin hyvin toimeen ja pitää niin hauskaa :)
Illan paras oli ehdottomasti juttu jäädytetyn marsun hautajais saattueesta :DD Hyvä Mimmu!!

Suht aikaisin kotiin. Pientä keskustelua suhteen karikoista ja siitä, miksi kävi, niin kuin kävi, mutta toisaalta sekin keskustelu helpotti oloani suunnattomasti.
Ja varmuus siitä, ettei ihminen välttämättä häviä minun ja varsinkin poikien elämästä kokonaan, vaikka yhdessä olo olisikin suht mahdoton ajatus.
Ehkä kyseessä on vain paniikin omainen laastarointi, mutta jos se oloa helpottaa, niin miksikäs ei?

Ja sitten vielä illan opetus: Jos olet kulkenut vuoden lenkkareissa, vaatii korollisissa saappaissa lähteminen vähintäänkin kunnollisen kokovartalo puudutuksen. Eli terveisiä mun parkuvilta varpailta ja päkiöiltä :D

Onpa ollut taas päivä. Pelkkää sohvalla makaamista ja tyhjän seinän tuijottelua, kunnes Cruell pakotti edes hetkeksi vaatteet päälle ja ulos täältä neljän seinän sisästä.
Tai oonhan mä koiran käyttäny aamulla ja päivällä ennen sitä, mutta sekin on ollut vaan ulkoilupuku pyjaman päälle ja mahdollisimman lyhyt piipahdus.
Tosi hyvä siis, että pakottauduttiin käymään naapurissa kahvilla, koska hulluksihan toi koira olis tullut ilman toimintaa. Saipa leikkiä tunnin verran Rassen ja Jaden kanssa :)

Jotain muutosta tähän elämään pitää nyt saada. Jos näin on paha olla ja tyhjä mieli, niin jotain on pahasti vialla. Kun vaan tietäisi mistä päästä lähteä purkamaan koko vyyhteä, niin voisi selvittää sen viankin.

No, jotain positiivistakin tänään. Näyttää aika mahdolliselta, että saisin pojat koko kesäksi mun luo :) Olisi niiiiiin mahtavaa viettää pari kuukautta putkeen jätkien kanssa ja olla pitkästä aikaa oikein tosissaan mamma!!

Huomen aamulla sitten hirmuinen tsemppi päälle, että pääsen kouluun. Jostain syystä pelottaa niin kamalasti koko ajatus, että on koko illan suorastaan oksettanut kauhusta, mutta kai se sit menee... Luulisin, että kun pääsee luokkaan,niin taas helpottaa jonkun ajan päästä..

Toivottavasti se alakerran ihanainen kurttu-muori on saanut sen hiton patterin vaihdettua, koska mä saatan muuttua väkivaltaiseksi jos vielä herään siihen hiton piippaukseen...

Tänään ei edes päikkäreille ehtinyt, kun tuo nuorempi röhii ja vinkuu noiden keuhkojensa kanssa ja vanhemmallekin sitten iski yrkkis päivällä.

Voi lapsi parkaa, kun hän pökräsi vessan lattialle kesken oksentamisen ja kaikki vaatteetkin meni pyykkiin. Aika kova pala isolle pojalle, mutta eihän sille mitään voi..
Teki mieli sanoa, että älä välitä, kyllä se isäsikin on oksu lammikosta herännyt, mutta se tuskin olisi ollut pidemmän päälle kovin fiksu ratkaisu :)
Toisaalta se hupi, minkä siitä olisin saanut, olisi ehkä korvannut seuraukset, mutta silti...

Muutenkin ollut kai aika molli painotteinen päivä.
Murulta tuli sen verran jyrkkää kommenttia asiaan, josta hän oli kuunnellut/sisäistänyt ehkä noin puolet, että meinas vallan alkaa hävettää siinä siskon ihmetellessä suu auki.
Ei kauaa kestänyt bussin kattominen sille miehelle tänään, mutta jos tosiaan ratkaisumallit on tuota luokkaa, niin ehkä se lähtö silloin on se paras ratkaisu..
Kun ei muutenkaan kehtais mitään inttämisiä MUN asioista muiden kuullen pitää, niin vois hänkin tajuta pitää suunsa kiinni, ennen kuin pitää suoraan käskeä!

No... Valitukseksi meni.. Pistetään valvomisen piikkiin.
Taidan alkaa painua kuumaan suihkuun verryttelemään näitä pahoinpideltyjä kylkiluitani ja olkapäätä!

Kirjoitetaanpa kerrankin tänne ekana. Tähän mennessähän nuo kaikki merkinnät on kopioitu Cityltä :)

Päivän vinkki: Jos palohälyttimestäsi loppuu patteri, VAIHDA SE!!! Myös huonouninen naapuri saattaa viettää yönsä kuuntelemalla sitä perkeleen varoitus piippausta!!
Lapset heräsi siihen samaiseen piippaukseen joskus 7:n jälkeen, eli jäi yö vähän lyhyeksi.
Keittelin tosiaan vielä teetä joskus kolmen maissa, kun ei se uni tullut millään tempulla.

Unen saanti oli taas niin kaikin puolin kiven alla viime yönä. Päässä pyöri vaan erilaisia sairaita juttuja, enimmäkseen taas noita lapsuuteen liittyviä mörköjä.
Mitä lähemmäs unta pääsi, sitä enemmän alkoi oman pään sisältö pelottaa. Nukupa siinä sitten naapurin palohälytintä kuunnellen... Joopa joo...

Nipsukalla on ihan kamala yskä :(
Otin sen viereen yöllä, että pysyis lämpimämpänä, mutta myöhäistähän se tässä vaiheessa enää on.
Täytyy pumpata se täyteen astma lääkkeitä ja juottaa kuppikaupalla kuumaa teetä..
Missähän poikien villasukat mahtaa olla??
Kivat haukut taas tiedossa, mutta exän tuntien niille jaksaa ehkä just nauraa enää nykyään :D
Hullu sekin on!

Ääh... Nyt menen keittämään Sitä teetä ja yritän matkalla vääntää suupielet väkisin ylöspäin. Jos ei onnistu, niin kallistun sohvalle viellä pariksi tunniksi ja otan aamun kokonaan uusiksi :)

Ai niin ja kauhia määrä tsemppiä Janniskalle ja konstalle tänään!!!!

Tänään on ollut jotenkin niiin tyhjä olo. Tai oikeastaan jo jonkin aikaa. Mulla on bestiksen tekemä maalaus yöpöydällä ja tunnistan siitä niin hyvin itseni just nyt.
Nurinkurista pyhimysmäisyyttä mustan viitan alle kätkettynä. Itse aiheutetun tuhon epätoivoista korjaamista. Torjuva ulkomaailma.
Mikä lie kuoppa osunut eteen tällä pitkällä toipumisen tiellä..

Riitelin tänään murun kanssa. Tai oikeastaan kyse ei ole pelkästään tämän päivän tapahtumista, mutta ne vaan kuohuivat yli tänään.
Joskus on niin vaikea tuntea itsensä hyväksytyksi ja arvostetuksi. Tai luotetuksi ja rakastetuksi.
Poikiakin on ikävä.

Tukan leikkuu ja värjäys piristi kummasti. Ja isän ja papan luona käynti näin isänpäivän kunniaksi.
Silti pitäisi nyt alkaa löytämään uusia keinoja tämän suon ylitykseen, koska alan kai olla aika huonossa kunnossa taas. Eikä toisaalta ihme, koska tämä syksy on ollut täynnä ikäviä ja vielä ikävämpiä asioita ja tapahtumia.
Ainakin viinasta täytyy yrittää pysytellä vähän kauempana, ettei ihan kokonaan karkaa mopo taas käsistä.

Koulunkäynnin pitäisi vähän helpottua taas, kun olin siellä keskustelussa, missä opintojen etenemistä pohdittiin. Aika paljon varmaan saan sieltäkin suunnalta kuitenkin apua ja tukea. Sitä vaan tarvitsisi niin paljon, ettei sitä ole mahdollista niin paljoa keneltäkään pyytää..

Vielä yksi tupakka ja sitten nukkumaan. Katsotaan miltä maailma näyttää huomenna. Toivottavasti edes vähän paremmalta!!

Kirjoitanpa nyt tänne omia ajatuksiani, niin ne voi lukea kuka haluaa ja jättää lukematta, jos ei kiinnosta.

Minun veljeni oli paikalla, kun ampuminen alkoi. Kiitän luojaa hänen pelastumisestaan naarmuttomana ja toivon voimia niille, joiden läheiset eivät enää kotiin palanneet.
Pelkkä ajatuskin siitä, millaista on ollut kuulla laukaukset kesken tavallisen työpäivän tuntuu karmivalta. En tiedä miten olisin siitä itse selviytynyt.
Ymmärtänette, että huoli veljestä on edelleen suuri, vaikka fyysisiä vammoja ei tullutkaan.

Mitä tulee ampujaan ja hänen omaisiinsa, olen suunnattoman pahoillani vanhempien puolesta, jotka ovat lapsensa menettämisen lisäksi joutuneet keskelle media myllytystä ja ulkopuolisten arvostelua lapsensa kasvatuksesta jne..
Varmasti riittävästi tuskaa olisi aiheuttanut vain lapsen itsemurha, mutta nyt he joutuvat vielä kaiken lisäksi käsittelemään syyllisyyden ja syyllistämisen pitkän aikaa tästä eteenpäin.

Ampujasta en oikeastaan osaa sanoa mitään. Sairas täytyy ihmisen olla jollain tavoin, jos elämä päättyy näin, mutta miten tai miksi, siitä en tiedä, enkä siksi uskalla alkaa asiaa julkisesti pohtimaankaan.

Olisiko poikaa ollut mahdollista auttaa, vai olivatko tappamiseen liittyvät ajatukset jo vieneet hänet mukanaan korjaamattomasti?
Siihen tai mihinkään muuhunkaan ei enää löydy vastausta, joten annetaan hänen vastata teoistaan viisaammille voimille jossain, mihin nyt sitten onkaan päätynyt.

Omien lasten suojeleminen medialta osoittautui taas mahdottomaksi. Asiasta tullaan puhumaan vielä paljon ja haasteena tulee olemaan turvallisuuden tunteen säilyttäminen pienten lasten mielissä.
Informaatiolta ei lasta enää tässä mailmassa voi suojata, mutta yritän parhaani mukaan selittää ja kertoa asioita.
Toivottavasti osaan muotoilla ne oikein pienten päiden ymmärtämään muotoon!

Vielä loppuun toivomus, että jokainen, joka haluaa asiaa julkisesti kommentoida miettisi ensin hetken ja kirjoittaisi vasta sitten!

Aloitinpa sitten päivän riitelemällä poikien isän kanssa. Miten voi asiat olla taas niin vaikeita aikuisen ihmisen kanssa?
Koska minä olen oksuillut eilisestä asti, enkä aio tässä kunnossa lähteä viemään poikaa harkkoihin, ei hänkään aio sitä tehdä, koska on "äiti viikonloppu"...
Tosi reilua lapsen kannalta, mutta kun aikuisen ihmisen pitää saada kiukutella exälle, niin viis lapsista :(

Muuten on ollut jotenkin taianomaisen ihania päiviä :)
Murun kanssa on ollut tosi mukava olla. Ihan kuin se alkuaikojen fiilis olisi palannut, mikä yhden tarpeettoman riidan takia hävisi.
Nyt tuntuu siltä, että kaikenlainen uusi luottamuksen rakentaminen ja toiseen turvaaminen on niin paljon helpompaa, kuin vaikkapa ihan viime viikolla.

Eikä tuo mun eilinen lahja/ylläri/mikä lie tainnut sekään olla ihan huono idea :) Kommenteista päätellen onnistuin yllättämään kultani positiivisesti..

Kaiken kaikkiaan tähän mennessä varsin onnistunu viikonloppu. Yhtä särkevää polvea lukuun ottamatta, mutta säryn syy oli liian mukava ohitettavaksi.

Tänään kaivan kypärän ja talli vaateet esiin, niin pääsen ensi viikolla taas siskon mukaan heppailemaan :)
Kiitos janniskainen, kun veit minut taas siihen ihanaan touhuilun ja harrastamisen mailmaan, mistä olin poissa niin kauan!! :)

Näin siinä sitten kävi... Tallikärpänen puri ja pahasti :)
Piti vaan viedä poikaset katsomaan siskon uutta hevosta, mutta kuinka ollakaan löysin itseni selästä fiilistelemästä.
Vaatteet haisee hevoselle, sormet on kylmästä kankeat kirjoittaa ja päässä pyörii eurot ja varusteiden kuvat, mutta pakko kai se on odottaa sitä fysioterapian alkua ja vähän kysellä, että vieläkö noista polvista saisi tarpeeksi ehjät siihen hommaan..

Toisaalta, ajatellen tätä viime aikaista alakuloa ja suoranaista romahdusta huonompaan tämän pään kanssa, voisi pieni talliterapia tehdä hyvää. Muistan kyllä varsin hyvin sen nautinnollisen tunteen, kun sai puolitoista tuntia keskittyä vain ja ainoastaan ratsastukseen ja samalla rasittaa lihaksiaan raittiissa ulkoilmassa. Ei paljon tarvinnut unta iltaisin odotella :)

No, nyt teekuppi käteen ja poikien iltatoimia valvomaan..
Hyvää yötä ystävät ja hyvää yötä rakas, jos eksyt tänään vielä lukemaan :)