IRC-Galleria

Kirjoitanpa nyt tänne omia ajatuksiani, niin ne voi lukea kuka haluaa ja jättää lukematta, jos ei kiinnosta.

Minun veljeni oli paikalla, kun ampuminen alkoi. Kiitän luojaa hänen pelastumisestaan naarmuttomana ja toivon voimia niille, joiden läheiset eivät enää kotiin palanneet.
Pelkkä ajatuskin siitä, millaista on ollut kuulla laukaukset kesken tavallisen työpäivän tuntuu karmivalta. En tiedä miten olisin siitä itse selviytynyt.
Ymmärtänette, että huoli veljestä on edelleen suuri, vaikka fyysisiä vammoja ei tullutkaan.

Mitä tulee ampujaan ja hänen omaisiinsa, olen suunnattoman pahoillani vanhempien puolesta, jotka ovat lapsensa menettämisen lisäksi joutuneet keskelle media myllytystä ja ulkopuolisten arvostelua lapsensa kasvatuksesta jne..
Varmasti riittävästi tuskaa olisi aiheuttanut vain lapsen itsemurha, mutta nyt he joutuvat vielä kaiken lisäksi käsittelemään syyllisyyden ja syyllistämisen pitkän aikaa tästä eteenpäin.

Ampujasta en oikeastaan osaa sanoa mitään. Sairas täytyy ihmisen olla jollain tavoin, jos elämä päättyy näin, mutta miten tai miksi, siitä en tiedä, enkä siksi uskalla alkaa asiaa julkisesti pohtimaankaan.

Olisiko poikaa ollut mahdollista auttaa, vai olivatko tappamiseen liittyvät ajatukset jo vieneet hänet mukanaan korjaamattomasti?
Siihen tai mihinkään muuhunkaan ei enää löydy vastausta, joten annetaan hänen vastata teoistaan viisaammille voimille jossain, mihin nyt sitten onkaan päätynyt.

Omien lasten suojeleminen medialta osoittautui taas mahdottomaksi. Asiasta tullaan puhumaan vielä paljon ja haasteena tulee olemaan turvallisuuden tunteen säilyttäminen pienten lasten mielissä.
Informaatiolta ei lasta enää tässä mailmassa voi suojata, mutta yritän parhaani mukaan selittää ja kertoa asioita.
Toivottavasti osaan muotoilla ne oikein pienten päiden ymmärtämään muotoon!

Vielä loppuun toivomus, että jokainen, joka haluaa asiaa julkisesti kommentoida miettisi ensin hetken ja kirjoittaisi vasta sitten!