IRC-Galleria

Pikkujoulun jälkipuinti :DLauantai 08.12.2007 21:02

Eilen oli vapareiden pikkujoulut. Taisi olla tälle vuodelle ensimmäiset ja samalla viimeiset, kun parit olen jättänyt väliin, joko pakosta tai haluamattomuudesta.
Noi taisikin olla ainoat, joiden ohjelmaan ei välttämättä kuulunut hillitön ryyppäys ja koska kunto on edelleenkin huomattavasti normaalia huonompi, niin sehän sopi vallan hyvin.

Pieni kulttuuri pläjäyskin aina tekee ihan hyvää silloin tällöin :)
Käytiin siis ensin Peacock'issa katsomassa "kallion kimallus" niminen näytelmä, josta pidin jopa enemmän, kuin odotin. Näytelmä kertoo kalliolais perheen vaiheista ja tämä oli käsittääkseni toinen osa. Alkaen siis sodasta palaavasta pojasta ja jatkuen jonnekin 80-90 -luvun taitteeseen.

Vuosikymmenet oli erotettu toisistaan todella hienosti. Aina aikakauden vaihtuessa oli heti kärryillä siitä, mikä aika nyt on menossa. Lisäksi ylipäänsä maailman muuttuminen aikojen ja sukupolvien vaihtuessa oli kuvattu hienosti. Loppu puolella kohtaus, jossa oli puoliksi turkkilainen pojantyttärenpoika ja kalliolainen suutari-vaari onnistui ainakin minut vakuuttamaan siitä, että juuri noinhan maailma muuttuu :)

Teatterin jälkeen Rossoon syömään ja perinteistä vapari-lärpätystä. Vieläkin välillä tuntuu omituiselta, että niinkin heterogeeninen poppoo voi tulla niin hyvin toimeen ja pitää niin hauskaa :)
Illan paras oli ehdottomasti juttu jäädytetyn marsun hautajais saattueesta :DD Hyvä Mimmu!!

Suht aikaisin kotiin. Pientä keskustelua suhteen karikoista ja siitä, miksi kävi, niin kuin kävi, mutta toisaalta sekin keskustelu helpotti oloani suunnattomasti.
Ja varmuus siitä, ettei ihminen välttämättä häviä minun ja varsinkin poikien elämästä kokonaan, vaikka yhdessä olo olisikin suht mahdoton ajatus.
Ehkä kyseessä on vain paniikin omainen laastarointi, mutta jos se oloa helpottaa, niin miksikäs ei?

Ja sitten vielä illan opetus: Jos olet kulkenut vuoden lenkkareissa, vaatii korollisissa saappaissa lähteminen vähintäänkin kunnollisen kokovartalo puudutuksen. Eli terveisiä mun parkuvilta varpailta ja päkiöiltä :D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.