IRC-Galleria

On taivaan tosiasia etta tilani alkaa lahennella kriittista nollapistetta.
Suoraansanottuna perseesta etta nuori ihminen kuihduttaa itsensa hengilta.
Tajuan oman sairauteni, tiedan etta se on vaarin, minulla vain ei ole aseita sita vastaan.
Olisi helppo luovuttaa ja vajota alas, alemmas ja niinedelleen, kunnes kasvan taas nukkaa ja katoan.
Omaa tyhjyyttaan on helppo haivyttaa sumuverhon taakse.
Olla niin psykoosissa ettei tarvitse ajatella, se on turvallista.
Tieto lisaa tuskaa.
Toivon etta opiskelu toisi muutakin sisaltoa tahan tyhjyyttaan kumisevaan tynnyriin.
Ajokortti on pian ajettu ja muuttokin suunnitteilla.
Mita ihmetta teen kun paasen turkuun, minulla ei ole siella paljoakaan tuttuja.
Pelottaa etta vajoan vain syvemmalle itsekriittisyydessa ja tavoittelen jotain mika on elavalle ihmiselle sula mahdottomuus.
Energian voi suunnata opiskeluun, mutta siinakin on se vaara etta perfektionismi ottaa ylivallan, alan suorittaa sairaanloisesti ja palan loppuun.
Voisin muuten vaihtaa taman paivakirjan nimeksi vuodatusfoorumi. Aika lohdutonta tekstiahan taalla vaan on.
Jos joku naita lukee, voin lohdutukseksi todeta etta on minulla toisinaan aika kivaakin, tama on vain helppo kanava analysoida ja jasentaa niita paskoja olotiloja.