Olin tuosa tovi sitten käymäsä vaimokkeen luona Raahesa. Ihan ekoterroristin elekein, yksityisautoillen. Jokkainen joka on turistina joskus Raahesa käyny, yhtyy varmasti siihen ajatukseen, että siellä suuntavaistosta ei oo mittään hyötyä. Ei, vaikka ois ollu perkele Jukolan viestisä viientenä viime viikolla. Siinä vaiheessa ku pääsee kysseisen kaupungin keskustaan, on ihiminen varmasti hukasa ku Abdullah KKK:n kokkouksessa. Koska mää tiesin tuon faktan jo etukätteen, päätin ottaa kotopuolesta isäukolta geepeeäs-navigaattorin lainaan reissua varten. Meikä aatteli että mikkään ei voi mennä vikkaan ku "nyt on saatana semmoset vehkeet että meikähä ei eksyis etes Bermudaan vaikka oisin kuin päissään". Elähä mittään, ei ois voinu enempää hommat kusta.
Jokatappauksesa. Jostahi syystä olin reissun ekana iltana yksin eitymässä Raahen vilikkaampaakin vilikkaammassa vanahasa kaupungissa. Jossain vaiheessa vaimoke soitti, että mister hö, tuuha tänne meän pirttiin. TÄSÄ vaiheessa homma heitti puolivoltin jotakuinki niskoilleen. Vitun tärkiänä solokkasin naisihimiselle puhelimmeen, että "no mää oon ihan justiisa sielä, kuhan nyt ensin laitan tuon Mikon geepeeäs-navigaattorin paikalleen ja lähen tien päälle". Menin autoon ja alakoin laittamaan sitä vehettä paikalleen. Mitä sitä ripulivittua, ei mittään jakoja. Koskaan elläissään ei oo ollu imukupin toimintaperiaate ollu meikälle yhtä vaikiaa tajuta, eikä se vehe missää kojelauvalla pysyny. Muutaman minnuutin takeltelun jäläkeen sain törkättyä sen tuhkakuppiin jököttämään, muualla ko se ei parraalla tahollakkaan pysyny. Aattelin, että meenpä kirkon parkkipaikalle koodaileen siihen oikian osotteen. Siitä seuras elämäni pisimmät kolome varttia.
Alakuun kaikki vaikutti ihan hyvältä. Vehettä käyttäesä laittoin luonnollisesti kaupungiksi Raahen ja osoitteeksi mikävituntieolikaan. Meän äidinkielessä ei riitä adjektiiveja kuvvailemmaan meikän tunnetiloja siinä vaiheessa ku olin naputellu nuo samat saatanan rivit kohilleen ja JOKA VITUN KERTA SE TOM-TOM GEE-PEE-VITUN-ÄS-PAIKANNIN OLI OHOJAAMASSA MEIKÄÄ TURKUUN. Oikiasti, ei saatana. Jos mää haluan kulukia sielä vitun Raahesa, niin millä helevetin korkiamman voiman oikeuvella sen vehkeen mielestä on parempi, että mää lähen kahtomaan jotaki vanahaa sinappitehasta tai Ressu Redfordin lapsuuenkotia. VITTU, MEIKÄLÄ EI KIINNOSTANU IHAN KAUHIASTI MENNÄ SILLÄ HETKELLÄ TURKUUN.
Jokatappauksessa, Tom-Tom luovutti jossain vaiheessa ja päätti että se on vittuillu meikälle ainaki yhen päivän tarpeiksi asti. Osote kohillaan, autosa vielä elämää pidemmän tyhyjäkäynnillä pitämisen jäläkeen nokko bensaa ja takakontissa 12 pulloa keskiolutta. Mikkään ei vois mennä vikkaan. No tuota, vitut. Lähin liikkeelle ja yhtäkkiä meikän korvakäytävään tuluvi sen luokan äänisaastetta, että oisin kuunnellu ennemmin vaikka 7 tuntia putkeen 90-luvulta tuttua Rape-alarmin hälytysääntä. Kysseessähä oli nimittäin tuo meikän geepeeäspoksin kartturinääni. Sen ämmän ääni kuulosti jäätävämmältä ku jääkarhujen persepano absoluuttisesa nollapisteessä. En mää toivonukkaa, että sielä ois ollu joku Tori Amos päästämäsä ääninektaria suustaan suuntimisen voimin, mutta tuo oli kaiken sen säätämisen jäläkeen yhtä vitun riemukasta ku juutalaisten joulu.
"KÄÄNNY. KAHDEN. SADAN. METRIN. PÄÄSTÄ. VASEMPAAN. OLETTE. PERILLÄ. KOHTEESSANNE.". Meno oli niinku Kismet-mainoksen slogani modattuna: niin paskaa ettei sanotuksi saa. Kun lopulta pääsin siihen kaupungin reunaan mielitiettyni pihalle, tajusin että meikällä oli menny reiluun kolomen kilometrin matkaan puolitoista tuntia. Puolitoista tuntia. Nekkait juoksee saatana paralympialaisissakin puolimaratonin tuohon aikaan. Tuon tappauksen jäläkeen en oo koskenu gps-navigaattoreihin enkä koske. Mää eksyn matkalla ärrällekki tojennäkösesti puolet nopiammin ku Stevie Wonder huumeisa iliman keppiäsä, vaan samapa tuo. Laittaa vaikka kompassin persesilimään ja kahtoo auringosta suunnan, kuhan ei tarvi kuulla sen kävelevän hiomalaikan länkytystä ennää koskaan ikinä.