IRC-Galleria

Rakastan teitä ihmiset, jotka jaksatte kuunnella mua päivästä toiseen ISO KIITOS siitä!<3

Oisin varmaa henkisesti jo kuolleeksi kuopattu, jos ette koittas aina nostaa mua jaloilleen. Askel askeleelta ja päivä päivältä mun pitäis selvitä paremmin omillani, mutta enhän mä teitä voi koskaan jättää. Kyllä mä tarviin tukea, vaikka omilla jaloilla pysysinki. Enkä mä halua mennä sieltä mistä aita on matalin, vaikka yksin siltä monesti tuntuu. Teidän kans mä menen sieltä korkeemmalta ja tunnen itseni selviytyjäksi.
Ilman muiden apua, en olis nyt tässäkään. Valo se paistaa välillä mullekin. Tuntuu vaan, etten saa sitä hyvää haltijaa kovin kauaa koskaan pitää.
Oon nytki niin pettynyt itseeni, ettei minkään sortin rajaa löydy. Milloin sitä sais itseään niskasta kiinni ja aloittais sen uuden elämän. Turha sellasesta on puhua, ei sitä voi mitään uutta elämää koskaan alottaa. Voi vaan nousta pohjamudista pinnalle pikku hiljaa.. Sisua pitäs löytyä enemmän. Mullaki sitä välillä on ja sitte se yhtäkkiä saattaa jonku pienen vastoinkäymisen takia vaan kadota olemattomiin moneksi viikoksi. Sitte ruikutan pahaa oloani kaikille, niinkuin nytkin.
Ei se ehkä asiaa paranna, mutta jotenki helpottaa omaa olotilaa. Sanotaan, että asiat paranee kun niitä ei aattele. Tuosa voi olla ituaki. Pitäispä yrittää, mutta sehän on mun laiselle ihmiselle varmaa täysi mahdottomuus.

Ajattelen ihan liikaa
ja kuvittelenki ihan liikaa.

Ei täsä mikään kypsä ihminen vielä oo. Pitää kasvaa vielä monta vuotta. Ja aika parantaa haavat tai ainakin lievittää tuskaa.